Te joilla on omakohtaista kokemusta hoitokokouksista, kysymys. Tiesittekö että Voitto Savela (joku SRK:n pamppu 80-luvulla) kirjoitti SRK:n vuosikirjassa 1989, että "kososlaisuus" oli harhaoppia. Hämmästyin kun luin:
"1970-luvun neuvonpidoissa puhuttiin kuivasta hengestä, isäntähengestä, hempeästä hengestä ja väärästä hengestä.
Vähitellen, vuosien kuluessa väärää henkeä, eikä vain väärää henkeä, vaan yleensäkin synnin vikaan joutumista, eräät alkoivat tulkita kososlaisuudeksi.
Tästä alkoi näkyä hälyttäviä piirteitä erityisesti vuosikymmenen loppupuolella. Huipentumansa tällainen harha sai vuoden 1979 aikana käsityksenä, ettei kososlaisuus ole avautunut vielä kenellekään, vaikka tuhannet veljet ja sisaret olivat tehneet parannuksen kososlaisuudesta.
Tämä harha levisi nopeasti. Sen paineen alla monet hoitoihin osallistuneetkin väsyivät. Johtokunnittain yhdistyksissä tehtiin parannusta, kun oli syntynyt käsitys, että vasta sitten parannus on oikea, kun se tehdään kososlaisuudesta. Etenkin nuoret ja herkät sydämet tulivat johdetuksi oman sydämen kaivamiseen ja julkirippiin.
Tässäkin oli kysymyksessä henkivalta uudenheräyksen kaivamisoppeineen ja uudelleen ja uudelleen tehtävine julkiparannuksineen. Tähän opetukseen liittyi myös rakkaudeton kielenkäyttö. Sanottiin, ettei kukaan ole selvinnyt esimerkiksi lapsuuden uskossa niin, ettei olisi kososlaisuuden saastuttama."
Voitto Savela: 1970 -luvun tarkastelua.
SRK:n vuosikirja 1989: ”Jumala rakentaa kaupunkiaan.”
Minusta rupesi tuntumaan oudolta, että SRK:n johtokunta ja vuosikokousedustajat eivtä tuon pohjalta alkaneet ITSE tekemmään selvitystä mmiten väärät erottamiset olisi voitu perua.
Kerran Savela osoitti että oli tehty tosiaan väärin!
Miksi ei silloin toimittu?
90
1876
Vastaukset 90
- hurtti
vaikka olen Voitto Savelaa, Heikki Saarta ja monia muita 70-luvun pamppuja kädestä tervehtinyt. Mielenkiintoinen kirjoitus joka tapauksessa.
SRK ei ole mielestäni vieläkään selvittänyt julkisesti 70-luvun sotkuja. Eivät uskalla, ovat erilmielisä tai jotain muuta. Itsemurhat, mielenterveyden pysyvät menetykset ja monet pienemmät vahingot "huutavat" selvitystä. Asiallisen vastuun ottaminen tuntuu olevan hukassa herroilta.
Henkioppeja pyöriteltiin siihen aikaan siihen malliin, ettei itse erkkikään ottanut niistä selvää. Raamattu ja yleinen loogisuus olivat kaukana. Kai johtajat kilpailivat vallasta keskenään ja rahvas maksoi siitä kalliin hinnan.- Minä_vaan_
Minä en tarkoittanut avauksella mitään pilkkaa enkä hyökkäystä ketään nykyövl:aa vastaan. Mutta nythän edelleen olisi hyvä mahdollisuus tarttua asiaan ja korjata nuo väärät erottamiset. Ihan kerralla vaan. Kun kerran oman yhteisön tärkeä mies on itse SRK:n julkaisussa asian todennut.
Savelan lausunnosta olisi pitänyt tietenkin vetää heti johtopäätökset ja hoitaa niin että asia olisi selvitetty ja väärät erottamisen peruttu, mutta ei se ole vieläkään myöhäistä.
Mitä SRK:n johtokunta tai vl liike siinä voisi menettää jos julkisesti toteasi että silloin tehtiin rauhanyhdistyksissä harhaopin seurauksena ihmisille vahinkoa joka nyt halutaan korjta?
Tuostahan tulisi vain pelkästään hyvä maine koko liikkeelle, että se on ryhdikäs ja oikeudentuntoinen. Ei mitään vahinkoa tulisi. - kantaan!
"Kai johtajat kilpailivat vallasta keskenään ja rahvas maksoi siitä kalliin hinnan."
Näinhän se valitettavasti oli ja on aina ollut ns. eriseurojen syntyessä. Muistan kuinka eräs sisäpiiriläinen valisti minua, että nyt Reinikainen erotetaan, mutta toisin kävi. Rupesivatkin HS & ER yhdessä kyykyttämään tavallista rahvasta!
Ja avaajan kysymukseen "miksi eivät selvittäneet, vaikka tiesivät väärät tekemiset", vastaan että eihän ainossa oikeassa uskossa tehdä väärin:)))
Siitähän se vasta hulabaloo olisi tullut, kun tavallinen rahvas olisi avannut silmänsä, että meitähän onkin vain kyykytetty raskaimman jälkeen. Siinä olisi monen elämältä vetästy pohja pois, siksi eivät uskaltaneet edes H Saaren antaa käydä korjaamassa jälkensä, vaikka olivat hänet puhujan työstä sitoneet.
Tutkimattomat ovat lestapomojen työt ja tiet! - välisen
valtataistelun sanotaan olleen koko hoitokokous- ja henkiopin takana.
Herrat kävivät kovaa valtataistelua SRK:ssa ja kilpailivat alamaisten kyykyttämisessä. Heikki Saarikin kävi 70-luvulla yksin Amerikassa, jossa heitti 2/3 USA:n uskovaisista saatanalle tuosta vaan! Ehkä Erkki Reinikainen ei sitten osannut enää panna paremmaksi... - Ettämitä.
välisen kirjoitti:
valtataistelun sanotaan olleen koko hoitokokous- ja henkiopin takana.
Herrat kävivät kovaa valtataistelua SRK:ssa ja kilpailivat alamaisten kyykyttämisessä. Heikki Saarikin kävi 70-luvulla yksin Amerikassa, jossa heitti 2/3 USA:n uskovaisista saatanalle tuosta vaan! Ehkä Erkki Reinikainen ei sitten osannut enää panna paremmaksi...Mitä niissä rauhanyhdistyksissä sitten tapahtui ympäri maata ja kuka siellä kokouksissa oli jakelemassa tuomioita? Ei kai ER eikä HS ehtineet joka paikkaan.
Onko prosessin vastuun henkilöiminen mahdollisimman pieneksi porukaksi jollekin eduksi ja kenelle?
En tarkoita kiistää että et olisi osin oikeassa, on sielä ylimmässä johdossa varmaan ollut kova valtataistelu. Se on kai ollut vuosikausia. - työvaliokunnan
Ettämitä. kirjoitti:
Mitä niissä rauhanyhdistyksissä sitten tapahtui ympäri maata ja kuka siellä kokouksissa oli jakelemassa tuomioita? Ei kai ER eikä HS ehtineet joka paikkaan.
Onko prosessin vastuun henkilöiminen mahdollisimman pieneksi porukaksi jollekin eduksi ja kenelle?
En tarkoita kiistää että et olisi osin oikeassa, on sielä ylimmässä johdossa varmaan ollut kova valtataistelu. Se on kai ollut vuosikausia.alaisuudessa toimivan hoitokokousorganisaation vastuulla. Heikki Saari oli työvaliokunnan puheenjohtaja ja SRK:n pääteologi. Kimpimäki, Lepistö, O ja V Savela, A.Haho, Voittonen, Lääkkö, Hautamäki, Kankkunen, Kanniainen, Marjanen, Leppänen, Airas, E.Piri jne olivat ansioituneita ja julmia hoitomiehiä SRK:n taistelujen aikana. Itse hoitomiehiä oli maassamme lienee tuhatkunta. SRK:n työvaliokunta lähetti "lähetysmiehiä" eli hoitomiehiä maakuntiin heittämään pahimmat ongelmatapaukset saatanalle.
Räikein tapaus, jota itse oli ikävä kyllä todistamassa, oli se kun SRK:n hoitomies Keijo Marjanen heitti kaksi poikaa (13- ja 14-vuotiaat) saatanalle huutamalla kovalla äänellä: NOISSA POJISSA ASUU SAATANA! - Minä_vaan_
työvaliokunnan kirjoitti:
alaisuudessa toimivan hoitokokousorganisaation vastuulla. Heikki Saari oli työvaliokunnan puheenjohtaja ja SRK:n pääteologi. Kimpimäki, Lepistö, O ja V Savela, A.Haho, Voittonen, Lääkkö, Hautamäki, Kankkunen, Kanniainen, Marjanen, Leppänen, Airas, E.Piri jne olivat ansioituneita ja julmia hoitomiehiä SRK:n taistelujen aikana. Itse hoitomiehiä oli maassamme lienee tuhatkunta. SRK:n työvaliokunta lähetti "lähetysmiehiä" eli hoitomiehiä maakuntiin heittämään pahimmat ongelmatapaukset saatanalle.
Räikein tapaus, jota itse oli ikävä kyllä todistamassa, oli se kun SRK:n hoitomies Keijo Marjanen heitti kaksi poikaa (13- ja 14-vuotiaat) saatanalle huutamalla kovalla äänellä: NOISSA POJISSA ASUU SAATANA!Kun sinulla on nuo senaikaiset SRK:n johtokunnan nimet tiedossa, niin tiedätkö mistä saisi selville ketkä nyt tällä hetkellä istuu SRK:n johtokunnassa? Heihin tässä asiassa tietysti pitäisi vaikuttaa.
- tällä hetkellä
Minä_vaan_ kirjoitti:
Kun sinulla on nuo senaikaiset SRK:n johtokunnan nimet tiedossa, niin tiedätkö mistä saisi selville ketkä nyt tällä hetkellä istuu SRK:n johtokunnassa? Heihin tässä asiassa tietysti pitäisi vaikuttaa.
istuu, mutta lienee samoja hoitomiehiä kuin silloinkin. Kuolemahan se ainoastaan siitä hallituspaikasta erottaa.
Heidät on valittu vuodesta toiseen "yksimielisesti" SRK:n vuosikokouksessa. Ei heitä kiinnosta omia julmuuksiaan alkaa tonkimaan. Joutuisi vaan itsekin huonoon valoon. A.Hautamäki on kertonut useasti julkisesti SRK:n virallisen kannan: Hoitokokoukset olivat siunauksellisia.
Outo lausunto siinä valossa, että Raamattu nimenomaan kieltää ihmistä asettumasta Jumalan asemaan ja rupeamaan erottelemaan "mätiä kaloja" joukostaan. Raamatun mukaan tähän ei saa ryhtyä siksi, että ihminen tekisi suuria virheitä (kuten SRK:n ohdolla tekikin). VAIN Jumalalla on valta viimeisenä päivänä erottaa vuohet lampaista -ei SRK:lla missään olosuhteissa!
- *sirkka
Lieneekö niin että Ry:n sisällä on vähintään kahdenlaista mielipidettä. Vastikään eräs ry:läinen oli puolisolleni kehunut hoitokokouksia ja kuinka heilläkin oli ollut korjaamisen aihetta yms.
***
Suviseurat kokosivat taas valtavan määrän ihmisiä. Puitteet olivat huippuhyvät kuvista ja selostuksista päätellen. "Hakomaja(ko) yrttitarhassa"? Kehuja, kiitosta ja kunniaa tulvi joka puolelta eikä siinä toki mitään pahaa ole. On varmaan "viisasta" pitää kaikki mennyt visusti salassa ja syyttää meitä hoitokokousten vuoksi lähteneitä aiheellisiseti erotetuiksi tai itse "jumalanvaltakunnasta" lähteneiksi syntisiksi.
***
Jumala tietää kaiken. Hän tietää uskomme aitouden eikä mikään ole Häneltä salassa. Me emme tule autuaiksi toisten syntejä eikä hoitokokousten vääryyksiä kaivelemalla, mutta kuitenkin "totuus on tekevä teidät vapaiksi". Meidän tulee yhä uudelleen kertoa totuus, se missä mentiin harhaan. Olisiko jo korjaamisten aika?
***
Hyvää loppukesää kaikille lukijoille!
Terveisin Sirkka- mielipidettä
on aistittavissa RY:n sisällä, mutta hyvinkin vaitonaisia ovat nämä nk. liberaalisti suhtautuvat vl:t vielä toistaiseksi. Joskus olen jopa miettinyt, että olisiko kuitenkin itselle armeliaampaa unohtaa ja antaa anteeksi kaikki menneet ja katsoa kohti toivottavasti parempaa tulevaisuutta?
Surulliselta tuntuu myös, että näiden kipeiden asioiden selvittelyä vaativat nuoret vl-teologit vaiennetaan hiljaisiksi; hengellisesti kivitetään kuoliaaksi! Naatus tästä hyvänä esimerkkinä. Entinen pahamaineinen hoitomies saattaa jopa soluttautua nuoren vl-papin muka hyväksi ystäväksi ja raportoida kaikki vähänkin "oudommat" mielipiteet papin ajatusmaailmasta SRK:n johtoportaaseen.
Tällaisia "katkeriksi" luonnehdittuja tosiasioita tuli raapustettua! - *sirkka
mielipidettä kirjoitti:
on aistittavissa RY:n sisällä, mutta hyvinkin vaitonaisia ovat nämä nk. liberaalisti suhtautuvat vl:t vielä toistaiseksi. Joskus olen jopa miettinyt, että olisiko kuitenkin itselle armeliaampaa unohtaa ja antaa anteeksi kaikki menneet ja katsoa kohti toivottavasti parempaa tulevaisuutta?
Surulliselta tuntuu myös, että näiden kipeiden asioiden selvittelyä vaativat nuoret vl-teologit vaiennetaan hiljaisiksi; hengellisesti kivitetään kuoliaaksi! Naatus tästä hyvänä esimerkkinä. Entinen pahamaineinen hoitomies saattaa jopa soluttautua nuoren vl-papin muka hyväksi ystäväksi ja raportoida kaikki vähänkin "oudommat" mielipiteet papin ajatusmaailmasta SRK:n johtoportaaseen.
Tällaisia "katkeriksi" luonnehdittuja tosiasioita tuli raapustettua!>>Joskus olen jopa miettinyt, että olisiko kuitenkin itselle armeliaampaa unohtaa ja antaa anteeksi menneet ja katsoa kohti toivottavasti parempaa tulevaisuutta?
- Ikivanha ja vasynyt
mielipidettä kirjoitti:
on aistittavissa RY:n sisällä, mutta hyvinkin vaitonaisia ovat nämä nk. liberaalisti suhtautuvat vl:t vielä toistaiseksi. Joskus olen jopa miettinyt, että olisiko kuitenkin itselle armeliaampaa unohtaa ja antaa anteeksi kaikki menneet ja katsoa kohti toivottavasti parempaa tulevaisuutta?
Surulliselta tuntuu myös, että näiden kipeiden asioiden selvittelyä vaativat nuoret vl-teologit vaiennetaan hiljaisiksi; hengellisesti kivitetään kuoliaaksi! Naatus tästä hyvänä esimerkkinä. Entinen pahamaineinen hoitomies saattaa jopa soluttautua nuoren vl-papin muka hyväksi ystäväksi ja raportoida kaikki vähänkin "oudommat" mielipiteet papin ajatusmaailmasta SRK:n johtoportaaseen.
Tällaisia "katkeriksi" luonnehdittuja tosiasioita tuli raapustettua!" Joskus olen jopa miettinyt, että olisiko kuitenkin itselle armeliaampaa unohtaa ja antaa anteeksi kaikki menneet ja katsoa kohti toivottavasti parempaa tulevaisuutta?"
Niin mitä sinä itse ymmärrät "armeliaisuudella".
Selvittämättömät vääryydet ovat ain aja kaikkialla maailmassa luonteeltaan sellaisia että ne haisevat ikuisesti jos MITÄÄN ei asialle tehdä. Ne nousesvat AINA ja ikuisesti yhä uudelleen esiin.
Vain toinen osapuoli ei voi mennä vetämään viivaa tapahtuneen poäälle ja sanoa että nyt se on hoidettu.
Siihen tarvitaan sovittelu ja vääryyksien myöntäminen julkisesti. - Tässä tie
Ikivanha ja vasynyt kirjoitti:
" Joskus olen jopa miettinyt, että olisiko kuitenkin itselle armeliaampaa unohtaa ja antaa anteeksi kaikki menneet ja katsoa kohti toivottavasti parempaa tulevaisuutta?"
Niin mitä sinä itse ymmärrät "armeliaisuudella".
Selvittämättömät vääryydet ovat ain aja kaikkialla maailmassa luonteeltaan sellaisia että ne haisevat ikuisesti jos MITÄÄN ei asialle tehdä. Ne nousesvat AINA ja ikuisesti yhä uudelleen esiin.
Vain toinen osapuoli ei voi mennä vetämään viivaa tapahtuneen poäälle ja sanoa että nyt se on hoidettu.
Siihen tarvitaan sovittelu ja vääryyksien myöntäminen julkisesti."Vain toinen osapuoli ei voi mennä vetämään viivaa tapahtuneen poäälle ja sanoa että nyt se on hoidettu.
Siihen tarvitaan sovittelu ja vääryyksien myöntäminen julkisesti. " - Meni yli ymmärryksen
Tässä tie kirjoitti:
"Vain toinen osapuoli ei voi mennä vetämään viivaa tapahtuneen poäälle ja sanoa että nyt se on hoidettu.
Siihen tarvitaan sovittelu ja vääryyksien myöntäminen julkisesti. "On mielenkiintoista myös se mitä Hautamäki kirjoitti Kalevaan:
"1970-luvulla käytiin monilla paikkakunnilla sielunhoidollisia keskusteluja, joita on nimitetty ”hoitokokouksiksi”. Näitä tilaisuuksia, niihin johtanutta kehitystä ja niissä ilmenneitä kipukohtia on vanhoillislestadiolaisuuden piirissä jälkikäteen käsitelty, toisin kuin julkisuudessa on väitetty."
http://freepathways.wordpress.com/2010/01/14/avoinkeskustelu/ - Kalevassa
Meni yli ymmärryksen kirjoitti:
On mielenkiintoista myös se mitä Hautamäki kirjoitti Kalevaan:
"1970-luvulla käytiin monilla paikkakunnilla sielunhoidollisia keskusteluja, joita on nimitetty ”hoitokokouksiksi”. Näitä tilaisuuksia, niihin johtanutta kehitystä ja niissä ilmenneitä kipukohtia on vanhoillislestadiolaisuuden piirissä jälkikäteen käsitelty, toisin kuin julkisuudessa on väitetty."
http://freepathways.wordpress.com/2010/01/14/avoinkeskustelu/Hautamäen vastine on sivulla hieman alempana Kalevan pääkirjoituksen jälkeen. Hautamäki näkyy julkaisseen sen 2007.
- merkki Nimi
Kiitos Sirkka, äänesi kuuluu yhä ja se lämmittää monia!!!!
"On varmaan "viisasta" pitää kaikki mennyt visusti salassa ja syyttää meitä hoitokokousten vuoksi lähteneitä aiheellisiseti erotetuiksi tai itse "jumalanvaltakunnasta" lähteneiksi syntisiksi. "
Olisihan se ruma kolhu kiiltävään lämpimän yhteisölliseen suviseurajulkisivuun jota on mediassa niin laajasti kehuttu. Meidät painetaan vaikenemisen pimeyteen. - ymmärrän
Ikivanha ja vasynyt kirjoitti:
" Joskus olen jopa miettinyt, että olisiko kuitenkin itselle armeliaampaa unohtaa ja antaa anteeksi kaikki menneet ja katsoa kohti toivottavasti parempaa tulevaisuutta?"
Niin mitä sinä itse ymmärrät "armeliaisuudella".
Selvittämättömät vääryydet ovat ain aja kaikkialla maailmassa luonteeltaan sellaisia että ne haisevat ikuisesti jos MITÄÄN ei asialle tehdä. Ne nousesvat AINA ja ikuisesti yhä uudelleen esiin.
Vain toinen osapuoli ei voi mennä vetämään viivaa tapahtuneen poäälle ja sanoa että nyt se on hoidettu.
Siihen tarvitaan sovittelu ja vääryyksien myöntäminen julkisesti.vapauttavani itseni menneiden mutustelulta, hengelliseksi suolapatsaaksi jähmettymiseltä. Tapahtunutta ja silloisia vääryyksiä ei enää voi muuttaa, mutta omaa suhtautumistaan kyllä.
- Ikivanha ja väsynyt
ymmärrän kirjoitti:
vapauttavani itseni menneiden mutustelulta, hengelliseksi suolapatsaaksi jähmettymiseltä. Tapahtunutta ja silloisia vääryyksiä ei enää voi muuttaa, mutta omaa suhtautumistaan kyllä.
Kiitos vastaamisesta. Tuossa piilee suuri viisaus.
- Sanoista tekoihin
Meni yli ymmärryksen kirjoitti:
On mielenkiintoista myös se mitä Hautamäki kirjoitti Kalevaan:
"1970-luvulla käytiin monilla paikkakunnilla sielunhoidollisia keskusteluja, joita on nimitetty ”hoitokokouksiksi”. Näitä tilaisuuksia, niihin johtanutta kehitystä ja niissä ilmenneitä kipukohtia on vanhoillislestadiolaisuuden piirissä jälkikäteen käsitelty, toisin kuin julkisuudessa on väitetty."
http://freepathways.wordpress.com/2010/01/14/avoinkeskustelu/Mitä Hautamäki tuossa tarkoittaa sillä että "on käsitelty"?
mielipidettä kirjoitti:
on aistittavissa RY:n sisällä, mutta hyvinkin vaitonaisia ovat nämä nk. liberaalisti suhtautuvat vl:t vielä toistaiseksi. Joskus olen jopa miettinyt, että olisiko kuitenkin itselle armeliaampaa unohtaa ja antaa anteeksi kaikki menneet ja katsoa kohti toivottavasti parempaa tulevaisuutta?
Surulliselta tuntuu myös, että näiden kipeiden asioiden selvittelyä vaativat nuoret vl-teologit vaiennetaan hiljaisiksi; hengellisesti kivitetään kuoliaaksi! Naatus tästä hyvänä esimerkkinä. Entinen pahamaineinen hoitomies saattaa jopa soluttautua nuoren vl-papin muka hyväksi ystäväksi ja raportoida kaikki vähänkin "oudommat" mielipiteet papin ajatusmaailmasta SRK:n johtoportaaseen.
Tällaisia "katkeriksi" luonnehdittuja tosiasioita tuli raapustettua!sydämen tuskaa.
On aistittavissa RY:n sisällä, mutta hyvinkin vaitonaisia ovat nämä nk. liberaalisti suhtautuvat vl:t vielä toistaiseksi. Joskus olen jopa miettinyt, että olisiko kuitenkin itselle armeliaampaa unohtaa ja antaa anteeksi kaikki menneet ja katsoa kohti toivottavasti parempaa tulevaisuutta? ** On totta, että se on ARMELIAAMPAA , näille roistoille, jotka ajoivat ihmiset itsemurhiin asti, omalla SANALLAAN.
Armeliaisuus ei poista sitä Totuutta, että he olivat ihmishirviöitä, jotka tekivät maallisen tuomion alaisia töitä, ja saivat ihmisen ajautumaan itsemurhaan. Niitä oli hyvin paljon.
SRK;ta voi hyvin verrata Stalinin kauheuksiin, sillä jopa Hitlerin tekoja on pyydetty ylisesti anteeksi ja myönnetty olevansa väärässä.
SRK ei vain nöyrry ja elää siinä SYYNIN SIDOKSESSA KOKO AJAN, seurakunta sen mukana.
Surulliselta tuntuu myös, että näiden kipeiden asioiden selvittelyä vaativat nuoret vl-teologit vaiennetaan hiljaisiksi; hengellisesti kivitetään kuoliaaksi! Naatus tästä hyvänä esimerkkinä. * Tälläistä toimintaa ei ohjaa Kristus, vaan saatana, sitä ei käy kiistäminen.
Entinen pahamaineinen hoitomies saattaa jopa soluttautua nuoren vl-papin muka hyväksi ystäväksi ja raportoida kaikki vähänkin "oudommat" mielipiteet papin ajatusmaailmasta SRK:n johtoportaaseen. ** Saatana on kavala.
Tällaisia "katkeriksi" luonnehdittuja tosiasioita tuli raapustettua! ** Ei niitä helppoa unohda, kun muistaa olleensa isän vieressä, kun Hän löysää ratatuomesta ihmistä, joka oli edellisenä yönä siirretty saatanan sidoksiin, lähes kuuden tunnin piinassa, seurakunnan edessä.
Kes.- 9080
Sirkalle: Kysyt hakomajako yrttitarhassa.
Sinulta on käsitteet hukassa,vai oliko ajattelemattomuutta. Tarkoitetaan hakomajaa hengellisessä mielessä,eikä minkään suvijuhlan ulkonaisia puitteita,että miltä ne näyttää ihmisten silmissä. Vaan sitä että vl-usko näyttää täällä ihmisten silmissä niin rumalta ja typerältä kuin olisi paiskattu hakokasa kukkapenkkiin. - härskisti!
Meni yli ymmärryksen kirjoitti:
On mielenkiintoista myös se mitä Hautamäki kirjoitti Kalevaan:
"1970-luvulla käytiin monilla paikkakunnilla sielunhoidollisia keskusteluja, joita on nimitetty ”hoitokokouksiksi”. Näitä tilaisuuksia, niihin johtanutta kehitystä ja niissä ilmenneitä kipukohtia on vanhoillislestadiolaisuuden piirissä jälkikäteen käsitelty, toisin kuin julkisuudessa on väitetty."
http://freepathways.wordpress.com/2010/01/14/avoinkeskustelu/Käsitteleminen ei todellakaan tarkoita maton alle lakaisemista ja vaikenemaan pakottamista.
Ainakaan "Jumalan valtakunnan" ulkopuolella. - kiitän
Kesitas kirjoitti:
sydämen tuskaa.
On aistittavissa RY:n sisällä, mutta hyvinkin vaitonaisia ovat nämä nk. liberaalisti suhtautuvat vl:t vielä toistaiseksi. Joskus olen jopa miettinyt, että olisiko kuitenkin itselle armeliaampaa unohtaa ja antaa anteeksi kaikki menneet ja katsoa kohti toivottavasti parempaa tulevaisuutta? ** On totta, että se on ARMELIAAMPAA , näille roistoille, jotka ajoivat ihmiset itsemurhiin asti, omalla SANALLAAN.
Armeliaisuus ei poista sitä Totuutta, että he olivat ihmishirviöitä, jotka tekivät maallisen tuomion alaisia töitä, ja saivat ihmisen ajautumaan itsemurhaan. Niitä oli hyvin paljon.
SRK;ta voi hyvin verrata Stalinin kauheuksiin, sillä jopa Hitlerin tekoja on pyydetty ylisesti anteeksi ja myönnetty olevansa väärässä.
SRK ei vain nöyrry ja elää siinä SYYNIN SIDOKSESSA KOKO AJAN, seurakunta sen mukana.
Surulliselta tuntuu myös, että näiden kipeiden asioiden selvittelyä vaativat nuoret vl-teologit vaiennetaan hiljaisiksi; hengellisesti kivitetään kuoliaaksi! Naatus tästä hyvänä esimerkkinä. * Tälläistä toimintaa ei ohjaa Kristus, vaan saatana, sitä ei käy kiistäminen.
Entinen pahamaineinen hoitomies saattaa jopa soluttautua nuoren vl-papin muka hyväksi ystäväksi ja raportoida kaikki vähänkin "oudommat" mielipiteet papin ajatusmaailmasta SRK:n johtoportaaseen. ** Saatana on kavala.
Tällaisia "katkeriksi" luonnehdittuja tosiasioita tuli raapustettua! ** Ei niitä helppoa unohda, kun muistaa olleensa isän vieressä, kun Hän löysää ratatuomesta ihmistä, joka oli edellisenä yönä siirretty saatanan sidoksiin, lähes kuuden tunnin piinassa, seurakunnan edessä.
Kes.kohdalleni niin oikeaan osuneesta lausahduksesta: " Se ei ole katkeruutta , vaan elävän sydämen tuskaa."
Kauneinta, mitä olen koskaan ajatuksistani kuullut!
Itsemurhaan johtaneista "saatanalle heittämisistä" tulisi meidän jokaisen, niissä kammottavissa tilaisuuksissa mukana olleiden, ottaa myöskin vastuuta: "viimeinen iltahuuto" kutsuu jokaista, omalla vartiopaikallaan vielä olevaa sydämen uskovaista, pitämään nämä viattomien julmat kivittämiset ja ristiin naulitsemiset esillä ja silti rukoilemaan näille ROISTOILLE anteeksiantoa.
"Kaksiteräisen miekan" kaltaisiin ajatuksiin päätän tällä kertaa. - Upps
härskisti! kirjoitti:
Käsitteleminen ei todellakaan tarkoita maton alle lakaisemista ja vaikenemaan pakottamista.
Ainakaan "Jumalan valtakunnan" ulkopuolella.Up
Tunnetko noita silloisia 'SRK-pamppuja' tarkemmin?
Miten hoitokokoukset kiinnostavat Sinua niin paljon, että olet kaivanut tuon vanhan selostuksen pätkän esille?
Moni on ollut tietoinen tuosta, mutta mitä merkitystä sillä on ollut?
Kun pääpomo oli laitettu syrjään, niin muut voivat sen jälkeen irtisanoutua koko asiasta. Vaikka SRK-johto oli 'ollut yhtenä miehenä' opettamassa henkioppia ja hoitamassa tottelemattomia ulos yhteisöstä, vastuu on vain yhdellä, joka on katunut ja tehnyt parannuksen. Ja muut ovat toisiaan 'siunanneet', jos vaikka oli tullut jokunen ylilyönti tuon lakihenkisen johtajan mukana kulkiessa?
Vai sanooko Savela, että hän oli muiden mukana vaatimassa kososlaisuus-parannusta?
Siis ei ollut? Eikä kukaan muukaan.
Se siitä ja piste.- Minä_vaan_
Vastaan sinulle x-vl.
Tunnetko noita silloisia 'SRK-pamppuja' tarkemmin?
- En tunne ketään silloisia "pamppuja". En kyllä nykyisiäkään.
Miten hoitokokoukset kiinnostavat Sinua niin paljon, että olet kaivanut tuon vanhan selostuksen pätkän esille?
- Se näytetitiin minulle eräässä kyläpaikassa jossa näistä asioista keskusteltiin.
Moni on ollut tietoinen tuosta, mutta mitä merkitystä sillä on ollut?
- En osaa tuohon vastata. Siksi oikeastaan laitoin asian tänne.
Saanko minä vastavuoroisesti esittää sinulle kysymyksen. Ei ole pakko vastata.
Onko sinusta haitallista että laitoin asian tiedoksi tänne. Ja jos on niin mistä syystä? laitoin sen siksi että minun sukupolveni ei varmasti ole noita SRK:n vuosikirjoja lueskellut. Minä_vaan_ kirjoitti:
Vastaan sinulle x-vl.
Tunnetko noita silloisia 'SRK-pamppuja' tarkemmin?
- En tunne ketään silloisia "pamppuja". En kyllä nykyisiäkään.
Miten hoitokokoukset kiinnostavat Sinua niin paljon, että olet kaivanut tuon vanhan selostuksen pätkän esille?
- Se näytetitiin minulle eräässä kyläpaikassa jossa näistä asioista keskusteltiin.
Moni on ollut tietoinen tuosta, mutta mitä merkitystä sillä on ollut?
- En osaa tuohon vastata. Siksi oikeastaan laitoin asian tänne.
Saanko minä vastavuoroisesti esittää sinulle kysymyksen. Ei ole pakko vastata.
Onko sinusta haitallista että laitoin asian tiedoksi tänne. Ja jos on niin mistä syystä? laitoin sen siksi että minun sukupolveni ei varmasti ole noita SRK:n vuosikirjoja lueskellut.Minusta on tullut kovin kyyninen tässä asiassa.
Hiljattain olen jutellut pitkään 'oman hoitajani' kanssa ja se vain vahvisti sitä käsitystä, mistä äsken kirjoitin. Kukaan ei ota vastuuta, kukaan ei osaa selittää SRK-opetusta ja menettelyjä, kukaan ei tiedä tai ei halua sanoa, mitä silloin oikeasti tapahtui!
Lopputulokset eli erottamiset/sitomiset ovat kyllä ns. Jumalan Tahtoa ja Hänen Siunaustaan!
Niitä ei peruta eikä niistä edes keskustella. Vl-seurakunnalla menee entistä paremmin?
Ei haittaa, vaikka koko Suomi puhuisi hoitokokouksista, sitä jopa olen toivonut joskus mielessäni.
Mutta minä olen osuuteni ehkä jo tehnyt, vaikka vielä vastasinkin kysymykseesi!
Ja kyynisyyteni tähden en usko, että nuoret vl:t ovat kiinnostuneita 'niistä vuosista'.
Olet mielestäni poikkeus, jos olet nuori vl.- Minä_vain_
x-vl kirjoitti:
Minusta on tullut kovin kyyninen tässä asiassa.

Olet mielestäni poikkeus, jos olet nuori vl.Ei kait sinussa ole mitään vikaa..! Saapihan sitä kysellä.
Olet siis kohdannut kiusaajasi...
"Hiljattain olen jutellut pitkään 'oman hoitajani' kanssa ja se vain vahvisti sitä käsitystä, mistä äsken kirjoitin. Kukaan ei ota vastuuta, kukaan ei osaa selittää SRK-opetusta ja menettelyjä, kukaan ei tiedä tai ei halua sanoa, mitä silloin oikeasti tapahtui! "
Eikä ollut omassatunnossa hälle jäänyt mitään? Tietääköhän kiusaajasi mitä Savela on kirjoittanut? Sehän tässä juuri lienee se ongelma että Savelan viesti on jäänyt vain kirjaan. Eikä otettu rauhanyhdistyksissä esille? - Minä_vaan_
Luin nyt mitä Aimo Hautamäki oli kirjoittanut Kalevaan hoitokokouksista.
Saisiko sinulta sellaista tietoa, onko tuo Kalevan kirjoitus sitten ainoa SRK:n johdon taholta julkisuuteen saatettu "virallinen" lausunto tilanteesta?
Että olisiko SRK:n johtokunta ilmaissut jossain muualla halunsa selvittää näitä asioita? Taikka vuosikokous, puhujienkokous, uskovaiset teoloogit yms. Onko he ottaneet tätä esille?
Ei tarvitse vastata, jos et halua. ymmärrän että tämä asia on raskas. Monelle niin vastenmielinen että ei suostu puhumana mitään. Minä_vaan_ kirjoitti:
Luin nyt mitä Aimo Hautamäki oli kirjoittanut Kalevaan hoitokokouksista.
Saisiko sinulta sellaista tietoa, onko tuo Kalevan kirjoitus sitten ainoa SRK:n johdon taholta julkisuuteen saatettu "virallinen" lausunto tilanteesta?
Että olisiko SRK:n johtokunta ilmaissut jossain muualla halunsa selvittää näitä asioita? Taikka vuosikokous, puhujienkokous, uskovaiset teoloogit yms. Onko he ottaneet tätä esille?
Ei tarvitse vastata, jos et halua. ymmärrän että tämä asia on raskas. Monelle niin vastenmielinen että ei suostu puhumana mitään.Minulla on käsitys, että virallinen SRK-taho ei halua selvittää, mitä noina vuosina tapahtui. Onhan vielä niitä ihmisiä elossa, jotka ovat ehkä osallisia tai ainakin heidät yhdistetään hoitokokouksiin. Sitä ei haluttane?
Nämä asiat ovat vuosien myötä helpottaneet ainakin minun kohdallani. Olen puhunut niistä täällä paljon ja keskustellut monien kanssa, jopa saanut vertaistukea voimakseni.
Luulen, että hoitovuodet nousevat vielä julkisuuteen uudelleen. Tutkimuksia on tekeillä jne...
Mutta en usko, että sillä on vl-piireihin vaikutusta. Uskonnollinen tulkinta tapahtumista on niin vastakkainen, että kukin valitsee sen, mikä tukee omaa kokemusta, ajatusta ja uskoa.
Vl:tkin uskovat vain 'omiaan'.
Mutta voihan niillä on meille jotain annettavaa?- Minä_vaan_
x-vl kirjoitti:
Minulla on käsitys, että virallinen SRK-taho ei halua selvittää, mitä noina vuosina tapahtui. Onhan vielä niitä ihmisiä elossa, jotka ovat ehkä osallisia tai ainakin heidät yhdistetään hoitokokouksiin. Sitä ei haluttane?
Nämä asiat ovat vuosien myötä helpottaneet ainakin minun kohdallani. Olen puhunut niistä täällä paljon ja keskustellut monien kanssa, jopa saanut vertaistukea voimakseni.
Luulen, että hoitovuodet nousevat vielä julkisuuteen uudelleen. Tutkimuksia on tekeillä jne...
Mutta en usko, että sillä on vl-piireihin vaikutusta. Uskonnollinen tulkinta tapahtumista on niin vastakkainen, että kukin valitsee sen, mikä tukee omaa kokemusta, ajatusta ja uskoa.
Vl:tkin uskovat vain 'omiaan'.
Mutta voihan niillä on meille jotain annettavaa?Niin, ajattelin vaan että onko mitään muuta virallista lausuntoa olemassakaan kuin tuo Savelan 1989 ja sitten Hautamäen v. 2007. Että jos näin on niin jo olisi aika!
"Luulen, että hoitovuodet nousevat vielä julkisuuteen uudelleen. Tutkimuksia on tekeillä jne...
Mutta en usko, että sillä on vl-piireihin vaikutusta."
Ihmetyttää että ei olisi ketään joka alkaisi kysellä tämän asian perään jossain vaiheessa. Paikallisen ry:n ihmisethän kaikki tuntevat toisensa ainakin vastuuhenkilöt. Jos joku painaa mieltä niin sen voi ottaa epävirallisesti esille. Aika sen näyttää.
Mutta sinulla on ilmeisesti henk.koht. tasolla asiasta realistinen käsitys ja mielessäsi tasapaino. Toivon ettei tästä noussut liikaa raskaista muistoja mieleen. Kiitos vastaamisesta ja hyvää jatkoa sinulle. Minä_vain_ kirjoitti:
Ei kait sinussa ole mitään vikaa..! Saapihan sitä kysellä.
Olet siis kohdannut kiusaajasi...
"Hiljattain olen jutellut pitkään 'oman hoitajani' kanssa ja se vain vahvisti sitä käsitystä, mistä äsken kirjoitin. Kukaan ei ota vastuuta, kukaan ei osaa selittää SRK-opetusta ja menettelyjä, kukaan ei tiedä tai ei halua sanoa, mitä silloin oikeasti tapahtui! "
Eikä ollut omassatunnossa hälle jäänyt mitään? Tietääköhän kiusaajasi mitä Savela on kirjoittanut? Sehän tässä juuri lienee se ongelma että Savelan viesti on jäänyt vain kirjaan. Eikä otettu rauhanyhdistyksissä esille?Ei hän ainakaan anteeksi pyytänyt, ei pahoitellut, eikä pitänyt uskovaisena...
Hän väitti, ettei kokouksen lopputulos ollut mikään kirous. Kysyin, miksi hän ei lähtiessä sanonut minulle enää Jumalan Rauhaan. Ei vastannut.Minä_vaan_ kirjoitti:
Niin, ajattelin vaan että onko mitään muuta virallista lausuntoa olemassakaan kuin tuo Savelan 1989 ja sitten Hautamäen v. 2007. Että jos näin on niin jo olisi aika!
"Luulen, että hoitovuodet nousevat vielä julkisuuteen uudelleen. Tutkimuksia on tekeillä jne...
Mutta en usko, että sillä on vl-piireihin vaikutusta."
Ihmetyttää että ei olisi ketään joka alkaisi kysellä tämän asian perään jossain vaiheessa. Paikallisen ry:n ihmisethän kaikki tuntevat toisensa ainakin vastuuhenkilöt. Jos joku painaa mieltä niin sen voi ottaa epävirallisesti esille. Aika sen näyttää.
Mutta sinulla on ilmeisesti henk.koht. tasolla asiasta realistinen käsitys ja mielessäsi tasapaino. Toivon ettei tästä noussut liikaa raskaista muistoja mieleen. Kiitos vastaamisesta ja hyvää jatkoa sinulle.On ainakin yksi asia, mikä tuottaa epämiellyttäviä tuntemuksia yhä vielä.
Kun luen tai kuulen, että silloiset tiukkahenkiset hoitajat puhuvat seuroissa tai pitävät alustuksia nykyisille vl-nuorille, niin kuvottava tunne valtaa mielen. Ja kysymys: Miksi he vielä ovat vallassa? Eikö kukaan mahda heille mitään? Miksi Jumala salli(i) kaiken tuon?- Minä_vaan_
x-vl kirjoitti:
On ainakin yksi asia, mikä tuottaa epämiellyttäviä tuntemuksia yhä vielä.
Kun luen tai kuulen, että silloiset tiukkahenkiset hoitajat puhuvat seuroissa tai pitävät alustuksia nykyisille vl-nuorille, niin kuvottava tunne valtaa mielen. Ja kysymys: Miksi he vielä ovat vallassa? Eikö kukaan mahda heille mitään? Miksi Jumala salli(i) kaiken tuon?Vaikeita kysymyksiä. olisiko vastaus tuohon "miksi he ovat yhä vallassa" siellä samalla suunnalla, josta löytyy vastaus avauksessa esittämääni kysymykseen.
Elikkä en osaa vastata, kysyn vaan, samaa kuin sinä. Minä_vaan_ kirjoitti:
Vaikeita kysymyksiä. olisiko vastaus tuohon "miksi he ovat yhä vallassa" siellä samalla suunnalla, josta löytyy vastaus avauksessa esittämääni kysymykseen.
Elikkä en osaa vastata, kysyn vaan, samaa kuin sinä.Niin, samaan epätietoisuuteen päädyimme.
Ehkä vastaus löytyy, kun keksimme, mikä on 'villakoiran ydin' tai missä on ' sylttytehdas'?
Minä ajattelen vl-liikettä vallankäytön kautta. Henkinen ja hengellinen vallankäyttö on kaiken takana.
Mikä onkaan sen huumaavampaa kuin heilutella taivasten valtakunnan avaimia, rakennella taivaskarsinoita ja jaelle taivaspaikkoja... Se on samaa kuin leikkisi Jumalaa, vaikka inhimilliset seikat estävät oikeiden tuomioiden antamisen. Mutta SRK-vl:t eivät siitä välitä.- menneitä", ja
Minä_vaan_ kirjoitti:
Luin nyt mitä Aimo Hautamäki oli kirjoittanut Kalevaan hoitokokouksista.
Saisiko sinulta sellaista tietoa, onko tuo Kalevan kirjoitus sitten ainoa SRK:n johdon taholta julkisuuteen saatettu "virallinen" lausunto tilanteesta?
Että olisiko SRK:n johtokunta ilmaissut jossain muualla halunsa selvittää näitä asioita? Taikka vuosikokous, puhujienkokous, uskovaiset teoloogit yms. Onko he ottaneet tätä esille?
Ei tarvitse vastata, jos et halua. ymmärrän että tämä asia on raskas. Monelle niin vastenmielinen että ei suostu puhumana mitään.jopa rivivl:iä on kielletty puhumasta hoitokokouksista kenellekään.
Olen yrittänyt puhua äitini kanssa hoitokokousajasta, joka vaivaa minua vieläkin, mutta hän kiisti aina kaiken ja sanoi minun muistavan väärin. Kunnes riittävän tarkasti muistutin, mitä silloin tapahtui. Äiti soittikin Erkki Pirille, jolta sai luvan myöntää tapahtuneet minulle ja sanoa minun muistavan oikein asiat!
Kuvittele: Edes äiti ei uskalla omalle keski-ikäiselle lapselleen puhua vuosikymmenien takaisista "kielletystä asiasta" mitään ilman SRK:n johtohenkilön lupaa!!! Pelko asuu siinä yhteisössä niin syvällä, etten minä epäuskoinen syntisillä aivoillani sitä ymmärrä. - TABUKSI!
x-vl kirjoitti:
Minusta on tullut kovin kyyninen tässä asiassa.
Hiljattain olen jutellut pitkään 'oman hoitajani' kanssa ja se vain vahvisti sitä käsitystä, mistä äsken kirjoitin. Kukaan ei ota vastuuta, kukaan ei osaa selittää SRK-opetusta ja menettelyjä, kukaan ei tiedä tai ei halua sanoa, mitä silloin oikeasti tapahtui!
Lopputulokset eli erottamiset/sitomiset ovat kyllä ns. Jumalan Tahtoa ja Hänen Siunaustaan!
Niitä ei peruta eikä niistä edes keskustella. Vl-seurakunnalla menee entistä paremmin?
Ei haittaa, vaikka koko Suomi puhuisi hoitokokouksista, sitä jopa olen toivonut joskus mielessäni.
Mutta minä olen osuuteni ehkä jo tehnyt, vaikka vielä vastasinkin kysymykseesi!
Ja kyynisyyteni tähden en usko, että nuoret vl:t ovat kiinnostuneita 'niistä vuosista'.
Olet mielestäni poikkeus, jos olet nuori vl.Tuolla alempana kerroin, kuinka tiukka SRK:n alamaisiltaan vaatima vaitiolovelvollisuus on! Hoitokokousajan kokeneet vl-ihmiset on vaiennettu iäksi.
Kaikki hoitokokousajan nähneet muistamme, kuinka "siionin sisäisistä" asioista ei saanut hiiskua kenellekään. Toivon, etten olisi noudattanut tätä kieltoa vaan olisin kertonut läheisille ei-vl-sukulaisilleni asiasta. He ovat sen verran inhimillisiä hmisiä, että olisivat varmasti tehneet lastensuojeluilmoituksen lasten pakottamisesta sellaisiin yöllisiin tilaisuuksiin, missä minäkin lapsuuteni ja nuoruuteni pakotettuna vietin!
Mutta helvettiin joutumisen uhalla ei asioista saanut puhua, joten emme uskaltaneet. Omia lapsiani en isovanhempiensa kanssa sinne pahuuden pesään seuroihin päästä, vaikka monesti ovat pyytäneetkin. Koskaan ei tiedä, mitä siellä tapahtuu... - Ikivanha ja väsynyt
menneitä", ja kirjoitti:
jopa rivivl:iä on kielletty puhumasta hoitokokouksista kenellekään.
Olen yrittänyt puhua äitini kanssa hoitokokousajasta, joka vaivaa minua vieläkin, mutta hän kiisti aina kaiken ja sanoi minun muistavan väärin. Kunnes riittävän tarkasti muistutin, mitä silloin tapahtui. Äiti soittikin Erkki Pirille, jolta sai luvan myöntää tapahtuneet minulle ja sanoa minun muistavan oikein asiat!
Kuvittele: Edes äiti ei uskalla omalle keski-ikäiselle lapselleen puhua vuosikymmenien takaisista "kielletystä asiasta" mitään ilman SRK:n johtohenkilön lupaa!!! Pelko asuu siinä yhteisössä niin syvällä, etten minä epäuskoinen syntisillä aivoillani sitä ymmärrä.Pitäisikö tehdä kysymys: mitä pelättävää uskovaisilla on asioiden avoimessa puhumisessa jotta totuus voittaisi?
Jos on vääryyttä teehty sitä ei saa tekemättömäksi salailulla, vaan tunnustamisella ja korjaamisella. Tämähän se on Jumalan järjestys. - jumala!
Ikivanha ja väsynyt kirjoitti:
Pitäisikö tehdä kysymys: mitä pelättävää uskovaisilla on asioiden avoimessa puhumisessa jotta totuus voittaisi?
Jos on vääryyttä teehty sitä ei saa tekemättömäksi salailulla, vaan tunnustamisella ja korjaamisella. Tämähän se on Jumalan järjestys.Jos ja kun SRK sanoo, ettei "siionin sisäisistä" asioista saa puhua, niin niistä ei puhuta tai puhujaa uhkaa pahin mahdollinen rangaistus: Jumalan valtakunnasta erottaminen ja helvetintuomio.
Täällä ajassa VAIN SRK:lla on valta ottaa uskovaiselta taivaspaikka pois. Tähän SRK on kehittänyt ihan oman perustelunsakin "Kristuksen Kirkkolain"! TABUKSI! kirjoitti:
Tuolla alempana kerroin, kuinka tiukka SRK:n alamaisiltaan vaatima vaitiolovelvollisuus on! Hoitokokousajan kokeneet vl-ihmiset on vaiennettu iäksi.
Kaikki hoitokokousajan nähneet muistamme, kuinka "siionin sisäisistä" asioista ei saanut hiiskua kenellekään. Toivon, etten olisi noudattanut tätä kieltoa vaan olisin kertonut läheisille ei-vl-sukulaisilleni asiasta. He ovat sen verran inhimillisiä hmisiä, että olisivat varmasti tehneet lastensuojeluilmoituksen lasten pakottamisesta sellaisiin yöllisiin tilaisuuksiin, missä minäkin lapsuuteni ja nuoruuteni pakotettuna vietin!
Mutta helvettiin joutumisen uhalla ei asioista saanut puhua, joten emme uskaltaneet. Omia lapsiani en isovanhempiensa kanssa sinne pahuuden pesään seuroihin päästä, vaikka monesti ovat pyytäneetkin. Koskaan ei tiedä, mitä siellä tapahtuu...Puhuteltaville annettiin sellainen 'jälkihypnoosi', ettei voinut kertoa mitään. Eihän tarvinnut kuin viitata Pyhän Hengen pilkan tekemiseen, kun alkaa levittää tietoa vl-siionin asioista, niin vaikutus oli sellainen kuin sen haluttiin olevan. Pelko sulki suun, koska ei itsekään tajunnut, mistä tuona aikana oli kysymys.
Minä luulin, että tilanne jotenkin selviää ja vääryydet ja väärät painotukset pian huomataan ja korjataan. Olin liian hyväuskoinen. Ei kai olisi kannattanut? Vieläkään ei henkioppia ole vääräksi sanottu. Se on kyllä myönnetty jossakin sisäpiireissä, mutta kai tunnustajan oma kunnia estää tuomasta sitä Valkeuteen?
On ilmeisesti mahdoton asia nähdä oma osuus hoitoprosessissa? En ole kuullut kenenkään SRK-laisen sitä oikeasti tunnustavan/ tunnustaneen. Ehkä he eivät sitä sitten tajuakaan? Muuta selitystä en uskalla ajatellakaan...
- Näin on
Jos ei tunne hoitajien toimintatapaa, ei voi ymmärtää kysymääsi asiaa! Minä tunsin Voiton ja monet hoitajat mm. Heikki Saaren, Reinikaisen, Lepistön, Kimpimäen ja monia pienempiä hoitajia.
Tuolla kirjoituksellaan Savela pyrkii ikään kuin tekemään itsensä ja monet muut hoitajat sivulliseksi hoitoihin. Vaikka Voitto Savela on itse ollut erottamassa uskovia, kun he eivät ole ymmärtäneet ko. henkioppia.
Olen ollut monissa hoitokokouksissa, joissa Voitto Savela on toisten hoitajien kanssa ilmoittanut mm. minulle, että minut sidotaan synteihini kun uskalsin kysellä miten henki on tekosynti.
On hieno veto Voitto Savelalta kirjoittaa ko. kirjoitus. Tiedän, että tämä oli taktinen veto työvalinkunnalta, joten Savela ei yksin laatinut tätä kirjoitusta. Ei heillä ollut tarkoitustakaan, tehdä parannusta. He kyllä joutuivat tunnustamaan, että harhaan on hoitohommat mennyt. Heidän tarkoituksensa on ja on vieläkin luikerrella nuhtelun alta pois ja syyttää yksi Heikki Saarta, jonka he yksimielisesti olivat ottaneet keulakuvakseen.Tuollaisen käsityksen minäkin sain, kun juttelin oman hoitajani kanssa tänä kesänä.
Tuli kyllä väkisin luovuttamisen mieliala. ;(
HS oli kuulemma syvästi katunut ja tehnyt parannuksen. Kun kysyin, miksi SRK lähti mukaan, niin hoitajani sanoi: en ota kantaa, en osaa sanoa... Itse luuli tulevansa aikoinaan 'auttajaksi' ja 'hyväntekijäksi' meille, eikä hyväksynyt, että häntä kutsutaan 'hoitomieheksi'!- Minä_vaan_
Eli se olikiin vain MANIPULAATIOTA tuo kirjoitus? !!!! Tätä ei kestä...
- totta, että
sinun kohdallasi hoitohomma mennyt harhaan? Minun mielestäni saa olla kiitollinen, että huomataan ja tulee hoidetuksi, molemmin puolin yleensä .
- "tietämättömiä"...
totta, että kirjoitti:
sinun kohdallasi hoitohomma mennyt harhaan? Minun mielestäni saa olla kiitollinen, että huomataan ja tulee hoidetuksi, molemmin puolin yleensä .
Siunauksellistahan sellainen nöyryyttäminen on!
- Eikös vain
"tietämättömiä"... kirjoitti:
Siunauksellistahan sellainen nöyryyttäminen on!
on nöyryytetty? Eipä sellaselta voi kukaan elämänsä aikana välttyä. , mutta se kaikki kasvattaa.
- nöyryyttämällä
Eikös vain kirjoitti:
on nöyryytetty? Eipä sellaselta voi kukaan elämänsä aikana välttyä. , mutta se kaikki kasvattaa.
heitä seurakunnan edessä?
Oletko ohan täysillä mukana?
- Vai mitä?
vääriä erottamisia? Jospa ihmiset ovat silloinkin olleet syntisiä ja itse erotuttaneet syntielämällään itsensä?
- Ikivanha ja väsynyt
Voi sua kun et tiedä mutta me jotka elettiin ne ajat nähtiin karmeita oikeusmurhia. Mutta sitähän te ette usko kun olette nuoria ja teiltä on kaikki piilotettu mitä todella tapahtui. Huoh, tämä on kuin painajaisunta kun teitä kuuntelee.
Jos vl:t käyttävät syntimittariaan tänä päivänä samalla tavalla kuin silloin, niin kuinkahan monta jäisi vl:een?
Mutta kun ei ne tehdyt synnit erota vl-jumalan valtakunnasta, vaan tottelemattomuus, kun tullaan puhuttelemaan! Eikä taivu eikä alistu SRK-vallankäyttäjien määrämälle mutkalle!- jonka ainoa
elämän sisältö oli uskoa omat synnit anteeksi ja päästä Taivaan Kotiin?
Heitäkö vihaat ja tuomitset?
- Toivomus...
Tämä olisi hyvä kaikkien nykyisten nuorten vl:ien tietää!
- Yksi Toikkonen
Lestadiolaisessa liikkeessä on toki valtaisa määrä tavallisia, fiksuja ihmisiä. Mutta olen aina ihmetellyt, miksi niin monet ovat hiljaa. Ovat nyt ja olivat silloin. Vastaus voi olla yksinkertainen: asia ei kiinnosta. Vl-liike opistoineen muodostaa yhteiskunnassa vahvan alakulttuurin, joka nykymuotoisena pysyy pystyssä samanlaisena varmaan vuosia, vuosikymmeniä, vaikka kokoontumisissa ei sanaakaan puhuttaisi Jumalasta. Uskonnollisen liikkeen käyttövoimaksi riittää pelkkä lakiin perustuva kuri. En tietenkään ajattele niin, että Vl -liike olisi läpeensä tällainen, kyllä liikkeesä on uskovaisia ihmisiä ja evankeliumin saarnan lohdutusta, mutta siinä on myös tämä lain, pelon ja kurin rakenne. Ja se vahvistuu päivä päivältä. Sitä pitää yllä pelko, häpeä ja kansankirkkorakenteesta johtuva tapa politikoida teologialla. Harjoitetaan käsitteellistä sievistelyä ja mutkikasta diplomatiaa siellä, missä pitäisi vain olla rehellinen ja luottaa, että totuus tekee vapaaksi. Joskus hiukan kivun kautta, mutta kuitenkin.
Hautamäen vastine Kalevassa on tietenkin muodollisesti totta. Mutta jos mies todella ajattelee niin kuin kirjoittaa, hän joko tekeytyy tyhmäksi tai haluaa jostain syystä olla epärehellinen. On naurettavaa sanoa, että seurakuntailloissa kaikki saavat puhua vapaasti mitä haluavat ja siksi asioista on ollut mahdollisuus keskustella. Kaikki tietävät, että poikkipuoliset ajatukset seurakuntailloissa -jopa hankalat kysymykset- johtavat "keskusteluihin". Ja tämä käytäntö elää edelleen keskellämme. Vapaan keskustelijan pitää olla todella kova luu, että on valmis astumaan koko koneiston eteen. Niissä keskusteluissa ei opillisella osaamisella ja totuudellisuudella ole aina kovin suurta merkitystä.
Nettikeskusteluita pidetään väärinä, koska se rakentaa vapaata mielipiteenmuodostusta ilman keskusyhteisön kontrollia. Kyllähän täällä paljon soopaa kirjoitetaankin ja ollaan katkeria, mutta pidän nettikeskusteluita Jumalan lahjana siionille. Se pakottaa palaamaan lähteille. Miettimään uskon juuria ja perustelemaan vakaumuksia ja totuttuja käytäntöjä ja ajattelutapoja. Puhuminen sielunhoidollisesta salaisuudesta tässä yhteydessä on hölyn pölyä. Julkisuuteen pelmahtanut pedofiliakeskustelu paljastaa kaikessa karuudessaa, millaista jälkeä syntyy, kun sielunhoitoon liittyvää salaisuutta käytetään väärin. Eivät kaikki ole käyttäneet eikä kaikkialla ole toimittu väärin, mutta niin hankala asia on, ettei sitä osata eikä uskalleta ottaa julkiseen tarkasteluun. Lainaillaan vain vanhan katekismuksen rippiin liittyviä kohtia ikään kuin siinä asiassa olisi ollut jotain epäselvää niiden keskuudessa, jotka ovat asioita oikein ja terveesti hoitaneet.
Niin jumissa liikkeemme on, että ilman nettiä keskustelu -siis keskustelu, ei olisi mitenkään mahdollista. Aarteen pitäisi olla pellossa kätkettynä, ei pelossa. - Sinäpä sen sanoit
Yksi Toikkonen kirjoitti:

Niin jumissa liikkeemme on, että ilman nettiä keskustelu -siis keskustelu, ei olisi mitenkään mahdollista. Aarteen pitäisi olla pellossa kätkettynä, ei pelossa.Kiitos. Erinomainen, erinomainen analyysi nykytilanteesta.
Lutheria seuraillen seuraavaksi kysynkin Mitä se on, ts. mikä on seuraava askel mitä tavis uskovainen voi tehdä. Kun aikansa tapauksista on ottanut selvää tulee mieleen että ottaisinko hatkat koko lafkasta.
Mitä järkeä on istua joka pyhä kuuntelemassa puheita joiden puhujat eivät itse uskalla tarttua vakavalla otteella asioihin ja korjata tilannetta? Puhujille tämä minusta pitkälle kuuluisi, hehän sen raamatun parhaiten tuntevat. - Sinäpä sen sanoit
Yksi Toikkonen kirjoitti:
Lestadiolaisessa liikkeessä on toki valtaisa määrä tavallisia, fiksuja ihmisiä. Mutta olen aina ihmetellyt, miksi niin monet ovat hiljaa. Ovat nyt ja olivat silloin. Vastaus voi olla yksinkertainen: asia ei kiinnosta. Vl-liike opistoineen muodostaa yhteiskunnassa vahvan alakulttuurin, joka nykymuotoisena pysyy pystyssä samanlaisena varmaan vuosia, vuosikymmeniä, vaikka kokoontumisissa ei sanaakaan puhuttaisi Jumalasta. Uskonnollisen liikkeen käyttövoimaksi riittää pelkkä lakiin perustuva kuri. En tietenkään ajattele niin, että Vl -liike olisi läpeensä tällainen, kyllä liikkeesä on uskovaisia ihmisiä ja evankeliumin saarnan lohdutusta, mutta siinä on myös tämä lain, pelon ja kurin rakenne. Ja se vahvistuu päivä päivältä. Sitä pitää yllä pelko, häpeä ja kansankirkkorakenteesta johtuva tapa politikoida teologialla. Harjoitetaan käsitteellistä sievistelyä ja mutkikasta diplomatiaa siellä, missä pitäisi vain olla rehellinen ja luottaa, että totuus tekee vapaaksi. Joskus hiukan kivun kautta, mutta kuitenkin.
Hautamäen vastine Kalevassa on tietenkin muodollisesti totta. Mutta jos mies todella ajattelee niin kuin kirjoittaa, hän joko tekeytyy tyhmäksi tai haluaa jostain syystä olla epärehellinen. On naurettavaa sanoa, että seurakuntailloissa kaikki saavat puhua vapaasti mitä haluavat ja siksi asioista on ollut mahdollisuus keskustella. Kaikki tietävät, että poikkipuoliset ajatukset seurakuntailloissa -jopa hankalat kysymykset- johtavat "keskusteluihin". Ja tämä käytäntö elää edelleen keskellämme. Vapaan keskustelijan pitää olla todella kova luu, että on valmis astumaan koko koneiston eteen. Niissä keskusteluissa ei opillisella osaamisella ja totuudellisuudella ole aina kovin suurta merkitystä.
Nettikeskusteluita pidetään väärinä, koska se rakentaa vapaata mielipiteenmuodostusta ilman keskusyhteisön kontrollia. Kyllähän täällä paljon soopaa kirjoitetaankin ja ollaan katkeria, mutta pidän nettikeskusteluita Jumalan lahjana siionille. Se pakottaa palaamaan lähteille. Miettimään uskon juuria ja perustelemaan vakaumuksia ja totuttuja käytäntöjä ja ajattelutapoja. Puhuminen sielunhoidollisesta salaisuudesta tässä yhteydessä on hölyn pölyä. Julkisuuteen pelmahtanut pedofiliakeskustelu paljastaa kaikessa karuudessaa, millaista jälkeä syntyy, kun sielunhoitoon liittyvää salaisuutta käytetään väärin. Eivät kaikki ole käyttäneet eikä kaikkialla ole toimittu väärin, mutta niin hankala asia on, ettei sitä osata eikä uskalleta ottaa julkiseen tarkasteluun. Lainaillaan vain vanhan katekismuksen rippiin liittyviä kohtia ikään kuin siinä asiassa olisi ollut jotain epäselvää niiden keskuudessa, jotka ovat asioita oikein ja terveesti hoitaneet.
Niin jumissa liikkeemme on, että ilman nettiä keskustelu -siis keskustelu, ei olisi mitenkään mahdollista. Aarteen pitäisi olla pellossa kätkettynä, ei pelossa.Kirjoituksesi on lisäksi kielellisesti harvinaislaatuinen, osaat käyttää suomen kieltä rikkaasti ja omaperäisesti. Aplodit vielä sillekin - ei piitata nyt siitä että aplodeeraamista ei pidetä sopivana uskovaiselle. Tämän kerran kunhan ei tavaksi tule.
- puhuja!
Yksi Toikkonen kirjoitti:
Lestadiolaisessa liikkeessä on toki valtaisa määrä tavallisia, fiksuja ihmisiä. Mutta olen aina ihmetellyt, miksi niin monet ovat hiljaa. Ovat nyt ja olivat silloin. Vastaus voi olla yksinkertainen: asia ei kiinnosta. Vl-liike opistoineen muodostaa yhteiskunnassa vahvan alakulttuurin, joka nykymuotoisena pysyy pystyssä samanlaisena varmaan vuosia, vuosikymmeniä, vaikka kokoontumisissa ei sanaakaan puhuttaisi Jumalasta. Uskonnollisen liikkeen käyttövoimaksi riittää pelkkä lakiin perustuva kuri. En tietenkään ajattele niin, että Vl -liike olisi läpeensä tällainen, kyllä liikkeesä on uskovaisia ihmisiä ja evankeliumin saarnan lohdutusta, mutta siinä on myös tämä lain, pelon ja kurin rakenne. Ja se vahvistuu päivä päivältä. Sitä pitää yllä pelko, häpeä ja kansankirkkorakenteesta johtuva tapa politikoida teologialla. Harjoitetaan käsitteellistä sievistelyä ja mutkikasta diplomatiaa siellä, missä pitäisi vain olla rehellinen ja luottaa, että totuus tekee vapaaksi. Joskus hiukan kivun kautta, mutta kuitenkin.
Hautamäen vastine Kalevassa on tietenkin muodollisesti totta. Mutta jos mies todella ajattelee niin kuin kirjoittaa, hän joko tekeytyy tyhmäksi tai haluaa jostain syystä olla epärehellinen. On naurettavaa sanoa, että seurakuntailloissa kaikki saavat puhua vapaasti mitä haluavat ja siksi asioista on ollut mahdollisuus keskustella. Kaikki tietävät, että poikkipuoliset ajatukset seurakuntailloissa -jopa hankalat kysymykset- johtavat "keskusteluihin". Ja tämä käytäntö elää edelleen keskellämme. Vapaan keskustelijan pitää olla todella kova luu, että on valmis astumaan koko koneiston eteen. Niissä keskusteluissa ei opillisella osaamisella ja totuudellisuudella ole aina kovin suurta merkitystä.
Nettikeskusteluita pidetään väärinä, koska se rakentaa vapaata mielipiteenmuodostusta ilman keskusyhteisön kontrollia. Kyllähän täällä paljon soopaa kirjoitetaankin ja ollaan katkeria, mutta pidän nettikeskusteluita Jumalan lahjana siionille. Se pakottaa palaamaan lähteille. Miettimään uskon juuria ja perustelemaan vakaumuksia ja totuttuja käytäntöjä ja ajattelutapoja. Puhuminen sielunhoidollisesta salaisuudesta tässä yhteydessä on hölyn pölyä. Julkisuuteen pelmahtanut pedofiliakeskustelu paljastaa kaikessa karuudessaa, millaista jälkeä syntyy, kun sielunhoitoon liittyvää salaisuutta käytetään väärin. Eivät kaikki ole käyttäneet eikä kaikkialla ole toimittu väärin, mutta niin hankala asia on, ettei sitä osata eikä uskalleta ottaa julkiseen tarkasteluun. Lainaillaan vain vanhan katekismuksen rippiin liittyviä kohtia ikään kuin siinä asiassa olisi ollut jotain epäselvää niiden keskuudessa, jotka ovat asioita oikein ja terveesti hoitaneet.
Niin jumissa liikkeemme on, että ilman nettiä keskustelu -siis keskustelu, ei olisi mitenkään mahdollista. Aarteen pitäisi olla pellossa kätkettynä, ei pelossa.Itsekin ihmettelin hoitokokousaikana sitä, kuinka esimerkiksi huippuälykäs tohtorismies hiljaa kuunteli ja sivusta seurasi sitä Jumalan sanan raiskaamista mitä silloin harrastettiin. Olin/olen täysin vakuuttunut siitä, että hän oli Raamatun lukenut ja näki kuinka väärin sitä ihmisiä vastaan käytettiin.
Mutta sepä se. Olisi pitänyt olla todellinen taistelijaluonne, että olisi uskaltanut sitä valtavaa koneistoa vastaan nousta. Hänkin valitsi "pienemmän riesan tien" ja seuraili sivusta ja odotti vouhotusten loppuvan aikanaan... - On se omituista,
puhuja! kirjoitti:
Itsekin ihmettelin hoitokokousaikana sitä, kuinka esimerkiksi huippuälykäs tohtorismies hiljaa kuunteli ja sivusta seurasi sitä Jumalan sanan raiskaamista mitä silloin harrastettiin. Olin/olen täysin vakuuttunut siitä, että hän oli Raamatun lukenut ja näki kuinka väärin sitä ihmisiä vastaan käytettiin.
Mutta sepä se. Olisi pitänyt olla todellinen taistelijaluonne, että olisi uskaltanut sitä valtavaa koneistoa vastaan nousta. Hänkin valitsi "pienemmän riesan tien" ja seuraili sivusta ja odotti vouhotusten loppuvan aikanaan...että vallanpitäjät olivat kollektiivinen koneisto ja rivijäsenet sen armoilla olevia yksilöitä.
"Hajoita ja hallitse." - syyllistyi
puhuja! kirjoitti:
Itsekin ihmettelin hoitokokousaikana sitä, kuinka esimerkiksi huippuälykäs tohtorismies hiljaa kuunteli ja sivusta seurasi sitä Jumalan sanan raiskaamista mitä silloin harrastettiin. Olin/olen täysin vakuuttunut siitä, että hän oli Raamatun lukenut ja näki kuinka väärin sitä ihmisiä vastaan käytettiin.
Mutta sepä se. Olisi pitänyt olla todellinen taistelijaluonne, että olisi uskaltanut sitä valtavaa koneistoa vastaan nousta. Hänkin valitsi "pienemmän riesan tien" ja seuraili sivusta ja odotti vouhotusten loppuvan aikanaan...vaikenemalla samaan hengelliseen teloitukseen yhdessä hoitohirviöiden kanssa. Viisautta olisi luullut olevan hänellä hitusen enemmän myös!
- käsittää,
syyllistyi kirjoitti:
vaikenemalla samaan hengelliseen teloitukseen yhdessä hoitohirviöiden kanssa. Viisautta olisi luullut olevan hänellä hitusen enemmän myös!
kuinka saatanallisen pelon avulla sitä järjestöä hallitaan. Se pelko on niin mahtava, että se saa sivistyneenkin ihmisen vaikenemaan ja alistumaan mihin tahansa. No, kouluttamattomia maalaisiahan on ollut helppo hallita pelolla aina, mutta pelon pitää olla todella suurta, että se puree sivistyneistöönkin!
- toisiinsa.
On se omituista, kirjoitti:
että vallanpitäjät olivat kollektiivinen koneisto ja rivijäsenet sen armoilla olevia yksilöitä.
"Hajoita ja hallitse."Omat mielipiteet ovat todella omia mielipiteitä vl-uskovaiselle. Edes omalle aviopuolisolle tai parhaalle ystävälle ei voi kertoa jos epäilee jotain SRK:n kieltoa tai käskyä Raamatunvastaiseksi. Kuka tahansa ilmiantaa kenet tahansa, näin valtavan pelkokoneiston SRK on alamaisiinsa luonut!
- lyyleri
pelastaa vain henkilökohtainen tämän päivän usko.., ei tieto aikaisemmista virheistä.
- sontatunkion
lyyleri kirjoitti:
pelastaa vain henkilökohtainen tämän päivän usko.., ei tieto aikaisemmista virheistä.
päälle ns. uskoa, tai voiko sokea sokeaa taluttaa? Toivottavasti uskovaisia vielä löytyy vl-porukoista, niin asia on ok! Mutta SRK:ssa lilluu edelleen vanhojen kelmien miehitys, joiden pirunsarvet näkyy ja kuuluu ja KAUAS! Todella surullista katseltavaa, itkettää ja rukoilluttaa niin pirusti.
- Totta se on
käsittää, kirjoitti:
kuinka saatanallisen pelon avulla sitä järjestöä hallitaan. Se pelko on niin mahtava, että se saa sivistyneenkin ihmisen vaikenemaan ja alistumaan mihin tahansa. No, kouluttamattomia maalaisiahan on ollut helppo hallita pelolla aina, mutta pelon pitää olla todella suurta, että se puree sivistyneistöönkin!
Topi Linjama kirjoitti Kalevassa "vanhoillislestadiolaisuuden hiljaisuus ja pelko"
http://freepathways.wordpress.com/2010/05/31/hiljaisuus-ja-pelko/ - Vuorisaarnassa
lyyleri kirjoitti:
pelastaa vain henkilökohtainen tämän päivän usko.., ei tieto aikaisemmista virheistä.
Mutta eikö uskovaisen kuulu ottaa vastuu jos saa tietää että on väärryttä tehty, niin koittaa korjata ja huolehtia niistä jotka ovat joutuneet epäoikeudenmukaisesti kohdelluiksi? Olen aina luullut että Jeesus opetti just tätä.
- syntien

anteeksi saaminen tuo tunnolle rauhan. Ei vääryyksien kiistäminen ja peittely.
- yläpuolella.
Vuorisaarnassa kirjoitti:
Mutta eikö uskovaisen kuulu ottaa vastuu jos saa tietää että on väärryttä tehty, niin koittaa korjata ja huolehtia niistä jotka ovat joutuneet epäoikeudenmukaisesti kohdelluiksi? Olen aina luullut että Jeesus opetti just tätä.
Jumalan Huoneen Hallitus on kieltänyt asioista keskustelemisen ja uhannut helvetintuomiolla kaikkia, jotka uskaltavat vääryyksistä puhua. Amen.
- rikollisuuden
Totta se on kirjoitti:
Topi Linjama kirjoitti Kalevassa "vanhoillislestadiolaisuuden hiljaisuus ja pelko"
http://freepathways.wordpress.com/2010/05/31/hiljaisuus-ja-pelko/vl-yhteisön sisällä. On parempi vaieta kuin hankkia itselleen yhteisön tuomio ja mahdollinen saatanalle heittäminen.
- Tarvittais lisää
Totta se on kirjoitti:
Topi Linjama kirjoitti Kalevassa "vanhoillislestadiolaisuuden hiljaisuus ja pelko"
http://freepathways.wordpress.com/2010/05/31/hiljaisuus-ja-pelko/Suoraa puhetta. Kirjoittaja taisi hankkia itselleen vaikeuksia.
- Pientä rajaa.
toisiinsa. kirjoitti:
Omat mielipiteet ovat todella omia mielipiteitä vl-uskovaiselle. Edes omalle aviopuolisolle tai parhaalle ystävälle ei voi kertoa jos epäilee jotain SRK:n kieltoa tai käskyä Raamatunvastaiseksi. Kuka tahansa ilmiantaa kenet tahansa, näin valtavan pelkokoneiston SRK on alamaisiinsa luonut!
Taidat olla itse sairas. Diagnoosi: paranoidinen.
- totta!
Pientä rajaa. kirjoitti:
Taidat olla itse sairas. Diagnoosi: paranoidinen.
- Pelko ja vaikenemine
käsittää, kirjoitti:
kuinka saatanallisen pelon avulla sitä järjestöä hallitaan. Se pelko on niin mahtava, että se saa sivistyneenkin ihmisen vaikenemaan ja alistumaan mihin tahansa. No, kouluttamattomia maalaisiahan on ollut helppo hallita pelolla aina, mutta pelon pitää olla todella suurta, että se puree sivistyneistöönkin!
Hämmästyttävää mutta totta. Se pelko heijastuu erään puhujan nimettömästä kirjeestä vahvana
http://freepathways.wordpress.com/2010/01/28/kirje-puhujille-1974/
- Edelleen kesken
Monet ovat saaneet kärsiä elämässään väkivaltahoitajien syntielämän vuoksi. Hoitajien jääräpäisyys asioiden rehellisessä läpikäymisessä näkyy vielä tänäkin päivänä. He eivät suostu tunnustamaan tekojaan. On tapauksia, joissa hoitaja itse ihan yksin päätti puhutteluaiheen. Hän toimi puhuttelijana aiheesta, jota hän ei kertonut puhuteltavalle. Hoitaja kiusasi ja pilkkasi puhuteltavan omatuntoa ja puhuteltavaa levittämällä asiaa vain selän takana ja käytti Kristuksen kirkkolakia väkivallan apuvälineenä. Nyt kun asia on esillä hoitajan mielestä, jos "jotakin on ollutkin, se on anteeksi annettu". Eli koko prosessi on vain hoitajan aivomaailmassa tapahtunutta. Mikä on tämä "jotakin" tulee hoitajan aivan omalla suullaan tunnustaa ja selvittää ja korjata niin laajasti kuin asia on levinnyt. Asian hoitaminen on edelleen kesken.
- Ei erehdyksessä
...on asia laajemmin korjattava. Sipinäpuheet asian korjaamiseksi ei riitä.
Asian hoitaminen on kesken tai voi kysyä: onko se koskaan kunnolla alkanutkaan?
Joskus joku on jossain jotain yrittänyt, mutta melkein taikaiskusta se on hävinnyt.
Kaikista tehokkainen keino on vaikeneminen ja VAIENTAMINEN.
Tuohon sanapariin kuuluvat myös: nöyrtyminen ja NÖYRYYTTÄMINEN, alistuminen ja ALISTAMINEN.
Tulee väkisin tunne, että veeällillä nuo kaikki menevät sekaisin, samoin kuin oma sydämenusko ja yhteisön määrittämä usko, omatunto ja yhteinen tunto.
Tai sitten on jotain vakavampaa taustalla, että yksittäinen vl ei voi tuoda ajatuksiaan/ halujaan julki, vaan leikkii hyväksyvänsä kaiken seurakuntansa menneisyydessä ja nykyisyydessä? Vääränkin.- kyyysssyyyy
miksi ihmiset vielä kuuluvat vl-liikkeeseen?
Kaikki tietävät, mitä tapahtui hoitokokouksissa ja sen, ettei SRK halua selvittää tapahtunutta.
Miksi sitten ihmiset vaan kuuluvat liikkeeseen, jossa ihmisyyttä on laiminlyöty ja lyödään edelleen.
Miksi ihmiset tukevat vääryyttä? - kuinka kävi
kyyysssyyyy kirjoitti:
miksi ihmiset vielä kuuluvat vl-liikkeeseen?
Kaikki tietävät, mitä tapahtui hoitokokouksissa ja sen, ettei SRK halua selvittää tapahtunutta.
Miksi sitten ihmiset vaan kuuluvat liikkeeseen, jossa ihmisyyttä on laiminlyöty ja lyödään edelleen.
Miksi ihmiset tukevat vääryyttä?Neuvostoliitosta paenneiden ja palautettujen: mestattiin! sama srk-lahkossa
- Sisältäpäin
kyyysssyyyy kirjoitti:
miksi ihmiset vielä kuuluvat vl-liikkeeseen?
Kaikki tietävät, mitä tapahtui hoitokokouksissa ja sen, ettei SRK halua selvittää tapahtunutta.
Miksi sitten ihmiset vaan kuuluvat liikkeeseen, jossa ihmisyyttä on laiminlyöty ja lyödään edelleen.
Miksi ihmiset tukevat vääryyttä?Tämä asia vaivaa minuakin. Liikkeessä sisällä olevana perheellisenä olen vasta viime vuosina havahtunut huomaamaan, millainen lähihistoria tällä "elävällä kristillisyydellä" on. Vaikka osa olisikin urbaania legendaa, olen varma että on tapahtunut sellaisia asioita joista Jeesus olisi pitänyt paikalla ollessaan saarnan jos toisenkin. Siis armo on otettu ihmisen käyttöön ja sille on laitettu ehtoja.
Kun kipuilen sen kanssa voinko enää mukana edes olla, samalla tunnen että suuri osa mukanaolevista uskoo lapsenomaisesti ja sydämestään siihen että nyt ollaan taivastiellä. Ja varmasti ovatkin, samoin kuin tunnen itsekin olevani. Mutta se historian mätäpaise, jota hoitokokouksiksi nimitetään, pitää puhkaista. Itse en ole varma, onko SRK:n taholta koskaan pyydetty anteeksi näitä virheitä, mutta ellei ole, tulisi näin tehdä. Onhan toki vaikeaa myöntää sellaista tapahtuneen erehtymättömässä Jumalan valtakunnassa, mutta eihän se virhe siellä olekaan tapahtunut vaan ihmisten toiminnassa. Samalla tulisi keskusteluun myös muita autuuden ehtoja, joita erheellisesti pidetään uskon mittareina vielä tänä päivänäkin. - Ei se ymmärrä
Sisältäpäin kirjoitti:
Tämä asia vaivaa minuakin. Liikkeessä sisällä olevana perheellisenä olen vasta viime vuosina havahtunut huomaamaan, millainen lähihistoria tällä "elävällä kristillisyydellä" on. Vaikka osa olisikin urbaania legendaa, olen varma että on tapahtunut sellaisia asioita joista Jeesus olisi pitänyt paikalla ollessaan saarnan jos toisenkin. Siis armo on otettu ihmisen käyttöön ja sille on laitettu ehtoja.
Kun kipuilen sen kanssa voinko enää mukana edes olla, samalla tunnen että suuri osa mukanaolevista uskoo lapsenomaisesti ja sydämestään siihen että nyt ollaan taivastiellä. Ja varmasti ovatkin, samoin kuin tunnen itsekin olevani. Mutta se historian mätäpaise, jota hoitokokouksiksi nimitetään, pitää puhkaista. Itse en ole varma, onko SRK:n taholta koskaan pyydetty anteeksi näitä virheitä, mutta ellei ole, tulisi näin tehdä. Onhan toki vaikeaa myöntää sellaista tapahtuneen erehtymättömässä Jumalan valtakunnassa, mutta eihän se virhe siellä olekaan tapahtunut vaan ihmisten toiminnassa. Samalla tulisi keskusteluun myös muita autuuden ehtoja, joita erheellisesti pidetään uskon mittareina vielä tänä päivänäkin.SSRK vastaa oikein/väärin linjasta, joka tulisi ilmaista selvästi ja yksinkertaisesti eikä kieroillen, sillä väärintekijä kyllä aina löytää porsaanreiän. Onhan jokainen väärintekijä ihan itse vastuussa omista teoistaan ja siinä laajuudessa kuin asia on levinnyt. Julkinen toisen häpäisy vaatii julkisen tunnustamisen ja parannuksen. Väkivaltahoitajiksi ryhtyneitten on vaikea nöyrtyä parannukseen teoistaan, koska heillä ei "hoitamisissa" ollut Pyhä Henki kotiopettajana, vaan he toimivat pelkästään omien päämääriensä saavuttamiseksi sairaalloisen kateuden myrkyttämin tunnoin. Pyhän Hengen vaikutus ei näy myöskään tänä päivänä, jolloin heidän tulisi kantaa syntivuodettaan. Hedelmistään puu tunnetaan - sanotaan. Väkivaltahoitajat nauroivat ihmisille ja pilkkasivat heidän omiatuntojaan - ei se ymmärrä tai kyllä se vielä tunnustaa -periaatteella ts. he yrittivät väen väkisin saada puhuteltavaa tunnustamaan itse omien kokemustensa perusteella keksimänsä ja toisen syyksi sälyttämänsä syntiasian, jota ei loppujen lopuksi ollut olemassakaan. Hoitajien tarkoitus oli puhuteltavien maineen kyseenalaistaminen ja häpäiseminen - täysin syyttä. Nyt kun hoitajia on suoraan neuvottu ja selvästä asiasta, he eivät ymmärrä - ja on kuulunut jopa sellaista, että hoitajana toiminut syyllistää edelleen puhuteltavan sanomalla, että jos ei anna anteeksi - niin ei Jumalakaan anna anteeksi. Lisäksi hoitajat sanelevat edelleen ehtoja miten asiassa tulisi edetä – naurettavaa - niinkuin se olisi heidän asiansa. Oleellinen asia on, että mitä pitäisi antaa anteeksi. Hoitajille on muodostunut ilmeisesti se "olematon maineensa" esteeksi sen "jonkin" tunnustamiselle ja asian korjaamiselle.
Sananlaskut 26:27 "Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa, joka kiveä vierittää, jää itse sen alle." - Oikea ja väärä
Sisältäpäin kirjoitti:
Tämä asia vaivaa minuakin. Liikkeessä sisällä olevana perheellisenä olen vasta viime vuosina havahtunut huomaamaan, millainen lähihistoria tällä "elävällä kristillisyydellä" on. Vaikka osa olisikin urbaania legendaa, olen varma että on tapahtunut sellaisia asioita joista Jeesus olisi pitänyt paikalla ollessaan saarnan jos toisenkin. Siis armo on otettu ihmisen käyttöön ja sille on laitettu ehtoja.
Kun kipuilen sen kanssa voinko enää mukana edes olla, samalla tunnen että suuri osa mukanaolevista uskoo lapsenomaisesti ja sydämestään siihen että nyt ollaan taivastiellä. Ja varmasti ovatkin, samoin kuin tunnen itsekin olevani. Mutta se historian mätäpaise, jota hoitokokouksiksi nimitetään, pitää puhkaista. Itse en ole varma, onko SRK:n taholta koskaan pyydetty anteeksi näitä virheitä, mutta ellei ole, tulisi näin tehdä. Onhan toki vaikeaa myöntää sellaista tapahtuneen erehtymättömässä Jumalan valtakunnassa, mutta eihän se virhe siellä olekaan tapahtunut vaan ihmisten toiminnassa. Samalla tulisi keskusteluun myös muita autuuden ehtoja, joita erheellisesti pidetään uskon mittareina vielä tänä päivänäkin....jotka ovat sydämestään uskovaisia. Mutta löytyy myös harhaanjohtajia/hoitajia, jotka hoitokokouksissa/-tilaisuuksissa olivat ajamassa sydämestään uskovaisia pois oikeasta oman syntielämänsä saastuttamina. He eivät ole vieläkään kyenneet korjaamaan asioitaan.
- Hoitoväkivalta
Se on pääasia, että nyt asiat etenevät.
- hissuk
En ole huomannut, että asiat olisivat edenneet.
- tuani
että Siionissa vallitsee rauha ja keskinäinen rakkaus. Syntejä saa vieläkin uskoa anteeksi. Evankeliumissa on voimaa.
- Eihoitajienehdoilla
tuani kirjoitti:
että Siionissa vallitsee rauha ja keskinäinen rakkaus. Syntejä saa vieläkin uskoa anteeksi. Evankeliumissa on voimaa.
...pidä paikkaansa. Kaikki esillä olleet ja puhetta aiheuttaneet tapaukset tulisi ottaa julkisesti keskusteltaviksi, että oikea suunta säilyisi.
- Kiitos vastauksesta*
tuani kirjoitti:
että Siionissa vallitsee rauha ja keskinäinen rakkaus. Syntejä saa vieläkin uskoa anteeksi. Evankeliumissa on voimaa.
Miksi niin moni nuori ottaa hatkat?
- syntejä,
tuani kirjoitti:
että Siionissa vallitsee rauha ja keskinäinen rakkaus. Syntejä saa vieläkin uskoa anteeksi. Evankeliumissa on voimaa.
kuten hoitokokousaikananne?
Silloinhan armo ei riittänyt kaikille katuville.
- jauhaa jauhaa...
aina jauhaa hoitokokouksista? Toimi ees nyt itte ja tee parannus eriseurasta. vasta sitte voit ymmärtää, miten väärässä oot voinutki olla.
- Parannus tekemättä
...heitä on kuitenkin yhteisössä "sisätiloissa".
- liperin vl
päinvastoin kuin täällä jauhaa hoitokokouksista Jumalan valtakunnan sisällä asustelijat.
- Minä_vaan_
Mitä höpötät? Eriseurasta? Minä olen vaan kuullut tai paremminknin lukenut netistä hoitokokouksista.
- up up
up
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3671415- 63926
- 83880
- 116875
- 62825
- 94701
- 45681
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.56594Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.49589Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku112534