Tyhmyys ja yksinäisyys?

Sivullinen

Tyhmyys on tietysti vaikea määriteltävä ,mutta uskon vahvasti että kärsin tyhmyydestä.Kun ei ole koskaan mitään sanottavaa,ja joskus logiikka pettää pahasti ja tulee mokailtua.On aina vaikea olla ihmisten seurassa,kun tuntee olevansa lapsi,vaikka on 30v.En enää "kärsi"yksinäisyydestä,niinkuin ennen,vaikka olenkin edelleen erakko,mutta itsetunto on joskus riekaleina,kun EI YMMÄRRÄ .Se on tuskallinen tunne ja silloin tunnen olevani äärimmaisen yksinäinen.En ole ollut elämäni aikana töissä kuin n.pari vuotta,en ole koskaan saanut sitä suurta armoa naisen muodossa,ja vietän elämäni näin loppuun asti,eikä se haittaa,mutta tahtoisin YMMÄRTÄÄ elämää,en tosin enää pysty enää lukemaan ja sivistämään itseäni kuin ennen,on oudon levoton olo.Tärkeää olisi löytää jotain määritelmää tyhmyydelle.En usko armoon toisten ihmisten taholta,jos ei pärjää,poljetaan maahan ja syljetään päälle.

4

1114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jokuvaan

      Älykkyyttä on monenlaista mutta lähinnä matemaattisesta puhutaan koska se on helpoiten mitattavissa. Yleensä jos on heikko jollain alueella on vahva toisella.

      "Tyhmyys" voi johtua monenlaisista eri syistä, jos kyse on tiettyjen aineiden puutteesta aivoissa sen voi hoitaa.

      http://www.biovita.fi/suomi/tuotteet/abc-epa.html

      http://www.biovita.fi/suomi/tuotteet/fosfoseriini.html

      Taidat etsiä lähinnä omaa ihmisarvoasi, sinua ehkä kukaan arvosta mutta riittää että arvostat omaa olemassaoloasi, se riittää.

    • Jännittäjä

      Itsellänikin on välillä todella tyhmä olo muiden ihmisten seurassa. Olen päätellyt sen johtuvan osaksi myös omasta asenteestani; jännittämisestä ("olenkohan taas ihan tyhmä"). Ja epävarmuudesta, koska on niin vähä'n ihmisten kanssa tekemisissä. Eipä sitä small talkia sun muuta voi oppia kuin harjoittelemalla ja kenenkäs kanssa sitä harjoittelis... Hakeudu ihmisten seuraan. Revi itsestäsi irti rohkeus avata suusi-vaikka sieltä tulisi sammakoita. Seuraa, joka ei ehkä niin pahasti tuntuisi katsovan kieroon "tyhmyyttäkään" (jännittämistä), voisi löytyä esim.seurakunnan iltamista (ei vaadita, että olisit himouskovainen) tai vaikka lähialueen työttömien tuvalta. ja onhan tietenkin mahdollista, että aivot eivät toimi moitteettomasti, ei ns.leikkaa. Ei sekään ole vaarallista, maailmasta löytyy suvaitsevaisia ihmisiä, jotka haluavat tuntea monenlaisia persoonia.
      Äh, tyhjää täynnä koko teksti? Jos olet joskus voinut "sivistää itseäsi", et uskoakseni ole perinteisesti ajateltuna tyhmä vaan ehkä et omaa ihmissuhdetaitoja, oltuasi niin paljon itseksesi. En nyt saa tähän oikein tolkkua, mutta toivon, että löydät elämääsi sen tarkoituksen ja rauhan jatkuvalta etsimiseltä ja miettimiseltä. Ja vaikka jonkun ystävän.

    • hippu

      Tyhmyydestä kärsivä täälläkin. Miten määrittelen sen? Matemaattisella ym. älykkyydellä ei ole juuri merkitystä. Minua on turha muistuttaa hyvästä koulumenestyksestä, eximian YO-todistuksesta... Ei se ole sitä älykkyyttä, mitä arvostan. Tai no... Se on oikeastaan aika tavallista järkeä.. Ei, en osaa kuvailla.

      Ainoa mahdollisuuteni jatkaa elämää on muuttaa kauas kotoa ja erakoitua. Nyt olisikin hyvä mahdollisuus, jos vain pääsisin opiskelemaan. Entiseen elämään tulisi välimatkaa 600km.

      Olen yrittänyt ajatella, että ajatukseni menevät vain sellaisia mutkia, joita muut eivät ymmärrä, ja oikeasti olenkin älykäs. Hah. Ei sitä voi loputtomiin itselleenkään valehdella, kun kaikki ympärillä käyttäytyvät, niin kuin olisin jälkeenjäänyt. Ja kyllä ne omat tyhmyydet itsekin huomaa, kun vain katsoo.

      Pelottaa vain tulevaisuus. En ole koskaan ollut töissä (tähän mennessä olisi ehtinyt olla jo monet kesät töissä) enkä tiedä, mikä olisi sellaista, jossa pärjäisin. Niin yksinkertaista, ettei itse tarvitsisi ajatella mitään. Miten voi pärjätä, jos ei käy töissä?

      Olen jo hyväksynyt sen, että tulen elämään elämäni ilman toista ihmistä. Ei minusta olisi siihen. Olen muutenkin ollut koko elämäni vähän yksinäinen susi. Ihmisten kanssa on vaikea olla.

      Mitään neuvoja minulla ei kyllä ole antaa, kun itsekin selvittelen asioita. Tiedän, että on olemassa niin paljon asioita, joita en vain ymmärrä.

      • Anonyymi

        Näillä kaikilla on kyky nähdä tilanteensa myös objektiivisesti, mikä on harvinaista, eli älyä nähdä itsensä muiden ihmisten taholta tarkasteltuna, Tämä tarkastelu vain painottuu taloudelliseen ja sitä kautta yksinäisyyteen, jotka subjektiivisesti ajateltuna eivät ole ylitsekäymättömiä olotiloja, mihinkä johtopäätökseen he tulivatkin


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      130
      7759
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      98
      7276
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      31
      7182
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      20
      6622
    5. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      73
      6341
    6. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      22
      5726
    7. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      112
      5702
    8. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      46
      5468
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      83
      5358
    10. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      47
      5200
    Aihe