Aloitan uuden ketjun Pekka Tuukkasen katoamisesta, kadonneet sarjan innoittamana. En omaa Minfon tunnareita, joten täytynee tyytyä tähän palstaan, jolla tiedän myös Minfolaisten vierailevan.
Pekan katoamisesta nousi mieleen monenlaisia ajatuksia ja kysymyksiä ohjelman perusteella.
Onko mitään näyttöä, että tutkimuksissa esiin tullut Honda olisi poltettu vasta katoamisen jälkeen, onhan mahdollista, että se on poltettu jo aiemmin, jos ei sitten juuri sinä yönä ole anastettu.
Millä tavoin Pekka oli erilainen? Kaljaporukoissa kulkevia yksinäisiä miehiä on pienet kirkonkylät väärällään, mielenterveysongelmia heistä on varmasti lähes kaikilla, silti Pekan erilaisuutta korostettiin, oliko se joku piirre, joka aiheutti leimautumisen paikkakunnalla.
Mikä oli Pekan mielenterveysongelmien luonne, näitähän hänellä tiettävästi oli ? Jos skitsofrenia, se saattaa selittää, miksi yhtäkkiä poistui porukasta. Skitsofreenikko näkee syitä ja selityksiä, ja luulee itseensä kohdistuvan negatiivisä ajatuksia. Jos masennus, on masennuspuuskassaan saattanut tehdä itselleen kuitenkin jotain ja jäänyt vain löytymättä. Karttaa katsoessa huomaa, että Perhontie kulkee verrattain lähellä vesistöjä, onko niistä aikanaan etsitty riittävällä tehokkuudella?
Mikä oli Pekan vakava pitkäaikaissairaus, johon on viitattu. Oliko se diabetes? Se saattaa aiheuttaa varsinkin alkoholia nautittaessa ja insuliinihoitoisena ongelmia helposti. Tällöin henkilö voi tuntea outoja tuntemuksia - äkillinen poistuminen seurasta ja väärälle tielle harhautuminen, hidas eteneminen oikealle tielle päästyä.
Oliko se epilepsia? Myös kohtausta ennakoivat oireet aiheuttavat tuntemuksia, jotka ovat voineet saada hänet poistumaan muiden seurasta. Johonkin fyysiseen ongelmaan viittaa myös erittäin hidas eteneminen. Onko saanut jossain reitin varrella kohtalokkaan epikohtauksen ja hoiperrellut sen alkaessa metsään, pudoten suohon tai muuten vain sellaiseen paikkaan, ettei ole löytynyt.
Yhteensattumista on kyse, oli niin tai näin. On kohtalon ivaa joutua henkirikoksen kohteeksi sen pienen matkan aikana, joka jäi väliin kuorma-auton kuljettajan havainnosta vs. siitä, että linja-auton tullessa ei Pekkaa enää tiellä ollut. Ymmärtääkseni Hondaa eikä muitakaan kulkijoita kumpikaan kuski havainnut? Miten Honda on sitten voinut Pekan ottaa kyytiinsä ilman, että on tullut nähdyksi jommasta kummasta suunnasta saapuessaan. Jos Pekka on liftannut kyytiin, niin Hondan on täytynyt tulla Kinnulan suunnasta, miksei siis kuorma-auton kuljettaja sitä ole havainnut?
Ainoaksi vaihtoehdoksi jää sen suhteen, että Honda on kytännyt Pekkaa jossain sivutien varressa aivan tarkoituksella. Tuntuu kuitenkin aika oudolta, miksi näin olisi tehty? Onko ko. pätkällä tienhaaroja. Eikö Pekka ahdistelluksi jouduttuaan olisi ainakin pyrkinyt pakoon. Tässä taas on ahdistelijoilla ollut erittäin suuri kiinnijäämisen vaara, olkoonkin, että oli aamuvarhainen. Myös linja-auto ohitti paikan hyvin pian, eikö takaa-ajo, pahoinpitely olisi huomattu jo siitä. Miksi linja-auto kuski ei nähnyt Hondaa? Oliko auton polttopaikka Pekan katoamispisteestä Kinnulaan vai Perhoon päin. Miksei kukaan nähnyt savuja, vaikka niitä on ollut varmasti.
Itse arvelen, että Pekka on saanut sairaskohtauksen, joka on osoittautunut kohtalokkaaksi tai tehnyt itse lopullisen ratkaisunsa, jostain syystä. Suomalaisessa luonnossa on niin paljon kallionkoloja, mättään koloja, tiheikköjä, lampareita, järviä, suonsilmiä, että kyllä sinne voi kadota pysyvästi, varsinkin, jos etsinnät eivät ole heti kadottua olleet tehokkaita ja riittävän laajalle ulotettuja.
Pekka Tuukkanen
34
2428
Vastaukset
- Aikuisten oikeasti
Ei meidän sohvapoliisien pidä ruveta tekemään omia analyysejämme ohjelman innoittamana. Lapsellista, suorastaan naurettavaa ruveta pohtimaan olisiko Pekalla ollut skitsofreniaa, masennusta, diabetesta, epilepsiaa ja pohtia niiden oirekuvaa ja yhteensopivuutta tähän tapaukseen. Koko kirjoitettu analysointi on jotain kerrassaan typerää - kai joku kersa näitä on aikansa kuluksi pohtinut, kun kerta mä isona haluan poliisiksi -mentaliteetilla
- hmmm....
kuten huomasit, täällä ei sitä kannata tehdä eli Minfoon mukaan vaan keskustelemaan!
- lost...
hmmm.... kirjoitti:
kuten huomasit, täällä ei sitä kannata tehdä eli Minfoon mukaan vaan keskustelemaan!
Kiitti, niinpä taitaisi olla paras siirtyä näköjään...
- pölöpölö...
ns. vajaamielinen? Peruskoulun sai käytyä(jotenkuten). Mutta lapsilisiltä siirtyi suoraan elääkkelle ohjelman mukaan. Tosin onhan niitä vitosen ja kutosen peruskouluoppilaita ollut jopa teatterikorkeakoulussa, kuten Heikki Silvennoinen. Ohjelman mukaan ei ollut mikään kaljaporukoissa oleva, vaikka kaljalasin ääreltä lähtikin talosta.
- hakuammuntaa
ruveta miettimään sairauksia, jos lähtee jostain porukasta. Ei kai siihen nyt mitään ihmeellistä syytä tarvita.
En ole vielä katsonut ohjelmaa, mutta useimmiten nuo ryyppyporukat jotenkin liittyvät katoamisiin. Jostain syystä kyttiä vaan ei näytä kiinnostavan, vaikka kerrottaisiin kuinka selviä vihjeitä.- lost...
Mitäs jos sitten katsoisit ohjelman, ennenkuin kommentoit. Juuri ohjelmassa korostettiin henkilön erilaisuutta. Toki siellä taustalla voi olla pelkästään henkistä jälkeenjääneisyyttä, mutta paljon on tapauksen tiimoilta annettu ymmärtää, että myös ollut psyykkistä ja fyysistä sairautta. Jotain tiettyä sairautta ei aloituksessa ole väitetty kadonneella olleen, vaan että erilaiset sairaudet voivat aiheuttaa tiettyjä ongelmia, jotka puolestaan voivat olla selityksiä asioihin, mitä tapahtui.Voineeko kukaan tätä kiistää..
- ihmettelemään
lost... kirjoitti:
Mitäs jos sitten katsoisit ohjelman, ennenkuin kommentoit. Juuri ohjelmassa korostettiin henkilön erilaisuutta. Toki siellä taustalla voi olla pelkästään henkistä jälkeenjääneisyyttä, mutta paljon on tapauksen tiimoilta annettu ymmärtää, että myös ollut psyykkistä ja fyysistä sairautta. Jotain tiettyä sairautta ei aloituksessa ole väitetty kadonneella olleen, vaan että erilaiset sairaudet voivat aiheuttaa tiettyjä ongelmia, jotka puolestaan voivat olla selityksiä asioihin, mitä tapahtui.Voineeko kukaan tätä kiistää..
miksei kerrottu, minkä takia oli eläkkeellä, kun erilaisuutta niin paljon korostettiin, mutta tuskinpa sillä juurikaan on merkitystä katoamisen kannalta.
Minusta todennäköisintä on, että Honda liittyy tapaukseen. Ovat ehkä aikoneet ryöstää ja pahoinpidelleet saadakseen pankkikortin tunnusluvun. Kuollut vahingossa tai tarkoituksella ja olleet hakkaamassa sivutiellä tai hautaamassa ruumista linja-auton kulkemisen aikaan. Jollain suolla saattaa hyvinkin olla.
Hondan porukka voinut olla läheltä tai olisivat joutuneet hommaamaan kyydin polton jälkeen. Tietysti ruumis voitu kuljettaa muuallekin ja auto poltettu myöhemmin. - Anonyymi
Oon samaa mieltä.Sieltä Pekan illanvittopikasta kannatais lähteä sitä tappajaa etsimään.Sillä olen ollu sitä mieltä että siellä on voinut olla jotain muutakin porukkaa siinä talossa tai jokin muu mistä ei sanota.Eikös se Pekan äiti ollu ihmetelly että miten Pekka otettiin sinne talolle nyt mukaan kun ei ennenkään ollut otettu.Kannattais poliisien tutkia se illanviettopaikan lähitienoo.Eikä jauhaa paskaa jostain poltetuista autoista auton saa siviilikin selville kenen se on miksei muka poliisi.Auton tiedoista nnäkyy joka omistaja.Ja toinen asia mikä siitä tuli mieleen ja linja että kun se kuorma auto oli nähnyt sen Pekan ja se bussi ei.Niin olisiko tämä kuorma auto ajannu sen päälle kun sieltä jostain korvrsta löydettiin se lapio ja kuorma autossa on kyytillä aina lapio.Tuota humalassa ajoaham tapahtuu tuollaisilla sivuteillä aika paljon.
- pelkkä spekulaatio
Pyydän linja-autokuskilta jo ennakkoon anteeksi, jos sattuu tämän lukemaan. Mieleeni juolahti, että entäpä jos linja-autokuski on vankassa krapulassa ajanut hiljaisella tiellä Pekan yli. Syyt yliajonuhrin piilottamiseen ovat silloin selvät: Linja-autossa vähäisiä merkkejä, joihin ei muutoin tule kiinnitettyä huomiota tai jotka ovat helposti selitetty viattomasti tulleiksi. Ruumiissa merkkejä siitä, että siihen on törmännyt isompi kuin henkilöauto. Oliko tuolla reitillä linja-autossa matkustajia, jos oli, tämä teoria on täysin mitätön, jos ei, se on mahdollinen.Vaakakupissa on tällöin ollut kuskin elinkeino.
Jos taas Honda olisi ajanut Pekan hengettömäksi, olisi helpoin ratkaisu ollut heittää vain ruumis ojaan ja jatkaa matkaa, kaikki muu toiminta lisää riskiä tulla nähdyksi ja joutua kiinni. Ruumiin sullominen autoon, olisi jättänyt merkit siitä, että vainajaa on kuljetettu ( mehän emme tiedä auton poltto ajankohtaa tarkasti) lisäksi se olisi vienyt enemmän aikaa kuin ruumiin työntäminen pusikkoon. Samaten hautaamiseen sisältyy riskejä, auto tienvarteen ja hautaamaan metsään, siitä voi mennä kuka hyvänsä ohi siinä vaiheessa, kun ruumista raahataan näkymäalueella, ja mistä lapio yks kaks.- joono
ei pekka mitenkään jälkeenjäänyt ollut. Tavallinen poika
ainakin 10-vuotiaana vielä. Taisi joku sairaus puhjeta
teini-iässä, en tiedä diagnoosia.
Kunhan poliisit saa Hondan tutkittua tarkemmin, saadaan
syyllinen haaviin....ellei ymmärrä ilmottautua sitä ennen.
Olisi tuomio selvästi keveämpi. - kirjoottaja..
Saapas nyt sitten nähdä...
- Joono
Taisi sairastua masennukseen teini-iässä.
- mikäoli mikäoli
Mitä se teille kuuluu mitä hän sairasti? Se nyt ei liity katoamistapaukseen millään tavalla ja ei ole normaalia pohtia muiden sairauksia tällä palstalla!
- insinööri-Ilkka
mikäoli mikäoli kirjoitti:
Mitä se teille kuuluu mitä hän sairasti? Se nyt ei liity katoamistapaukseen millään tavalla ja ei ole normaalia pohtia muiden sairauksia tällä palstalla!
No kun tuohon sairauteen viitattiin tv-ohjelmassakin niin kyllä siitä saa täälläkin keskustella.
- Onkos mietitty
itsemurhan mahdollisuutta? Masennus ja lääkitys? voisi hyvinkin aiheuttaa.
- lost...
Hyvinkin voi olla mahdollinen, kuten aloituksen viimeisessä kappaleessa spekuloin. Laskuhumala ja muutenkin korpeaa, masennus iskee päälle. Kysymyksen herättää se, miten olisi onnistunut häviämään täysin.
Eräs vaihtoehto voi olla onnettomuus, ikävien sattumien summa. Onko seudulla soita, joissa saattaisi olla syviä silmäkkeitä? Onko tuolla alueella louhikkoisia tienoita, kuten esim. Kannonkoski-Kivijärvi alueella. Siellähän on suuria alueita, joissa on iso louhikko maaston pohjana kivikauden jäljiltä ja turvetta on kasvanut päälle.
Voisiko olla mahdollista, että siellä kivien lomassa olisi niin isoja onkaloita, että niihin voisi pudota ja kadota. Tietysti silloin joutuu miettimään, miksi Pekka olisi niin syrjään tieltä maastoon mennyt. Syitä kuitenkin voi olla; tarkoitus mennä levähtämään matkasta väsyneenä hiukan syrjempään, tieto että alueella on lähde, josta voisi varmasti jo janoisena mennä juomaan, tai tarve käydä "vessa-asioilla" kunnolla tiestä syrjässä.
Jos olisi tieto hänen käytössään olleista lääkkeistä, voisi arvioida niiden yhteisvaikutusta alkoholin kanssa, jotkut lääkkeet ja alkoholi kun eivät sovi keskenään lainkaan.
- totu23
Ovat vissiinkin tehneet pidätyksen asiaan liittyen. Toivottavasti juttu selviää. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Keskipohjanmaa Mies katosi vuosia sitten – epäilty vangittiin nyt /art-1288378421911.html
- lost...
Täytyy sanoa, että vau! Olisipa todella hienoa kaikin puolin, että tämä mysteeri selviäisi. Toivottavasti tulee mahdollisimman pian lisätietoa asiasta.
- Terttu--37
Varsinkin sikäli olisi asian hyvä selvitä että syyttömät pääsisivät pois epäilyksistä, epäilyksen alaisina kun on ollut varmaan 1/4 kinnulalaisista ja varmaan perholaisistakin ja syyttöminä.
- lost...
Minfossa pohdittiin, kuka olisi se nainen, joka oli ollut porukoissa, Pahkalammen kämpillä. LAWoman kirjoitti "Toivotaan että nyt etsitään ja kaivellaan kunnolla joten mahdollista voisi olla, että jotain löytyisi ilman tunnustustakin. Alkaisi ruumiin löydyttyä ehkä joku puhumaankin. Mikähän on tämän naisen rooli, olisikohan jo maan alla myös, kun hänestä ei ole kuulunut."
Villi arvaukseni, että hän on viitasaarelaisten peräkontista tapettuna taannoin löydetty nainen, tai joku hänen kaltaisensa, ketkä eivät kovin pitkäikäistä sakkia yleensä ole...
- Anonyymi
Kun katsoin Kadonneet sarjan tämän miehen videon.
Lue Asperger kirja tai Autismi kirja Autismin virhe diagnoosi tulee Skitsofrenia tai Lievä älyllinen kehitysvamma.
Asperger eli Autismin kirjon ihmiset vihaa ryhmässä olemista ja niillä on hyvä syntymäpäivä ja numerosarjojen luetteleminen ulkomuistista.
Asperger eli Autismin kirjon ihmisillä on suuri itsemurhan suhteen kohonnut riski tehdä itsemurha.
Myös Lievän älyllisen kehitysvamman saaneet ihmiset joilla on Autismi oireet on ihmisiä joilla ei onnistu ryhmäkoti asuminen - Anonyymi
Nainen ollut tappamassa Tuukkasta ja todistajaa joka tiesi murhasta, saanut pienen tuomion vain pahoinpitelystä, miehet 8 ja lähes 11 vuotta. Tuo ämmän saisi laittaa vankilaan loppuiäkseen ellei tunnusta ja kerro missä ruumis on. Yllyttäjän pitäisi saada aina sama tuomio kuin murhaajienkin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009060953.html - Anonyymi
Mitähän muita murhia tällä naisella on takanaan. Päihdeporukoissa on helppoa käyttää valtaa jos on mahdollisuus siihen esim tarjoamalla viinaa. Näyttää nimittäin olevan ratkaisu ongelmiin.
- Anonyymi
Mahtaako edes muistaa mitä teitä tullut ajeltua ja mihin kuoppaan Pekan laittoivat jos kovasti päihteissä olleet. Ihmettelen vain kun joku asiasta jotain tietää/ kertoo tietävänsä onkin hän jo muutaman kuukauden päästä hengetön. Toivotaan, että Pekan etsinnät vielä jatkuvat kesän lähestyessä.
- Anonyymi
Itse kun kuuntelin tämän kadonneet jakson Pekka Tuukkanen jutusta.
Itsellä on Lievä älyllinen kehitysvamma ja Adhd ja on, että en osaa olla ihmisten kanssa jos on yli kaksi ihmistä minun seurassa ja olet jäänyt 18v heti työkyvyttömyys eläkkeelle.
Ja olen saanut kuulla Kehitysvamma tai Adhd väärin ja olen ilman autismia oleva.
Autismi jutun virhe diagnoosi juttuna tulee Skitsofrenia tai älyllinen kehitysvammaisuus tai Adhd.
Itse saan kuulla jatkuvasti älyllisen Kehitysvamman saaneeena, että miten voin muistaa milloin on jonkun syntymäpäivä jne.
Ja Kehitysvamma ja Autismi jutun suhteen on todettu niillä joilla on älyllinen kehitysvammaisuus ja Autismi selvittämättä niillä on suuri kohonnut riski tehdä itsemurha yrittää tai suunnitella itsemurha.
Eli kyllä mitä kuvaili millainen on ollut tuo Pekka tuukkanen on ollut selvittämättä Adhd, Autismi tai älyllinen kehitysvammaisuus.
Itse lähdin joskus kävelee kun tuli ahdistus kun vanhemmat huusi ja tappeli.
Ne joilla on älyllinen kehitysvammaisuus, Adhd tai Autismi diagnoosi niillä on aistiyliherkkyys esim kuulo jos muut ihmiset huutaa jolloin sellainen ihminen päättää lähteä kävelee vaikka olisi 10km - Anonyymi
IS oli uutta tietoa, mutta ei kerrottu minkö tuomion sai Pekan korttia käyttänyt ja millä perusteella syylliseksi epäilty todettiin syyttömäksi.
Joku mies joka pelkäsi tulevansa tapetuksi koska tietää liikaa ilmeisesti tästä murhasta tapettiin, mutta ei kerrottu minkä tuomion tappajan seurassa ollut nainen sai, sehän tietää todennäköisesti myös Pekan tappajan.
Kumpikaan poltettu auto ei liity tapaukseen, honda oli poltettu aikaisemmin ja mazda peltoauto. Miksei Pekka olisi voitu ottaa kyytiin peltoautollakin.
Oli kysellyt tietä monesta talosta, ehkäpä se koitui kohtaloksi.
Mustavalkoisessa kuvassa näyttää paljon nuoremmalta, tuoreempaa kuvaa ei taida olla julkaistukaan.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010522075.html- Anonyymi
Peltoautoilla niitä on kuljetettu ennenkin.
- Anonyymi
Omituisia käänteitä Pekan katoamistutkintaan liittyy. Tutkinnanjohtaja Viitasalo oli varma 2011 pidätettyinä olleiden osallisuudesta Pekan katoamiseen. Tunnustus oli lähellä mutta riittävien todisteiden puuttuessa pidätysaikaa ei voinut jatkaa ja pääsivät kuin koira veräjästä.
Tunnustivat anastamansa Hondan polton joka löytyi KAKSI VIIKKOA PEKAN KATOAMISEN JÄLKEEN! Tämän antaneet julkisuuteen tutkinnanjohtajat Viitasalo ja Uusimäki. Millä perusteella siis tutkinnanjohtaja Jussi Luoto kumoaa nuo argumentit? Onkohan nyt yksinkertaisesti niin että kaikki todisteet halutaan hävittää tietoisesti . Historiaa ei Luotokaan pysty muuttamaan. Hondan poltolla oli yhteys sekä henkirikoksen jälkien peittelyyn että pidätettyihin.
2011 kuulusteltu todistajaa joka tunsi tekijät. Tuolloin hän vaikeni suureksi osaksi tapauksesta. Myöhemmin kuolinvuoteellaan hän paljasti seikkoja, jotka olisivat voineet johtaa ratkaisuun. Tästä tieto meni henkilökohtaisesti silloiselle tutkinnanjohtaja Paavo Tuomiselle. Viranomaisten viivyttelyn takia todistajan kuuleminen jäi liian myöhään ja hän ehti menehtyä. Liian monia epäselvyyksiä tähän liittyy kun faktat on viety mullan alle.
Erikoista on, että kaikkien näiden vuosien jälkeen koko aiempi tutkinta-aineisto muuttuu täysin päinvastaiseksi. Herää kysymys onko Luoto lainkaan perehtynyt Pekan tutkintaan?
- Anonyymi
Liittynevätkö nyt Toholammilta löytyneet vainajan jäänteet kadonneeseen Pekka Tuukkaseen. Onko ulkoilureitille ajettu maita jostakin sorakuopasta 2004 jälkeen? Tai sahanpuruja, jos siellä sellaisia on.
DNA -näyte paljastaa ainalkin sen, onko kyseessä Tuukkanen.- Anonyymi
Onhan niitä ruumiita pakastimessa pidetty ennenkin, mutta miksi kukaan jättäisi nyt löydettäväksi kun DNA:sta tunnistaa. Olisiko poistettu osat mistä näkee kuolinsyyn vai onko sittenkin muuten kuollut ja jäänyt vaan metsään. No eiköhän se pian selvinne.
- Anonyymi
No tuskin. Käsihän oli mätä ja siinä oli vielä ihoa iso kaistale jäljellä. Todennäköisesti muutaman kuukauden lojunnut siellä.
- Anonyymi
Saatat olla oikeassa. Ehkä viime syksyn tapaus kyseessä. Parinkymmenen vuoden jälkeen olisi löytynyt vain luita!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatat olla oikeassa. Ehkä viime syksyn tapaus kyseessä. Parinkymmenen vuoden jälkeen olisi löytynyt vain luita!
Minfosta löytyy tarkkoja kuvia, 3. sivulla ensimmäiset, ei kovin vanha ruumis ole, mutta onko paloiteltu vai miksi jäsenet hajallaan vaikkei villieläimet ole syöneet, sahausjälkiäkään ei taida olla.
- Anonyymi
Tämä keissi kyllä haisee kun jätettiin tuomitsematta.
Tulee ihan vanhat systeemit mieleen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936567Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652039- 1801780
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681163Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521025Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962