http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2010/08/1168178
Silminnäkijä: Vartijat käyttivät väkivaltaa Asema-aukiolla Helsingissä
09.08.2010 14:15
MTV3 – Ari Lahdenmäki
Asema-aukiolla Helsingin ydinkeskustassa koettiin dramaattinen tappelu sunnuntaina varhain aamuyöllä ennen kello neljää. MTV:n uutisten tapahtumapaikalla haastattelema silminnäkijä kertoo, että rautatieasemalla partioivat järjestyksenvalvojat hyökkäsivät useiden ihmisten kimppuun kovaotteisesti.
Tupakkatauolla ollut aseman työntekijä, joka ei halua kertoa nimeään järjestyksenvalvojien koston pelossa, sanoo että vartijat hyökkäsivät ensin kovaotteisesti nuoren miehen kimppuun. Tämä paini hänen mukaansa leikillisesti taksijonossa ystävänsä kanssa.
Nuorukainen sai kasvoihinsa haavoja, joita järjestyksenvalvojat pyysivät anteeksi.
– Sitten toisella puolella katua alkoi jokin rähinä. Järjestyksenvalvojat syöksyivät sinne, suihkuttivat automaattisesti sumutetta ja alkoivat tapella miesten kanssa, silminnäkijä kertoo.
– Järjestyksenvalvojat aloittivat tappelun. Se oli sokki, silminnäkijä kertoi tänään puhelimitse.
Poliisille erilainen ilmoitus
Hätäkeskukseen järjestyksenvalvojat ilmoittivat jälkimmäisestä tappelusta, että "viidestä seitsemään" ihmistä oli huutanut heille Sokoksen Macin kohdalla "nyt tulee turpaan" ja hyökännyt heidän kimppuunsa.
– Järjestyksenvalvojien mukaan he kokivat tilanteen niin uhkaavaksi, että joutuivat käyttämään paprikasumutinta vastarinnan murtamiseksi, tutkinnanjohtaja komisario Heikki Sandberg eteläisestä poliisipiiristä sanoo.
Paikalle tuli lopulta kolme poliisipartiota. Järjestyksenvalvojat olivat vääntäneet käsirautoihin neljä ihmistä, joiden päällä he makasivat.
Poliisit eivät heti ottaneet järjestyksenvalvojien kiinni ottamia miehiä huostaansa, joten tupakoivat järjestyksenvalvojat vaihtelivat vuoroja käsirautoihin väännettyjen miesten selän päällä istumisessa. Yökerhojen sulkemisaikaan sattunut kahakka keräsi Asema-aukiolle suuren yleisön.
– Kolme todistajaa, jotka käsittääkseni eivät olleet järjestyksenvalvojia, on kertonut tapahtumista samoin kuin nämä, Sandberg sanoo.
Jutun tutkinta on vasta alkutekijöissään. Poliisi otti järjestyksenvalvojien kahlitsemat miehet kiinni ja vapautti heidät kuulustelujen jälkeen eilen iltapäivällä. Miehiä epäillään kahdesta pahoinpitelystä ja kahdesta järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.
Säilöönoton yhteydessä yhdeltä miehistä löytyi kääntöveitsi, mikä poiki rikosepäilyn toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.
***
Taas nähdään, että ei se meininki ole muuttunut mihinkään vaikka jo toistamiseen firma vaihtaa nimeä.
FPS/Otso/Turvatiimi riehuu taas
26
2570
Vastaukset
- Pökköä Pesään
Itsensä puolustaminen ei ole tiettävästi Suomessa kiellettyä edes vartijalta tai järjestyksenvalvojalta.
Kirjoittaja yrittää hämmentää ihmeellisesti syyllistäen ( Provo? ).Oli lopputulos mikä tahansa mielestäni järjestyksenvalvovat toimivat oikein.On huomattavasti parempi olla sitten vaikka 3.n tuomittavana kuin 6.n kannettavana Huom! löytynyt kääntöveitsi yhdeltä kiinniotetulta.- rafaelin rinkeli
katsoin tuota "keissiä" sokoksen mc donald´sin ikkunasta. mun mielestä veitsi mielestäni oli yhdellä riehujjista kädessäkin jossain vaiheessa ennen kuin otsot otti sen kiinni. homma ei todellakaan mennyt niin että vartijat olisi aloittaneet tilanteen vaan ne toiset ryntäsi huudon kanssa otsojen päälle hyvin hoidettu otsoilta mielestäni. odotinkin että tulisi uutisointia niin iso "härdelli" oli kyseessä....
ari lahdenmäki (http://fi.wikipedia.org/wiki/Ari_Lahdenmäki) on kuuluisa gonzo-journalismistansa. ei siis ihme että 1 silmin näkijän kertomus muuttuu tässä uutisessa ikään kuin todeksi vaikka poliisilla on 3 silmin näkijää mitkä kertoo ihan toista. - Lainaan kyllä sulle
rafaelin rinkeli kirjoitti:
katsoin tuota "keissiä" sokoksen mc donald´sin ikkunasta. mun mielestä veitsi mielestäni oli yhdellä riehujjista kädessäkin jossain vaiheessa ennen kuin otsot otti sen kiinni. homma ei todellakaan mennyt niin että vartijat olisi aloittaneet tilanteen vaan ne toiset ryntäsi huudon kanssa otsojen päälle hyvin hoidettu otsoilta mielestäni. odotinkin että tulisi uutisointia niin iso "härdelli" oli kyseessä....
ari lahdenmäki (http://fi.wikipedia.org/wiki/Ari_Lahdenmäki) on kuuluisa gonzo-journalismistansa. ei siis ihme että 1 silmin näkijän kertomus muuttuu tässä uutisessa ikään kuin todeksi vaikka poliisilla on 3 silmin näkijää mitkä kertoo ihan toista.Kirjoitit provosoiden tuon aloituksesi. Suurin osa siitä on täyttä paskaa. Harmittaako sinua vartijat vai miksi tahallisesti haluat saattaa heidät huonoon valoon? Runkkaatko kotona kun ajattelet kuinka sanallisesti saat mustamaalattua vartijoita?
- Todellinen pomo
Lainaan kyllä sulle kirjoitti:
Kirjoitit provosoiden tuon aloituksesi. Suurin osa siitä on täyttä paskaa. Harmittaako sinua vartijat vai miksi tahallisesti haluat saattaa heidät huonoon valoon? Runkkaatko kotona kun ajattelet kuinka sanallisesti saat mustamaalattua vartijoita?
Kurkatkaapa linkki uudestaan? Oli niin pahaa paskaa et jopa maikkari poisti sen omilta sivuilta. Aika oksennuksia nekin eetteriin päästää.
- mitä vielä...
Todellinen pomo kirjoitti:
Kurkatkaapa linkki uudestaan? Oli niin pahaa paskaa et jopa maikkari poisti sen omilta sivuilta. Aika oksennuksia nekin eetteriin päästää.
Aika naurettavaa että tällaista kuraa päästetään mediaan jos poliisikin on todistajien vahvistamana todennut, että järjestyksenvalvojat eivät "hyökänneet" vaan kyseessä oli useamman miehen rähinä joilta yhdeltä löytyi laiton veitsi.
- thyrrgh
Uutinenkin näköjään hävinnyt. Ihme juttu. Eipä vaan ollut munaa tälläkään kertaa myöntää, että kirjoitettiinpa pelkkää hevonpaskaa ja esittää pahoittelut...
- Peuri M
Uutinen löytyy Maikkarin sivuilta edelleen, linkki vain ei toimi: http://mtv3.mobi/uutiset/uutiset/rikos/2010/08/1168178.xml
Ja tietysti vartijat todistavat toistensa puolesta kuten aina. Ja hassusti ei samalta firmalta sitten löydykään valvontakameroiden nauhoja tilanteesta, vaan mennään pelkillä vartijoiden toisiaan tukevilla sepityksillä. Ja poliisi uskoo... - kameratallanteet
Peuri M kirjoitti:
Uutinen löytyy Maikkarin sivuilta edelleen, linkki vain ei toimi: http://mtv3.mobi/uutiset/uutiset/rikos/2010/08/1168178.xml
Ja tietysti vartijat todistavat toistensa puolesta kuten aina. Ja hassusti ei samalta firmalta sitten löydykään valvontakameroiden nauhoja tilanteesta, vaan mennään pelkillä vartijoiden toisiaan tukevilla sepityksillä. Ja poliisi uskoo...Löytyy aina kun on tapahtunut näpistys tai muu LIEVÄ rikos mutta kun vartijat syyllistyvät TÖRKEÄÄN PAHOINPITELYYN niin tallenteet kummasti häviävät aina johonkin..
Toivonkin, että ihmiset ovat valppaita ja ottavat kamerakännykällään aina todisteita kun vastaavaa tapahtuu. Heitä on turha pelätä, he eivät ole yhtään mitään ja suomen tunnetuimpia rikollisjärjestöjä/ kovanluokan rikollisia he ainakin pelkäävät, että jos se uhoaminen alkaa niin sanaa vaan kiertämään.... Heillä ei mitään ns suhteita ole, pelkkiä paskahousujuoppojenhakkajia kaikki vartijat!!!
- 43qrf
näköjään MTV3 seuraamaan keltaisen lehdistön viitoittamalla laatujournalismin tiellä.
- hepp@
MTV 3 kun otti tämän vihervasurin kirjoittamaan mielipiteistään uutisia niin selvähän se on mitä siitä seuraa.
- teidän
väkivallanpurkauksistanne ei sitten saisi kaikki tietää vai? Miksi pidät sitä niin pahana asiana, että teidän törkeyksistänne kirjoitetaan lehteen? Pitäisikö teidän saada siis toisinsanoen hakata ihmisiä niin, että kukaan ei saa tietää siitä?
Eipä taida vartijoiden touhut oikein kestää päivänvaloa!
- Tavis 2010
Kokemukseni mukaan järjestyksenvalvojat/vartijat toimivat lähes 100% lain mukaan harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Järjestyksenvalvojia/vartijoita arvostelevista puolestaan suurin osa ei tunne järjestyhsenvalvojia/vartijoita koskevaa lakia ja muukin lainsäädännön tuntemus on puutteellista eikä osa näista arvostelijoista ole edes kiinnostunut noudattaamaan minkään valtakunnan lainsäädäntöä.
- VVMM
vähä-älyisiä paskiaisia näyttää olevan vartiointiliikkeiden palveluksessa, ei saa rauhassa käydä ruokaostoksillakaan kun joku teini haalareissaan alkaa seurailemaan, tällä touhulla tehdään ihmisvihaajia ja uusia sekopäitä, jatkuvaa saatanan painostusta
- en ihmettele
VVMM kirjoitti:
vähä-älyisiä paskiaisia näyttää olevan vartiointiliikkeiden palveluksessa, ei saa rauhassa käydä ruokaostoksillakaan kun joku teini haalareissaan alkaa seurailemaan, tällä touhulla tehdään ihmisvihaajia ja uusia sekopäitä, jatkuvaa saatanan painostusta
yhtään, että näitä älykääpiövartijoita vihataan niin paljon. Ihmiset suhtautuu ihan eritavalla poliisin väitän näin. Poliisia kyllä totellaan aika hyvin, mutta kaikki tietävät, että vartijat ovat käyneet jonkun 40 60h tunnin "koulutuksen" ja lisäksi he EIVÄT OLE MITÄN VIRKAMIEHIÄ kuten itseään ilmiselvästi pitävät, heillä ei siis sanan varsinaisessa merkityksessä ole MITÄÄN VIRKAA. He ovat vartimoisliikkeen palveluksessa olevia lakiyksityisistäturvallisuuspalveluista tarkoitettuja vartijoita, jos/kun laki kirjaa katsotaan.
Se juuri minua tavallisena kansalaisena ihmetyttääkin, että miten he voivat toimia/ leikkiä tuolla mestoilla jotain poliisia tai muuta viranomaista kun sitä he eivät ole!
Okei.. Teillä on kiinniotto ja muutaman muu oikeus, mutta kiinniotto-oikeus on jokamiehenoikeus eli kaikilla suomenkansalaisilla on sama oikeus kuin vartijoillakin!
Kaiken edellämainitun lisäksi he käyttäytyvät(pääsääntöisesti) huonosti, ovat tylyjä jne.. Olen myös itse nähnyt usein kuinka vartijat hyökää jonkun (mahdollisen) esim narkomaanin kimppuun jos tämä on vaikka varastanut yhden makkarapaketin. Ei sitä kiinniottoa lain mukaan niin tehdä!
Lain mukaan järjestys on seuraava miten vartijan pitää toimia kiinniottotilanteessa: Neuvot, kehotukset, käskyt. Mutta tätä vartijat eivät noudata vaan he käyvät suoraan kimppuun ja usein monen vartijan toimesta ja ns "kohdehenkilö" tulee täysin yllätetyksi ja ei ihme jos joskus vaikka puukkoheiluu kun monta vartijaa käy pieksimään kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Toivonkin päättäjiltä ja muilta viranomaisilta, että tähän vartijaongelmaan saadaan joku ratkaisu. Voimankäyttövälineitä he käyttävät jatkuvasti väärin, eli niillä he eivät toisinsanoen tee yhtään mitään! Heiltä pitäisi siis ottaa niiden kantamisoikeus pois!
Teleskooppipatukalla saa paljon pahaa aikaiseksi, sillä ei tarvitse kuin lyödä kerran niin se voi olla henkipois tai henkilö voi vammautua loppuiäkseen. Onko se siis sen arvoista jos henkilö olisikin varastanut sen yhden makkarapaketin!
Vartijalle on kyllä työtä, mitä heistä iso-osa tekeekin eli ihan: tehtaissa kiertelyä ja niiden ovien sulkemista. Ja myymälässä pullohuoneenhoitamista ja korien keräilyä, siinä kuitenkin vartija näkyy kokoajan joka on henkilökunnan kannalta varmasti ihan turvallista, sitä en väitä ollenkaan.
Mutta joku muutos tähän asiaan tulee, muuten vartijaviha karkaa käsistä, ihan aikuisten oikeasti! - VartijaM84
en ihmettele kirjoitti:

Mutta joku muutos tähän asiaan tulee, muuten vartijaviha karkaa käsistä, ihan aikuisten oikeasti!Käsittämätöntä paskapuhetta.
Itse olen toiminut 8 vuotta alalla, enkä ole koskaan kuullut että kukaan olisi käyttänyt teleskooppipatukkaa MIHINKÄÄN. Eli ei siellä marketeissa todellakaan hakata mitään spurguja telareilla, varsinkaan minkään makkarapaketin tai muunkaan kiinnioton yhteydessä.
Teleskooppipatukka on tarkoitettu äärimmäiseen tilanteeseen, itse esimerkiksi käyttäisin sitä jos kimppuuni käytäisiin jollain kättä pidemmällä, esimerkiksi veitsellä, piikillä tai vastaavalla.
On totta, että alalla on suuri vaihtuvuus, lyhyt koulutus ja sen takia sekaan mahtuu moni sopimaton yksilö. Mutta otettakoon huomioon että voimankäyttövälineet vaativat erillisen koulutuksen, vinyylipatukkaa lukuunottamatta, joka itsessään on niin epäkäytännöllinen ja vaikeasti mukanapidettävä vehje, että ihan sen takia sitä ei paljoa näe liikenteessä.
Ja on totta, että tälle alalle on todellä lyhyt koulutus, mutta moni meistä käy myös ammattitutkinnon, mikä kestää 3 vuotta vai miten se oli, (en ole varma). Ja tätä alaa oppii kokemuksella. Saat luvan tehdä näitä töitä sen kurssin jälkeen, mutta opit homman vasta monen vuoden kokemuksella.
Ikävää, että meidän ammattikuntaamme ei arvosteta juuri ollenkaan. - "ammattitutkinto"
VartijaM84 kirjoitti:
Käsittämätöntä paskapuhetta.
Itse olen toiminut 8 vuotta alalla, enkä ole koskaan kuullut että kukaan olisi käyttänyt teleskooppipatukkaa MIHINKÄÄN. Eli ei siellä marketeissa todellakaan hakata mitään spurguja telareilla, varsinkaan minkään makkarapaketin tai muunkaan kiinnioton yhteydessä.
Teleskooppipatukka on tarkoitettu äärimmäiseen tilanteeseen, itse esimerkiksi käyttäisin sitä jos kimppuuni käytäisiin jollain kättä pidemmällä, esimerkiksi veitsellä, piikillä tai vastaavalla.
On totta, että alalla on suuri vaihtuvuus, lyhyt koulutus ja sen takia sekaan mahtuu moni sopimaton yksilö. Mutta otettakoon huomioon että voimankäyttövälineet vaativat erillisen koulutuksen, vinyylipatukkaa lukuunottamatta, joka itsessään on niin epäkäytännöllinen ja vaikeasti mukanapidettävä vehje, että ihan sen takia sitä ei paljoa näe liikenteessä.
Ja on totta, että tälle alalle on todellä lyhyt koulutus, mutta moni meistä käy myös ammattitutkinnon, mikä kestää 3 vuotta vai miten se oli, (en ole varma). Ja tätä alaa oppii kokemuksella. Saat luvan tehdä näitä töitä sen kurssin jälkeen, mutta opit homman vasta monen vuoden kokemuksella.
Ikävää, että meidän ammattikuntaamme ei arvosteta juuri ollenkaan.Ei tasan kestä mitään 3 vuotta. Älä ole naurettava! Se kestää 1,5 vuotta ja lähipäiviä on 1-2/kk. Eli tuon 1,5 vuoden aikana ei montaa lähipäivää ole, toisinsanoen "ammattitutkintonne" kestää muutamia viikkoja...
Niin tiedän kyllä, että teleskooppipatukkaan teidän pitää käydä se 4h kestävä koulutus(josta muuten puolet menee ruoka ja kahvitaukoihin, ihan vain tiedoksi) mutta jokatapauksessa sitä KÄYTETÄÄN väärin, en tiedä missä landella sinä olet vartijana mutta pääkaupunkiseudulla olen ITSE ominsilmin nähnyt kuinka vartijat hakkaavat sillä puolustuskyvytöntä ihmistä, ja seison tässäasiassa myös sanojeni takana!
Kaikki sen täälläpäin tietää, että se ei ole mitään kovin ihmeellistä, lähes arkipäivää..
Vartioimisliikkeistä pahin on juuri tämä nykyinen OTSO eli entinen Fps security.
Mutta ei he suinkaan ainoita ole, kyllä niitä sairaita yksilöitä on myös muissa firmoissa kuten turvatiimi, securitas jne.
Älä hyvä ihminen väitä, etteikö todellakin liiallisia voimakeinoja käytettäisi koska se on teidän alallanne ihan rutiinijuttuja..
Enkä sano ollenkaan sitä etteikö teidän joskus ole pakko käydä käsiksi jos kohdehenkilö on hankala, mutta kun läheskään aina näin ei ole, vaan te käytte suoraan käsiksi, se kun on laitonta se! - NiinIinnin
"ammattitutkinto" kirjoitti:
Ei tasan kestä mitään 3 vuotta. Älä ole naurettava! Se kestää 1,5 vuotta ja lähipäiviä on 1-2/kk. Eli tuon 1,5 vuoden aikana ei montaa lähipäivää ole, toisinsanoen "ammattitutkintonne" kestää muutamia viikkoja...
Niin tiedän kyllä, että teleskooppipatukkaan teidän pitää käydä se 4h kestävä koulutus(josta muuten puolet menee ruoka ja kahvitaukoihin, ihan vain tiedoksi) mutta jokatapauksessa sitä KÄYTETÄÄN väärin, en tiedä missä landella sinä olet vartijana mutta pääkaupunkiseudulla olen ITSE ominsilmin nähnyt kuinka vartijat hakkaavat sillä puolustuskyvytöntä ihmistä, ja seison tässäasiassa myös sanojeni takana!
Kaikki sen täälläpäin tietää, että se ei ole mitään kovin ihmeellistä, lähes arkipäivää..
Vartioimisliikkeistä pahin on juuri tämä nykyinen OTSO eli entinen Fps security.
Mutta ei he suinkaan ainoita ole, kyllä niitä sairaita yksilöitä on myös muissa firmoissa kuten turvatiimi, securitas jne.
Älä hyvä ihminen väitä, etteikö todellakin liiallisia voimakeinoja käytettäisi koska se on teidän alallanne ihan rutiinijuttuja..
Enkä sano ollenkaan sitä etteikö teidän joskus ole pakko käydä käsiksi jos kohdehenkilö on hankala, mutta kun läheskään aina näin ei ole, vaan te käytte suoraan käsiksi, se kun on laitonta se!Tarkasta faktat ennen kuin alat riehumaan : http://www.sakky.fi/index.asp?language=1
Vartijan ammattikoulupohjainen ammattitutkinto kestää 3 vuotta, joten turpa kiinni.
Olen toiminut vartiointialalla lähes 20 vuotta kenttätehtävissä. Kertaakaan en ole patukkaa käyttänyt tai kaasua. Kiinniottoja on murrot / näpistykset / tms satoja, jopa tuhat. Käsiä on joutunut joskus käyttämään, lähes aina turpavärkillä on pärjätty. Yksikään meidä liikeen vartija ei ole hakannut / käyttäytynyt kuvaamallasi tavalla koko tänä aikana.
Jos seuraat yhtään mediaa, niin olisin pikemminkin huolissani poliisin otteista tänä päivänä ja mihin yhteiskunnan kiristyvä poliisin työn tehostaminen on heitä ajamassa. Sielät on muutaman vuoden aikana mm. kolme johtavaa poliisia tehnyt itsemurhan. Supon Nevalainen, Poliisiylijohtaja Salminen ja kolmannen nimeä en muista. Kooklettamalla selviää kyllä.
Vartijat ovat hoitaneet työnsä erittäin hyvin ja lukiessani purkaustasi en voi millään välttyä oman vartijoita kohtaan omaksumasi kaiken yliolevan negatiivisen asenteen vaikuttamista kirjoituksiisi. Ensi kerralla tee rikosilmoitus kohtaamastasi vartijoiden tekemästä vääryydestä tai kantele vartijoiden esimiehille. Asialliset yhteydenotot käsitellään aivan varmasti. - Tuota noin..
NiinIinnin kirjoitti:
Tarkasta faktat ennen kuin alat riehumaan : http://www.sakky.fi/index.asp?language=1
Vartijan ammattikoulupohjainen ammattitutkinto kestää 3 vuotta, joten turpa kiinni.
Olen toiminut vartiointialalla lähes 20 vuotta kenttätehtävissä. Kertaakaan en ole patukkaa käyttänyt tai kaasua. Kiinniottoja on murrot / näpistykset / tms satoja, jopa tuhat. Käsiä on joutunut joskus käyttämään, lähes aina turpavärkillä on pärjätty. Yksikään meidä liikeen vartija ei ole hakannut / käyttäytynyt kuvaamallasi tavalla koko tänä aikana.
Jos seuraat yhtään mediaa, niin olisin pikemminkin huolissani poliisin otteista tänä päivänä ja mihin yhteiskunnan kiristyvä poliisin työn tehostaminen on heitä ajamassa. Sielät on muutaman vuoden aikana mm. kolme johtavaa poliisia tehnyt itsemurhan. Supon Nevalainen, Poliisiylijohtaja Salminen ja kolmannen nimeä en muista. Kooklettamalla selviää kyllä.
Vartijat ovat hoitaneet työnsä erittäin hyvin ja lukiessani purkaustasi en voi millään välttyä oman vartijoita kohtaan omaksumasi kaiken yliolevan negatiivisen asenteen vaikuttamista kirjoituksiisi. Ensi kerralla tee rikosilmoitus kohtaamastasi vartijoiden tekemästä vääryydestä tai kantele vartijoiden esimiehille. Asialliset yhteydenotot käsitellään aivan varmasti.En varmaan osaa etsiä, koska tuolla näyttää olevan vain turvallisuusalan tutkinto turvallisuusvalvojan nimikkeellä ja se on ainakin 3v. Se ei ole vartijan tutkinto mutta kyllä sieltä vartijakorttikin ym. voimankäyttövälineiden luvat saa.
Turvallisuusalan tutkinto laajuudeltaan olisi paljon parempi käydä, koska se olisi hyvä pohja jatkaa siitä vaikka mihin turvallisuus-/viranomaissektoreille. - minulla ei henk.koht
Tuota noin.. kirjoitti:
En varmaan osaa etsiä, koska tuolla näyttää olevan vain turvallisuusalan tutkinto turvallisuusvalvojan nimikkeellä ja se on ainakin 3v. Se ei ole vartijan tutkinto mutta kyllä sieltä vartijakorttikin ym. voimankäyttövälineiden luvat saa.
Turvallisuusalan tutkinto laajuudeltaan olisi paljon parempi käydä, koska se olisi hyvä pohja jatkaa siitä vaikka mihin turvallisuus-/viranomaissektoreille.ole vartijoista kauheasti kokemusta, 1 kiinniotto erään varkauden takia. Mutta siinätilanteessa vartija oli ilmeisesti kesävartija eikä uskaltanut jostainsyystä tehdä minulle edes turvatarkastusta..
Onnetonta räpeltämistä oli sen vartijan touhu alustaloppuun. Mutta se ei silti poista sitä tosiasiaa, että ylilyöntejä sattuu aivan liiaan paljon. Itse en ole siis sitä kokenut mutta nähnyt olen liiankin monta kertaa. Ja mikä on ollut silmiinpistävintä niin vartijoita on usein monta ja ns. kohdehenkilö on joko alaikäinen tai muuten lähes puolustuskyvyttömässä asemassa oleva henkilö. JA SE ON SE POINTTI/ ASIA MIKSI ITSE VIHAAN VARTIJOITA kuten myös poliisejakin, ja jälkimmäisiä vielä enemmän... - VartijaM84
"ammattitutkinto" kirjoitti:
Ei tasan kestä mitään 3 vuotta. Älä ole naurettava! Se kestää 1,5 vuotta ja lähipäiviä on 1-2/kk. Eli tuon 1,5 vuoden aikana ei montaa lähipäivää ole, toisinsanoen "ammattitutkintonne" kestää muutamia viikkoja...
Niin tiedän kyllä, että teleskooppipatukkaan teidän pitää käydä se 4h kestävä koulutus(josta muuten puolet menee ruoka ja kahvitaukoihin, ihan vain tiedoksi) mutta jokatapauksessa sitä KÄYTETÄÄN väärin, en tiedä missä landella sinä olet vartijana mutta pääkaupunkiseudulla olen ITSE ominsilmin nähnyt kuinka vartijat hakkaavat sillä puolustuskyvytöntä ihmistä, ja seison tässäasiassa myös sanojeni takana!
Kaikki sen täälläpäin tietää, että se ei ole mitään kovin ihmeellistä, lähes arkipäivää..
Vartioimisliikkeistä pahin on juuri tämä nykyinen OTSO eli entinen Fps security.
Mutta ei he suinkaan ainoita ole, kyllä niitä sairaita yksilöitä on myös muissa firmoissa kuten turvatiimi, securitas jne.
Älä hyvä ihminen väitä, etteikö todellakin liiallisia voimakeinoja käytettäisi koska se on teidän alallanne ihan rutiinijuttuja..
Enkä sano ollenkaan sitä etteikö teidän joskus ole pakko käydä käsiksi jos kohdehenkilö on hankala, mutta kun läheskään aina näin ei ole, vaan te käytte suoraan käsiksi, se kun on laitonta se!Niin, se vartijan ammattitutkinto kestää tosiaan sen 3 vuotta niinkun yllä mainittiinkin, joten pidä tosiaan se turpasi kiinni.
Ja teleskooppipatukkakurssi kesti mulla ainakin 5 tuntia jossa oli teoreettista tietoa milloin sitä voi käyttää ja käytännön harjottelua redman-puvun ja patjojen kanssa. Ei kahvitaukoja. Ihan vaan sulle tiedoks.
Ja mun korviin ei ole kantautunut yhtäkään tapausta jossa laillisesti myönnettyä teleskooppipatukkaa olisi käytetty väärin Suomessa. Eikä mitään muutakaan teleskooppipatukkaa.
Ja toimin vartijana 8 vuoden kokemuksella pääkaupunkiseudulla, Securitaksella.
Herää kysymys kuka se "sairas yksilö" oikeastaan voisi olla.
Ehkä pitäisi sinunkin katsoa peiliin, eikä ottaa enempää niitä tabuja. Tai sitten ottaa niitä mitä pitäisi ottaa.
Vaikutat olevan just sellanen hankala tapaus joka ei pärjää auktoriteettien kanssa, vaan pitää rääkyä ja vinkua kunnes tulee tilanne milloin itse tarvitsisit apua. - Jannestorta
minulla ei henk.koht kirjoitti:
ole vartijoista kauheasti kokemusta, 1 kiinniotto erään varkauden takia. Mutta siinätilanteessa vartija oli ilmeisesti kesävartija eikä uskaltanut jostainsyystä tehdä minulle edes turvatarkastusta..
Onnetonta räpeltämistä oli sen vartijan touhu alustaloppuun. Mutta se ei silti poista sitä tosiasiaa, että ylilyöntejä sattuu aivan liiaan paljon. Itse en ole siis sitä kokenut mutta nähnyt olen liiankin monta kertaa. Ja mikä on ollut silmiinpistävintä niin vartijoita on usein monta ja ns. kohdehenkilö on joko alaikäinen tai muuten lähes puolustuskyvyttömässä asemassa oleva henkilö. JA SE ON SE POINTTI/ ASIA MIKSI ITSE VIHAAN VARTIJOITA kuten myös poliisejakin, ja jälkimmäisiä vielä enemmän...Ei liene ihme, että vihaat vartijoita jos satut olemaan varastelevaa sorttia, kuten viestistäsi ilmenee. Toki rikollinen vartijoita, järjestyksenvalvojia ja poliiseja pelkää.
- vai menikö oikein
VartijaM84 kirjoitti:
Niin, se vartijan ammattitutkinto kestää tosiaan sen 3 vuotta niinkun yllä mainittiinkin, joten pidä tosiaan se turpasi kiinni.
Ja teleskooppipatukkakurssi kesti mulla ainakin 5 tuntia jossa oli teoreettista tietoa milloin sitä voi käyttää ja käytännön harjottelua redman-puvun ja patjojen kanssa. Ei kahvitaukoja. Ihan vaan sulle tiedoks.
Ja mun korviin ei ole kantautunut yhtäkään tapausta jossa laillisesti myönnettyä teleskooppipatukkaa olisi käytetty väärin Suomessa. Eikä mitään muutakaan teleskooppipatukkaa.
Ja toimin vartijana 8 vuoden kokemuksella pääkaupunkiseudulla, Securitaksella.
Herää kysymys kuka se "sairas yksilö" oikeastaan voisi olla.
Ehkä pitäisi sinunkin katsoa peiliin, eikä ottaa enempää niitä tabuja. Tai sitten ottaa niitä mitä pitäisi ottaa.
Vaikutat olevan just sellanen hankala tapaus joka ei pärjää auktoriteettien kanssa, vaan pitää rääkyä ja vinkua kunnes tulee tilanne milloin itse tarvitsisit apua.Vartijan tutkinto ei kestä 3v. Turvallisuusalan tutkinto kestää 3v ja erikoistutkinto vähän enemmän....muuten ok.
- PuttiPatu
vai menikö oikein kirjoitti:
Vartijan tutkinto ei kestä 3v. Turvallisuusalan tutkinto kestää 3v ja erikoistutkinto vähän enemmän....muuten ok.
Järjestys olla pitää, patukka paukkuu, jos nilkit kurahousuamikset ei tottele, ..kele! Olen aina kannattanut kurinalaisuutta, täsmällisyyttä, ihan oksettaa tää nykyamisten poppoo ja naisetkin varastelee, juopottelee ja uhoo! Pylly paljaaks ja patukkaa sinne!
- ja pidot paranee
PuttiPatu kirjoitti:
Järjestys olla pitää, patukka paukkuu, jos nilkit kurahousuamikset ei tottele, ..kele! Olen aina kannattanut kurinalaisuutta, täsmällisyyttä, ihan oksettaa tää nykyamisten poppoo ja naisetkin varastelee, juopottelee ja uhoo! Pylly paljaaks ja patukkaa sinne!
Sitä saa mitä tilaa ;)
- G4S
"ammattitutkinto" kirjoitti:
Ei tasan kestä mitään 3 vuotta. Älä ole naurettava! Se kestää 1,5 vuotta ja lähipäiviä on 1-2/kk. Eli tuon 1,5 vuoden aikana ei montaa lähipäivää ole, toisinsanoen "ammattitutkintonne" kestää muutamia viikkoja...
Niin tiedän kyllä, että teleskooppipatukkaan teidän pitää käydä se 4h kestävä koulutus(josta muuten puolet menee ruoka ja kahvitaukoihin, ihan vain tiedoksi) mutta jokatapauksessa sitä KÄYTETÄÄN väärin, en tiedä missä landella sinä olet vartijana mutta pääkaupunkiseudulla olen ITSE ominsilmin nähnyt kuinka vartijat hakkaavat sillä puolustuskyvytöntä ihmistä, ja seison tässäasiassa myös sanojeni takana!
Kaikki sen täälläpäin tietää, että se ei ole mitään kovin ihmeellistä, lähes arkipäivää..
Vartioimisliikkeistä pahin on juuri tämä nykyinen OTSO eli entinen Fps security.
Mutta ei he suinkaan ainoita ole, kyllä niitä sairaita yksilöitä on myös muissa firmoissa kuten turvatiimi, securitas jne.
Älä hyvä ihminen väitä, etteikö todellakin liiallisia voimakeinoja käytettäisi koska se on teidän alallanne ihan rutiinijuttuja..
Enkä sano ollenkaan sitä etteikö teidän joskus ole pakko käydä käsiksi jos kohdehenkilö on hankala, mutta kun läheskään aina näin ei ole, vaan te käytte suoraan käsiksi, se kun on laitonta se!Älä tuu tänne huuteleen jos et tiiä mistään mitään, itse olen käynyt kyseisen TURVALLISUUSVALVOJAN PERUSTUTKINNON joka kestää kolme (3) vuotta.
http://www.osao.fi/index.php?1969 Tuossa on sulle linkki josta voit tarkistaa ihan henkilö kohtasesti koulutuksen keston ja vähän muutakin. - amiksien.horinoita
G4S kirjoitti:
Älä tuu tänne huuteleen jos et tiiä mistään mitään, itse olen käynyt kyseisen TURVALLISUUSVALVOJAN PERUSTUTKINNON joka kestää kolme (3) vuotta.
http://www.osao.fi/index.php?1969 Tuossa on sulle linkki josta voit tarkistaa ihan henkilö kohtasesti koulutuksen keston ja vähän muutakin.Nää kolmivuotiset amispelleilyt tiedetään. Onko kolmivuotinen sähkärispede joku sähköinsinööri? Ei.
Onko 3v "turvallisuusalan amis" joku ammattilainen? Ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926526Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652039- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151247Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71126RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521025Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962