Neuvoja pliis!

Minulla on nyt edessäni hautajaisten järjestäminen ja olisin kaivannut kovasti neuvoja mitä kukkalaitteita hautajaisiin pitää hankkia? Miten isoja arkkukoristeita käytetään yleensä? Tuntuu että huippuhintoja saa maksaa vain siksi että kukat päätyvät kompostiin.
4813
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nämä kaikki ovat ihan valinnaisia juttuja. Mieti hautajaisten kokoa, siis vierasmäärällä mitattuna. Jos vieraita on kutsuttu paljon tai on todennäköistä, että saattajia muuten tulee paljonlaisesti (esim. vainajan aktiivisen harrastustoiminnan tiimoilta yms.), voivat kukkalaitteet ja muut koristelutkin olla isompia. Samoin, jos hautajaisiin todennäköisesti saapuva vierasjoukko tavallaan "olettaa", että on koristeltu enemmän, siis jos ollaan esim. vanhoillisemmalla seudulla.

Toisaalta, jos väkeä on tulossa vähän tai on oletettavaa, etteivät saapujat tällaisista asioista perusta, vähemmälläkin pärjää - pieni on monesti kaunista. Mutta mikään ei estä koristelemasta pieniäkin hautajaisia isommilla kukkalaitteilla.

Yleisesti kai on tapana, että arkun päälle tulee jokin kukkalaite. Se voi olla ihan tavanomainen kukkavihkotyyppinen, mutta olen myös nähnyt aivan upean, joka oli vainajan luontoharrastukseen liittyen hyvin "metsäinen". Toisaalta yksinkertainen ruusulaite, kun kukat ovat todella näyttäviä, voi olla hyvin mieleenpainuva. Asiantunteva kukkakauppa osaa varmasti auttaa sekä vaihtoehtojen miettimisessä että ideoi ehdotuksia kukkalaitteisiin sinänsä. Jos ei osaa - vaihda liikettä.

Niin ja tietysti hyvin tärkeä asia, mieti vainajan persoonaa. Onko tiedossa, oliko hänellä joku kanta näihin asioihin tai mitä uskoisit, että hän toivoisi hautajaisissaan olevan?

Äänestä
  • Viimeksi keväällä olin hautajaisissa, siellä kukka-asiat oli laitettu näin:

    - Arkun päällä oli pitkänomainen kukkalaite, jonka kokonaispituus oli noin puolet arkun pituudesta.
    - Alttarilla oli jalallisiin "jättilaseihin" (halkaisija n. 15cm) tehtynä 2 identtistä asetelmaa, jotka omaiset ottivat kirkosta mukaan muistotilaisuuteen. Toinen asetelma sijoitettiin tarjoilupöydän keskelle ja toinen oli muistopöydässä valokuvan, kynttilän ja addressien kanssa.
    - Jokaisessa muussa pöydässä oli keskellä pienet, matalissa maljoissa olevat kukka-asetelmat, ilman kynttilöitä.
    * Arkkulaitteessa ja asetelmissa oli kaikissa käytetty samoja kukkia ja lisäkkeitä samoissa väreissä, myös eri kokoisina. Myös edesmenneen elämäntyö oli otettu huomioon sijoittamalla kukkien sekaan mm. männynoksia ja heiniä.

    Mielestäni kukat olivat erittäin onnistuneet ja yhtenäinen värimaailma loi tilaisuudelle rauhallisen ja arvokkaan ilmeen.

    Äänestä

ei varsinaisesti ole määritetty minkäkokoinen tai lainen se pitäisi olla - se voi olla vaikka vain yksi ruusu tms - jos niin haluaa. Yleensä on kuitenkin jonkinlainen kukka-asetelma arkun päällä. En ota kantaa siihen mitä väriä kukkien tms. pitäisi olla, mutta olen huomannut, että valkoiset ruusut eivät erotu kovin hyvin valkoisen arkun päältä; mutta jokainen voi tehdä kuten haluaa - ja arkkukinhan voi olla muunkin värinen kuin valkoinen...

Äänestä

Olen nyt sitten tilannut arkkukoristeeksi 8 valkoista neilikkaa, kolme valkoista liljaa, valk. harsoa ja muutaman vihreän eustorian sekä vihreää siten että valuu arkun "reunioille". Ehdotin serkkuni vinkistä hautaustoimistolle että voisi laittaa vain pienen, nätin kimpun arkun päälle mutta sanoivat ettei sitä pystytä kiinnittämään arkkuun kuten pitäisi vaan täytyy olla sen kokoinen että pystyy.
Hautavihkosta luovuin ja tilasin kimpun jossa 6 valk. neilikkaa, 3 valk. liljaa ja pari eustoriaa ja harsokukkaa sekä "vihreät".
Kahvipöytään tulee samoja kukkia, eli sellaiseen laakeaan maljamaiseen vaasiin tulee valkoisia ruusuja, harsoa, vihreää eustoriaa ja vihreää hortensiaa muiden perinteisten"vihreiden" lisäksi siten että ne "heinät" valuu tavallaan yli maljakon.
Ja iso valkoinen ruusu muistopöydässä.
Tarkoituksella tilasin vaaleita sävyjä ja samoja kukkia koska vainaja oli vanha ja valkoinen on lempivärini. Valkoinen on myös mielestäni arvokas ja tyylikäs väri.
Mielestäni muistotilaisuuden kukat on tärkeät koska se luo tunnelman ko. tilaisuuteen.

Kiitos paljon vinkeistä ja neuvoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apuaaaa kirjoitti:

Minulla on nyt edessäni hautajaisten järjestäminen ja olisin kaivannut kovasti neuvoja mitä kukkalaitteita hautajaisiin pitää hankkia? Miten isoja arkkukoristeita käytetään yleensä? Tuntuu että huippuhintoja saa maksaa vain siksi että kukat päätyvät kompostiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu