Äitini kuoli toissapäivänä paksunsuolensyöpään. Taistelua kesti vuosi ja 3 kuukautta. Kaikki mahdolliset sytostaatit käytettiin, samoin myöhemmin luontaistuotteita mm havupuu-uutetta, kissankynsipuunteetä ja jopa äidinmaitoa (erään tutkimuksen mukaan hävittäisi syöpäsoluja). Kaikki ihmeparanemiset lehdissa on täyttä puppua, niiden avulla epätoivoiset ihmiset saadaan haaskaamaan rahansa. Rukoilimme paljon yötä päivää mutta mikään ei auttanut. Suuri ja mahtava syöpä vei voiton. Nyt on vain suunnaton ikävä, suru ja tyhjyys. Yritimme ainakin kaikkemme.
äidilleni
väsy_nyt
12822
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Äidin menetys on aina järkytys. Siltikin niin vaan se elämän laki menee, että vanhemmat poistuvat jossain vaiheessa keskuudestamme.
Hienoa, että kirjoitit täällä. Se on osa sitä surutyötä.
Ja, hienoa. että olette yrittäneet kaikkenne. Äiti varmaankin ymmärsi tämän, mutta elämän laki on se mikä on: ennenpitkää jokainen joutuu lähtemään tavalla tai toisella.
Siltikin elämä jatkuu ja sen kuuluu jatkua.
Kun oma isäni aikanaan vietti viimeisiä elinpäiviään, hän tiesi kohta poistuvansa keuhkosyövästä johtuen, niin hänhän olikin yllättäin huolissaan siitä ehdimmekö vielä käymään kaupassa kun niin myöhään illalla tulimme tervehtimään häntä sairaalaan. Siihen aikaan kaupat menivät kiinni iltakahdeksalta.
Minulle tuo oli tärkeä viesti ja viimeinen viesti isältä: elämän ja arjen tulee jatkua.
Uskon, että Äitisikin ajatteli näin.
Itse menetin erittain rakkaan tatini, samoihin aikoihin kun olin saamassa itse syopahoitoa, enka ehtinyt hanta enaa nahda (asuin kaukana). Han kuoli yksin, kukaan ei ollut pitamassa kadesta kiinni, vanhainkodissa, ja tama muisto kalvaa ja kalvaa minua jatkuvasti. Siihen en nyt enaa mitaan voi tehda, liian myohaista. Uskon etta han asian ymmartaa, siis tatini, siella jossain.
Sina voit ajatella kauniita hetkia jotka vietit aitisi kanssa, niitahan on varmasti paljon, ja hyvaksya vain minka Jumala paattaa. Meilla kaikilla on on oma aikamme lahtea taalta pois, sita kun ei voi muuttaa. Ja sinulla on hyva mieli, kun teit kaikkesi hanen eteensa, siita olen varma.
Juttele hanelle usein, niin pidamme heita elossa sydamessamme, heita ei koskaan saa unohtaa.
Oma tatini vierailu viela unissani, sanoakseen hyvastit ja etta voisin halata hanta, viela kerran. Se minua auttoi.
Kiitos tukevista viesteistä, varmasti äiti tulee säilymään aina sydämessämme. Lähdön hetki oli rauhallinen, kaksi päivää jatkuneet ankarat kivut olivat hellittäneet morfiinin avulla. Pidin äitiä kädestä viimeiseen henkäykseen asti, ja kun sydän pysähtyi, suutelin kylmenevää otsaa viimeisen kerran. Vaikka usko on nyt kovilla, yritän pitää siitä kiinni että vielä tapaisimme aikanaan rajan takana.
voimia kaikille syövän kanssa taisteleville
Lämmin osanottoni, ymmärrän että suru ja kaipuu on syvät. MInäkin uskon että vielä tapaatte rajan toisella puolen. En muuten jaksaisi katsoa oman äitini taistelua sairauttaan vastaan.
Voimia teille.
Syöpä etenee siitä kun se todetaan ja mistä asteesta?No sensur, no?Ajankohtainen kysymys?
Jokainen syöpä ja jokainen potilas on erilainen olkoon syöpä mikä tahansa.
Tällaista asiaa kannatta kysyä lääkäriltä. Lääkäri ilmeisestikin kertoo tilanteen lähiomaisille, mutta hänkään ei voi sanoa ennustetta siitä onko kysymys viikosta, kuukausista tai vuosista, tai voiko siitä parantua.
Sairauteen, hoitoon ja kaikkeen mikä siihen liittyy on niin monta tekijää, jotka vaikuttavat asiaan.
Näitä ovat syövän laatu, hoidot, potilaan elämän asenne, jne.
Joku suvustani menehtyi, itse olen selviytynyt.
Keskustele siis lääkärin kanssa, jos olet lähiomainen. Muuten tietoa ei ilmeisesti ole saatavilla.
Itse menetin äitini noin viisi kuukautta sitten. Hän hävisi noin vuoden kestäneen taistelun paksusuolensyöpää vastaan. Itse paksusuolesta kasvain saatiin leikattua, mutta syöpä kerkesi leviämään maksaan.
Suru ja kaipaus oli ja on yhä edelleen valtava. Ajattelen kuitenkin, että nyt minulla on paras mahdollinen suojelusenkeli tuolla jossakin.
Hän on fyysisesti pois, mutta onneksi muistot eivät kuole koskaan
Tutkittiinko SV40-virusta..?
Hoidot vaan ärhäköittää syövissä esiintyvää SV40-virusta ja kuolema tulee nopeammin..
http://keskustelu.suomi24.fi/node/1591409#comment-7923430
Minun äiti kuoli 14.8 illalla paksusuolen syöpään joka oli levinnyt vatsanpeitteisiin. Äiti kerkesi sairastaa pikkasen vajaa kolme vuotta ja viimeiset saattohoito ajat ovat niin raskaita että itku tulee kun ajatteleekin. Sain olla vierellä viimeiseen asti ja nyt jälkeenpäin mua on alkanut varsinkin illalla kauheasti ahdistaa,pelottaa ja itkettää äitini viimeinen ääni sekä ne silmät jotka olivat auki 1,5 tuntia ennen kuolemaaa mutta sulkeutui kun kuoli. Näen koko ajan nuo mielessäni ja se on kauheaa. Mulle äiti oli kaikki kaikessa (itsellä ei perhettä ja nuori olen).Äiti olisi täyttänyt nyt sunnuntaina 63 v. Mitenköhän tän kestää. Koko ajan miettii että olisi pitänyt sanoa enemmän äitille. Itse kielsin äitini kuoleman viimeiseen asti vasta lopussa iskeytyi tietoisuuteen. Hullua varmaan mutta koko ajan odotan jotain merkkiä että äitillä on kaikki hyvin "siellä jossain"
Sama homma, vaikka kuolemasta onkin puoli vuotta aikaa, niin äitiä ajatellessa mieleen palaa väkisinkin se näky, kun hän makasi viimeisiä kertoja vuoteellaan kattoon tuijottaen. Ja se hauraus ja sairaus, joka hänestä näkyi. Itsehän hoidimme perheeni kanssa äitiä yhessä kotona loppuun saakka. Me lapset asumme toisella paikkakunnalla, mutta kävimme aina isämme apuna kylvettämässä, syöttämässä ja pukemassa äitiämme. Lopulta hän joutui viettämään vain yhden yön sairaalassa, kun kivut kävivät niin sietämättömäksi, että katsoimme parhaaksi viedä hänet sairaalaan lääkittäväksi.
Näen yhä myös "painajaisunia" noilta viimeisiltä ajoilta. Niissä näen äitini sairaana ja heikkona. Odotan sitä aikaa, kun nämä muistot pyyhkiytyvät taakse ja ensimmäisenä mieleen tulisivat ne hyvät muistot, ajoilta kun äiti oli terve.
Kun menetin oman äitini, aluksi näin painajaisia ja koin myös syyllisyyttä siitä mitä olisin vielä voinut ja ehtinyt sanoa, mutta äitini tauti vei sekavaksi ja loppuaikoina ei voinut siis normaalisti keskustella kun ei edes tuntenut minua. Sitten tuli vuoden "tyhjiö", jolloin vain nukuin väsymystäni pois, enkä muistanut yhtään unta, ja vajaan kahden vuoden päästä pois menosta heräsin yhtenä aamuna ja muistin kuinka ihanaa ja kaunista unta olin nähnyt äidistä, siinä juttelimme ja nauroimme ja kaikki oli hyvin . Sittemmin olen useasti nähnyt näitä kauniita unia niin äidistä kuin isästäkin ja tiedän että heillä on hyvä olla ja minun tulee tapahtunut hyväksyä. Uskon että ne kauniit unet viestittävät juuri sitä että heidän ollessaan voimissaan heillä ja minulla kaikki oli hyvin, ja on parempi muistella nyt niitä aikoja kuin sitä lopun kärsimystä. Voimia teille kaikille, surutyö vie aikaa, ja se kuuluu koko prosessiin, niin raskasta kuin se onkin, mutta siitä voi selvitä.
Syöpä, tuo kavala ja pelottava tauti!!
Otan osaa suureen suruusi. Toivon että oma äitini selviää syövästä.