Olen hetken seurannut palstalla ollutta keskustelua huostaanotoista. Kannan korteni kekoon.
Synnyin alkoholistiperheen toisena lapsena. Sain myöhemmin vielä pikkusiskon. Isäni oli väkivaltainen alkoholiin taipuva suomalainen mies, äitini mielenterveysongelmainen peliriippuvainen alkoholisti. Äidistä ei tosin ole paljon muistikuvia, sillä hän lähti ollessani 1-vuotias.
Pikkusiskoni huostaanotettiin tuolloin, sillä hän oli vastasyntynyt eikä isällä ollut voimia hoitaa häntä. Jäimme siis veljeni kanssa isämme luo. Sosiaalitoimi järjesti meille kerhopaikan ja myöhemmin päiväkotipaikan, jotta isä saisi välillä levättyä.
Äitimme kävi silloin tällöin kotona meitä tapaamassa. Tapaamiset päättyivät yleensä tappeluun, jossa riehuttiin niin nyrkein, puukoin kuin ampuma-asein. Olimme tuttuja sekä paikallisille poliiseille ja turvakodille. Minun ja veljeni viikottainen rytmi oli siis: kerhoon, kotiin, oho iskä lähti töihin ja jäimme kahden, naapuri soittaa poliisit, meidät viedään turvakotiin ja isä tulee töiden jälkeen hakemaan meidät. Välillä tuli vaihtelua, kun äiti jäi isän työpäivän ajaksi meitä vahtimaan. Hän jaksoi muutaman tunnin ja sitten hän lähti ryyppäämään.
Isä kunnostautui ja hankki uuden asunnon sekä kodin läheltä työpaikan. Pikkusisko pääsi takaisin kotiin. Elämäämme varjosti kuitenkin se, että kaikki tuet menivät äidillemme, sillä äiti "asui" kanssamme. Isä pyysi lisätukea sosiaalitoimelta. Pikkusiskomme sai oman hoitajan muutamaksi tunniksi päivässä. Isä kuitenkin väsyi loputtomaan taisteluun äitimme kanssa ja päätyi laajennettuun itsemurhaan. Minä jäin henkiin.
Mitä haluan tällä kertoa? Sen, että joskus huostaanottoja tehdään liian myöhään. Saamme vuosittain lukea lehdistä laajennetuista itsemurhista, lapsien seksuaalisesta hyväksikäytöstä, perheväkivallasta ja päihdevanhemmista. Suurin osa näistä tarinoista ei koskaan päädy muiden tietoon. Kukaan ei voi sanoa varmaksi, mitä toisten kotiovien sisäpuolella tapahtuu. Me olimme sosiaalitoimen ideaaliasiakkaat. Päihteiden käyttöä, väkivaltaa, turvattomuutta. Silti meitä ei huostaanotettu, sillä jaksettiin loppuun asti uskoa, että tilanne kyllä selviää. Isä selvitti sen sitten omalla tavallaan.
Pääsin sijaisperheeseen, jossa sain asua aikuiseksi asti. Sain uuden isän ja uuden äidin sekä ihania sisaruksia. Minä olen yksi heistä. Voin sanoa, että paras asia, joka elämässäni on tapahtunut, on ollut tämä perhe. Sain lämpöä, rakkautta ja turvaa. Rakastan vanhempiani ja he minua. Muutin 7 vuotta sitten pois kotoa, mutta olemme yhteydessä joka viikko.
Sijaisperheeni kautta olen tutustunut myös muihin sijaislapsiin ja voin näin omin tilastoin sanoa, että 100% heistä on ollut tyytyväisiä siihen, että heidät huostaanotettiin. En puhu yhdestä lapsesta vaan useasta kymmenestä. Suurin osa meistä on jo aikuisia ja pystymme keskustelemaan asiasta enemmän. Eräs ystäväni on 26-vuotias (lapsena huostaanotettu) mies ja hänellä on edelleen avain (sijais)perheen kotiin. Hän saa mennä sinne ihan milloin hän haluaa.
Tiedän, että tehdään myös hätiköityjä ja vääriä huostaanottoja. Tiedän, että on olemassa myös huonoja sijaisperheitä sekä perhekoteja. Niistä minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta, joten en kommentoi asiaa enempää. Pitää muistaa, että LASTEN OIKEUDET menevät AINA kaikkien muiden oikeuksien edelle.
Toivon, että sellaiset ihmiset, joilla ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta esim. lastenkodeista, huostaanotoista, adoptiosta tai sosiaalitoimesta, eivät olisi ensimmäisinä kärkkäästi kommentoimassa perustaen viestinsä oletuksiin ja huhupuheisiin. Eräs rouva kerran kommentoi "Lastenkoti on varmasti ihan kamala paikka!". Vastasin: "Siellä sai ruokaa, siellä sai leikkiä ja siellä otettiin syliin. Kukaan ei vetänyt turpaan eikä tarvinnut mennä sängyn alle piiloon. Kyllä se aina kotiolot voitti".
Synnyin alkoholistiperheen toisena lapsena. Sain myöhemmin vielä pikkusiskon. Isäni oli väkivaltainen alkoholiin taipuva suomalainen mies, äitini mielenterveysongelmainen peliriippuvainen alkoholisti. Äidistä ei tosin ole paljon muistikuvia, sillä hän lähti ollessani 1-vuotias.
Pikkusiskoni huostaanotettiin tuolloin, sillä hän oli vastasyntynyt eikä isällä ollut voimia hoitaa häntä. Jäimme siis veljeni kanssa isämme luo. Sosiaalitoimi järjesti meille kerhopaikan ja myöhemmin päiväkotipaikan, jotta isä saisi välillä levättyä.
Äitimme kävi silloin tällöin kotona meitä tapaamassa. Tapaamiset päättyivät yleensä tappeluun, jossa riehuttiin niin nyrkein, puukoin kuin ampuma-asein. Olimme tuttuja sekä paikallisille poliiseille ja turvakodille. Minun ja veljeni viikottainen rytmi oli siis: kerhoon, kotiin, oho iskä lähti töihin ja jäimme kahden, naapuri soittaa poliisit, meidät viedään turvakotiin ja isä tulee töiden jälkeen hakemaan meidät. Välillä tuli vaihtelua, kun äiti jäi isän työpäivän ajaksi meitä vahtimaan. Hän jaksoi muutaman tunnin ja sitten hän lähti ryyppäämään.
Isä kunnostautui ja hankki uuden asunnon sekä kodin läheltä työpaikan. Pikkusisko pääsi takaisin kotiin. Elämäämme varjosti kuitenkin se, että kaikki tuet menivät äidillemme, sillä äiti "asui" kanssamme. Isä pyysi lisätukea sosiaalitoimelta. Pikkusiskomme sai oman hoitajan muutamaksi tunniksi päivässä. Isä kuitenkin väsyi loputtomaan taisteluun äitimme kanssa ja päätyi laajennettuun itsemurhaan. Minä jäin henkiin.
Mitä haluan tällä kertoa? Sen, että joskus huostaanottoja tehdään liian myöhään. Saamme vuosittain lukea lehdistä laajennetuista itsemurhista, lapsien seksuaalisesta hyväksikäytöstä, perheväkivallasta ja päihdevanhemmista. Suurin osa näistä tarinoista ei koskaan päädy muiden tietoon. Kukaan ei voi sanoa varmaksi, mitä toisten kotiovien sisäpuolella tapahtuu. Me olimme sosiaalitoimen ideaaliasiakkaat. Päihteiden käyttöä, väkivaltaa, turvattomuutta. Silti meitä ei huostaanotettu, sillä jaksettiin loppuun asti uskoa, että tilanne kyllä selviää. Isä selvitti sen sitten omalla tavallaan.
Pääsin sijaisperheeseen, jossa sain asua aikuiseksi asti. Sain uuden isän ja uuden äidin sekä ihania sisaruksia. Minä olen yksi heistä. Voin sanoa, että paras asia, joka elämässäni on tapahtunut, on ollut tämä perhe. Sain lämpöä, rakkautta ja turvaa. Rakastan vanhempiani ja he minua. Muutin 7 vuotta sitten pois kotoa, mutta olemme yhteydessä joka viikko.
Sijaisperheeni kautta olen tutustunut myös muihin sijaislapsiin ja voin näin omin tilastoin sanoa, että 100% heistä on ollut tyytyväisiä siihen, että heidät huostaanotettiin. En puhu yhdestä lapsesta vaan useasta kymmenestä. Suurin osa meistä on jo aikuisia ja pystymme keskustelemaan asiasta enemmän. Eräs ystäväni on 26-vuotias (lapsena huostaanotettu) mies ja hänellä on edelleen avain (sijais)perheen kotiin. Hän saa mennä sinne ihan milloin hän haluaa.
Tiedän, että tehdään myös hätiköityjä ja vääriä huostaanottoja. Tiedän, että on olemassa myös huonoja sijaisperheitä sekä perhekoteja. Niistä minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta, joten en kommentoi asiaa enempää. Pitää muistaa, että LASTEN OIKEUDET menevät AINA kaikkien muiden oikeuksien edelle.
Toivon, että sellaiset ihmiset, joilla ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta esim. lastenkodeista, huostaanotoista, adoptiosta tai sosiaalitoimesta, eivät olisi ensimmäisinä kärkkäästi kommentoimassa perustaen viestinsä oletuksiin ja huhupuheisiin. Eräs rouva kerran kommentoi "Lastenkoti on varmasti ihan kamala paikka!". Vastasin: "Siellä sai ruokaa, siellä sai leikkiä ja siellä otettiin syliin. Kukaan ei vetänyt turpaan eikä tarvinnut mennä sängyn alle piiloon. Kyllä se aina kotiolot voitti".
Vastaukset 19
Vanhimmat
tällaisen kirjoituksen tänne, koska täällä puhutaan nykylastensuojelua koskevista laittomuuksista?
Jos kohdallasi huosta on lain mukaan tehty ja oli vielä onni mukana, että pääsit hyvään sijaispaikkaan, niin eikö kaikki ole kohdallasi OK?
Täällä ei nimittäin ole koskaan kielletty, että LAINMUKAISIA huostaanottoja ei pitäisi tehdä vai onko sinua joku ulkopuolinen opastanuft väärin siinä asiassa. Näitä sinun kaltaisia kirjoituksia Perhehoitoliitto julkaisee ihan riittävästi, jos ei kukaan muu.
Mutta onko mielestäsi kenenkään lapsen edun mukaista tulla hyvästä kodista huostaanotetuksi? Voit huutaa kurkku suorna koko maailmalle, että et ole missään sellaisia lapsia tai nuoria tavannut sijaishuollossa, jotka tulevat hyvistä kodeista, mutta se ei poista nykyongelmaa eli sitä, että lapsia huostaanotetaan laittomin perustein.
Eli kertauksena vielä:
Lastensuojeluhan täyttää silloin tehtävänsä sen, minkä takia se on alkujaan perustettu, kun lapsi pääsee todistetusti huonoista kotioloista parempiin. Mutta...
Kun lapsi otetaan hyvästä kodista esim. peruspalvelujen puutteen takia ja sijoitetaan huonoon sijaispaikkaan, on se jotain niin epäinhimillistä ja laitonta, että sitä ei voi yksinkertaisesti uskoa kovin helposti kukaan, jos ei ole todellista tietoa, missä nykylastensuojelussa on todella viime vuosina tapahtunut.
Itse tiedän hyvin paljon jälkimmäisestä vaihtoehdosta ja voin hetken asiallisesti keskustella kanssasi, jos oikea tieto niistä sinua tosiaan kiinnostaa.
Ap:n kirjoitus oli täysin asiallinen, Ei missään ole sanottu, että täällä pitäisi keskustella vain todellisista ja kuvitelluista väärinkäytöksistä lastensuojelussa, Tosi mukavaa kuulla, että jollakin asiat ovat ainakin lopulta parantuneet,
väittänytkään, että se olisi epäasiallinen. On vain niin tuttua, että tänne eräs henkilö hyökkää tasaisin väliajoin selittämään tähän tyyliin: "Koska täällä kirjoitetaan ihan kuin kaikki huostaanotot olisivat aiheettomia..." jne.
Kyllä noita tuon tyylisiä kirjoituksia tupataan Perhehoitoliiton toimestakin ulos jatkuvasti, vähintään kerran vuodessa heidän jossain tapahtumassaan. Noihin on jo totuttu ja tuollaisia ihmiset on aivopesty lastensuojelusta kuulemaankin. Eli noissa ei ole mitään uutta, eikä noihin tarvitse puuttua millään tavalla viranomaisten, oikeusoppineiden tai muidenkaan.
Sen sijaan täällä kirjoitetaan enimmäkseen niistä tapauksista, jotka ovat häpeäpilkku oikeusvaltiona itseään pitävän maan nykypäivässä ja vaatisivat vakavaa ja nopeaa puuttumista, että ne saataisiin loppumaan.
Mutta miksi ei saa kertoa myös onnistumisista?
Aloittaja, olet oikeassa!
Mutta tämä palsta on täynnä katkeria vanhempiesi kaltaisia vanhempia, jotka ovat omasta mielestään joutuneet ilman mitään syytä sossun "uhreiksi". No, onhan se hyvä että heilläkin on paika jonne purkaa.
Täältä et sympatiaa saa.
Voimia!
jeesus tai jumala vai heidän sijainen kun SINÄ MÄÄRÄÄT, että täällä keskustellaan vain ja ainoastaan lastensuojelun epäkohdista.
Laskeudupa alas sieltä pilvistä ja tunnusta itse, että onnistuneitakin huostaanottoja on oikeasti olemassa ja NIISTÄ SAA KERTOA
Sana on kai vapaa?Jos joku on saanut hyviäkin kokemuksia huostaanotoista,niin kai silläkin asialla on arvonsa,eikä vaan aina kaikella negatiivisella.
täällä huomioidaan ja tiedetään, vaikka me puhumme negatiivisesta, koska se on se osa, jossa on korjattavaa.
Eihän myönteisissä kokemuksissä ole mitään korjaamisen tarvetta, vai onkol..
Vaatii varmasti rohkeutta kertoa tarinansa, täällä määkivistä ja syyllistävistä kommenteista huolimatta.
Kiitos kuitenkin, kun toit myös tämän puolen esiin. Huolimatta siitä, että tämän keskustelutaulun ovat omakseen halunneet merkata vain tietyt ja erinäiset henkilöt, jotka toistavat samoja mantrojaan epäoikeutetusta kohtelustaan (kun minulta vietiin lapset "ihan ilman syytä"). Esimerkiksi asiallista keskustelua siitä, miten parhaiten järjestettäisiin voimattomien ja ongelmissa olevien biologisten vanhempien ja sijaisvanhempien yhteistyö, ja biovanhempien yhteydenpito omaan lapseen, ei täällä voi käydä.
Vielä totean, että joskus yksinkertaisesti on vain parempi, että biovanhempi ei tapaa ollenkaan. Ja joskus on parempi, että "palautusta omaan perheeseen" ei koskaan tehdä, vaikka biologiset vanhemmat saisivatkin asiansa kuntoon. Lapselle kun on jo kasvanut se elämä ja kiintymyssuhteet muualle, väärin se riipiminen ja raapiminen on lasta kohtaan.
Paras ystävättäreni on ensin sijoitettu ja sitten nuoruusiässä adoptoitu sijaisperheeseensä, joten hänen kauttaan eniten näitä asioita olen katsellut. Olen myös seurustellut ihmisen kanssa, joka on ollut sijoitettuna lapsuudesta täysi-ikäisyyteensä - erittäin hyvistä syistä, joskin sijoituspaikassakin on ollut paljon toivomisen varaa.
kuultu täällä ja kuullaan vähintään Perhehoitoliiton propagandana ihan riittävästi.
Mitä korjattavaa ap:n tilanteessa on, että hän haluaa määkiä tätä samaa mantraansa täällä toistuvasti?
Tuollaista määkimistä kuullaan joka puolella niin paljon, että sen alle on peitetty törkeät ihmisoikeusloukkaukset lapsia kohtaan! Niinkö sinä haluat tapahtuvan jatkossakin?
HAH, HAH:
"Esimerkiksi asiallista keskustelua siitä, miten parhaiten järjestettäisiin voimattomien ja ongelmissa olevien biologisten vanhempien ja sijaisvanhempien yhteistyö, ja biovanhempien yhteydenpito omaan lapseen, ei täällä voi käydä. "
Mistä sitä sinun tyylisen ihmisen kanssa voi käydä? Kerro! Itse asiassa koko väittämä ei pidä paikkaansa, niin paljon aikaisempina vuosina on suorastaan pyydetty molemmilla palstoilla nimenomaan asiallista keskustelua, mutta aloituksen tyyliset ja sinun asenteesi omaavat kirjoittajat torpedoivat kaikki yritykset. Onko nyt vihdoin päästy niin pitkälle, että JOPA SINÄ olisivat valmis asialliseen keskusteluun? Uskomatonta.
Kyllähän asia niin on, että millään elämän alueella ei parannuksia saada aikaan, jos epäkohdista ei saa puhua!
Luulisi tyhmemmänkin ymmärtävän tämän. Jatka sinä loputonta määkimistäsi siitä, miten ihanaa on, että edes osittain lastensuojelussa on jotain toimivaa, tule sillä onnelliseksi, mutta aika outoa on, jos voit unohtaa ne lapset, joiden kohtalo lastensuojelun kynsissä on kaikkea muuta kuin onnellinen.
katkeruuden ymmärtää, kun julkisuudessa arvovaltaiset tahot ovat puuttuneet turhiin ja laittomiin huostaanottoihin. Voi, voi kun sääliksi käy sinua oikein! Että sinua noin kovasti pännii se, että näistä asioista edes jossain kirjoitetaan :D Ei voi olla asiat kunnossa tuollaisella ihmisellä.
Kun ensimmäisen kerran kävin palstalla v. 2005 en ollut uskoa silmiäni. Erilaiset sijaisvanhempi nimimerkit kiroilivat, räyhäsivät, nimittelivät ja haukkuivat lasten vanhempia. Meno oli aivan uskomatonta!
Kun joku oli ottanut sijareiden käytöksen takia yhteyttä Perhehoitoliittoon, palstan tilanne rauhoittui kuin veitsellä leikaten, varmaan liki 95 % törkykirjoituksista hävisi palstalta. Tilalle jäi vakiohäirikkö, joka on kertonut olevansa luonnevammaisesta suvusta, hän kirjoittaa joskus nimimerkillä ja joskus ilman. Suurin viha hänellä kohdistuu ennen kaikkea niihin kirjoittajiin, jotka ovat esim. asiakirjoilla todistaneet tapahtumat juuri sellaisiksi kuin ne on kerrottu. Siitä voi päätellä hänen luonteenlaadustaan paljonkin.
Mutta onhan tietämättömilläkin ihmisillä ollut viime päivinä paljon kestämistä. Otan osaa! Mutta kyllä jokainen normaali, terve aikuinen haluaa lasten kaltoinkohtelun loppuvan oli sen tekijä sitten kuka tahansa. Itsekin mää'it miten sijoituspaikoissa on ollut toivomisen varaa, mutta se ei näytä olevan tärkeä pointti sinulle ollenkaan, ainoastaan lasten oikeuksista kirjoittavien mollaaminen. Fraasi on kulunut ja vanha, mutta sopii sinulle hyvin: Olisiko peiliin katsomisen paikka.
tän palstan juttuja. Yksi mielipide sallittu.
viisi prosenttia törkykirjoituksista ovat sinun kirjoituksiasi :P
Ihan vain satunnaisesti palstalle eksyneenä saa sen käsityksen että sinun kanssasi jostain syystä asiallisen ja rakentavan keskustelun aikaansaaminen saattaisi olla kiven takana.
Satunnaisesti palstalle eksyneenä voin sanoa, että sinun kanssani asiallinen keskustelu tuntuu vaikealle.
Minun kanssani siinä ei ole mitään ongelmaa,
"Ap:n määkinää on kuultu täällä ja kuullaan vähintään Perhehoitoliiton propagandana ihan riittävästi."
Copy-pasteisitko ystävällisesti kaikki tälle palstalle kirjoittamani viestit? (Vink: Niitä löytyy tasan 2 kappaletta: tämä viesti ja alussa oleva viesti). Kokemukseni perhehoitoliiton kanssa on jäänyt yhden heidän lehtensä selaamiseksi sosiaalitoimen vastaanottoaulassa. En kommentoi siis heidän toimintaansa mistään suunnasta.
Harvoin törmää sinun kaltaisiin ihmisiin. Onneksi. "Ihmisillä saa olla mielipide, kunhan se on sama kuin minulla".
Kukaan täällä keskusteleva ihminen eivät ole kehitellyt salaliittoa sinua vastaan. Ajatus on vain pääsi sisällä. Toivon, että sinulla olisi jatkossa sen verran munaa, että kirjoittaisit ihan oikealla nimimerkillä, jotta sinut olisi helpompi bannata. Jos et osaa keskustella, sinun olisi parempi olla hiljaa.
tietävänä kyllä huomaan, että nämä valittajat ovat ne bilettäjät, jotka haukkuvat onnistuneita suhteita, aina.
Te jotka ette kehtaa tehdä lapsienne eteen mitään, vain luulette että muut tekee sen, puolestanne, saat sossusta mitä haluut, kun ei oo sitä ja tätä, hei, katso peiliin jo. missä itse menet ja mihin lapset jää/ jäisi?
Ja MOI pitkästä aikaa :D kiva 'tavata'. Osuit huomautuksessasi varmasti hyvin oikeaan.
Voi herranjumala taas näitä avohuollon potilaita. Ei voi muuta kuin pyöritellä silmiä. Olen sanonut tuhat kertaa että kirjoitan aina nimimerkillä, mihin sinulla(kaan) ei näköjään ole munaa. Onko jotain salailtavaa kun pitää sieltä pusikoista räksyttää kuin rakkikoira? Olisit vaan rehellisesti oma itsesi, niin yhteistyö sossunkin kanssa voisi olla hedelmällisempää.