Rakastanko sinua vielä...
Kaksi vanhaa omenapuuta ulottaa oksansa eri ilmansuuntiin
taipuen nöyrinä hedelmien painosta
Lehdet hyväilevät vasta ajeltua vihreää nurmikkoa
Tuuli kuljettaa ajatuksen maan uumeniin
Syvällä maan sisässä juuret koskettavat toisiansa
Yhteinen historia
Kuivuus, sota, sateet, myrsky...
Aurinkoisina päivinä oksilla kiikkuvat lapset
Ehkä jaksan vielä seistä rinnallasi omenapuutarhassa
Rakastaa sinua...
H
Kaksi vanhaa omenapuuta ulottaa oksansa eri ilmansuuntiin
taipuen nöyrinä hedelmien painosta
Lehdet hyväilevät vasta ajeltua vihreää nurmikkoa
Tuuli kuljettaa ajatuksen maan uumeniin
Syvällä maan sisässä juuret koskettavat toisiansa
Yhteinen historia
Kuivuus, sota, sateet, myrsky...
Aurinkoisina päivinä oksilla kiikkuvat lapset
Ehkä jaksan vielä seistä rinnallasi omenapuutarhassa
Rakastaa sinua...
H
Vastaukset 4
Vanhimmat
erään toisen tekstin,
jonka tulin lukaisseeksi hyvin taannoin
tältä samaiselta sivustolta,
ja se kulki jotenkin tähän tapaan:
Ei se oksa,
joka kantaa hedelmiensä painon
kurkoita ylös -
nöyränä tavoittaa juuriaan
kun tuuli tyyntyy.
Kirjoittamisen pulmia
lienee kirjoittaa jotakin,
mitä ei ole jo ainakin
kertaalleen kirjoitettu,
toistaa jonkun toisen kirjoittamaa -
tai itseään?
Mutta tämä sivusto on hiljentynyt entisistä ajoista.
Mikä tahansa tervetullutta?
Eivät täältä entiset haamut kuitenkaan
mihinkään ole lopullisesti kadonneet?
oli jotain tuttua, en osaa sanoa vain mitä. Mutta, kaunista;
t.F
pinnalta katsoen.
Mutta kun omenapuiden juuret
toisensa yhdyttävät maan alla,
kietoutuvat toisiinsa,
tulevat myös imeneeksi
ravinteita toisiltaan
kypsyttää hedelmänsä?
Tässä kaikessa on
jotakin ennestään
niin perin tuttua.:)
Liekö maa sinänsä
hedelmällinen
yhdenkään
omenapuun kasvaa
ja tuottaa hedelmää?
tähän voisi jatkaa itsekin;))) jos sallit? ei noin hienosti eikä täydellisesti suinkaan
rakastan sinua vielä.
vaikka oksani eivät enää
kanna yhtäkään pientä omenaa ei yhtäkään.
Vaikka käteni ovat jo elämän työstä kurttuneet ja käyristyneet
kuin luumupuun kuivat oksat.
Aina kuitenkin Keväisin varhain vielä voit aistia
jostain kaukaisuudesta
muistien jokien sakeasta vedestä jostain......
Sen sakeuden
ja aistien tuoman makeuden ja
kukkien heleän kauneuden.
Lempeät tuulet hyväilevät
jälleen harmaita ohimoitasi,
eivätkä harventeneet lehdet
puissamme saa meitä surulliseksi.
Meillä oli hetkemme,
Meillä oli retkemme))
tallennamme ne yhteiseen multaamme;)))
lopulta hautuumaan kiviseen harmaaseen kiveen...
Omenapuun alle....ja tuuli hakkaa loputkin puustamme säleiksi
muuttaen sen puumme lopulta sakeaksi mullaksi...
Olipas kaunis runo...Kiitos. Mukava lukea.
t:F.