Tutustuin kaksosmieheen alkukesästä ja meillä oli todella hauskaa yhdessä. Tulimme erittäin hyvin juttuun ja mulle tuli turvallinen olo kaksosmiehen seurassa. Itse siis olen Rapu. Ei mennyt kauaan kun aloin epäillä että miehellä olisi jo naisystävä. Kysyin asiaa suoraan ja vastaus oli että ei ole naista hänellä. No pari viikkoa myöhemmin myönsi kaksonen että seurustelee ja että valehteli aikaisemmin kun ei viitsinyt puhelimessa myöntää asiaa. Sanoi kuitenkin tahtovansa tapailla minua edelleen. IHME VEIJARI TÄYTYY MYÖNTÄÄ. Ja että on siinä taas miehellä pokkaa!! no olen silti tapaillut häntä tämän tiedon jälkeen ja yritän kysyä itseltäni miksi. EN TIEDÄ. joku siinä kiehtoo, mutta toisaalta tekisi mieli kertoa kaksosmiehen naiselleen millasen vehtaajan kanssa oikein seurustelee... En odota tältä ns. suhteelta mitään vakavaa sillä huijari mies on, mut sai silti tämän raputytön kiinnostumaan.... Olen myös miettinyt että kaksosella voi olla useempikin nainen otteessaan ja ei halua erota siitä "naisystävästään" ettei vain jäisi yksin. Ja niin se taitaa olla. Aika raukkamaista.
Kaksosmiehen Toinen nainen.
buranaxia
0
469
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 961852
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1761377Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll161228En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061157Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?631112- 87976
- 81974
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K72959Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289793Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107768