Olen aika vähän ja hyvin harvoin kirjoittanut tänne. En löytänyt uskonnon osastosta runonurkkaa tai muuta vastaavaa. Ja jotenkin sieltä puuttui myös herkkyyttä. Löysin tämän aakkostetusta hakemistosta.
Poimin tämän runon eräältä foorumilta:
Ajattelen erämaata
Ajattelen erämaata.
Se puhkeaa lähteiksi
ja on kuin kukoistava puutarha.
Ei omin ponnisteluin.
Ei siksi, että rakastan
Jumalaa sydämestäni
ja tahdon täyttää käskyn
lähimmäistäni kohtaan.
Vaan koska armon liitto
on lujempi kuin lain liitto.
Saan jäädä Jeesuksen varaan.
Erämaassa en löydä vettä
omin suorituksin,
vaan lähde puhkeaa siinä
missä Lunastajani sen avaa.
Ceta Lehtniemi
Poimin tämän runon eräältä foorumilta:
Ajattelen erämaata
Ajattelen erämaata.
Se puhkeaa lähteiksi
ja on kuin kukoistava puutarha.
Ei omin ponnisteluin.
Ei siksi, että rakastan
Jumalaa sydämestäni
ja tahdon täyttää käskyn
lähimmäistäni kohtaan.
Vaan koska armon liitto
on lujempi kuin lain liitto.
Saan jäädä Jeesuksen varaan.
Erämaassa en löydä vettä
omin suorituksin,
vaan lähde puhkeaa siinä
missä Lunastajani sen avaa.
Ceta Lehtniemi
Vastaukset 22
Vanhimmat
Hengellisyyttä syvällisintä erämaassasi on,
usko on paljaana kokemus, enkä tarkoita uskonnollisuutta sinänsä.
Erämaakin puhkeaa todella kukkaan, eikä tarvitse suorittaa yhtään mitään
saadakseen raikasta vettä. Kuka nyt sitten uskaltautuukin "pelätyn"rajan yli astumaan...
Kiitos viisaista sanoista sekä runoilijalle että runon lainaajalle!
Armoa tarvitaan sekä omaa itseä että toisia varten,
liian usein vain tuomitsemme ja vaadimme !
Kun poimit toisten runoja, sinun täytyy kertoa mistä sen poimit ja kenen kirjoittama se on. Kirjoittajalla on siihen tekijänoikeus, kopioitsijalla on velvollisuus.
Kiitos asiallisesta havainnosta. Tekijänoikeudet ovat tärkeät. Olen runon kirjoittaja.
Runo on myös Kotisatamassa ja Armahdetut Jumalan rakkaudesta -foorumilla.
Oikeasti katsoin, miltä uskontokeskustelu näyttää ja en uskaltanut laittaa runoani sinne.
Valmistelen pientä puhetta erämaa-aiheesta ja halusin vähän ajatuksia siihen liittyen.
Joskus 'erämaassa' ollessamme koemme tyhjyyttä, kuivuutta ja ehkä yksinäisyyttäkin.
Vasta jälkeenpäin saatamme havahtua olleemme luovuuden, rauhan ja levon lähteillä.
Niin siinä käy,
lisään vielä rakkauden lähteellä : )
kestää vain se tyhjyys ja odottaa
mitä nousee...eikä paeta kesken.
Turhaan pelätä tyhjyyttä, siinä on tilaa
jollekin muulle, ei enää elä niin maailmasta,
vaan maailmassa...
Erämaarunojen vaihe alkoi niin rakkaalla houkuttelulla ja kutsulla. Ja niin vaikea oli lähteä liikkeelle jostain -johonkin, missä kaikki pelkistyi. Tärkein jäi. Ja kuitenkin todella elin ja elän maailmassa, mutta en maailmasta.
Jes. 12:3
Jatkan omilla erämaarunoillani. Niistä tullee melko yhtenäinen sarja. Nyt en muista, olenko näitä johonkin jo laittanut esille. Vähän myös ujostuttaa syvien tuntojen paljastaminen omalla nimellä.
Kärsivällisyyteen viet
Isä, luotan Sinuun.
Tiedät paremmin
mitä tietä kuljetat.
Et anna juhlaa,
vaikka sitä kaipaisin.
Olen vain hiljaa.
Kuulisinpa sanottavasi!
Tuntisinpa kosketuksesi!
Kärsivällisyyteen viet.
Kiitän Sinua, Isä!
Erämaan suuri lohdutus
on sen niukkuudessa.
Sinä itse jäät.
Sanasi on sydämessäni.
Turvasi ympäröi minut.
Ceta Lehtniemi
Tahdonkin viipyä erämaassa
Isä,
tahdonkin viipyä erämaassa
Sinun laskemasi ajan.
Olkoon hetkissäsi läsnä
ikuisuutesi hellä sipaisu.
Pyydän myös turvallisuutta
olla aidosti kesken kaikessa.
Ceta Lehtniemi
Edellä olevia runojani saa siis käyttää nimi mainiten. Ihanaa olisi, jos ne jotakuta puhuttelisivat. Minun tietokoneeni kansioissa ne tuskin elävät oikeaa elämäänsä.
Jos näistä joskus jotain kokoan, niin teen sen omakustanteena omin kuvin.
Varmaan tulee ensin mieleen, ettei kyse ole lainkaan "erämaarunosta". Olin kuitenkin pois tutuista ympyröistä. En ollut tiedotusvälineiden tai ystävien, suvun, työasioiden ym. ulottuvilla. Ajatukseni olivat "erämaassa", niillä oli vapaa tila. Sain elää auringonnousussa yksin ajatusteni kanssa -levätä. Koin armon.
Armon aurinko nousee.
Isä, tahdon olla hiljaa
aivan äänettömyyden sylissä
ja katsella meren yli.
Armon aurinkosi nousee.
Sen koitto on sama kaikille.
Jokainen voi sitä katsella.
Ei ole mitään eroa
olenko hyvä vai paha,
vanhurskas tai väärä.
Sydämeni sanoo: Ole hiljaa!
Se on tänään armon aurinko.
Repaleinen, uupunut mieleni
saa sydämen silmät nähdä.
Ceta Lehtniemi
Pieniä siemeniä erämaasta
Sydämeni taipuu kiitokseen
niukassa kuivassa maassa.
Etsin kukkia erämaasta.
En nähnyt pieniä siemeniä.
Sinä itse poimit ne kädelleni
ja käskit vaalia aarteina.
Pois lahjoitettuina vasta
ne avaavat väriloistonsa.
Näytäthän vielä minulle
kuinka ja mihin kylvän ne.
Ceta Lehtniemi
Nyt tuli noiden pikku runosien yksi kylvö tehtyä. Kauan ne ovat tätä odottaneetkin. Tuo viimeisin ei ainakaan ole ollut esillä.
Viisaudet ovat kuin helmiä,
ne eivät idä.
Siemenissä on elämä,
aarteesi : )
...taitavat kylväytyä ympärillesi
tietämättäsi ja silloin kun et tiedä tehneesi...
Etsin kovin usein jotain suurta ja näyttävää. Ehkä tahtoisin myös kylvöni olevan tätä?
Arkinen, pieni, vähäinen, rauhallinen, lempeä, läheinen...
Kylväjän käsi liikkuu koko matkan ajan, niin pitkään kuin sarkaa riittää. Käsi täyttyy ja tyhjenee. Siihen annetaan, se jakaa. Kylväjä itsekin saa.
Usein pienen kylväjän arkinen kylvö putoaa vain aivan lähelle.
Älkäämme jättäkö tuota rauhaa erämaille
Tuntureille tuulisille, kairoille karuille
Tuokaamme tuo hiljaisuus
Kaikille katsottavaksi
Sielullamme aistittavaksi
Kuin äärellä räiskyvän nuotion
Lämpö mielemme täyttää
Tahdomme hetken, vain pienen hetken
Olla aidosti tyystin hiljaa
Niin, voimme tuoda tuon hiljaisuuden kaikille katsottavaksi. En voi pyyhkiä pois kyyneleitäsi,
voin opettaa pyhittämään ne... Olla aidosti tyystin hiljaa. Kuinka kaikki onkaan tekemättä mitään. Ei tarvitse olla itsekään olemassa, on vain paljon enemmän ja ei yhtikäs mitään.
Kiitos kovasti tuosta, mitä sanot. Olin eilen kiireinen, enkä ennättänyt vastaamaan. Itse koen juuri luonnon keskellä tuota ihanaa hiljaisuutta. Sen tavoitan myös yksinäni hiljentyessäni. On suurta, kun voi jakaa rakkaan ihmisen kanssa esim. nuotion tai meren katselun hiljaisuudessa. Vielä ihmeellisempää on, jos tästä voi lahjoittaa jotain eteenpäin, sinne missä rauha ja lepo ovat harvinaisia.
Kiitos, kun olit antamassa minulle mietittävää ja uusia oivalluksia. Tänään puhun aiheen nostattamaa klo15. Lepo annettiin minulle kuin avainsanaksi.
Siinä onkin paradoksia,
kun tekemättä mitään, tekee runsaasti.
Ja ei-mitään on paljon enemmän.
viestittää eteenpäin sitä hiljaisuutta mitä ainoastaan erämaa, ja mitä karumpi sitä parempi, voi tarjota. Eikä haittaa vaikka myrskyäisi. Ehkä vielä parempi näin.
Se hiljaisuus luo sanoin kuvaamattoman tunteen, sellaisen todella juhlallisen ja autiutta sisältävän hetken. Ja ainakin tätä itse suorastaan hamuaa näitä hetkiä, hetkiä jolloin saa/voi olla ihan itsekseen.
Joskus tätä hiljaisuutta on jakamassa yksi tai useampikin ihminen, mutta silloin, ollakseen särkemättä sitä mitä hiljaisuus tarjoaa, tulee sen porukan olla niin sanotusti samalla aaltopituudella.
Tiedän ihmisiä, joille tämän kaltainen hiljaisuus on niin sietämätöntä, että se suorastaan ahdistaa. Eikä tuo mukanaan sitä rauhaa mistä nyt on kyse. Lienee jonkinkaltaista pelkoa?
miettimään: ""voimme tuoda tuon hiljaisuuden kaikille katsottavaksi.""
Luetun mukaan kirjailija Machiavelli ja taidemaalari Vinci kinastelivat usein siitä, että kumpi on parempi tapa taiteen avulla ilmaista tuntemuksiaan, siis runoko vai maalaus.
Vinci perusteli omaa näkemystään sillä, että näkeminen on aivan eri juttu kuin kuuleminen. Eli näkemisen kautta on helpompi samaistua esitettyyn.
En tiedä, riippunee kait osittain siitä mitä haluaa korostaa.
Mutta tämä lausumasi on mielenkiintoinen: ""Ei tarvitse olla itsekään olemassa, on vain paljon enemmän ja ei yhtikäs mitään.""
Eli voiko sitä hiljaisuuden kokemusta tuodakaan mitenkään muutoin esiin kuin kokemalla sen itse henkilökohtaisesti?
Joskus runo on katseltavanamme ja kuva puhuu. Ihmeellisintä on, kun nämä ovat rinnakkain ja välittävät samaa sanomaa. Juuri hiljaisiin teemoihin olen itse yhdistänyt runon ja kuvan yhteiskieltä. Erämaarunoon kuuluu kuva rinnalle. Se taitaa olla Kotisataman runokorteissa esillä: kotisatama/taide ja viihde/kortit/runokortit I tai II. En nyt kännyllä saa tähän osoitetta, enkä muistakaan. Saatan tarkistaa asian joskus.
Olen kuullut, että osa ihmisistä kokee olonsa levottomaksi hiljaisuudessa. Olen yrittänyt kunnioittaa ihmisten erilaista tapaa kokea asioita. Silti itselle jää tunne, että toivoisi kaikkien oppivan jotain myös hiljaisuudesta. Jossakin elämänvaiheessa se voi olla tarpeellista.
Olen tosiaan yhdistellyt kuvia ja runoja eri tavoin. Kun nyt olen tietokoneellani, etsin noihin erämaarunoihin liittyvää. Ainakin ensimmäinen ja viimeinen erämaarunoistani löytyy kotisataman nettisivuilta tuosta:
http://kotisatama.net/fi/kortti/aiheet.php?aihe=35
TÄHTIS sanoi tuolla aiemmin:
"Jäin miettimään: ´voimme tuoda tuon hiljaisuuden kaikille katsottavaksi´.
Luetun mukaan kirjailija Machiavelli ja taidemaalari Vinci kinastelivat usein siitä, että kumpi on parempi tapa taiteen avulla ilmaista tuntemuksiaan, siis runoko vai maalaus."
Minulla on tuolla runoihin yhdistettynä lähinnä valokuvia. Toki olen käyttänyt myös akvarelleja (yksi taisi olla mukana sarjassa). On kuitenkin kyse siitä, että pyrin jotenkin ilmaisemaan tuntemuksiani ja syvällä sisimmässä piileviä ajatuksiani.
Taistelun luontoa vastaa, aina häviää.
Kosketus tunteisiinsa
kosketus luontoon
kosketus syvimpään
millään tapahtumalla ei ole enää oikeutta
ei voimaa loukata sinua.
Kiitos sinulle sanoistasi hymyillen:).
"Taistelun luontoa vastaa, aina häviää.
Kosketus tunteisiinsa
kosketus luontoon
kosketus syvimpään
millään tapahtumalla ei ole enää oikeutta
ei voimaa loukata sinua."
Joskus tuntuu, että loukkaus koskettaa minua.
Kuitenkin sen vastaanottaa Hän, jonka olen.
Kuin hetken aallot, ja sitten tyyni pinta.
Hän lahjoittaa lupaamansa rauhan.
Olen hävinnyt jonkin taistelun,
ja siirtynyt Voittajan kannateltavaksi, suojelukseen.