Vene-lehti yllätti

Viimeisimmässä numerossaan todellista purjehdusasioiden tuntemusta todetessaan ettei Nati Cat 44 välttämättä sovellu kilpapurjehdukseen.

Samoin Finngulffeja kehutaan pilvin pimein, muttei kerrota että uudet 43:set ovat olleet todellisia murheenkryynejä, suurin osa maalattu takuuna jo moneen kertaan, ei menestystä kisoissa. 46 ei kestä valtameriolosuhteita. Joko leheden asiantuntijat ovat täysiä uunoja tai lehdessä ei uskalleta kertoa yhtään negatiivistä uutista yhdestäkään mahdollisesta mainostajasta!
464037
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

46 kestävyydestä ?

Äänestä

Vene-lehti on jotenkin aikansa elänyt tuote. Juttuja ei jaksa lukea jnejne. Kippari-lehti on toista luokkaa, ok, ei ole purjehdusjuttuja mutta jotenkin kiinnostavuudeltaa omaa luokkaansa. Vene-lehden kiiinnostavuus on samaa luokkaa kuin Navigare- tv-sarja

Äänestä
  • Vaihdoin taannoin Kippari lehden aiemmin tilaamaani Vene lehteen ja nyt on taas muistunut miksi Vene lehden tilaus loppui. Vene lehden anti kun on normaalille veneilijälle jokseenkin lähellä nollaa. Pitäisi olla olemassa jokinlainen Kippari lehden vastine purjehtijoille. Ehkä kokeilen seuraavaksi Venemestaria.

    Äänestä

  • seadog kirjoitti:

    Vaihdoin taannoin Kippari lehden aiemmin tilaamaani Vene lehteen ja nyt on taas muistunut miksi Vene lehden tilaus loppui. Vene lehden anti kun on normaalille veneilijälle jokseenkin lähellä nollaa. Pitäisi olla olemassa jokinlainen Kippari lehden vastine purjehtijoille. Ehkä kokeilen seuraavaksi Venemestaria.

    Venelehti noudattaa päätoimittajan linjaa. Lehdessä nyt niin umpituppo laput silmillään kulkeva asennevamma päätoimittajana, etten yhtään ihmettele, että lehti on liukastellut alaluisua viimevuodet.

    Tavallisille perhepurjehtijoille ei tällähetkellä ole lehteä joka heti postilaatikosta noudon jälkeisen pikaselauksen jälkeen jättäisi kummoistakaan lukunälkää. Venemestari oli aikoinaan todella hyvä lehti, olkoonkin että se oli hiukan harrastepohjalta ja halvasti tehty. Toisaaalta, miksi ei voisi lainata juttuja ruotsalaisilta lehdiltä jos testit on hyviä ja kiinnostavia. Suurin osa jutuista oli kuitenkin innostavia ja nimenomaan tavallisille veneilijöille tarkoitettuja. Kun Venemestari sitten ajautui a-lehdille Vene lehden alaisuuteen, niin siitä tuli kyllä yhtä huono kuin on Vene itsekin. Molemmat lehdet minulle toistaiseksi (taas) tulee, mutta eipä noista paljon lukemista nykyään löydy.

    Äänestä

  • 19 kirjoitti:

    Hyvin muotoiltu: "laput silmillään kulkeva asennevamma"

    Tästä on keskusteltu aiemminkin:

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8480618/40645904

    "Vai ei muka ole tilannetta "matkapurjehtijat vastaan kilpapurjehtijat"

    Pitäisi olla, kun kerran lehdessäkin niin lukee.

    Vene-lehden päätoimittaja kirjoitti: "Ei siinä mielestäni rakenneta ristiriitoja, vaan kirjoitetaan olemassa olevista ristiriidoista, jotka eivät saamani palautteen perusteella ole niin harvinaisia kuin voisi kuvitella. Ongelmat ovat askarruttaneet muitakin kuin vain Anne Sjöholmia"

    Totta haastaen, minä en ole huomannut mitään ristiriitoja, ennen Vene-lehden kirjoitusta.

    Aika vaikea juttu, koko pursiseuraväen väitetään olevan sotajalalla ja matkapurjehtijat ovat alakynnessä. Päätoimittaja toteaa "saamani palautteen perusteella" että ristiriitoja on. Siis, joku on morkannut jotakuta jossain => pursiseuroissa (kaikissa? - useimmissa? - monissa? - joissain?) on ristiriitatilanne.

    Miten meidän sopuisien pitäisi tuollaiseen kirjoitteluun reagoida? Ehkä kun oikein kaivaa, niin meidänkin seurasta löytyy jäseniä, jotka tuntevat tulleensa kaltoin kohdelluiksi. Ehkä löytyy kilpapurjehdusta ja jääkiekkoa vastustavat henkilöt. Ehkä löytyy nuorisoa vihaava venekunta? Sen vuoksi on ihan varmaa että meidän seuramme osalta Vene-lehden päätoimittaja on väärässä. Siinä rakennetaan ristiriitoja, kaivamalla niitä esiin ovelalla tavalla (jos muillakin matkapurjehtijat osaavat tapella niin meilläkin...).

    Mitä johtopäätöksiä voi vetää Vene-lehden vastineista?
    - päätoimittaja ei itse tunne kovin hyvin pursiseuroja ja niiden toimintaa
    - asettumalla kolumnistin puolelle ja väittäessään pursiseurojen sisällä olevan ristiriitoja matka- ja kilpapurjehtijoiden välillä, hän ei käsitä normaali purjehtijan ajatusmaailmaa. Onko Ari Inkinen purjehtija?
    - jonkun seuran tai joidenkin pääkaupunkiseudun seurojen skismojen yleistäminen koskemaan koko maan pursiseuroja on huonoa journalismia, riidan kylvämistä
    - AS on ilmeisesti lukenut tätä palstaa, eikä hänellä ole riittävää huumorintajua CA:n omistajaksi "veneeni ei ole uppotukki" heh, heh...
    - Vene-lehdelle ei ole tärkeää pitää pursiseuraväkeä tilaajina

    Onneksi Navigaren seuraaja, Nautic on edeltäjäänsä paljon parempi ainakin eka numeron perusteella. Ehken se Venemestari korvaavat Vene-lehden mikäli purjehtija haluaa lukea suomenkielisiä veneilyjulkaisuja. "

    Äänestä

  • Selaus riittää kirjoitti:

    Puhuin ihan puutaheinää lehtien kustantajista ja kenties omistussuhtestakin. Vene näyttä olevan Otavamedian lehti nykyään, ja Venemestari Egmont Tidskrifter kustantama. Joka tapauksessa sitä Wanhaa Venemestaria päätoimittajineen on ikävä.

    Äänestä

  • Kun vuosia purjehtinut ostaa esim. englantilaisen tai ruotsalaisen purjehduslehden ja lukee sen, niin mitä jää käteen?? EI MITÄÄN! Vene tms lehdistä saa jotain vain aloitteleva veneilijä (jos osaa suodattaa tekstimainonan pois). Näiden lehtien tarkoitus on tehdä rahaa omistajileen, ei muuta.

    Äänestä

  • 19 kirjoitti:

    Venelehti noudattaa päätoimittajan linjaa. Lehdessä nyt niin umpituppo laput silmillään kulkeva asennevamma päätoimittajana, etten yhtään ihmettele, että lehti on liukastellut alaluisua viimevuodet.

    Murto päätoimittajana ja Dunkkerin jutut: oli luettavaa ja pt joka tiesi mistä puhuu... Inkinen on moottorivene miehiä. Enemmän pitäisi saada oikeiden, tavallisten ihmisten seikkailuja, eikä keskittyä mainontaan ja överi veneiden testailuun: oikeeta elämää, oikeille ihmisille, ei vaan satojentuhansien muoviammeita rikkaille....

    Äänestä

  • Selaus riittää kirjoitti:

    Tavallisille perhepurjehtijoille ei tällähetkellä ole lehteä joka heti postilaatikosta noudon jälkeisen pikaselauksen jälkeen jättäisi kummoistakaan lukunälkää. Venemestari oli aikoinaan todella hyvä lehti, olkoonkin että se oli hiukan harrastepohjalta ja halvasti tehty. Toisaaalta, miksi ei voisi lainata juttuja ruotsalaisilta lehdiltä jos testit on hyviä ja kiinnostavia. Suurin osa jutuista oli kuitenkin innostavia ja nimenomaan tavallisille veneilijöille tarkoitettuja. Kun Venemestari sitten ajautui a-lehdille Vene lehden alaisuuteen, niin siitä tuli kyllä yhtä huono kuin on Vene itsekin. Molemmat lehdet minulle toistaiseksi (taas) tulee, mutta eipä noista paljon lukemista nykyään löydy.

    "Kun Venemestari sitten ajautui a-lehdille Vene lehden alaisuuteen, niin siitä tuli kyllä yhtä huono kuin on Vene itsekin."

    Nyt selvisi miksi taso tippui kuin lehmän häntä....

    Äänestä

  • sadasdadsfdsf kirjoitti:

    "Kun Venemestari sitten ajautui a-lehdille Vene lehden alaisuuteen, niin siitä tuli kyllä yhtä huono kuin on Vene itsekin."

    Nyt selvisi miksi taso tippui kuin lehmän häntä....

    on todellakin romahtanut. Kaipailen mm. aiemmin toimittajana toimineen laivanrakennusinsinööri Laxin retki- ja testijuttuja. Asiantuntija häippäsi johonkin muihin hommiin arvatenkin syystä.

    Äänestä

  • Jurristikko kirjoitti:

    Hyvin muotoiltu: "laput silmillään kulkeva asennevamma"

    Tästä on keskusteltu aiemminkin:

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8480618/40645904

    "Vai ei muka ole tilannetta "matkapurjehtijat vastaan kilpapurjehtijat"

    Pitäisi olla, kun kerran lehdessäkin niin lukee.

    Vene-lehden päätoimittaja kirjoitti: "Ei siinä mielestäni rakenneta ristiriitoja, vaan kirjoitetaan olemassa olevista ristiriidoista, jotka eivät saamani palautteen perusteella ole niin harvinaisia kuin voisi kuvitella. Ongelmat ovat askarruttaneet muitakin kuin vain Anne Sjöholmia"

    Totta haastaen, minä en ole huomannut mitään ristiriitoja, ennen Vene-lehden kirjoitusta.

    Aika vaikea juttu, koko pursiseuraväen väitetään olevan sotajalalla ja matkapurjehtijat ovat alakynnessä. Päätoimittaja toteaa "saamani palautteen perusteella" että ristiriitoja on. Siis, joku on morkannut jotakuta jossain => pursiseuroissa (kaikissa? - useimmissa? - monissa? - joissain?) on ristiriitatilanne.

    Miten meidän sopuisien pitäisi tuollaiseen kirjoitteluun reagoida? Ehkä kun oikein kaivaa, niin meidänkin seurasta löytyy jäseniä, jotka tuntevat tulleensa kaltoin kohdelluiksi. Ehkä löytyy kilpapurjehdusta ja jääkiekkoa vastustavat henkilöt. Ehkä löytyy nuorisoa vihaava venekunta? Sen vuoksi on ihan varmaa että meidän seuramme osalta Vene-lehden päätoimittaja on väärässä. Siinä rakennetaan ristiriitoja, kaivamalla niitä esiin ovelalla tavalla (jos muillakin matkapurjehtijat osaavat tapella niin meilläkin...).

    Mitä johtopäätöksiä voi vetää Vene-lehden vastineista?
    - päätoimittaja ei itse tunne kovin hyvin pursiseuroja ja niiden toimintaa
    - asettumalla kolumnistin puolelle ja väittäessään pursiseurojen sisällä olevan ristiriitoja matka- ja kilpapurjehtijoiden välillä, hän ei käsitä normaali purjehtijan ajatusmaailmaa. Onko Ari Inkinen purjehtija?
    - jonkun seuran tai joidenkin pääkaupunkiseudun seurojen skismojen yleistäminen koskemaan koko maan pursiseuroja on huonoa journalismia, riidan kylvämistä
    - AS on ilmeisesti lukenut tätä palstaa, eikä hänellä ole riittävää huumorintajua CA:n omistajaksi "veneeni ei ole uppotukki" heh, heh...
    - Vene-lehdelle ei ole tärkeää pitää pursiseuraväkeä tilaajina

    Onneksi Navigaren seuraaja, Nautic on edeltäjäänsä paljon parempi ainakin eka numeron perusteella. Ehken se Venemestari korvaavat Vene-lehden mikäli purjehtija haluaa lukea suomenkielisiä veneilyjulkaisuja. "

    Tämäkin keskustelu osoittaa että lienee hyödytöntä julkaista Suomessa aikakausilehteä, jossa olisi asiallista keskustelua. Kilpapurjehdus / matkapurjehdus aihepiiri todistaa tämän. HSS, Helsingfors Segelsällskap vallattiin viime syksynä hallitun vihamielisesti käyttäen tätä keskustelua hyvänä propaganda-aseena.
    HSS on yhä edelleen isojen veneiden parkkipaikka ja siellä isännöi nyt puuvenetyypit ja heidän juoksupoikansa. Muita tuloksia viime syksyisestä henkselinpaukuttelusta ei näkyvissä.
    Näin jälkeenpäin voi vain todeta, että matkapurjehdukseen ja perhepurjehdukseen keskittyneet ovat häviäjiä. Kilpapurjehdus on niin kallis laji, etteivät sitä harrastavat (yleensä) kykene sitä itse maksamaan. Tarvitaan kaikkien veneilijöiden rahakukkarot siihen. Eikä sekään tunnu riittävän. Eihän Suomessa ole purjehdustaso lähelläkään naapurimaidemme. Virolaisetkin ovat jo ajamassa meidän ohi, vaikka heillä on ollut takaisin hankittu itsenäisyys vasta tovin.

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    Vieläkö nää uupelot jaksaa yrittää. Älkööt nyt sentään tähän aiheeseen aloittako sitä taas.

    Äänestä

  • Jurristikko kirjoitti:

    Hyvin muotoiltu: "laput silmillään kulkeva asennevamma"

    Tästä on keskusteltu aiemminkin:

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8480618/40645904

    "Vai ei muka ole tilannetta "matkapurjehtijat vastaan kilpapurjehtijat"

    Pitäisi olla, kun kerran lehdessäkin niin lukee.

    Vene-lehden päätoimittaja kirjoitti: "Ei siinä mielestäni rakenneta ristiriitoja, vaan kirjoitetaan olemassa olevista ristiriidoista, jotka eivät saamani palautteen perusteella ole niin harvinaisia kuin voisi kuvitella. Ongelmat ovat askarruttaneet muitakin kuin vain Anne Sjöholmia"

    Totta haastaen, minä en ole huomannut mitään ristiriitoja, ennen Vene-lehden kirjoitusta.

    Aika vaikea juttu, koko pursiseuraväen väitetään olevan sotajalalla ja matkapurjehtijat ovat alakynnessä. Päätoimittaja toteaa "saamani palautteen perusteella" että ristiriitoja on. Siis, joku on morkannut jotakuta jossain => pursiseuroissa (kaikissa? - useimmissa? - monissa? - joissain?) on ristiriitatilanne.

    Miten meidän sopuisien pitäisi tuollaiseen kirjoitteluun reagoida? Ehkä kun oikein kaivaa, niin meidänkin seurasta löytyy jäseniä, jotka tuntevat tulleensa kaltoin kohdelluiksi. Ehkä löytyy kilpapurjehdusta ja jääkiekkoa vastustavat henkilöt. Ehkä löytyy nuorisoa vihaava venekunta? Sen vuoksi on ihan varmaa että meidän seuramme osalta Vene-lehden päätoimittaja on väärässä. Siinä rakennetaan ristiriitoja, kaivamalla niitä esiin ovelalla tavalla (jos muillakin matkapurjehtijat osaavat tapella niin meilläkin...).

    Mitä johtopäätöksiä voi vetää Vene-lehden vastineista?
    - päätoimittaja ei itse tunne kovin hyvin pursiseuroja ja niiden toimintaa
    - asettumalla kolumnistin puolelle ja väittäessään pursiseurojen sisällä olevan ristiriitoja matka- ja kilpapurjehtijoiden välillä, hän ei käsitä normaali purjehtijan ajatusmaailmaa. Onko Ari Inkinen purjehtija?
    - jonkun seuran tai joidenkin pääkaupunkiseudun seurojen skismojen yleistäminen koskemaan koko maan pursiseuroja on huonoa journalismia, riidan kylvämistä
    - AS on ilmeisesti lukenut tätä palstaa, eikä hänellä ole riittävää huumorintajua CA:n omistajaksi "veneeni ei ole uppotukki" heh, heh...
    - Vene-lehdelle ei ole tärkeää pitää pursiseuraväkeä tilaajina

    Onneksi Navigaren seuraaja, Nautic on edeltäjäänsä paljon parempi ainakin eka numeron perusteella. Ehken se Venemestari korvaavat Vene-lehden mikäli purjehtija haluaa lukea suomenkielisiä veneilyjulkaisuja. "

    voi päätellä, että jokin seuraavista kolmesta väittämästä on kohdallasi tosi:
    1) et itse tunne sellaisten veneily-yhdistysten todellisuutta, joissa myös kilpapurjehdusta harjoitetaan (eli et ilmeisesti ole sellaisen jäsen)
    2) olet sellaisen jäsen mutta jokseenkin sokea todellisuudella (kenties vain siksi, ettet ole vaivautunut miettimään, mitä seuran tilinpäätöksen takana piilee)
    3) olet valehtelija.

    On nimittäin yksinkertaisesti fakta, että matka- ja kilpapurjehduksen välillä on syvä kuilu. Se vain ei aina ole niin selvästi näkyvillä, koska useimmat matkapurjehtijat ovat sen verran leppoista väkeä, etteivät viitsi nousta barrikadeille, jos saavat enimmäkseen olla rauhassa. Kilpapurjehdus taas tunnetusti tyypillisesti korreloi kusipäisyyden kanssa.

    Äänestä

  • 17 kirjoitti:

    On nimittäin yksinkertaisesti fakta, että kilpa- ja matkapurjehtijat ovat suurimmalta osaltaan samoja henkilöitä ja molempien ryhmien ääripäissä on sitten muutama kahjo, molemmissa yhtälailla. Minä ainakin olen sellaisesen yhdistyksen jäsen, jossa purjehditaan paljon sekä kilpaa että matkaa. Tilinpäätöksetkin ovat hyvin tuttuja aina budjetin laadintavaiheesta alkaen, eikä siellä edes lähietäisyydeltä tai taustalta tarkastellen mitään ihmeellistä näy. Ääripäiden kusipäisyydestä taas oma kommenttisi kertoi paljonkin. Ja sitä, kuten sanottu, on vähintään yhtä paljon molemmissa päissä.

    Äänestä

  • tulkintaa kirjoitti:

    Eiku sanat altani tai ainakin sanoit justiinsa sen mitä jokainen tavan purskalainen ajattelee. Tänä kesänä en ole kilpapurjehtija vaan puhtaasti matkapurjehtija, viime kesänä osallistuin yhteen kisaan (sen normaalin reissaamisen ohella) joten kai minä viime vuonna olin kilpapurjehtija. Jonain vuosina jopa seuran viikkokisoissa on tullut käytyä ahkerasti. Puhtaasti kilpapurjehtijoitakin on seurassa, ja aika monta myös sellaista jotka eivät vie ikinä veneettään kisaan. Tosin osa näistä käy satunnaisesti kavereiden veneissä gasteina kisoissa. Kusipäitä on huomattavasti vähemmän kuin pelkästään matkapurjehdusta harrastavia ja jopa vähemmän kuin kilpapurjehtijoita. Kuten edellinen totesi niin tuo ominaisuus keskittyy ääripäihin, mutta ominaisuus esiintyy kuitenkin koko populaatiossa, satunnaisesti.

    En ole valehtelija (heh, tämän väitteen totuusarvo on arveluttava) eikä muutkaan väitteet joita nimimerkki ** esitti pidä paikkaansa.

    Enkä ole HSS:n jäsen ja alkuinnostuksen (ikävät uutiset ovat uutisia) jälkeen evvk koko pulju. Jos HSS:n padassa kiehuu niin pahasti yli että kaikkien pursiseurojen toiminta ryvettyy niin pitäkööt soppansa. Katsotaan parin vuoden päästä josko olisi otettu lusikka kauniisti parempaan käteen

    Äänestä

  • tulkintaa kirjoitti:

    voi päätellä, että jokin seuraavista kolmesta väittämästä on kohdallasi tosi:
    1) et itse tunne sellaisten veneily-yhdistysten todellisuutta, joissa myös kilpapurjehdusta harjoitetaan (eli et ilmeisesti ole sellaisen jäsen)
    2) olet sellaisen jäsen mutta jokseenkin sokea todellisuudella (kenties vain siksi, ettet ole vaivautunut miettimään, mitä seuran tilinpäätöksen takana piilee)
    3) olet valehtelija.

    On nimittäin yksinkertaisesti fakta, että kilpa- ja matkapurjehtijat ovat suurimmalta osaltaan samoja henkilöitä ja molempien ryhmien ääripäissä on sitten muutama kahjo, molemmissa yhtälailla. Minä ainakin olen sellaisesen yhdistyksen jäsen, jossa purjehditaan paljon sekä kilpaa että matkaa. Tilinpäätöksetkin ovat hyvin tuttuja aina budjetin laadintavaiheesta alkaen, eikä siellä edes lähietäisyydeltä tai taustalta tarkastellen mitään ihmeellistä näy. Ääripäiden kusipäisyydestä taas oma kommenttisi kertoi paljonkin. Ja sitä, kuten sanottu, on vähintään yhtä paljon molemmissa päissä.

    sinäkin täysin perättömän väitteen, nimittäin että "kilpa- ja matkapurjehtijat ovat suurimmalta osaltaan samoja henkilöitä". On ehkä mahdollista, että tämä pätee jossain yksittäisessä seurassa. Koko purjeveneilijäpopulaatioon se ei taatusti päde. Ei, vaikka unohtaisimme seurojen ulkopuolella pysyttelevät, joita on varsin suuri joukko heitäkin (mutta koska puhumme kai tässä ensisijaisesti yhdistysten sisällä olevasta jakautumisesta, eivät he ole relevantteja).
    Omassa seurassani on suhteellisen aktiivista kilpapurjehdustoimintaa, vaikkei se ihan suurimpiin lukeudukaan. Silti on tiedossa (en ole sitä itse laskenut, mutta koska laskelma perustui kaikkien ulottuvilla oleviin listoihin seuran veneistä ja kilpailuista, uskon sen olevan luotettava), että vain hieman yli 10% seuran veneistä ja vielä pienempi osuus jäsenistöstä osallistuu kilpailuihin.
    Ei tietenkään voi sanoa yksilön tarkkuudella, missä matkapurhehtijat loppuvat ja kilpapurjehtijat alkavat, koska toki osa harrastaa molempia. Mutta varmuudella voin sanoa, että matkapurjehtijoista vain selvästi alle puolet kilpailee. Jopa, vaikka laskettaisiin kilpapurjehtijaksi jokainen, joka kerran elämässään on johonkin kisaan omalla veneellään tai gastina osallistunut!
    En tiedä, mistä tämä kilpapurjehduksen puolustajien into väittää muuta oikein johtuu, ellei se sitten ole tahallista valehtelua (mikä ei minua yllättäisi). On mahdollista, että heillä on eräänlainen sokea piste oman henkilöhistoriansa vuoksi. Näyttäisi nimittäin siltä, että useimmat kilpapurjehtijat ovat aloittaneet sen jo junioreina seurassa, johon heidän vanhempansakin ovat kuuluneet tai kuuluvat. Tulee etsimättä mieleen, että he eivät ehkä huomaa useimpien veneilijöiden tulleen veneilyharrastuksen pariin aikuisina ja aivan toisilla motiiveilla kuin he itse.
    Ylipäätään ns. "veneilyscene" on tänään aivan toisenlainen kuin 40-50 vuotta sitten. Veneily yleensä ja purjeveneily sen mukana on levinnyt yhä laajempiin porukoihin. Kun ennen useimmat purjeveneilijät olivat "veneeseen syntyneitä", on enemmistö nykyään itse veneilyn valinneita. Tämä näkyy tietysti monessa asiassa, joiden jonkinlaisena yleisnimittäjänä on tietysti perinnesitoutuneisuuden väheneminen. Jotkut pitävät sitä itsessään huonona asiana, minusta se on myönteistä. Se kertoo, että ihmiset ajattelevat yhä enemmän omilla aivoillaan eivätkä vain usko, miten joku sanoo "aina toimitun".

    Korostat vain entisestään tuota kusipäisyyden lisääntymistä keskilinjalta etäämmäs mentäessä. Onnea vain valitsemallasi tiellä.

    Äänestä

  • taas... kirjoitti:

    Vieläkö nää uupelot jaksaa yrittää. Älkööt nyt sentään tähän aiheeseen aloittako sitä taas.

    Mityä sä edustat? Et mitään. Sano edes yksi mielipide.

    Äänestä

  • 19 kirjoitti:

    Venelehti noudattaa päätoimittajan linjaa. Lehdessä nyt niin umpituppo laput silmillään kulkeva asennevamma päätoimittajana, etten yhtään ihmettele, että lehti on liukastellut alaluisua viimevuodet.

    Vene, Tekniikan Maailma, Kippari jne. ovat saman lehtitalon monopolilehtiä. Kaikissa yksi ja sama "asiantuntijakaarti" venejutuissa. Suomessa ei ole objektiivista, tasapuolista venealan asiantuntijalehdistöä.
    Vene-lehti elää maksetuilla ja piilomainoksilla, mainosten myötäisillä venejutuilla. Mainosten maksajia on pakko nuoleskella ja kertoa, ei totuutta, vaan tehdä venejutut niin, että voi samalla varmistaa seuraavat kokosivun tai aukeaman mainoet ja -rahat.
    Toimitukselta ei sallita virheitä tässä tärkeässä työssä, koska se olisi Vene-lehden loppu, toivottu loppu!

    Äänestä

"asiantuntijoiden" kanssa. Aivan uunoja, tai sitten koko lehti aivan liian syvällä mainosrahojen vaikutuksessa. Eipä tuolta koskaan ole oikein järkeenkäypää "testiä" tullut. Jopa "ostotestesteissä" toimituksen lisäyksiä "markkinoinnin" tueksi. Pellemagazine koko lehdykkä.

Äänestä
  • Suuri kohderyhmä on varmaankin wannabee veneilijät jotka seilaavat vain päiväunissaan. Minäkin jaksoin lukea ennen ensimmäisen veneen hankintaa. Toinen ongelma on, että samat jutut pyörivät sivuilla tietyllä rotaatiolla vuodesta toiseen- alalla kun ei mitään todellista tapahdu. Tuietysti ais on keksitty, plottereita viilataan ja led valot valtaavat alaa mutta uusien venevalmistajien kehitystyö keskittyy todellisuudessa tyhjien sisäkuutioiden suurentamiseen, tuotantokustannusten alentamiseen ja tehtaiden ja jälleenmyyjien katteiden kasvattamiseen.

    Äänestä

Miksi lukea Vene-lehteä, kun kaikki asiantuntijat ovat täällä?

Äänestä
  • täällähän nämä

    Äänestä

  • Kumma, että ne ei pestaudu avustajiksi lehteen ja nosta sen tasoa.

    Äänestä

  • Kestotilaaja kirjoitti:

    Kumma, että ne ei pestaudu avustajiksi lehteen ja nosta sen tasoa.

    jos kertoisin ettää finngulf tekee jättitappioita ja tuotanto siirretty puolaan ja viroon. Suomalaiset työntekijät kylmästi irtisanottu ja omistajat yrittävät tienata liittoutumisella (ohjata telakointiin)tuotantotilat ostaneeseen yrittäjään.

    Äänestä

Ei pysynyt testaajien hyppysissä. Olisi pitänyt olla miehiä reunalla, miksi ei ollut? Genaakkeria ei saatu ylös, voi voi voi voi.

Äänestä
  • ei ole lehdessä tosiaan juuri antia. Pari luettavaa kolumnia tms per numero.
    Venemestari minulle tuli vuoden, mutta kun jutut ei vastanneet odotuksia, jäi loppukevään numero viimeiseksi.

    Luen yachting monthlyä ja - worldia, niissä on joitakin juttuja. Mutta tilanne on ulkomaisissakin julkaisuissa se, että samaa pyörää niissäkin pyöritetään. Tilasin lisäksi practical boat ownerin, pittää kahtua jos siitä olisi iloa talvi-iltoihin.

    On kait nuo lehdet korvike talvella, kun ei ole vesille pääsyä...

    Äänestä

... pääasiallisesti positiivisesti.

Minulla on ilo työni vuoksi saada lukea kymmeniä kotimaisia ja ulkomaisia purjehdus- ja venelehtiä kuukausittain. Mielestäni Vene-lehti erottuu tässä joukossa poikkeuksetta edukseen, niin toimituksellisen sisällön yleisen laadun kuin myös toimittajien asiantuntemuksen suhteen.

Yleisemmin ottaen minulla on ollut tapana pyrkiä oikaisemaan tällä palstalla esitettyjä suoranaisia väärinkäsityksiä; alla kommentit muutamiin edellä esitettyihin väitteisiin ja mielipiteisiin veneitämme koskien.

FG43

Veneitä on valmistettu 7 kpl, rungossa numero 1 oli pintahartsissa kemiallinen sidosongelma josta johtuen yksi kylki maalattiin meidän toimestamme uudelleen. Muutama muu FG43:n on maalattu uudelleen kylkiin/peräpeiliin tulleiden mekaanisten kolhujen takia normaaleina vakuutuskorjauksina.

FG46

Kolme eri yksilöä on ylittänyt Atlantin yhteensä 10 kertaa - näiden ylitysten aikana ei ole ilmennyt mitään rakenteellisia eikä muunlaisia ongelmia. Eräs vuonna 2007 valmistunut yksilö on purjehtinut 35.000 valtamerimeripeninkulmaa - FG:n toimesta tähän veneeseen on vaihdettu yksi kulunut ohjausvaijeri, ei muuta. Käsityksemme mukaan FG46 on erittäin soveltuva valtameriolosuhteisiin, ja koska tunnen kaikkien yllämainittujen veneiden kipparit hyvin, uskoisin tietäväni jos asia olisi toisin.

Kannustan kaikkia lukijoita rakentaavaan ja haastavaankin keskusteluun, samalla toivon että ylläoleva auttoi valaisemaan asioita hieman syvällisemmin.

Toivon kaikille palstan lukijoille hyvää purjehdussyksyä,

Ystävällisin terveisin,

Anders Kurtén
Toimitusjohtaja
Finngulf Yachts
[email protected]

Äänestä
  • 46 Luna, peräsinlavasta putosi puolet pois koepurjehduksella suomenlahdella, hiilikuitumastoista putosi heloja kannelle, kansihelat irtosivat koska oli kiinnitetty balsaan, vesilinjan straipit irtosivat ennen juhannusta, ..............................................

    Luna Azzurra tosi huonossa hapessa ARC:n jäljiltä, tuskin kuulemma palaa enää suomeen. Kerron 37 ongelmista Puolasta seuraavassa numerossa.

    Äänestä

  • muistin virkist. kirjoitti:

    46 Luna, peräsinlavasta putosi puolet pois koepurjehduksella suomenlahdella, hiilikuitumastoista putosi heloja kannelle, kansihelat irtosivat koska oli kiinnitetty balsaan, vesilinjan straipit irtosivat ennen juhannusta, ..............................................

    Totuus on kaukana edellisestä viestistä. Olin itse mukana Luna Azzurrassa ARCissa eikä matkan aikana esiintynyt ongelmia. Väite on täysin tulesta temmattu. Vene on jo aikoja sitten purjehdittu takaisin Eurooppaan ja on täysin normaalissa käytössä.

    Äänestä

  • lehti on ihan ok lehti. Viime aikoina yritystä uudistaa huomattavasti sisältöä. Eero Lehtisen panosta juttujen sisällöissä pidän merkittävänä.

    Äänestä

  • Kuka näitä keksii?? kirjoitti:

    Totuus on kaukana edellisestä viestistä. Olin itse mukana Luna Azzurrassa ARCissa eikä matkan aikana esiintynyt ongelmia. Väite on täysin tulesta temmattu. Vene on jo aikoja sitten purjehdittu takaisin Eurooppaan ja on täysin normaalissa käytössä.

    Hieno homma, että FG:n tj esiintyy omalla nimellään.

    Äänestä

  • 10 kirjoitti:

    Hieno homma, että FG:n tj esiintyy omalla nimellään.

    KUKA tuon kirjoitti

    Enders Burtén
    Loimitusjohtaja
    Russgulf Machts

    Äänestä

  • muistin virkist. kirjoitti:

    46 Luna, peräsinlavasta putosi puolet pois koepurjehduksella suomenlahdella, hiilikuitumastoista putosi heloja kannelle, kansihelat irtosivat koska oli kiinnitetty balsaan, vesilinjan straipit irtosivat ennen juhannusta, ..............................................

    Luna Azzurra tosi huonossa hapessa ARC:n jäljiltä, tuskin kuulemma palaa enää suomeen. Kerron 37 ongelmista Puolasta seuraavassa numerossa.

    Mitä tiedät FG 37 ongelmista liittyen Puolassa valmistettuihin veneisiin?

    Äänestä

  • veneestä kinnostunut kirjoitti:

    Mitä tiedät FG 37 ongelmista liittyen Puolassa valmistettuihin veneisiin?

    Finngulfista en tiedä mutta viime talvi oli niin kylmä Puolassa että meni valmistajilta laminoinnnit ihan vituiks runkoja tehtiin kokonaan uusiksi ja laminoitiin toiseen kertaan, kun rungot mureni käsiin.

    Äänestä

  • 30 kirjoitti:

    Hansellakin on ollut ongelmia laminoinnin kanssa. Enpä oikein uskaltaisi enää ostaa uutta lasikuituvenettä.

    Kun aika paljon kuulee ongelmista uusien veneiden kanssa, niin kumma kun ne jutut eivät löydä tietään venelehteen, luulisi että kertojia riittäisi ja että ainakin muutamasta veneestä voisi käydä tekemässä jutun kuvien kera, ja asiantuntijat voisivat todeta missä vika.

    Äänestä

  • skiglaaja. kirjoitti:

    lehti on ihan ok lehti. Viime aikoina yritystä uudistaa huomattavasti sisältöä. Eero Lehtisen panosta juttujen sisällöissä pidän merkittävänä.

    Kun lehti kävi täysin typeräksi ja Suomen virallista lehteäkin kuivemmaksi. Elämä hävisi jonnekkin. Tuli tunne, että tämä on jonkun uskonnon virallinen äänenkannattaja.

    Äänestä

  • n. 6-8 vuotta sitten kirjoitti:

    Kun lehti kävi täysin typeräksi ja Suomen virallista lehteäkin kuivemmaksi. Elämä hävisi jonnekkin. Tuli tunne, että tämä on jonkun uskonnon virallinen äänenkannattaja.

    Minusta tuo juttu Pommerista oli kiinnostava. Innostuin siitä sen verran, että lähden sinne halpalennolla ja vuokraan veneen ensi keväänä.

    Äänestä

  • TriplaTonttu kirjoitti:

    Minusta tuo juttu Pommerista oli kiinnostava. Innostuin siitä sen verran, että lähden sinne halpalennolla ja vuokraan veneen ensi keväänä.

    Joo, mielenkiintoinen seutu. Samalla selvisi minulle mistä Maarianhaminan "Pommern" sai nimensä.

    Äänestä

  • Pommern kirjoitti:

    Joo, mielenkiintoinen seutu. Samalla selvisi minulle mistä Maarianhaminan "Pommern" sai nimensä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Pommern_(laiva)

    En enää ole lehden kestotilaaja enkä ole viitsinyt ostaa irtonumeroitakaan. Onko Vene-lehden numerossa nyt jotain sellaista uutta tietoa nelimastoparkin historiasta, jota ei löydy googlesta?
    Varmaankin enemmistö purjehtijoista on pysähtynyt kesälomareissullaan Mhaminaan ja käväissyt Pommernissa.

    Äänestä

  • wikipediakin tietää? kirjoitti:

    Ei, kyse oli matkakertomuksesta vuokrapursilla Pommerin vesistöllä.

    Äänestä

Nythän ainakin oli ihan kiinnostava lehti, hyviä juttuja ja inspiraatiota, kuin lämmin kesänhenkäys näin talven keskelle.

Äänestä
  • Testi HR 54.
    Ostajia härmässä paljon.

    Äänestä

  • 15 kirjoitti:

    Testi HR 54.
    Ostajia härmässä paljon.

    Kyllä ainakin mun suomalaiseen tuttavapiiriini kuuluu HR 54:n omistaja. Ei se venettään Suomessa pidä (eikä ole Suomeen rekisteröinyt), mutta turha kuvitella etteikö suomalaisia kiinnostaisi nuo veneet, ja ihan ostomielessäkin. KAIKKI suomalaiset eivät ole köyhiä, varattomia tai pienituloisia, kuten vuosittaisista verotietolistoistakin voi todeta. On suomalaisilla HR 54:sta paljon kalliimpiakin veneitä, tuohan on ihan perusmatkavene, kaukana ökyilystä.

    Äänestä

Myyntifirman esittelyvideot ovat parempia kuin Veneen testipurjehdukset.

Klikatkaa Yotisailing ja sitten videot, niin saatte kaikki esiin.

https://youtu.be/mttaNfwAbdA

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Trållö kirjoitti:

Viimeisimmässä numerossaan todellista purjehdusasioiden tuntemusta todetessaan ettei Nati Cat 44 välttämättä sovellu kilpapurjehdukseen.

Samoin Finngulffeja kehutaan pilvin pimein, muttei kerrota että uudet 43:set ovat olleet todellisia murheenkryynejä, suurin osa maalattu takuuna jo moneen kertaan, ei menestystä kisoissa. 46 ei kestä valtameriolosuhteita. Joko leheden asiantuntijat ovat täysiä uunoja tai lehdessä ei uskalleta kertoa yhtään negatiivistä uutista yhdestäkään mahdollisesta mainostajasta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu