Rakastuin, siitäkö pitäisi saada voimaa elää?
En saa. Sinä toisen kanssa, tiedän etten minä.
Silti rakastan. Rakastan niin etten jaksa syödä, nukkua tai tehdä töitä. Rakkaus vie kaiken energiani. Tai ehkä se onkin ikävä. Se ikävä, joka nukkumaan mennessä puristaa rintaani niin etten voi edes itkeä. Se ikävä, joka herättää aamuisin muistuttamalla ettet ole enää vieressäni.
Luulin että olen yksin, mutta onhan minulla vielä sinut, muistoni sinusta. Ja rakkaus sinuun. Ja ikävä.
Siksi haluan kuolla, muistot eivät riitä.
En saa. Sinä toisen kanssa, tiedän etten minä.
Silti rakastan. Rakastan niin etten jaksa syödä, nukkua tai tehdä töitä. Rakkaus vie kaiken energiani. Tai ehkä se onkin ikävä. Se ikävä, joka nukkumaan mennessä puristaa rintaani niin etten voi edes itkeä. Se ikävä, joka herättää aamuisin muistuttamalla ettet ole enää vieressäni.
Luulin että olen yksin, mutta onhan minulla vielä sinut, muistoni sinusta. Ja rakkaus sinuun. Ja ikävä.
Siksi haluan kuolla, muistot eivät riitä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei kannata jäädä yksin asioita hautomaan, ajatukset kiertää vaan samaa rataa etkä pääse ulos niistä.
Jo sen takia, että osaat rakastaa, kannattaa sinun tykätä itsestäsi ja hoitaa itsesi kuntoon.
Kaikki me masennutaan ja surraan joskus, mutta ei sen todellakaan tarvitse tarkoittaa sitä, että elämä loppuisi siihen.
Pidä huolta itsestäsi!
Sullahan on joskus ollut se vierelläs ! Mulla ei koskaan ketään. Oot tyhjänpäiväinen valittaja. Kohta sulla on uus. Kelpaat muillekin kun olet hänellekin kelvannut. Raivostuttavaa.
Minäkin haluan kuolla mutta mun kuolema oman käden kautta on oikeutettu. Kumpi on kolkompaa : että suhde päättyi vai se että ei ole koskaan ollutkaan ketään eikä tule olemaan ? Saatanan saatana.
Joudut myöhemmin vastaamaan teoistasi ja puheistasi, kaikki tallentuu. Karman laki rullaa...
Minäkin haluaisin uskoa Karman lakiin mutta kun katsoo ympärille, siihen on vaikea uskoa. Kenelle joudun vastaamaan puheistani ja miten ? Karman lain mukaan totuuden puhumisesta ei pitäisi seurata mitään ikävää.
Rakastuneena tiedän, mistä ole tähän mennessä jäänyt paitsi. Mutta niin tiedän minäkin, mikä minulta vietiin. En kelvannut, olin vain "hairahdus". Niin, tai syrjähyppy. Tai miksi sitä haluaa sanoa.
On kamalaa ensin saada maistaa, ja sitten se napataan pois.
Saatana: halu pois tuskan takia.
No, luin näitä viestejä ja on pakko vastata. Itse koin ns. elämäni rakkauden teininä ja poika jätti mut koska olin niin vaikee, myönnän tämän itsekin, nyt jälkeenpäin kylläkin. Ehkä hän ei sitten todella rakastanutkaan minua vaikka niin väitti. Mutta minä rakastin häntä paljon. Sitten meni n.2vuotta ja menin naimisiin uuden miehen kansa ja olen yhä, mutta olen aivan älyttömän yksinäinen. Se oli se yksi syvä haava joka on tehnyt minut kyyniseksi ja en tiedä rakastanko miestäni oikealla tavalla. Rakastan kyllä, mutta intohimo puuttuu, se on tässä muutaman vuoden aikana vaan karissut. Hänellä sitä on mutta minulla ei. Tuntuu todella pahalta näytellä, kun en osa sitä sanoakkaan, enkä halua erota, mutta en voi olla näinkään.....Lapsia ei ole, olen töissä, koulutettu hyvin jne. kaikki ulkonaisesti ok. Joku varmasti ajattelee että turhan marisija,mutta ajatelkoot. Ahdistavaa.
Toisen rakkauteen on vaikea välillä luottaa pitkässäkin suhteessa. Itse olen huomannut, että kun olen opetellut (vaatii tosissaan opettelua) rakastamaan itseäni tai hyväksymään itseni tällaisena kuin olen, niin on helpompi ottaa vastaan rakkautta toiseltakin. Älä ole liian ankara itsellesi. Mieti jonakin päivänä, että "olempas minä todellakin rakastettava ja ihana mieheni mielestä" ja käyttäydy häntä kohtaan samoin. Muutos kumma kyllä tapahtuu (jos on tapahtuakseen...) Älä luovuta, jos muuten asiat hyvin. Aina välillä kaikkia kyllästyttää!
Ja yksinäisyyteen voisi muillekin sen varran kommentoida, että maailma on ihania ihmisiä täynnä. Sitä eron ja pettymyksen jälkeen helposti kultaa muistoja ja jää kaipaamaan jotain, mikä ei ehkä nyt loppujen lopuksi niin ihanaa ollutkaan... Silmät auki ja suu hymyyn!
voi mä ymmärrän sua niin hyvin..olen itse juuri samassa tilanteessa. rakastan niin paljon että sattuu.iltaisin ei pysty nukahtamaan kaikki asiat pyörii mielessä,tulee ahdistus ja itkukohtauksia välillä..en osaa olla tuttujen kanssa enkä ilman. välillä en tiedä ollako yhdessä paikassa vai ei.. tää on aivan kamalaa..ja kun kavereita ei oikein ole
haluan myös kuolla.