opettaa?
Vaiko siihenkö tekstinsä
lopettaa,
kun kriitikko pokkaa
tanssiin kurjaan,
yltyy sanontaan
melkoisen hurjaan:
- Ottaako sydämestä
vai keuhkosta?
Jos sä tästä nyt ohimarssin teet,
sä muistatko silloiset sun mietteet?
Mitä silloin keuhkosit?
Tässä näät sä tulokset...:)
Vaiko siihenkö tekstinsä
lopettaa,
kun kriitikko pokkaa
tanssiin kurjaan,
yltyy sanontaan
melkoisen hurjaan:
- Ottaako sydämestä
vai keuhkosta?
Jos sä tästä nyt ohimarssin teet,
sä muistatko silloiset sun mietteet?
Mitä silloin keuhkosit?
Tässä näät sä tulokset...:)
Vastaukset 8
Vanhimmat
kaksikyt vuotta, about.
Olis sä oikeessakin:
Hotakaisesta oli enempään
kuin kuvaamaan
auton pultteja ja muttereita,
niinku mä sanoin,
harrastajakirjoittaja.
Siitä tuli finlandisti,
mutt oletsä yhä
se riehaantunut
aktiivinen alkoholisti?
Ja mikä helvetin
viha- ja rakkaussuhde,
niin kuin sä sanoit, kriitikko?
Mikä viimeinen
sun kurssis..:)
Salama?
Kyl sä tajuut, mitä mä tarkotan,
jos satuit sitä juitsua seuraamaan
ja koko tätä.
Olihan sun pysyttävä ajantasalla
sen suhteen,
mitä harrastajakirjoittajapiireissä
niihin aikoihin tapahtui?
Jo silloisen virkasi puolesta?
Kerran sanoit mua noidaks,
jossakin toisaalla.
Kai sä tarkotit tarkkanäkösyyttä?
Kai sä tarkoitit, mitä
jälkeenpäin kirjoitit?
Mä en tarkota niitä
sun runoja,
joita mulle postitit.
Sun ns. rakentavaa
kritiikkii.
Arvioijan tulis miettiä
sanansa tavallista tarkemmin?
Joo, joo, sitä herkkää vaistoo,
savolaista niljaa,
ja mitä kaikkee.
Mutt että psykologisesti
ja taiteellisesti tiivistä?
Ett mä näen ihmisen
inhimilliset heikkoudet
ja niiden näkemisessä
huumori tulee hätiin?
Olitsä edes silloin
jo selvin päin?
Kattelit maailmaa
yhä pullon pohjan läpi,
opetit ihmisiä?
kulkee ammattilaisia
arvioimassa
kirjoittajien tekstejä?
Päätyy omiin johtopäätöksiinsä
niiden tarkoitusperistä ja
sisällöstä?
Niitä kirjoittaneista ihmisistä?
Pidän.
Joka kerta, kun näen
jonkun ns. arvostelun
tai palautteen perässä,
minkä nimimerkin takaa
tahansa kirjoitettuna
erilliseksi lauseeksi kirjoitetun
yhden sanan Pidän ja pisteen
sen perässä,
tulen miettineeksi juuri sinua
opettajana ja kriitikkona.
- Eihän tuollaista naista voi
kukaan rakastaa...
Kenestä mahdoit
kovaäänisesti kertoa?
Tiesitkö niistä ritareista,
jotka tappelivat
nyrkit verissä toisiansa vastaan?
Siinä oli jotakin
raavaan runollista.:)
Tästä tulee lisää miinusta?
Täällä pitäisi
vain runoilla,
sinustakin.
Monet ihmiset tahtovat olla
ns. hyviä,
niin kirjoittajina kuin
tekstien arvioijina.
Viisaita ne, jotka eivät
suotta kehuskele.
Voiko kirjoittamista
opettaa
antamalla positiivista palautetta
yhteisön toiselle jäsenelle
tekstin tasosta riippumatta,
kun jäsen nyt sattuu kuulumaan
samaan kööriin,
samaan kastiin?
Hyvyyteen liittynee
tiettyä rehellisyyttä?
Kirjoittajan tiellä
se kantaisi pidemmälle
kuin näennäinen empatia:
upeeta, mahtavaa.
Kirjoittajayhteisöiden
suurin voima
(vanha virsi)
on niiden samanmielisyys -
ja suurin heikkous.
Niin, tokihan sinä
jo tunnistit...?:)
Löytää oma tyylinsä,
vai mennä taas siitä,
mistä aita on matalin?
Vai sekä että?
kuvittelitko silloin,
joskus muinaisuudessa,
minun aivan aloittelevana kirjoittajana
tarvitsevan juuri antamasi palautteen
kaltaista palautetta?
Mihin tarkoitukseen?
Antaaksesi valoa elämääni?
Vai antaaksesi parhaimman
mahdollisen arviosi
haparoivista teksteistäni -
ja saada uskomaan sanojasi,
olithan sinä oikea kirjailija.
Voisinko enää kehittyä
kirjoittajana,
jos jo kykenin kirjoittamaan,
kuten silloin arvioit.
Tarvitsisiko?
Mutta että ihmisenä?
Luettavaksi suosittelemasi
listallinen kaunokirjoja
ei siihen riitä,
kenellekään?
Olit yksi esimerkki.
Muitakin oli,
jokainen kovin armelias sanoissaan.
Ja tämä läpi
kaupallinen ns. julkaisukanava,
kritiikille ja itsekritiikille.
Näytelmille. Roolijaoille.
Rivienväleille.
Tilaisuus tulla satutetuksi.
sinua odotettiin kirjoituspiiriin,
antologian julkistamistilaisuuteen,
ja mitä niitä oli.
Mummot olivat haltioissaan sinusta -
sinä olit jo jotakin
heidän mielestään,
oikea kirjailija
ja suhteessa heihin
vielä nuori mies.
Muistan myös,
mitä vastasin
esittämääsi kysymykseen.
- Keuhkosta.
(Tämän ketjun kimmokkeena oli Kirjailijanalut-sivulta eräs keskusteluketju:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9244927)
Alkoipa ihminen
kumarrella oikeita tai vääriä kuvia,
sivullisesta
jatkuva kumarteleminen
saattaa alkaa näyttää
surkuhupaisalta.
Silloin, kun joku sattuu
huomaamaan itsensä
alkaneen pokkuroida
miellyttääkseen ympäristöään
tai tullakseen hyväksytyksi,
ollaan jo pidemmällä -
silloin tarvitaan kykyä nauraa
myös itselleen.
Ehkä näitäkin rivejä vilkaiset
tai kuljet muuten ohi näiden
sivuun siirrettyjen,
koiran korville jo
kääntyneiden lehtien,
ajoissa kuitenkin
seuraavaan opetuspaikkaas ehtien,
johonkin kansanopistoon
tai muuten sinne tänne.
Aikuiskouluttaja,
kasvatusopin opintojakin takanas...
Jos sattuisikin silmiis,
kysyn sulta:
Opetitko mua sä kirjoittamaan?
Vai vuosikymmeniksi jälleen
viisaasti, viisaampana vaikenemaan?
Erästä opetuksenantamismateriaalisi
alkusanaa muistellen:
"Hauras"...
Ei, en särkynyt tarpeeksi vielä... vieläkään.
Plop!