Hei,
onko muilla tullut vastaavaa esiin. Olen lähes kolmekymppinen tyttö, koulutusta ja työelämää takana ja nyt työttömyyden aikana pyrin ja pääsin yliopistoon unelma-alaa opiskelemaan. Vaikka olen jo täysi-ikäinen ja kauan ollutkin, ja vanhempien ei pitäisi elämääni puuttua, koen silti yhden asian hankalaksi. Vanhemmat eivät ole akateemisia ja jollakin tapaa "vastustavat", tai eivät ainakaan oel koskaan kannustaneet yliopistoon. Enemmänkin painostus on ollut työelämään. Keväällä kun kerroin pääsykokeisiin valmistautumisesta (jätin yhdenparin päivän pätkätyön sen takia ottamatta, sain vihat päälleni).
Onnittelivat sisäänpääsystä, mutta siihen se on jäänytkin....tuntui ettei aihe kiinnosta heitä yhtään (ja itse olen toosi innoissani).
Teen siis luokkaretken työläisperheestä akateemiseen maailmaan, jossa lienen kummajainen taustani takia. Perheeni ei ole varakas, mutta luulisi heidän olevan innoissaan opinnoistani ja mahdollisuudesta päästä luokkajärjestyksessä ylöspäin jos hyvä tuuri käy.
onko muilla tullut vastaavaa esiin. Olen lähes kolmekymppinen tyttö, koulutusta ja työelämää takana ja nyt työttömyyden aikana pyrin ja pääsin yliopistoon unelma-alaa opiskelemaan. Vaikka olen jo täysi-ikäinen ja kauan ollutkin, ja vanhempien ei pitäisi elämääni puuttua, koen silti yhden asian hankalaksi. Vanhemmat eivät ole akateemisia ja jollakin tapaa "vastustavat", tai eivät ainakaan oel koskaan kannustaneet yliopistoon. Enemmänkin painostus on ollut työelämään. Keväällä kun kerroin pääsykokeisiin valmistautumisesta (jätin yhdenparin päivän pätkätyön sen takia ottamatta, sain vihat päälleni).
Onnittelivat sisäänpääsystä, mutta siihen se on jäänytkin....tuntui ettei aihe kiinnosta heitä yhtään (ja itse olen toosi innoissani).
Teen siis luokkaretken työläisperheestä akateemiseen maailmaan, jossa lienen kummajainen taustani takia. Perheeni ei ole varakas, mutta luulisi heidän olevan innoissaan opinnoistani ja mahdollisuudesta päästä luokkajärjestyksessä ylöspäin jos hyvä tuuri käy.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuossa iässä pääosa ikäisistäsi opiskelijoista on jo valmistunut ja ollut jonkin aikaa työelämässä - siltä osin olet siis osin failannut. Toisaalta olet saanut työkokemusta ja saanet siitä hieman kompensaatiota.
Vanhempasi ovat todennäköisesti vaan kateellisia ja ärtyneitä. Heidän silmissäsi yrityksesi irrottautua vanhempiesi luokasta herättää suurta hämmennystä ja kysymyksiä siitä, pidätkö heitä valmistuttuasi enää samalla lailla arvossa. Yhteiskuntaluokkien keskeinen ero lieneekin siitä, että menestyvien ihmisten takana on muita menestyviä ihmisiä, jotka sparraavat ja tukevat toinen toisiaan. Alaluokassa taas usein puukotetaan selkään ja yritetään lytätä ahkerat maahan - tuhotaan siis menestyksen siemenet.
Ota huomioon, että ensimmäisen polven akateemisia harvoin lasketaan kovin helpolla mukaan piireihin. Työläistaustainen harvoin pääsee täysin karkuun taustaansa. Vasta toisen ja kolmannen polven akateemisissa voidaan puhua korkeammasta yhteiskuntaluokasta. Myös alalla on väliä, koska alojen välillä on merkittäviä palkkatasoeroja. Älä odota rikastuvasi kirjastotätinä.
Paljon onnea sisaanpaasysta! Mieheni opiskeli yli kolmekymppisena aivan uuden tutkinnon, mitaan ei ollut elamassaan "failannut" (onko tuo joku sana?). Kiinnostuksen kohteet vaan voivat elaman varrella muuttua.
Tuon kirjoituksen perusteella saa sen kasityksen etta Suomessa on joku kastijarjestelma vallassa, tietaakseni ei ole.
Myotatuulta matkaasi!
Olen kyllä samaa mieltä perusteekkarin kanssa, että Suomessa todellakin on eräänlainen kastijärjestelmä. Sitä eivät vaan tahdo moni nähdä. Harvoinpa ne akateemisten lapset opiskeluaikanaan siellä kaupankassoilla istuu kesätöikseen...
Asun USA:sa ja taalla on enemmankin ylpeilyn aihe ja kunnioitusta herattava teko jos on paassyt matalalta ponkaisemaan korkealle.
Mikahan tekee suomalaiset niin erinomaisiksi jonkun tutkinnon suoritettuaan ettei kunnon tyo kelpaaa? Ennemmin nostetaan tukia jotka on muiden selkanahasta revitty. Amerikkalaiselle se olisi suuri hapea.
Ehkäpä heillä on huoli siitä, että tuhlaat 5-6 vuotta sen sijaan, että kävisit jonkin lyhyen koulun ja menisit parissa vuodessa töihin. Seuraa vain omia polkujasi ja katso, mihin ne vievät. On kyllä ihan hyvä juttu, jos voit myöhemmin osoittaa, ettei opiskeluaikasi ollut mitään ajan tuhlausta. Ja jätä tuo luokkajärjestys-ajattelu pois, se ei ole kenellekään hyväksi.
Ja onnea opiskeluopaikan saannista! Muistan hyvin, kuinka jänniä kirkkaat syyspäivät upouudessa opinahjossa olivat - ihan ekaluokasta ensimmäiselle vuosikurssille asti. Ja ne muutkin syksyt, tietysti. :)
Hei
Hienoa, että olet saanut opiskelupaikan haluamastasi paikasta!
Tosiaan, jätä se luokka-ajattelu (eri kastit) pois, koska se on käytännössä vain ihmisten korvien välissä.
Nimimerkille: Perusteekkari 11.8.2010 18:45
Tiedoksesi, että oikea akateemisuus alkaa vasta lisensiaatti/tohtori-vaiheessa, ei siis maisteri/di-vaiheessa, jotka ovat perustutkintoja!
Tsemppiä ”ClarissaLee”
viimeistään ole aika tehdä sitä, mitä haluaa vanhemmista riippumatta, jollei aiemmin ole saanut aikaiseksi ristiriitoja! :) Eihän se toki mukavaa ole, kun läheiset vastustavat itselle tärkeitä asioita, mutta niin se vain monesti menee, että vanhempi sukupolvi ajattelee asioista aivan eri tavalla. Toisilla se kompastuskivi on koulutus, sen puuttuminen tai oleminen, toisilla vaikkapa seurustelukumppanit, jotka ei ole vanhuksille mieleen.
En tiedä sitten, miten vaikka tohtoritason ammateissa tms. tausta tulee vastaan...ehkä just enemmän niissä, missä haetaan yliopiston virkoihin, on henkilösuhteilla merkitystä jossain määrin ihan suoraan, jos joidenkin sukua/tuttuja töissä samassa paikassa. Samahan se on kaikilla alemmin koulutetuillakin aloilla. En usko siihen, että ei-akateemisesta perheestä tulevia nähdään niin kummajaisina porukassa, ainakin omalla alallani opiskelijoiden taustat hyvin värikkäitä enkä itsekään ole mitään "sortoa" kokenut, vaikken olekaan akateemisesti koulutettujen lapsi.
Eli rohkeutta aloittajalle, ja oikein mukavaa opiskelua! Olet varmasti tehnyt ison urakan, kuten muutkin sisälle päässeet, joten nyt unohdat vanhemmat ja olet tyytyväinen saavutuksesta:)
Mun äitini kysyi multa, että mitä järkeä hakea yliopistoon, kun siitä nuorena haaveilin. Kun sitten aloitin yliopisto-opinnot vuosia myöhemmin, en ole kuullut yhtäkään poikkipuolista sanaa. Mitä se ylipäänsä vanhemmille kuuluu, mitä kukin elämällään tekee? Anna mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.
Upeaa, että olet tehnyt mitä tahdoit ja hait yliopistoon! Olen itse kohdannut samanlaista asennoitumista kuin sinä isäni puolelta, joka on duunari. Kun äitini oli 33-vuotias ja pääsi lääkikseen meidän lasten ollessa pieniä ja hän ei saanut isältäni osakseen mitään tukea ratkaisussaan, hän sai ainoastaan syytöksiä ja katkeruutta osakseen. Heidän liittonsa päätyi lopulta eroon.
Kun pääsin yliopistoon isäni totesi minulle että olen samanlainen kuin äitini. Itse otin sen lähinnä kohteliaisuutena, vaikka sen oli tarkoitus olla loukkaus. Näen asian niin, ettei se mitä vanhempasi ovat tehneet todellakaan määritä omaa menestymistäsi. Opiskelin useita eri kieliä, valmistuin oikiksesta ja kauppakorkeasta 23-vuotiaana ja sain todella hyvän työpaikan aivan omin avuin, joten en usko, että vanhempiesi "duunaritausta" on minkäänlainen este menestymisellesi, kunhan itse asetat itsellesi tavoitteet korkealle ja olet valmis tekemään töitä niiden saavuttamiseksi. Onnea matkaan!
Siis täh? Kuvitteletko, että olet kummajainen päästyäsi yliopistoon, vaikka vanhempasi eivät ole akateemista koulutusta käyneet? Luuletko tosiaan, että kaikkien yliopistoon päässeiden vanhemmat ovat käyneet itsekin yliopiston? Perhetausta ei juuri vaikuta ihmisten opiskeluvalintoihin enää nykypäivänä.