Tulen hulluksi. Sun seurassa ja ilman seuraasi. Siitä on noin vuosi kun tutustuttiin ja ollaan alettu pitää yhteyttä. Pitää kyllä sanoa, että vaikka tiesin sut jo ennen tuota kohtaamista, sinä päivänä, jolloin myös juteltiin kunnolla ensimmäistä kertaa, jokin iski kuin salama. Olen iloinen siitä, että ollaan tultu sen jälkeen ystäviksi. Nautin seurastasi älyttömästi. Avomies kummallakin. Aikaisemmin ajattelin että pelkkä lähelläsi oleminen olisi riittänyt. Nyt kun ollaan tutustuttu paremmin, haluaisin olla kanssasi koko ajan. Ikävä iskee heti kun ollaan erottu. En tiedä mitä tekisin, että saisin tämän muuttumaan, miten pystyisin olemaan ajattelematta sua koko ajan! Jos ei oltaisi tultu näin hyviksi ystäviksi olisin varmaan ylittänyt rajan jo aikoja sitten, nyt pelissä on liian paljon. Jos olet onnellinen suhteessasi, en halua sitä hajottaa, edes hetken läheisyyden vuoksi. En vain ota ihan selvää, mitä suhteestasi ajattelet. Silmiin katsominen on aika ihanaa, pitkät katseet parhaita, en tosin nykyään pysty katsomaan sua silmiin kuten ennen. Pakkohan sun on se ollut huomata, ihastuminen, en usko että voin enää paremmin vihjailla elein tai teoin. Kyllähän ihastuminen näkyy ulospäin, eikö?! Jos joskus päästään vielä lähemmäksi toisiamme, se olisi aika upeaa. Kiitos kun olet olemassa.
Tutustuminen, ihastuminen, ikävän tunne
Teet mut hulluksi
141469
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
¨NÄIN ON TUUN HULLUKS VIIDEN MIRRIN KANS
Hulluutta on varmaan enemmänkin liikkeellä. Mulla myös sama tilanne. Vähän yli vuos tunnettu ja ystävyys on, ainakin minun kannaltani, muuttanut muiotoaan ihastumiseksi. Kaipaan häntä koko ajan ja se häiritsee minua. Hän on aivan ihana. Ei aivan tavanomainen, mutta niin ihana. Joku saattaa luulla, että hän on kylmä, mutta kaikkea vielä. Hän on vain niin ujo ja niin herkkä, eikä ehkä halua tätä puolta muille näyttää.
Meillä on molemmilla myös miehet ja lapsiakin on. Ainoa huono puoli on, että hän on minua aika lailla nuorempi.
ikäero yleensä haittaa tai häiritse naisten välisissä suhteissa, ellei sitä ihan kymmenvuositolkulla ole jolloin voi ehkä käytännön 'ongelmia' tulla.
Noin 5-20 vuoden ikäero on ihan tavallista.
aika ihanalta ;) Kiinnostais tietää miten ootte tutustunu, oletteko työkavereita ? Täytyy myöntää itsekin, että pitkät katseet ovat sekä ihania että hieman hämmentäviä. Koskaan ei tiedä mitä toinen ajattelee ja juuri se tekee asiasta jännittävän. Näettekö useinkin ? Jos näette usein, niin ota ihmeessä asia jotenkin puheeksi. Voithan ihan vilpittömästi sanoa hänelle pitäväsi hänestä todella paljon. Olen itsekin sanonut ystävälleni että tykkään hänestä tosi paljon, enkä kyllä tiedä ymmärtääkö hän tykkäämiseni laatua, ehkä aavistaa. Kyllä hän on sanonut tykkäävänsä myös minusta, mutta en myös minä tiedä että millä tasolla. Onhan nää aika hankalia juttuja. Kyllähän täällä kirjoittaminen keventää sydäntä, (kunhan saa asiallisia kommentteja) kun huomaa että niin moni kamppailee samojen asioiden kanssa. Tsemppiä sulle. Kerrohan kuulumisia.
Emme ole työkavereita. Tutustuminen tapahtui kyllä tilaisuudessa, jossa olin työni puolesta, kuten myös hän. Näemme nykyään melko usein, ja jos emme niin ei kulu montaa päivää ilman kuulumisten vaihtoa tekstiviestitse. Miten sinä olet tavannut ystäväsi?
meidän suhteemme alkoi asiakassuhteena. Minä olin asiakas. Tavataan kans nykyään tosi usein. Jos ei tavata, niin yhteyttä pidetään muuten. Kunpa vain uskaltaisin kertoa tunteistani tarkemmin tai jospa hän joskus kysyisi suoraan, koska ihan varmasti on huomannut kiinnostukseni.
Joskus kiinnitin huomiota ikävä-palstalla viestiin, jossa sanottiin, että oltiin itketty jonkun vuoksi kaksi päivää. Tämäkin mietityttää samalla tavalla...
Miksiköhän tämä viesti tuntuu koko ajan vaan jotenkin kutsuvan minua? Ei se voi minulle olla, mutta sittenkin. Siitäkö se johtuu, mitä itse kai sitten tunnen?
Todennäköisesti ei juuri tämä, yleensä hän nukkuu vastaamaasi aikaan, mutta voi olla että jonkulla on juuri samanlaisia ajatuksia sinua kohtaan. Vuosi on ollut rankka. Ihana myös. Tämä ihastumisen tunne on niin herkullinen. Käsittämätöntä että tämä tunne on kestänyt näin kauan, ajattelin että se menisi jossain vaiheessa ohi, mutta se vain vahvistuu. "Täällätuulee" kuulisin mielelläni kokemuksiasi omasta ihastumisestasi.
Minullakin vain vahvistuu se joku...Olisi kiva kuvailla häntä ja kertoa enemmänkin, mutta en tässä halua. Jos hän kiittäisi minua siitä että olen olemassa, olisi se kyllä valtavan arvokasta.. Parisuhteestani voisin sanoa, että se on kestänyt niin isoja juttuja, ettei siihen tunnu mikään vaikuttavan.
Kuten varmaan olet huomannut, niin suuri osa kuvauksista ja jutuista koskettaa niin suurta osaa meistä, että ei täällä kyllä ainakaan paljastu, jos sitä pelkäät. Nämäkin aiemmat jutut sopivat niin hyvin omaan elämääni, että voisin ihan uskoa, että ne on suunnattu juuri minulle. Rohkeesti vaan. Ja jos täällä sun ihastukses lukee näitä juttuja, niin hyvähän se vaan on, suuntautuminenhan on sitten ihan selvä :)
Mullakin on vähän sama tilanne, olen ollut jo reippaasti yli vuoden ihastunut kaveriini. Nyt ei ole oltu kauhean tiiviisti tekemisissä kun kummallakin on niin paljon töitä... tai ehkä hän tarvitsi omaa rauhaa eikä tunne niinkuin minä? Tänään nähtiin taas, ja oli hauska maistella sitä näkymätöntä säiettä joka edelleen meidän välillä värisee... tunteekohan hän sen vai onko se vain omaa aistimustani? Joka tapauksessa hän ei täällä kirjoittele eikä heilu, uskoisin tunnistavani hänet aika nopsaan kirjoitusvirheistä ja pettämättömästä tyylistä.
Hienoa kun on ihmisiä jotka tekevät elämän hienoksi.
"Hienoa kun on ihmisiä jotka tekevät elämän hienoksi."
Tää pitää niin paikkansa. Mikä meitä oikein vaivaa , kun ei saada suutamme auki? Mulla on ystäväni kanssa sellainen tilanne, että oltiin vielä tuonne elokuun puoleen väliin tekemisissä lähes päivittäin tai ainakin soitettiin. Meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Käytiin yhdessä lenkillä, vitsailtiin toisillemme, juteltiin niitä sun näitä ja tehtiin kaikkea muutakin yhdessä. Nyt on jostain syystä ollut hiljaisempaa. Nähdään kyllä vileläkin, muttei läheskään niin usein. Ei käydä yhteisillä kahveilla (joita kaipaan todella) niin usein jne. Itse olen ottanut jotenkin syyt niskoilleni. Olen se huonompi yhteydenottaja, vaikka haluaisin kyllä, mutta koska olen vanhempi, niin jotenkin ajattelen, että hän vain on kyllästynyt seuraani.
Olen myös ajatellut, että hän saattaa myös ajatella samoin, miksei ? Voidaan olla pattitilanteessa, jossa kumpikaan ei tee oikein mitään siirtoa. Mitään riitaa tai suuttumista välillämme ei ole. Katsomme yhä toisiamme suoraan silmiin jutellesamme, nauramme jne. mutta jotain aistin silti tapahtuneen. Onko se
epävarmuutta vai mitä? Ystäväni ei tiedä, ainakin luulisin niin, ihastumisestani.
Mielestäni teidän, niinkuin meidänkin, tapauksessa parasta olisi puhuminen. Miten sen nyt vaan saisi aikaiseksi. Pitäis ottaa itseensä niskasta kiinni. Pahinta siinä vain on se, että jos toinen ei ajattele samoin, niin voi menettää kasvonsa ja vielä pahempaa, että siitä tulisi julkinen juttu ja muut naureskelis takanapäin. Ystäväni ei kyllä ole missään määrin juorukello ja hän on erittäin luotettava, mutta enhän voi tietää miten hän käyttäytyisi jos kerron tunteistani.
Sähöiset kohtaamiset, ovat houkuttelevampia säilyttää, kuin puhua tilanne selväksi. Pudotus olisi nopea ja kivulias, vaikka oma mielenterveys säilyisi paremmin. Tilanne saa edetä omalla painollaan eleiden ja tekojen kautta. Varmasti hän osoittaa niihin vastatessaan, jos kiinnostusta läheisyyteen ei ole.