Apua!

Onko minulla kenties puhkeamassa jokin syömishäiriö? Olen jo monta viikkoa yrittänyt oksentaa syömääni ruokaa ulos ja tänään se onnsistui. Tänään en ole syönyt mitään (ja senkin päivällisen, jonka söin oksensin ulos). Painan nyt kilon vähemmän, kuin päivällä. Apua! Miten saan tämän loppumaan 'kotikonstein'? En voi kertoa kellekään, koska olen koulussakin iloinen ja tavallaan välinpitämätön omasta painosta ja ulkonäöstäni. Mutta kun tulen kotiin... Saatan kuntoilla aluksi hullun lailla ja, jos päivän aikana olen joutunut syömään, oksennan sen.
Siten vielä: oksennettuani minua alkoi huipata ja vatsaani sattui paljon. Minusta tuntui, kuin kaikki ruoat olisivat yrittäneet tulla minusta ulos. Kotona menin vessaan, minulla oli ripuli, ja se oli vihreää.
Äääh... Olen ihan sekaisin. En tiedä, mitkä ovat motiiveina tekoihini. Olen surullinen. Näyttelen olevani kunnossa ja valehtelen syöneeni, vaikka syön päivässä ehkä kerran. Oloni on tyhjä. En tiedä, milloin täytyn seuraavaksi. Auttakaa.
2339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinulla on syömishäiriö, joten kannattaa hakeutua hoitoon. Ei siitä tarvitse kavereille kertoa, mutta tietysti voi olla hyvä saada tukea joltain luotettavalta kaverilta. Luultavasti muutkin tuttavapiirissäsi piilottelevat pahimpia ongelmiaan eivätkä uskalla puhua niistä. Se on hyvin yleistä.

Äänestä

sinulla on selvästi syömishäiriö ja tarvitset apua.ei sun tarvitse kertoa kellekään kaverille jos et halua,tosin on ehkä helpompi päästä eteenpäin kaverin tuella..

puhu vaikka koulusi terkkarille tai kuraattorille.

toivon että saat itsesi kuntoon ennenkuin on liian myöhäistä..
älä tuhoa itseäsi tällä syömishäiriöhelvetillä, pyydän.

voimia jaksamiseen, menehän vaikka syömään jotain.. ;) hauskaa kesän odotusta,tee siitä hauska, älä anna ruoan tulla väliin!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


empty kirjoitti:

Onko minulla kenties puhkeamassa jokin syömishäiriö? Olen jo monta viikkoa yrittänyt oksentaa syömääni ruokaa ulos ja tänään se onnsistui. Tänään en ole syönyt mitään (ja senkin päivällisen, jonka söin oksensin ulos). Painan nyt kilon vähemmän, kuin päivällä. Apua! Miten saan tämän loppumaan 'kotikonstein'? En voi kertoa kellekään, koska olen koulussakin iloinen ja tavallaan välinpitämätön omasta painosta ja ulkonäöstäni. Mutta kun tulen kotiin... Saatan kuntoilla aluksi hullun lailla ja, jos päivän aikana olen joutunut syömään, oksennan sen.
Siten vielä: oksennettuani minua alkoi huipata ja vatsaani sattui paljon. Minusta tuntui, kuin kaikki ruoat olisivat yrittäneet tulla minusta ulos. Kotona menin vessaan, minulla oli ripuli, ja se oli vihreää.
Äääh... Olen ihan sekaisin. En tiedä, mitkä ovat motiiveina tekoihini. Olen surullinen. Näyttelen olevani kunnossa ja valehtelen syöneeni, vaikka syön päivässä ehkä kerran. Oloni on tyhjä. En tiedä, milloin täytyn seuraavaksi. Auttakaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu