Vihreät painottavat jätteiden määrän vähentämisen tärkeyttä. Nykyinen jätelaki ei kuitenkaan kannusta tähän.
Kunta lähettää kesämökkiläiselle laskun jätteenkeräyspisteen käytöstä. Jokaisen kunnassa olevan kiinteistön on liityttävä kunnan, tavalla tai toisella, järjestämään jätteenkeruujärjestelmään. Laki antaisi mahdollisuuden harkita laskun pienentämistä mm. jos kiinteistön käyttö on huomattavan huomattavan vähäistä.
Käytännössä laki ei toimi. Usean vuoden ajan olen ikäni ja terveyteni vuoksi pystynyt käymään kaukaisella saarella olevalla mökillä alle kaksi viikkoa vuodessa. Sinä aikana jätettä on kertynyt muutama pieni muovipussi. Suurimman osan kertyvästrä jätteestä pystyn kompostoimaan. Laskujeni mukaan yhden jätesäiliöön kuljetetun, kauppakassin kokoisen jätepussin hinnaksi tulee noin 40 euroa!
Kunta ei ole suostunut anomuksesta huolimatta pienentämään maksuunpantua jätelaskua. Miten, Janina, kuvittelet kunnan menettelyn kannustavan jätemäärän pienentämiseen. Tässä tapauksessa ainakin, kannattaa yrittää kerätä mahdollisimman paljon jätettä - mieluusti ainakin parikymmenkymmenkertaisesti aiemmin kertyneeseen nähden - jotta yhden jätepussin hinta pysyisi kohtuuden rajoissa?
Jos Itellaa moitittiin kohtuuttomasta kirjemaksusta, eikö kunnan rahastus ole sitä myös?

Vastaukset 4
Vanhimmat
MYY se perkeleen mökkis tai saares ja pasko vähemmän pelle!
Kummallinen viesti. Asiallista asiaa kirjoitettu palstalle joka on kaikkea muuta. Sulla on, kuule, varmaan väärä foorumi kirjoituksellesi vai luulitkos tätä keskustelua oikeasti vakavasti otettavaksi mielipiteen esittämispaikaksi?
Suosittelen, että lähetät tekstisi johonkin sanomalehteen ja kopion Janinalle. Silloin voit saada oikean vastauksen ja vastaanoton tekstillesi.
Onnea!
Turussa viedään kotipihalta automaattisesti ainakin joka toinen viikko kokonainen varttikuution jäteastia reilusti alle kympillä kerta! Jäteastiaan mahtuu monta kymmentä kauppapussillista jätettä. On myönnettävä, että 40 euroa kauppakassilta, itse mahdollisesti kaukanakin olevaan jätteenkeruuaitaukseen kiikutettuna, tuntuu kohtuuttomalta. Lähetä kysely kuluttaja-asiamiehelle!
Ei poliitikot näitä viitsi seurata ja vaikka seuraisivatkin eivät halua, osaa tai viitsi vastata...
Kyllä hän mulle vastaa! Janinan mielipiteet on aina ollut järkeviä.