Minulla todettiin mononukleoosi, eli "pusutauti". olenkin saanut tämän uudelta tyttöystävältäni todella todennäköisesti! mietinpä nyt että voiko hän enää saada tartuntaa minulta, eli voimmeko halutessamme "sairauteni" kukoistaessa suudella ja juoda samasta lasista, ilman mitään vaaraa? :o
pusutauti
kekegd
1819
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mononukleoosi
Wikipedian linkki, mutta asiat nyt sikäli kohdallaan. Eli kyseessä on virus ja kuten kaikki virukset, niin teoriassa voi muuntua toisella ihmisellä siten, että sen palauttaa uudelleen alkuperäiselle tartuttajallekin muuntuneena.
Mutta noin käytännössähän mahdollisuus on noin selkeissä pöpöissä melkoisen pieni, jos vielä varma keneltä on tullut. Eli kun vaikkapa koko perhe sairastuu samaan influenssaankin, niin harvemminhan nyt niin käy että ensin sairastuneet sairastuvat uudestaan myöhemmin viimeisten saadessa taudin ja pallotellessa sen takaisin. Mutta kyllähän saman taudin voi saada takaisin joskus vaikkapa samana talvena. Ainahan se on taudista kiinni ja toiset ovat hyvinkin muuntautumiskykyisiä. Saman esim. talviviruksen liikkuessa aaltona, se voi käydä läpi muutaman eri kannan ja siten sen voi saada myös muutamankin kerran aika identtisenä.
Mahdollisuushan on todella pieni mononukleoosissa jos sen juuri tasan samanlaisena sai toiselta, kuin nyt itsekin sairastaa. Mutta aina nuo teoreettisen mahdollisuudet ovat olemassa. Toisiin viruksiin saa tietyn immuniteetin pidemmäksi aikaa ja toisiin voi saada pysyvänkin, riippuen toki viruksesta. (Vrt. sikainfluenssa jonka pitäisi olla niin samanlainen kaikkialla ainakin Euroopassa, että jos sen on kerran sairastanut niin ei pitäisi saada uudestaan. Tosin suositellaanhan rokotetta toistamiseenkin otettavaksi nyt taas, vaikka aikanaanhan piti yhdellä selvitä tai ainakin jos on sairastanut niin ei voi enää tulla uutta... joten tiedä sitten onko todella tietoisuus muuttunut vai kyse lääketeollisuuden markkinoinnista...)