Skitsofrenia

Eli jakomielitauti jakaa potilaat pääpiirteittään kahteen lohkoon,kuin halkaisi kirveellä pölkyn?Kai luulisi ymmärrettävän että ihminen on hienojakoisempi,ja vettä suurin osa?Millä sitten häntä aletaan lohkomaan tauteineen kahteen osaan? Diagnooseja voisi sekoittaa uudelleen kuin korttipakkaakin ja hakea potilaaseen sopivat osat mistäkin.Tietenkin on hyvää ottaa mukaan myös terapiat,jos kaikkea luonnollista toimintaa sanotaan terapiaksi?Ne toimivat yhdessä lääkitysten kanssa ja jos luonnon lääkitys koetaan avuksi,niin ei sitä kannata katsoa ylen muiden koulukuntien.Hoitoalan pyrkimys on kai hoito kohti parempaan,eikä pyrograattinen jähmettynä omiin lokeroihinsa.On sanottu potilaan olevan asiakas eikä mikään koekaniini.Potilaalla on ollut rohkeutta hakeutua ammattilaisten käsiin kuntoutuakseen.On myös joskus ollut ilmassa,että on lottovoitto,kun on säilynnyt hengissä laitoksesta.Laitoksessa on epättervettä valheellinen kasksimielinen ilmapiiri.Salaisuudet herättävät epäilyä.Ylenmääräinen luotto hoitoympyröihin on ilmeisesti pakonsanelemaa,ei siinä ainakaan mitään johdonmukaisuuden logiikkaa ole.Kaikkihan me olemme ihmisiä,jos vetää seiniä eteen tai ei.
1398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Täyttä asiaa. Ihminen on hienojakoinen olento! Diagnoosien keinoilla kannatta korkeintaan saada saikkuja. Toki on niin kipeitäkin ihmisiä että oikeasti tarvitaan jotakin menetelmää ja diagnoosia hoidon laadun varmistamiseksi ja oikean lääkityksen pohjalle. Mutta lääkärit ovat myös ihmisiä, hienojakoisia olentoja. Siinä se akilleen kantapää piileekin. Suurin osa meneen luonnollisesti nappiin diagnooseista. Mutta mietin joskus mitenköhän monta ihmistä elelee virallisella diagnoosilla joka onkin yhden lääkärin määrittelemä tai monen sattuman aikaansaannos. Silti se dg kummitelee asiapapereista toiseen ja kaikki uskovat sen mitä on papereille laitettu. Ajattelematta sitä, että ihminen on hienojakoinen ja elastinenkin mieleltään, labiili, vaikka olisi ihan "normaalikin". Hm. Silti tätäkin hoitopuolta tarvitaan ja paljon. Itse kannatan lempeätä maalaisjärkeä jonkin turvin ei vihaisinkaan hevonen potki, eli ihmisen oikeaa tapaa käsitellä tilanteessa kuin tilanteessa. Toivottavasti sellaista henkilökuntaakin tällä alalla löytyy aina joka paikasta. Ja sellaista, joka ei niillä salaisuuksilla asiakkaasta mustamaalaa tätä siellä "asiantuntijoiden" piirissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Injektio kirjoitti:

Eli jakomielitauti jakaa potilaat pääpiirteittään kahteen lohkoon,kuin halkaisi kirveellä pölkyn?Kai luulisi ymmärrettävän että ihminen on hienojakoisempi,ja vettä suurin osa?Millä sitten häntä aletaan lohkomaan tauteineen kahteen osaan? Diagnooseja voisi sekoittaa uudelleen kuin korttipakkaakin ja hakea potilaaseen sopivat osat mistäkin.Tietenkin on hyvää ottaa mukaan myös terapiat,jos kaikkea luonnollista toimintaa sanotaan terapiaksi?Ne toimivat yhdessä lääkitysten kanssa ja jos luonnon lääkitys koetaan avuksi,niin ei sitä kannata katsoa ylen muiden koulukuntien.Hoitoalan pyrkimys on kai hoito kohti parempaan,eikä pyrograattinen jähmettynä omiin lokeroihinsa.On sanottu potilaan olevan asiakas eikä mikään koekaniini.Potilaalla on ollut rohkeutta hakeutua ammattilaisten käsiin kuntoutuakseen.On myös joskus ollut ilmassa,että on lottovoitto,kun on säilynnyt hengissä laitoksesta.Laitoksessa on epättervettä valheellinen kasksimielinen ilmapiiri.Salaisuudet herättävät epäilyä.Ylenmääräinen luotto hoitoympyröihin on ilmeisesti pakonsanelemaa,ei siinä ainakaan mitään johdonmukaisuuden logiikkaa ole.Kaikkihan me olemme ihmisiä,jos vetää seiniä eteen tai ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu