http://www.kaleva.fi/uutiset/koulusta-tarkeat-rutiinit/866312
Koulusta tärkeät rutiinit
Erityistä tukea tarvitsevat lapset käyvät kouluaan erityiskouluissa, erityisluokilla tai aivan tavallisilla luokilla. Tietynlaisten lasten ohjaamisella omiin kouluihinsa on pitkät ja vahvat perinteet,
mutta nyt niitä pyritään purkamaan.
Erityistä tukea tarvitsevalle lapselle ja hänen perheelleen koulun alku voi merkitä sekä helpottavaa paluuta tuttuihin rutiineihin
että epämukavia asioita.
Muun muassa adhd-oireiselle ja autistiselle lapselle maailma näyttäytyy usein kaaoksena.
Monilla on lisäksi aisteihin liittyviä yli- ja aliherkkyyksiä,
mikä voi lisätä ympäristön kokemista sekavana ja hallitsemattomana.
Arki koulussa tuo kaaokseen tuttuutta, selkeyttä ja rutiineja.
Tästä syystä monissa erityislapsiperheissä odotetaan koulun alkamista innokkaasti.
Loma-ajallekin voi luoda omat rutiininsa, mutta niihin tottuminen vie aikaa.
Muutokset heijastuvat lapsen käytökseen eri tavoin esimerkiksi pelokkuutena, vilkkautena, keskittymättömyytenä tai pahimmassa tapauksessa aggressiivisuutena.
Koulu tai päiväkoti auttavat hyvin merkittävästi rytmin luomisessa.
Mutta monelle erityislapselle luokan ja koulun tuikitärkeät rutiinit vasta muotoutuvat koulun alkaessa, ja tämä sääntöjen ja rutiinien epäselvyys yhdessä sosiaalisen kuhinan kanssa voi olla haastavaa", sanoo erityisopettaja Hanna Kuuluvainen.
Adhd ja autistinen lapsi koulussa
30
1160
Vastaukset
- 24
"Loma-ajallekin voi luoda omat rutiininsa, mutta niihin tottuminen vie aikaa."
Voi luoda! Pakkohan ne on luoda, ei autisminkirjon lapsen kanssa muuten tule elämästä mitään.
Artikkeli on tosin laadittu tyyliin "koulu voi luoda", "tarha voi auttaa". Meidän kohdalla tuo ei ala-asteella vielä pitänyt paikkaansa, vaan koulu oli vain lisärasite kaiken muun lisäksi. Paljon on kiinni opettajasta, heitä kun on erityislapsen kannalta niin hyviä kuin tosi huonojakin. Ymmärtämätön opettaja voi tehdä erityislapsen koulutunneista helvetin ja pätevä erityisopettaja voi auttaa lasta merkittävässä määrin.
AS-oireisto hellittää vuosien myötä, mm.aistit ihan kuin tottuvat ärsykkeisiin ja elämä jo senkin takia helpottuu. Myös neuropsykiatrinen kuntoutus on näille lapsille ehdoton oikeus, sen lupaa heille jo perustuslakikin. Yrittääkö artikkeli johdatella ajatukseen, että päiväkoti ja koulu olisivat lapselle lain lupaamaa tukea? Ehkä se joillekin auttaa, mutta ei kaikille, eikä se kuntoutusta korvaa missään tapauksessa!- 24
"Voi luoda! Pakkohan ne on luoda, ei autisminkirjon lapsen kanssa muuten tule elämästä mitään."
Olet tässä kauhean ehdoton. Näitä lapsia on hyvin monenlaisia ja monenasteisia.
Kaikilla omat erityisyytensä.
En ole asiantuntija, mutta aina minulle asiantuntijat tolkutti, että selkeät rajat täytyy pitää ja luoda rutiinit. Juuri niitähän ei voi adhd- lapselle luoda. Siinähän se ongelma juuri on.
Jälkeenpäin nähtynä olisi ollut paljon parempi vanhemman aina joustaa ja luopua omista rutiineistaan ja ruttiinin toiveistaan. Olisi ollut paljon parempi olla yrittämättäkään alistaa lasta omien tai muiden aikuisten tahtoon ja sääntöihin.
Pelkkä vieressä olo ja myötäilevä ohjaaminen olisi ollut paljon parempi.
Tällaisella lapsella on kokemuksieni mukaan muita lapsia suurempi halu oppia selviämään, mutta he eivät voi tehdä sitä muiden säännöin, vaan omaehtoisesti omalta pohjalta, jonka he vain itse voivat tajuta ja keksiä. He itsekin tunnistavat eroavansa muista ja vaikeutensa, luultavasti heillä on paha olo. Kukaan muu ei voi heidän aivoihinsa nähdä, kuin he itse. Eivätkä nämä lapset ole pahoja, vaikka ympäristö haluaa niin ymmärtää ja kärkkäästi ovat sitä pahuuskäsitystä äidillekin tuputtamassa.
Jokainen on erilainen, mutta ehdottomuus ei ole hyväksi.
Jos äiti menee ihmettelemään asiantuntijalle, että lapsella ei ole rajoja eikä rutiineja ("ei tottele mitään, ei kuule mitään"), niin ei ole avuksi, vaan vahingoksi, että äiti lähtee asiantuntijan luota ohjeilla, että lapselle on laitettava tarkat rajat ja rutiinit. Ymmärrättekö? - Tiedoksi.
24 kirjoitti:
"Voi luoda! Pakkohan ne on luoda, ei autisminkirjon lapsen kanssa muuten tule elämästä mitään."
Olet tässä kauhean ehdoton. Näitä lapsia on hyvin monenlaisia ja monenasteisia.
Kaikilla omat erityisyytensä.
En ole asiantuntija, mutta aina minulle asiantuntijat tolkutti, että selkeät rajat täytyy pitää ja luoda rutiinit. Juuri niitähän ei voi adhd- lapselle luoda. Siinähän se ongelma juuri on.
Jälkeenpäin nähtynä olisi ollut paljon parempi vanhemman aina joustaa ja luopua omista rutiineistaan ja ruttiinin toiveistaan. Olisi ollut paljon parempi olla yrittämättäkään alistaa lasta omien tai muiden aikuisten tahtoon ja sääntöihin.
Pelkkä vieressä olo ja myötäilevä ohjaaminen olisi ollut paljon parempi.
Tällaisella lapsella on kokemuksieni mukaan muita lapsia suurempi halu oppia selviämään, mutta he eivät voi tehdä sitä muiden säännöin, vaan omaehtoisesti omalta pohjalta, jonka he vain itse voivat tajuta ja keksiä. He itsekin tunnistavat eroavansa muista ja vaikeutensa, luultavasti heillä on paha olo. Kukaan muu ei voi heidän aivoihinsa nähdä, kuin he itse. Eivätkä nämä lapset ole pahoja, vaikka ympäristö haluaa niin ymmärtää ja kärkkäästi ovat sitä pahuuskäsitystä äidillekin tuputtamassa.
Jokainen on erilainen, mutta ehdottomuus ei ole hyväksi.
Jos äiti menee ihmettelemään asiantuntijalle, että lapsella ei ole rajoja eikä rutiineja ("ei tottele mitään, ei kuule mitään"), niin ei ole avuksi, vaan vahingoksi, että äiti lähtee asiantuntijan luota ohjeilla, että lapselle on laitettava tarkat rajat ja rutiinit. Ymmärrättekö?Perheklubi foorumilla käsitellään mm.
Tarkkaavaisuushäiriöt.
Adhd.
Lasten kehityshäiriöt.
Lasten puheen ja kielen kehitys.
Kasvatuksen haasteet.
Tourette oiryhtymä.
http://perheklubi.net/viewforum.php?f=13&sid=0a2ebb6867f544409795a0db6e038e53
--- - Tiedoksi.
Tiedoksi. kirjoitti:
Perheklubi foorumilla käsitellään mm.
Tarkkaavaisuushäiriöt.
Adhd.
Lasten kehityshäiriöt.
Lasten puheen ja kielen kehitys.
Kasvatuksen haasteet.
Tourette oiryhtymä.
http://perheklubi.net/viewforum.php?f=13&sid=0a2ebb6867f544409795a0db6e038e53
---Eu komission asettama ertyistyöryhmä. Vastauksia yli 700 kysymykseen:
Anoreksia. Bulimia. Psykologia.
Elämänhallinta. Psyykkiset sairaudet. Ihmissuhteet.
http://web4health.info/fi/index-ed.shtml
--- - 24
24 kirjoitti:
"Voi luoda! Pakkohan ne on luoda, ei autisminkirjon lapsen kanssa muuten tule elämästä mitään."
Olet tässä kauhean ehdoton. Näitä lapsia on hyvin monenlaisia ja monenasteisia.
Kaikilla omat erityisyytensä.
En ole asiantuntija, mutta aina minulle asiantuntijat tolkutti, että selkeät rajat täytyy pitää ja luoda rutiinit. Juuri niitähän ei voi adhd- lapselle luoda. Siinähän se ongelma juuri on.
Jälkeenpäin nähtynä olisi ollut paljon parempi vanhemman aina joustaa ja luopua omista rutiineistaan ja ruttiinin toiveistaan. Olisi ollut paljon parempi olla yrittämättäkään alistaa lasta omien tai muiden aikuisten tahtoon ja sääntöihin.
Pelkkä vieressä olo ja myötäilevä ohjaaminen olisi ollut paljon parempi.
Tällaisella lapsella on kokemuksieni mukaan muita lapsia suurempi halu oppia selviämään, mutta he eivät voi tehdä sitä muiden säännöin, vaan omaehtoisesti omalta pohjalta, jonka he vain itse voivat tajuta ja keksiä. He itsekin tunnistavat eroavansa muista ja vaikeutensa, luultavasti heillä on paha olo. Kukaan muu ei voi heidän aivoihinsa nähdä, kuin he itse. Eivätkä nämä lapset ole pahoja, vaikka ympäristö haluaa niin ymmärtää ja kärkkäästi ovat sitä pahuuskäsitystä äidillekin tuputtamassa.
Jokainen on erilainen, mutta ehdottomuus ei ole hyväksi.
Jos äiti menee ihmettelemään asiantuntijalle, että lapsella ei ole rajoja eikä rutiineja ("ei tottele mitään, ei kuule mitään"), niin ei ole avuksi, vaan vahingoksi, että äiti lähtee asiantuntijan luota ohjeilla, että lapselle on laitettava tarkat rajat ja rutiinit. Ymmärrättekö?Ihmiset tekevät niin helposti vääriä yleistyksiä, jos tuntevat esim. yhden adhd-lapsen, niin luulevat tuntevansa kaikki, vaikka muutkaan ihmiset eivät ole samanlaisia ja erityislasten oireisto ja luonnekuva ovat joka yksilöllä erilaiset.
En tarkoittanut olla ehdoton. Olen joskus kirjoittanut tästä aiheesta, että esim. AS-lapsi tarvitsee turvalliset rutiinit, mutta ne on parasta luoda hänen tarpeistaan lähtöisin, koska ei niiden tarvetta ja merkitystä voi kukaan muu hänelle muotoilla. Rajat ja rakkautta, kuten muillekin lapsille, ne antaa aikuinen, mutta sen lisäksi erityislapsi tarvitsee omat henkilökohtaiset rutiininsa ja moni sijaispaikka tekee valtavan virheen siinä, että ei ymmärrä niiden merkitystä tai yrittää rikkoa lapsen jo rakentamat rutiinit. Jos lapselle ei niitä sallita, hänen elämänsä sekoaa täysin, joka kyllä kostautuu aikuisillekin kun lapsi koetaan "hirvittävän hankalana, vaativana ja väärin kasvatettuna". Pahimmassa tapauksessa se johtaa lukuisiin sijoituspaikkoihin, kun sijaisen voimat ehtyvät.
"Pelkkä vieressä olo ja myötäilevä ohjaaminen olisi ollut paljon parempi. "
Olen ihan samaa mieltä. Siksi moni vanhempi joutuu jäämään pois töistä, että pystyy antamaan lapsen tarvitseman ohjauksen ja tuen, mikä tietysti kostautuu perheen toimeentulossa. Yleensä kaikki AS-lapset tarvitsisivat tämän takia alaluokilla henkilökohtaisen avustajan, mutta eihän siihen ole meidän yhteiskunnassamme muka varaa, eikä pienryhmiinkään. Suomessa ei ole lasten auttamiseen varaa muuta kuin sijaishuollossa. Jos tämä ei ole rikollisuutta lapsia kohtaan, niin mitä se sitten on?
Näiden lasten laittomat huostaanotot pitäisi ehdottomasti saada loppumaan ja muuttaa tutkimuksiin ja hoitoonohjauskäytäntöjä niissä sairaanhoitopiireissä, joissa hoidollisia huostaanottoja tehdään. Jos kotona tukea tarvitaan, on sitä järjestettävä sinne huostaanoton sijasta, se kuuluu näiden lasten perusoikeuksiin, samoin kuin muillakin lapsilla. - 24

Ihmiset tekevät niin helposti vääriä yleistyksiä, jos tuntevat esim. yhden adhd-lapsen, niin luulevat tuntevansa kaikki, vaikka muutkaan ihmiset eivät ole samanlaisia ja erityislasten oireisto ja luonnekuva ovat joka yksilöllä erilaiset.

Näiden lasten laittomat huostaanotot pitäisi ehdottomasti saada loppumaan ja muuttaa tutkimuksiin ja hoitoonohjauskäytäntöjä niissä sairaanhoitopiireissä, joissa hoidollisia huostaanottoja tehdään. Jos kotona tukea tarvitaan, on sitä järjestettävä sinne huostaanoton sijasta, se kuuluu näiden lasten perusoikeuksiin, samoin kuin muillakin lapsilla.Ensin ei onnistu lähetys ollenkaan ja kun yrittää uudelleen kirjautuu kahtena kappaleena.
- 8
24 kirjoitti:
Ihmiset tekevät niin helposti vääriä yleistyksiä, jos tuntevat esim. yhden adhd-lapsen, niin luulevat tuntevansa kaikki, vaikka muutkaan ihmiset eivät ole samanlaisia ja erityislasten oireisto ja luonnekuva ovat joka yksilöllä erilaiset.
En tarkoittanut olla ehdoton. Olen joskus kirjoittanut tästä aiheesta, että esim. AS-lapsi tarvitsee turvalliset rutiinit, mutta ne on parasta luoda hänen tarpeistaan lähtöisin, koska ei niiden tarvetta ja merkitystä voi kukaan muu hänelle muotoilla. Rajat ja rakkautta, kuten muillekin lapsille, ne antaa aikuinen, mutta sen lisäksi erityislapsi tarvitsee omat henkilökohtaiset rutiininsa ja moni sijaispaikka tekee valtavan virheen siinä, että ei ymmärrä niiden merkitystä tai yrittää rikkoa lapsen jo rakentamat rutiinit. Jos lapselle ei niitä sallita, hänen elämänsä sekoaa täysin, joka kyllä kostautuu aikuisillekin kun lapsi koetaan "hirvittävän hankalana, vaativana ja väärin kasvatettuna". Pahimmassa tapauksessa se johtaa lukuisiin sijoituspaikkoihin, kun sijaisen voimat ehtyvät.
"Pelkkä vieressä olo ja myötäilevä ohjaaminen olisi ollut paljon parempi. "
Olen ihan samaa mieltä. Siksi moni vanhempi joutuu jäämään pois töistä, että pystyy antamaan lapsen tarvitseman ohjauksen ja tuen, mikä tietysti kostautuu perheen toimeentulossa. Yleensä kaikki AS-lapset tarvitsisivat tämän takia alaluokilla henkilökohtaisen avustajan, mutta eihän siihen ole meidän yhteiskunnassamme muka varaa, eikä pienryhmiinkään. Suomessa ei ole lasten auttamiseen varaa muuta kuin sijaishuollossa. Jos tämä ei ole rikollisuutta lapsia kohtaan, niin mitä se sitten on?
Näiden lasten laittomat huostaanotot pitäisi ehdottomasti saada loppumaan ja muuttaa tutkimuksiin ja hoitoonohjauskäytäntöjä niissä sairaanhoitopiireissä, joissa hoidollisia huostaanottoja tehdään. Jos kotona tukea tarvitaan, on sitä järjestettävä sinne huostaanoton sijasta, se kuuluu näiden lasten perusoikeuksiin, samoin kuin muillakin lapsilla.Olin laittanut vahingossa saman nimimerkin 24, kuin sinulla.
Tuot esiin tuolla alempana seikan, jota en ole ajatellut, että lapsella on omat rutiininsa, joita haluaa tai joita lapsella on sisäinen tarve tai pakko noudattaa.
Olen aina ajatellut, että vain aikuisilla on rutiinit ja tarve rutiineiden tekoon elämänrytmin tai oman olon helpottamiseksi tai vallan osoittamiseksi, että rutiinit ovat aikuisten luoma (perinne-, tapa-, vallankäyttö-, pakonsanelema-) väline, johon he pakottavat muut.
Eli äiti pakottaa lapsen omiin rutiineihinsa. Sijaisäiti pakottaa lapsen omiin rutiineihinsa. Se on lapsuuden ikuinen kohtalo. Lapsuuden kohtalo on myöntyä aikuisten rutiineihin, aikuisten tahtoon, aikuisten aivoituksiin, lapsen tahto on aikuisen taskussa.
Kynien järjestely voi aikuisena olla hyväksyttyä, osoittaa tarkkuutta, huolellisuutta, järjestyksen tajua, pedanttisuutta, kykyä rutiineiden noudattamiseen.
Joillain on aivoissaan enemmän toista ja vähemmän toista ja päinvastoin ja sitten ne ei ollenkaan ymmärrä ja hyväksy toisiaan.
"Rakkautta ja rajoja" kuulostaa korvissani yhtä pahaenteiseltä ja väärältä ohjeelta kuin sitä edeltäneet "joka vitsaa vääntää se lastaan rakastaa :), oikeammin joka vitsaa säästää se lastaan vihaa" ja "tämä on ihan sinun omaksi parhaaksesi".
Onko rajat ja rutiinit ja niiden luominen ja käytäntöönpano vain aikuisten oikeus?
Miksi tätä oikeutta ei voisi vapauttaa sellaiselle lapselle, jolla on siihen sisäinen tarve, turvallisuuden rajoissa. Miksi aikuinen saa käyttää lapseen niin suurta valtaa, että turruttaa lapsen minuuden säännöillä ja lääkkeillä. Turrutettu lapsi ei voi kehittää aivojaan, voi vain olla alistettu mukavampi hoidettava.
Tämä kirjoitus sitten vain omaan arvoonsa, en ole ollut tekemisissä "vaikeiden" lasten kanssa, "lievien" vain, jotka hekin kokevat kyllä kovan lapsuuskohtalon aikuisten käsittelyssä..
- ........
niin ylivertaisia ja täydellisiä ja ei meillä jne jne mentaliteetillä varustettuja viranomaisia ja virkamiehiä, päättäjiä ja poliitikkoja riittää ja joka lähtöön
ja sitten on vielä tietenkin sinisilmäinen kansanosa
joka ei usko että viranomaiset rikkovat lainsäädäntöä eli toimivat rikollisesti
ja ihan jopa tavallisissa ja yleisissä ja jokapäiväisissä asioissakin!
_________________________
YK:n Lapsen Oikeuksien komitean viimeisin määräaikaisraportti/moitelista
ja tässä erikseen vielä
suomalaisten väärä(jopa rikollinen?) tapa hoitaa lastemme ja nuortemme terveyttä!
http://www.unicef.fi/files/unicef/pdf/LOSmaaraaikaisraportointi.pdf
LAPSEN OIKEUKSIEN KOMITEA
40. istunto
SOPIMUSVALTIOIDEN YLEISSOPIMUKSEN 44 ARTIKLAN MUKAISESTI ANTAMIEN RAPORTTIEN KÄSITTELY
-----------------
----------------------
38. Komitea on myös huolissaan tiedosta, jonka mukaan tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö
ADHD (Attention Deficit Hyperactivity Disorder) ja tarkkaavaisuushäiriö ADD (Attention Deficit
Disorder) diagnosoidaan väärin
ja tämän vuoksi mielialalääkkeitä määrätään liikaa huolimatta
lisääntyvistä todisteista näiden lääkkeiden haitallisista vaikutuksista.
39. Komitea suosittelee, että ADHD:n ja ADD:n diagnosointia ja hoitoa tutkitaan lisää,
mukaan lukien tutkimukset psyykelääkkeiden mahdollisista haitallisista vaikutuksista lasten
fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin,
ja että näiden käyttäytymishäiriöiden hoidossa
käytetään mahdollisuuksien mukaan muita käsittely- ja hoitomenetelmiä.
.....................
__________________
Tässä maassa näyttäisi olevan verovaroilla palkattu väkeä todistelemaan ja vakuuttelemaan kansalla ja ulkomaalaiselle esimerkiksi medialle
että meillä suomessa asiat on hyvin ja ei meillä mitään lakeja rikota eikä ihmisioikeuksia poljeta ja kaikki meillä suomessa on niin täydellisen hyvää ja hoidettu kuten lainsäädäntö vaatii jne jne jne jne
Eli käytännössä tämä virkamieskunta
joka ei ole vastuussa eikä vastaa eikä tiedä näiden kuntatasolla toimivien valeviranomaisten toiminnasta mitään
eikä ole edes kiinnostunut siitä
vakuuttelee niin kansalle, suurelle yleisölle
kuin esimerkiksi ulkomaiselle mediallekin
että meillä suomessa on kaikki niin hyvin ...........- Nervosa.
Jostain syystä Eu komission erityistyöryhmän sivut eivät auenneet minulle.
Toinen aihe, joka olisi ehkä syytä ottaa keskusteluun ovat syömishäiriöt, jotka vaikuttavat monilla eri tavoin lasten ja nuorten kasvuun ja kehitykseen.
Myös kilpirauhasen vajaa-, tai liikatoiminnalla on useita eri vaikutuksia nuorten kasvuun ja kehitykseen.
Voivatko nämä olla syynä huostaanottoihin?
Tunnetaanko sairaudet riittävän hyvin?
Telkkarissa aihetta on käsitellty sekä suomalaisissa ohjelmissa, että Dr. Phil ja Oprah ohjelmissa.
TV4 Tänään 16.8.2010 klo 13.00. Vatsasta maailmaan.
TV4 Tänään 16.8.2010. Mitä ruokamme sisältää?
Dr. Phil TV4 tänään 16.8.2010. Korkki kiinni. Koeyn holtiton alkoholinkäyttö tuhosi hänen tyttärensä lapsuuden.
Oprah. TV 4 tänään 16.8.2010 klo 17.45 Uusia kuulumisia.
Jenkeissä ollaan tutkimuksissa pidemmällä, joista voi ennakoida, mitä Suomessa on odotettavissa muutaman vuoden kuluessa.
Aihesta löytyy runsaasti tutkimuksia ja keskusteluita netissä.
haku > anoreksia < 213.000 "osumaa".
Haku > anorexia < 11. 400.000 "osumaa".
Linkki Anoreksia Wikipedia sivustolle. Anoreksia nervosa eli laihuushäiriö on syömishäiriö, josta kärsivällä ihmisellä (anorektikolla) on tarve pudottaa painoaan keinolla millä hyväsä. Vastoin yleistä käsitystä kaikki anorektikot eivät tunne itseään liian lihavaksi.
Kuvaus.
Seuraamukset.
Esiintyminen.
Seuraamukset.
Katso myös. Painoindeksi. Itseinho. Luettelo tunnetuista syömishäiriöistä
Syömishäiriöliitto.
Viitteet.
Aiheesta muualla.
Lääkärikirja Duodecim.
Poliklinikka. fi Coronaria, Media Oy. (mainostahoitteiset sivut).
Luokat. Masennus. Ravinto-oppi. Syömishäiriöt.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Anoreksia_nervosa
--- - 24
Enkä yhtään ihmettele. Sitä se psykiatrien väärä pokkurointi teettää, että lapsia kohdellaan väärin terveydenhoidossa:
"38. Komitea on myös huolissaan tiedosta, jonka mukaan tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö
ADHD ja tarkkaavaisuushäiriö ADD diagnosoidaan väärin ja tämän vuoksi mielialalääkkeitä määrätään liikaa huolimatta lisääntyvistä todisteista näiden lääkkeiden haitallisista vaikutuksista.
39. Komitea suosittelee, että ADHD:n ja ADD:n diagnosointia ja hoitoa tutkitaan lisää, mukaan lukien tutkimukset psyykelääkkeiden mahdollisista haitallisista vaikutuksista lasten fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin, ja että näiden käyttäytymishäiriöiden hoidossa käytetään mahdollisuuksien mukaan muita käsittely- ja hoitomenetelmiä. "
Moitteessa ei mainita AS-lapsia, mutta sama väärä hoito koskee Suomessa heitäkin. Edellä jo kerroin omasta kokemuksesta, mitä tapahtuu, jos lapsen luomat omat rutiinit yritetään ryöstää häneltä. Seuraa kaaos. Mitä enemmän stressiä lapsella on, sitä tiukemmin hän pitää kiinni rutiineistaan ja jos häntä ei ymmärretä koulussa riittävästi, rutiinien määrä kasvaa sitä mukaa. Voin hyvin ymmärtää, että lapseni rutiinit olivat huipussaan sijaishuollossa.
Otetaan esimerkiksi pieni alakoululainen, jonka on pidettävä 20 erilaista kynää penaalissa (hän on silloin mielestään hyvin varustautunut eri kynänkäyttötilanteisiin). Rutiini on se, että kaikki 20 kynää on vuoltava, että ne varmasti ovat priimakunnossa ja joku haluaa asettaa ne vielä pöydälle tiettyyn järjestykseen. Jos näitä ei ole tehty, ei tehtäviä voi tehdä ollenkaan.
Ymmärtävä aikuinen auttaa lasta kynien vuolemisessa ja järjestämisessä rupatellen samalla lasta kiinnostavista asioista, hetki on kaiken kaikkiaan kivaa yhdessä oloa ja sen jälkeen läksyjen tekoon päästään, aikuinen on vierellä, jos lapsi niin haluaa ja kaikki on hyvin, lapsi nauttii yhdessä olosta ja läksyistä. Ymmärtämätön sijaishoitaja määräsi lapsen läksyjen tekoon, tuli vaikka reilun puolen tunnin kuluttua tarkistamaan, joko kaikki on tehty ja alkoi raivota, että "yrittäisit edes, ethän sinä ole viitsinyt vielä edes aloittaa!" Lapsi meni täysin lukkoon ja läksyt jäivät tekemättä. Koko koulumenestys laski tärkeissä aineissa kolmella numerolla sen lukukauden aikana, jonka hän joutui olemaan laittomasti huostaanotettuna.
Psykiatri tulkitsee helposti lapsen rutiinit pakko-oireiksi, ahdistuneisuushäiriöksi tai pahimmillaan psykoosiksi, ja määrää niitä muka helpottavan lääkityksen, mikä on väärin! Heidän tarjoamansa kaikki väärä lapsen kohtelu tuhoaa lapsen terveyttä, eikö se sen tekisi aikuisenkin kohdalla! Minkä ihmeen takia Suomessa tuollaisten ihmisten annetaan puoskaroida näitä lapsia, vaikka oikeaa kuntoutustakin on jo tarjolla.
Olisi tosiaan aihetta tutkia, mikä vaikutus turhalla psykoosi-lääkityksellä on lapsen kehitykseen ja terveyteen, koska ei kai se turhaan annettuna mitään terveydenhoitoa olisi aikuisillekaan! - Tiedoksi.

Olisi tosiaan aihetta tutkia, mikä vaikutus turhalla psykoosi-lääkityksellä on lapsen kehitykseen ja terveyteen, koska ei kai se turhaan annettuna mitään terveydenhoitoa olisi aikuisillekaan!Wikipedia sivustolla runsaasti tietoa ja tutkimuksia aiheesta.
Wikipediasssa löytyy linkkejä useille eri tahoille jolloinka saa kattavamman kuvan aiheesta.
Tautiluokitus ja kriteerit.
Aikuisten adhd?
Adhd:n hoito.
Historia.
Yleismmät lääkkeet.
Adhd:n aiheuttamat vaikeudet.
Adhd:n syyt.
Dopaamiinihäiriöt.
Tutkimus ihmisellä.
Tautiluokitus ja kriteerit.
Katso myös.
Autismin kirjo.
Fataalialkoholisyndrooma.
Haastava käytös.
Univaje.
Aiheesta muualla.
ADHD keskus.
ADHD Liitto.
Poliklinikka.
Viitteet. Kirjallisuutta.
Aiheesta muualla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tarkkaavaisuus-_ja_ylivilkkaushäiriö
---- - 8
24 kirjoitti:
Enkä yhtään ihmettele. Sitä se psykiatrien väärä pokkurointi teettää, että lapsia kohdellaan väärin terveydenhoidossa:
"38. Komitea on myös huolissaan tiedosta, jonka mukaan tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö
ADHD ja tarkkaavaisuushäiriö ADD diagnosoidaan väärin ja tämän vuoksi mielialalääkkeitä määrätään liikaa huolimatta lisääntyvistä todisteista näiden lääkkeiden haitallisista vaikutuksista.
39. Komitea suosittelee, että ADHD:n ja ADD:n diagnosointia ja hoitoa tutkitaan lisää, mukaan lukien tutkimukset psyykelääkkeiden mahdollisista haitallisista vaikutuksista lasten fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin, ja että näiden käyttäytymishäiriöiden hoidossa käytetään mahdollisuuksien mukaan muita käsittely- ja hoitomenetelmiä. "
Moitteessa ei mainita AS-lapsia, mutta sama väärä hoito koskee Suomessa heitäkin. Edellä jo kerroin omasta kokemuksesta, mitä tapahtuu, jos lapsen luomat omat rutiinit yritetään ryöstää häneltä. Seuraa kaaos. Mitä enemmän stressiä lapsella on, sitä tiukemmin hän pitää kiinni rutiineistaan ja jos häntä ei ymmärretä koulussa riittävästi, rutiinien määrä kasvaa sitä mukaa. Voin hyvin ymmärtää, että lapseni rutiinit olivat huipussaan sijaishuollossa.
Otetaan esimerkiksi pieni alakoululainen, jonka on pidettävä 20 erilaista kynää penaalissa (hän on silloin mielestään hyvin varustautunut eri kynänkäyttötilanteisiin). Rutiini on se, että kaikki 20 kynää on vuoltava, että ne varmasti ovat priimakunnossa ja joku haluaa asettaa ne vielä pöydälle tiettyyn järjestykseen. Jos näitä ei ole tehty, ei tehtäviä voi tehdä ollenkaan.
Ymmärtävä aikuinen auttaa lasta kynien vuolemisessa ja järjestämisessä rupatellen samalla lasta kiinnostavista asioista, hetki on kaiken kaikkiaan kivaa yhdessä oloa ja sen jälkeen läksyjen tekoon päästään, aikuinen on vierellä, jos lapsi niin haluaa ja kaikki on hyvin, lapsi nauttii yhdessä olosta ja läksyistä. Ymmärtämätön sijaishoitaja määräsi lapsen läksyjen tekoon, tuli vaikka reilun puolen tunnin kuluttua tarkistamaan, joko kaikki on tehty ja alkoi raivota, että "yrittäisit edes, ethän sinä ole viitsinyt vielä edes aloittaa!" Lapsi meni täysin lukkoon ja läksyt jäivät tekemättä. Koko koulumenestys laski tärkeissä aineissa kolmella numerolla sen lukukauden aikana, jonka hän joutui olemaan laittomasti huostaanotettuna.
Psykiatri tulkitsee helposti lapsen rutiinit pakko-oireiksi, ahdistuneisuushäiriöksi tai pahimmillaan psykoosiksi, ja määrää niitä muka helpottavan lääkityksen, mikä on väärin! Heidän tarjoamansa kaikki väärä lapsen kohtelu tuhoaa lapsen terveyttä, eikö se sen tekisi aikuisenkin kohdalla! Minkä ihmeen takia Suomessa tuollaisten ihmisten annetaan puoskaroida näitä lapsia, vaikka oikeaa kuntoutustakin on jo tarjolla.
Olisi tosiaan aihetta tutkia, mikä vaikutus turhalla psykoosi-lääkityksellä on lapsen kehitykseen ja terveyteen, koska ei kai se turhaan annettuna mitään terveydenhoitoa olisi aikuisillekaan!Tämä on todella hyvä kuvaus ja hyvä kirjoitus. Psykiatrit tai muuten näihin lapsiin perehtymättömät eivät todellakaan saisi näitä lapsia hoitaa.
- Tunteiden tukahdutta
8 kirjoitti:
Tämä on todella hyvä kuvaus ja hyvä kirjoitus. Psykiatrit tai muuten näihin lapsiin perehtymättömät eivät todellakaan saisi näitä lapsia hoitaa.
Aika monimutkaiselta näyttää Dopamiini välittäjäaineen vaikutukset.
Hoidtaanko tutkimukset käytännösä Nallakorteilla ja piiroksien tulkinnalla?
Wikpedian linkissä usieta eri aiheita, kuten Dopamiini.
Dopammini on eräs keskushermoston välittäjäaineena toimiva hormoni.
Dopamiiniä tuotetaan aivojen hypolatalatalamuksen tyvitumakkeissa.
Tuottaako huostaanotto mielihyvää, vai mielipahaa?
Entä jos menee hermot ja alkaa vastutamaan huostaanottoa, tai alkaa käyttäytymään itsetuhoisesti, karkaa lastenkodista, rimpuilee niin, että ptää teipata tuoliin kiini , kääriä mattoon, tai vastustaa multaista alistamista?
Lainaus.
Dopamiinin vaikutuksesta.
Dopamiinin merkitys hermoston toiminnassa on monitehoinen ja osittain epäselvä.
Dopamiini säätelee liikkeitä ja sen puute aiheuttaa muun muassa dystonioita eli lihasten kouristelua, nykimistä ja muita pakkoliikkeitä. Ihmisen herkkyys voimakkaille kipuärsykkeille on kääntäen verannollinen aivojen dopamiinipitoisuudelle.
Dopamiini aiheuttaa mielihyvän kokemuksia ja osallistuu tunteiden säätelyyn.....
Sisällysluettelo.
Dopamiinistä eri sairauksissa Lähteet. Viitteet. Aiheesta muualla.
Lähteet.
Viitteet. Aiheesta muualla
http://fi.wikipedia.org/wiki/Dopamiini
---
- ...........
http://lipponen.blogit.uusisuomi.fi/2009/03/06/vanhempia-pakotetaan-antamaan-lapsensa-huostaan/
Vanhempia pakotetaan antamaan lapsensa huostaan
6.3.2009 7.45 | Päivi Lipponen | Yleinen
Lastensuojelulain mukaan jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun.
Nuoruusikäisten huostaanotot ja sijoitukset ovat lisääntyneet maassamme voimakkaasti.
Vuonna 2007 oli kodin ulkopuolella sijoitettuna 16 059 lasta ja nuorta. Edellisestä vuodesta sijoitettujen määrä kasvoi 285 lapsella ja nuorella. Sijoitettujen kokonaismäärä on kasvanut viime vuosina kahdesta viiden prosentin vuosivauhtia.
Pääsääntöisenä sijoituspaikkana ovat olleet nuorten laitokset tai ammatilliset yksityiset perhekodit. Miksi perhehoitoa ei ole kehitetty vastaamaan tarvetta? Se antaisi lapselle kodin ja perheen. Huostaanotoista tehdyn selvityksen perusteella lapset saivat paremman avun sijaisperheeseen sijoittamisesta, mutta tutkimuksen otantaryhmän lapsista yli puolet sijoitettiin laitoksiin.
Huolestuttavaa on myös se, että Tampereen alueen ja Etelä-Pirkanmaan sosiaalityöntekijät arvioivat, että noin puolet lasten huostaanotoista tehdään liian myöhään.
Lapsen hätään on puututtava nopeasti.
Sosiaalityöntekijät arvioivat lapsen huostaanoton taustalla esiintyvän usein vanhempien jaksamattomuutta (95% tapauksista) sekä riittämätöntä vanhemmuutta (88%). Myös vanhempien mielenterveysongelmat olivat työntekijöiden arvioiden mukaan yleisiä (60%). Vanhempien päihteiden väärinkäyttöä arvioitiin esiintyvän noin puolessa tapauksista. Pelkästään vanhempien päihteidenkäyttö ei siis ole syy huostaanottoon.
Olen törmännyt huostaanottokeskustelussa varsin outoon käytäntöön. Mielenterveysongelmia sairastavat lapset siirretään herkästi terveyspuolelta sosiaalitoimen asiakkaiksi. Tällöin uupuneille vanhemmille tarjotaan ratkaisuksi lapsen huostaanottoa eikä avohuollon tukitoimia.
Parhaillaan olen tekemisissä äidin kanssa, jonka lapsi tarvitsee lastenpsykiatrista intensiiviterapiaa. Äitiä painostetaan antamaan lapsi huostaan. Mikäli äiti ei suostu huostaanottoon, lapselle ei anneta terapiaa. Äidin tukena olevat sosiaalityöntekijät todistavat, että kyseessä ei ole lastensuojeluntarpeet. Kyse on siis vakiintuneesta tavasta hoitaa lasten mielenterveysongelmia.
Olen jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen ministerille. Miten näin voidaan toimia Suomessa 2000-luvulla? Mielenterveysongelmista kärsivien lasten tulee pysyä terveydenhuollon asiakkaina ja vanhempia pitää tukea vanhemmuudessa avohuollon keinoin. Terveydenhuollon ja sosiaalitoimen on tehtävä yhteistyötä. Lasta ja vanhempia ei saa pallotella.
Tapaamani isä kertoi, kuinka he olivat pyytäneet apua masentuneelle lapselleen. Lapsi oli otettu huostaan ja sijoitettu laitokseen. Lapsi ei saanut mitään terapiaa tuona aikana. Perheen piti taistella huostaanoton purkamiseksi. Isä totesi, että lapsen vuorokausimaksu oli ollut yhteiskunnalle n. 240 euroa ja sillä rahalla hän olisi voinut irtisanoa itsensä palkkatyöstään ja seurata lastaan vuorokaudet ympäriinsä. Mitään avohuollon toimia perhe ei saanut.
Jokainen voi miettiä kuinka ankara isku huostaanotto on vanhemmuudelle. Varmasti vanhemmat ovat uupuneita, kun perheen nuori sairastaa. Kysyn kuitenkin eikö huostaanotto ole turhan järeä ja yksilötasolla epäinhimillinen väline hoitaa lasten mielenterveysongelmia? Huostaanoton hinnalla voitaisiin perhettä tukea avohuollon kautta.
__________________________- ........
Räsänen: Kunta hyötyy huostaan otetusta lapsesta
Helsinki, 26. 10. (STT)
Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen mukaan hallitus on jättänyt korjaamatta kuntien valtionosuusjärjestelmän järjettömyydet.
Räsäsen mukaan lastensuojelun valtionosuuksien kertoimessa ei oteta huomioon avohuoltoa ja ennaltaehkäisevää työtä.
– Kunta saa siis sitä suuremman valtionosuuden, mitä enemmän lapsia otetaan huostaan, hän päivittelee kannanotossaan.
Myös työkyvyttömyyseläkkeissä on Räsäsen mukaan samankaltainen tilanne, kun sairastavuuskerroin ei kannusta vähentämään työkyvyttömien määrää.
– Päinvastoin – mitä nuorempana kuntalaiset siirtyvät työkyvyttömyyseläkkeelle, sitä enemmän kunta saa rahaa. Laskentatapa ei kannusta kuntaa panostamaan nuorten mielenterveyspotilaiden kuntouttavaan toimintaan, hän huomauttaa.
Päivi Räsäsen mukaan kunta saa siis sitä suuremman valtionosuuden,
mitä enemmän lapsia otetaan huostaan. Kuva: STT / Johanna Vuonokari
http://www.keskipohjanmaa.net/gen/591984.asp - ......
........ kirjoitti:

http://www.keskipohjanmaa.net/gen/591984.asphttp://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/08/1168396
Lapsia huostaanotetaan kyseenalaisin perustein
Julkaistu 10.08.2010 04:15 (päivitetty 13:13)
MTV3 - Nina Rahkola
Kunnissa puuhataan huostaanottoja nykyään kyseenalaisin perustein.
Esimerkiksi uupuneiden vanhempien pyytäessä lastenhoitoapua kunta saattaa tarjota ratkaisuksi huostaanottoa.
- Saamani kansalaispalautteen perusteella voisin kyllä sanoa, että huostaanottoihin päädytään nykyään ihan liian nopeasti, toteaa kansanedustaja Päivi Lipponen (Sdp).
Lipponen kertoo tapauksesta, jossa lapsen äiti oli pyytänyt kunnan virkamiehiltä, että hänen mielenterveysongelmainen lapsensa pääsisi terapiaan.
Kunta ei suostunut tarjoamaan toivottua terapiaa, mutta se tarjosi huostaanottoa, koska laki määrää, että kaikille huostaanotetuille lapsille on tarjottava terapiapalveluita.
Lapsen äiti ei suostunut luopumaan vanhemmuudestaan, ja seurauksena tästä kunta pakkohuostaanotti lapsen. Kunnassa perusteltiin huostaanottoa sillä, että äiti ei ymmärtänyt lapsen tarvetta.
Laki kuitenkin edellyttää, että kunnan on tarjottava asukkailleen avohuollon palveluita ennen kuin se ryhtyy raskaisiin lastensuojelun toimenpiteisiin kuten huostaanottoihin.
Avohuollon palveluilla tarkoitetaan muun muassa lastenhoitoa, toimeentulotukea tai terapiapalveluita, joiden avulla perheen ongelmat voitaisiin selvittää. Aina näin ei kuitenkaan toimita.
- Olen havahtunut siihen, että vanhemmat pelkäävät jo pyytää apua, koska joissain kunnissa on jatkuvasti huostaanoton uhka, toteaa Lipponen.
- Voi kysyä, onko myös sosiaalityöntekijöiden kiireellä ja ehkä osaamisen puutteella myös oma osuutensa kyseenalaisiin huostaanottoihin. Meillä on valitettavasti aika paljon epäpäteviä työntekijöitä lastensuojelussa ja sosiaalitoimessa tällä hetkellä, sanoo puolestaan kansanedustaja Päivi Räsänen (Kd.).
Yksi selitys kyseenalaisille huostaanotoille saattaa olla myös raha. Valtionosuuslain mukaan kunta saa sitä enemmän rahaa, mitä enemmän huostaanottoja se tekee. Laki ei kuitenkaan määrää, miten kunnan on raha käytettävä.
- Se raha ei todellakaan ole korvamerkittyä, vaan kunta voi käyttää sitä harkintansa mukaan. Ja kyllä minun mielestäni sillä, millä tavalla tätä rahavirtaa kuntiin säädellään, on oma vaikutuksensa kuntien toimintaan. Siitä ei pääse mihinkään, toteaa Räsänen.
Huostaanoton peruste olikin kehitysvamma
Torniolaisten Janita ja Sami Leppäniemen nuorin lapsi otettiin huostaan kolme vuotta sitten. Vanhempien mukaan huostaanotto oli aiheeton, mutta tilanne jatkuu edelleen.
- Vuonna 2007 veimme poikamme päivystykseen, koska hänellä oli hengenahdistusta ja kova kuume. Päivystyksessä lääkäri näki pojan kasvoissa mustelmia. Emme osanneet kertoa niiden alkuperää, jolloin lääkäri teki oman päätöksensä, että kyseessä on pahoinpitely, kertoo pojan äiti, Janita Leppäniemi.
Poika huostaanotettiin yön aikana. Vanhemmille kerrottiin, että poika palautetaan vanhemmille, jos poliisitutkinta osoittaa, etteivät mustelmat ole syntyneet pahoinpitelystä.
- Pyysimme itse poliisilta, että pääsisimme mahdollisimman pian kuulusteluihin. Kuulusteluissa todettiin, että mikään ei viittaa pojan pahoinpitelyyn. Pahoinpitelysyyte jäi siihen, mutta poikaa ei palautettu kotiin.
Huosta jatkui, ja sen seuraavana perusteena pidettiin virikedeprivaatiota. Keskosena syntynyt poika kehittyi normaalia hitaammin, minkä vanhemmatkin olivat huomanneet. Lääkäri tulkitsi kehitysviiveen johtuvan siitä, että vanhemmat eivät tarjonneet kuopukselleen riittävästi virikkeitä.
- Me olimme useaan otteeseen pyytäneet lääkäreiltä pääsyä tutkimuksiin, koska huomasimme, että poika ei kehity samaan tahtiin kuin esikoisemme. Kunnollisia tutkimuksia ei kuitenkaan tehty. Vasta huostaanoton jälkeen poika tutkittiin perusteellisesti, ja lääkäri totesi, että poika on lievästi kehitysvammainen, muistelee äiti.
Huostaanoton toinen peruste, virikedeprivaatio, kumoutui myös.
Huosta jatkuu, perusteet muuttuvat
Tänä päivänä perheen kahdesta lapsesta nuorimmainen on edelleen sijoitettuna toiseen perheeseen ja toiseen kuntaan. Nyt huostaa perustellaan äidin munuaissairaudella.
- Olen sairastunut 9-vuotiaana munuaissairauteen. Käyn sen vuoksi kolmesti viikossa dialyysissä. Nyt lääkärit käyttävät tätä perusteena sille, että huostaanottoa ei pureta. Minulla on kuitenkin lääkärintodistus, joka osoittaa, että olen täysin kykeneväinen hoitamaan kehitysvammaista poikaani. Tästä huolimatta huostaanottoa ei suostuta purkamaan, kertoo pojan äiti.
- Lisäksi huostaa perustellaan sillä, että sijaisperheelle on muodostunut kiintymyssuhde poikaan. Haluan kuitenkin sanoa, että myös minulla on kiintymyssuhde poikaani, joka on saanut alkunsa vaikeiden lapsettomuushoitojen jälkeen, äiti jatkaa.
Kunnissa ei olla halukkaita kommentoimaan huostaanottoja yksityisyydensuojaan vedoten.
Katso Nina Rahkolan juttu
* (Huomenta Suomen uutiset 10.8.2010)
p.s Kiitos myös Janitan perheelle rohkeasta esiintulosta ja omalla nimellä. - ......
...... kirjoitti:
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/08/1168396

p.s Kiitos myös Janitan perheelle rohkeasta esiintulosta ja omalla nimellä.Heitä molempia kannattaa ja on syytäkin pitää ajan tasalla lastensuojelun viranomaisasioissa.
Heillä on kummallakin halua ja tietoa kyseenalaistaa se meno ja meininki, mitä Suomessa kuntatasolla lastensuojelun nimissä tehdään ja touhutaan.
Joku sentään poliitikoistakin rohkenee puhua ääneen siitä todellisuudesta
mitä tässä maassa todella kunnissa tapahtuu,
piittaamatta näistä ainaisista rousulaisista
jotka vetoavat milloin mihinkin yksityisyyteen
ja ovat tietävinään kuntatasolla tapahvista perheille tehdyistä viranomaistapahtumista
vaikkei ole mitään todellista ja luettua, koettua tietoa asioista olekaan. - 26
oton syynä lanseerattiin lastensuojelusta mediaan silloin, kun lain vaatimia avohuollon tukia, siis perheiden ongelmiin oikein kohdennettuja tukia alettiin purkaa kuntien toimesta. Uusi termi kuului "riittämättömyys" tai "kyvyttömyys vanhemmuuteen". Se selitettiin siten, että vanhemmat eivät pidä arjen rakenteita, ruoka- ja nukkumaanmenoaikoja tai muuta vastaavaa. Kun asiaa tarkastelee lähemmin, se ei olisi ikinä saanut olla syy huostaanotolle.
"Sosiaalityöntekijät arvioivat lapsen huostaanoton taustalla esiintyvän usein vanhempien jaksamattomuutta (95% tapauksista) sekä riittämätöntä vanhemmuutta (88%). Myös vanhempien mielenterveysongelmat olivat työntekijöiden arvioiden mukaan yleisiä (60%). Vanhempien päihteiden väärinkäyttöä arvioitiin esiintyvän noin puolessa tapauksista. Pelkästään vanhempien päihteidenkäyttö ei siis ole syy huostaanottoon. "
Ennen edellistä lamaa - jolloin meillä oli vielä hyvä sosiaaliturva - ei puhuttu myöskään vanhempien jaksamattomuudesta mitään. Huostaanottolukujen ja sosiaaliturvan historian valossa on helppo huomata, että vanhempien jaksamattomuus kasvoi silloin kun olemassa ollut hyvä sosiaaliturvajärjestelmä päätettiin purkaa. Nyt kun siitä ei ole enää paljoa entiseen verrattuna jäljellä, ovat huostaanottoluvut niin suuret, että ulkomaillakin jo on vuosia ihmetelty ja kauhisteltu niitä. Suomalaisten on lapsellista olla niin naiiveja, että uskoisivat näissä oloissa enää poliitikkojen ja ls:n vastuuhenkilöiden rehellisyyteen näissä asioissa. - 17
Näin meilläkin oli:
"Parhaillaan olen tekemisissä äidin kanssa, jonka lapsi tarvitsee lastenpsykiatrista intensiiviterapiaa. Äitiä painostetaan antamaan lapsi huostaan. Mikäli äiti ei suostu huostaanottoon, lapselle ei anneta terapiaa. Äidin tukena olevat sosiaalityöntekijät todistavat, että kyseessä ei ole lastensuojeluntarpeet. Kyse on siis vakiintuneesta tavasta hoitaa lasten mielenterveysongelmia. "
Ei yhdellä maailman maalla ole MITÄÄN OIKEUTTA siirtää terapian, eikä psykiatrisen tai neurologisen hoidon tarpeessa olevia lapsia huostaanottoon!
Heidän hoitonsa kuuluu terveydenhoidon puolelle, kuten moni asiantuntija on julkisuudessakin rohkeasti todennut. Ministeri Risikolta oli (ja samalla koko hallitukselta) oli anteeksi antamatonta kuitata eduskunnassa asiasta esitetty kirjallinen kysymys vain sillä, että "psykiatriseen hoitoon kuuluu joskus huostaanottoja"!
Niin varmaan kuuluu, jos lasta on kotona kaltoinkohdeltu, mutta silloin onkin tavallinen huostaanotto, ei sitä tehdä silloin hoidon saamisen takia.
Poliitikot syyllistyvät rikokseen lasten ihmisyyttä vastaan siinä, että on sallittu käytännöksi siirtää sairaala- tai terapiahoidon tarpeessa olevat lapset sijaishuoltoon, vaikka he tulevat hyvistä kodeista. Koska suomalainen lastensuojelun suhteen toimitaan näin rikollisesti, on apu tilanteeseen saatava ulkomailta, jos suomalaispoliitikkoja ei saa nöyrtymään lakien noudattamiseen. - 31
17 kirjoitti:
Näin meilläkin oli:
"Parhaillaan olen tekemisissä äidin kanssa, jonka lapsi tarvitsee lastenpsykiatrista intensiiviterapiaa. Äitiä painostetaan antamaan lapsi huostaan. Mikäli äiti ei suostu huostaanottoon, lapselle ei anneta terapiaa. Äidin tukena olevat sosiaalityöntekijät todistavat, että kyseessä ei ole lastensuojeluntarpeet. Kyse on siis vakiintuneesta tavasta hoitaa lasten mielenterveysongelmia. "
Ei yhdellä maailman maalla ole MITÄÄN OIKEUTTA siirtää terapian, eikä psykiatrisen tai neurologisen hoidon tarpeessa olevia lapsia huostaanottoon!
Heidän hoitonsa kuuluu terveydenhoidon puolelle, kuten moni asiantuntija on julkisuudessakin rohkeasti todennut. Ministeri Risikolta oli (ja samalla koko hallitukselta) oli anteeksi antamatonta kuitata eduskunnassa asiasta esitetty kirjallinen kysymys vain sillä, että "psykiatriseen hoitoon kuuluu joskus huostaanottoja"!
Niin varmaan kuuluu, jos lasta on kotona kaltoinkohdeltu, mutta silloin onkin tavallinen huostaanotto, ei sitä tehdä silloin hoidon saamisen takia.
Poliitikot syyllistyvät rikokseen lasten ihmisyyttä vastaan siinä, että on sallittu käytännöksi siirtää sairaala- tai terapiahoidon tarpeessa olevat lapset sijaishuoltoon, vaikka he tulevat hyvistä kodeista. Koska suomalainen lastensuojelun suhteen toimitaan näin rikollisesti, on apu tilanteeseen saatava ulkomailta, jos suomalaispoliitikkoja ei saa nöyrtymään lakien noudattamiseen.Poliitikoilla ja muilla lastensuojelun vastuuhenkilöillä on tullut tavaksi lymyillä näiden väittämien takana:
- viranomaisten salassapitovelvollisuus, jota perustellaan perheen yksityisyydensuojalla
- yksittäistapauksiin ei puututa
Vanhemmilla ei ole salassapitovelvollisuutta ja siksi he voivat tuoda asiansa julkisuuteen. He eivät voi jättää esim. toimittajille tuomatta esiin kaikkia tapauksen yksityiskohtia, koska kaikki päätöksiin vaikuttavat seikat on oltava kirjattuna sossun asiakaskansiossa. Ne on merkitty aikajärjestyksessä sivunumeroittain ja päivämäärittäin. Mitään ei voi jättää välistä pois ilman, että sitä huomattaisiin.
Vaikka sosiaalitoimen kirjauksissa voi olla täysiä valheita perheistä - sekin on tullut todistetuksi monen kohdalla - niin siitä huolimatta moni vanhempi on tuonut asiansa julkisuuteen, joista SELVÄSTI NÄKYY törkeitä rikoksia perhettä kohtaan. On siis aivan turha vedota siihen, että viranomaisilla on salassapitovelvollisuus, koska vanhemmilla ei sitä ole. Mutta oikeutta ei Suomessa saa sittenkään, koska seuraavana esitetään täysin järjetön väite: Yksittäistapauksiin ei puututa. Jos talousrikosepäily nousee samalla tavalla julkisuuteen, niin niistä kyllä aloitetaan tutkimukset, mutta lasten elämä ei ole tälle maalle niin tärkeä asia, että yhteiskunnan sallimiin rikoksiin lapsia kohtaan puututtaisiin toteamalla se vain yksittäistapaukseksi.
Suomalaispoliitikkojen välinpitämättömyys, oman voiton ja kunnian tavoittelu, oma ahneus ovat käsittämätöntä julmuutta yhteiskunnan pienimpiä eli lapsia kohtaan. - Psykopaatit terapeut
31 kirjoitti:
Poliitikoilla ja muilla lastensuojelun vastuuhenkilöillä on tullut tavaksi lymyillä näiden väittämien takana:
- viranomaisten salassapitovelvollisuus, jota perustellaan perheen yksityisyydensuojalla
- yksittäistapauksiin ei puututa
Vanhemmilla ei ole salassapitovelvollisuutta ja siksi he voivat tuoda asiansa julkisuuteen. He eivät voi jättää esim. toimittajille tuomatta esiin kaikkia tapauksen yksityiskohtia, koska kaikki päätöksiin vaikuttavat seikat on oltava kirjattuna sossun asiakaskansiossa. Ne on merkitty aikajärjestyksessä sivunumeroittain ja päivämäärittäin. Mitään ei voi jättää välistä pois ilman, että sitä huomattaisiin.
Vaikka sosiaalitoimen kirjauksissa voi olla täysiä valheita perheistä - sekin on tullut todistetuksi monen kohdalla - niin siitä huolimatta moni vanhempi on tuonut asiansa julkisuuteen, joista SELVÄSTI NÄKYY törkeitä rikoksia perhettä kohtaan. On siis aivan turha vedota siihen, että viranomaisilla on salassapitovelvollisuus, koska vanhemmilla ei sitä ole. Mutta oikeutta ei Suomessa saa sittenkään, koska seuraavana esitetään täysin järjetön väite: Yksittäistapauksiin ei puututa. Jos talousrikosepäily nousee samalla tavalla julkisuuteen, niin niistä kyllä aloitetaan tutkimukset, mutta lasten elämä ei ole tälle maalle niin tärkeä asia, että yhteiskunnan sallimiin rikoksiin lapsia kohtaan puututtaisiin toteamalla se vain yksittäistapaukseksi.
Suomalaispoliitikkojen välinpitämättömyys, oman voiton ja kunnian tavoittelu, oma ahneus ovat käsittämätöntä julmuutta yhteiskunnan pienimpiä eli lapsia kohtaan.Tämä uutinen ehkä selvittää, miksi Nallakorttteja käytetään lapsiterapiassa ja huostaanottotilanteissa.
Olisiko ihmisten syytä huolissaan Varpu projektista ja lasten huostaanotoista?
Helsingin Sanomat. 17.8.2010.
Psykoterapiaopiskelijoiden koulutus huolettaa Psykolgiliittoa.
Psykologiliiton mukaan suuri osa Helsingin psykoterapiainstituutin opiskelijoista saattaa jäädä ilman psykoterapeutin nimikettä.
Vastuukouluttaja pitäisi Valviran mukaa olla psykoterapeutti, jolla on vaativa erityistason koulutus.
Psykoteterapiainstituutin toimitusjohtaja John Pihla johtaa vastuukouluttajana tiettävästi noin sadan ihmisen kouluttamista ainakin Helsingissä ja Tampereella, vaikka hänellä ei ole Valviran hyväksymää pätevyyttä mihinkään terveydenhuoltoalan tehtävään.
"On todellinen riski, etteivät hänen kouluttamansa ihmiset saa psykoterapeutin nimikettä", toteaa psykologiliiton puheenjohtaja Tuomo Tikkanen.
Jos koulutus ei täytä lupa- ja valvontaviraston vaatimuksia opiskelijat jäävät koulutuksen jälkeen ilman nimikkeen käyttöoikeutta.
Heitä ei tuolloin kirjata terveydenhuollon ammattihenkilöiden rekisteriin, eivätkä heidän mahdolliset potilaansa saa korvausta Kelalta.
Opiskelijat maksavat koullutuksesta 10.000 euroa.
Jelsingin psykoterapeuttiinstituutti on yksityinen yritys, joka antaa ratkaisukeskeistä psykoterapiakoulutusta eri puolilla maata.
Psykologiliiton mulaan osa instituutin kouluttajista täyttää Valviran vaatimukset.
Toimitusjohtaja Pihlan mukaan Valviran vaatimukset eivät sellaisenaan koske ratkaisukeskeistä psykoterapiakoulutusta.
Hän sanoo, että alan koulutuksessa eletään siirtymävaihetta, koska Suomessa ei ole koulutettu vaatimukset täyttäviä. psykoterapeutteja.
Valvira ei suostu kommentoimaan Helsingin psykoterapiainstituutin tilannetta.
Linkki Hesarin uutiseen ja keskusteluun.
HUOM. Katso haku artikkelin aihepiiristä.
Jo 20 vale-epäiltyä terveydenhuollossa.
Valvira. Yli 20 lääkärillä ja sairaanhoitajalla ei riittävää koulutusta.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Psykoterapiaopiskelijoiden koulutus huolettaa Psykologiliittoa/1135259389812
--- - Mayday!
Psykopaatit terapeut kirjoitti:
Tämä uutinen ehkä selvittää, miksi Nallakorttteja käytetään lapsiterapiassa ja huostaanottotilanteissa.

---Juurihan Hesarissa uutisoitiin, että psykoterapiaopiskelijoiden koulutus huolettaa psykologiliittoa.
Olisikohan suomalaisia psykoterapautteja koulutettu samalla kaavalla ("aivopesty")?
Vai voisivatko naispuoliset opettajat potea psyykkisiä häiriöitä PMS- , PMDD oireyhtymää, Endometrioosia. Estrogen dominacea . Hypoklycemiaa?
Helsingin Sanomat 17.8.2010.
Washington. Yli miljoonalla loppuvuodesta syntyneellä lapsella on saatettu virheellisesti todeta tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö ADHD.
Syy vääriin diagnooseihin on se, että lapset ovat luokkansa nuorimpia.
Tähän tulokseen ovat tulleet tutkimusta, jotka julkaistaan pian Journal of Health Economics-lehdessä, kertoi USA Today- sanomalehti tiistaina.
Michigan State Univercity- yliopiston tutkimusten mukaan luokan nuorimmilla lapsilla on 60 prosenttia suurempi mahdollisuus saada ADHD-diagnoosi kuin vanhemmilla lapsilla.
Väärillä diagnooseilla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia sanoi Michigan Staten professori Todd Elder. USA Todaylle.
Yhdysvaltojen viides- ja kahdeksasluokkalaisista luokkien nuorimmat käyttivät kaksi kertaa todennäköisemmin rauhoittavaa Rital lääkettä kuin vanhimmat luokkatoverinsa.
North Carolina Staten tutkimuksissa muistutetaan, että vaikka monet vanhemmat ovat tyytyväisiä Ritalin vaikutukseen, lääkkeellä on sivuvaikutuksia, kuten päänsärkyä, huimausta ja korkeaa verenpainetta.
Yhdysvalloissa noin 4,5 miljoonalla lapsella on todettu ADHD.
Linnkki uutiseen ja keskusteluun.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Luokan nuorimmat saavat helposti ADHD-diagnoosin Yhdysvalloissa/1135259412055
---- - 19
Mayday! kirjoitti:
Juurihan Hesarissa uutisoitiin, että psykoterapiaopiskelijoiden koulutus huolettaa psykologiliittoa.

----Ne harvat lapset, joilla on onni päästä laajaan neurologiseen arvioon ja saavat sieltä diagnoosin, niin tuskin virhearvioita on.
Toisaalta kyllä suomalainen käytäntö tehdä (joissain sairaanhoitopiireissä) muka jotain arvioita psykiatrian puolella, en ole koskaan luottanut niihin. En ole kyllä toisaalta ikinä kuullut, että kukaan olisi saanut sieltä neurologista diagnoosiakaan. Tuntemissani tapauksissa on psykiatrinen diagnoosi maininnalla adhd-piirtein. Kun sama lapsi pääsee neurologian puolen tutkimuksiin, siellä vasta varmistuu, täyttyvätkö adhd-diagnoosikriiteerit. Silti psykiatrian puoli huutaa joka puolella, että kyllä heidän tutkimuksiinsa voi luottaa. En todella usko siihen.
Mielestäni meillä psykiatrian yliarvostuksen takia suuri määrä lapsia jää vaille neurologian diagnoosia, jotka olisivat siihen oikeutettuja. Harmi vain, koska silloin ei ole mitään mahdollisuutta päästä oikeaan kuntoutukseenkaan. Tilanne näkyy sitten kouluissa, mutta mitäs se nyt päättäjiä kiinnostaisi. - kunta
riippuu paljon kunnasta missä asut toiset kunnat ei välitä eikä anna edes kuuluvia tukitoimia esim me asumme nyt turun lähellä aurassa täällä saa taistella kaikista kuuluvista palveluista. asuimme ennen huittisissa siellä lapsi huomioitiin yksilönä.kyllä me vanhemmatkin väsymme, kun joka asiasta pitää tehdä valituskirjelmät.
- paula lindeman
...... kirjoitti:
Heitä molempia kannattaa ja on syytäkin pitää ajan tasalla lastensuojelun viranomaisasioissa.
Heillä on kummallakin halua ja tietoa kyseenalaistaa se meno ja meininki, mitä Suomessa kuntatasolla lastensuojelun nimissä tehdään ja touhutaan.
Joku sentään poliitikoistakin rohkenee puhua ääneen siitä todellisuudesta
mitä tässä maassa todella kunnissa tapahtuu,
piittaamatta näistä ainaisista rousulaisista
jotka vetoavat milloin mihinkin yksityisyyteen
ja ovat tietävinään kuntatasolla tapahvista perheille tehdyistä viranomaistapahtumista
vaikkei ole mitään todellista ja luettua, koettua tietoa asioista olekaan.erityiskiitos päivi räsäselle välittämisestä.päivi tehnyt aloitteen yksityisesti sijoitettujen lasten lälkihuollosta
- Tietoa.
kunta kirjoitti:
riippuu paljon kunnasta missä asut toiset kunnat ei välitä eikä anna edes kuuluvia tukitoimia esim me asumme nyt turun lähellä aurassa täällä saa taistella kaikista kuuluvista palveluista. asuimme ennen huittisissa siellä lapsi huomioitiin yksilönä.kyllä me vanhemmatkin väsymme, kun joka asiasta pitää tehdä valituskirjelmät.
ADHD liitto ry.
Näillä sivuilla tietoa.
http://www.adhd-liitto.fi/
---
- keittiökieltä
- Aloitus ontuu ketjus
Meile koulun alku oli aivan päinvastainen kokemus, kuin artikkeli antaa ymmärtää. Kotona kyllä oli ollut ja on edelleen selkeät rutiinit, mutta koulussa niitä on paljon vähemmän. En yhtään ymmärrä, mitä artikkelissa edes tarkoitetaan väittämällä, että lapsi saisi koulusta turvaa rutiinien tarpeelleen.
Nyt kun lapseni on jo yläasteella, niin koko ajan vain vahvistuu se käsitys, että oppilaat saavat nykykoulussa tehdä lähes mitä tahansa, eikä siitä edes rangaista. Esim. lunttaaminen on sellainen asia, josta ei nykykoulussa saa mitään rangaistusta, opettajat vain nauroivat tilanteelle.
Lisäksi koulun tehtävä on turvata jokaiselle opiskelurauha ja turvallinen kouluympäristö, mutta niistäkään ei ole tietoa. Aivan samoin kuin viime vuosien hallitukset ovat näyttäneet koko kansalle, niin koulu opettaa tämän päivän lapsille, että mitä röyhkeämmin käyttäytyy toisia kohtaan, sitä paremmin elämässä selviää, ei m itään väliä, jos tulee rikkoneeksi lakeja siinä kun polkee toisia jalkoihinsa, kiitoksen ja kunnian saa aina suurin röyhkimys, eikä se TODELLAKAAN ole aina se erityisoppila, vaan joku aivan muu henkilö.- Tiedoksi.
Suomi Express tänään 30.3. tv2 klo 19.20.
Psykiatriset sairaalat kiini vaikka väkisin.
Ohjelmasta tulee uusinta, jonain päivänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216535Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5552261- 1471847
- 821224
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa971022- 72970
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.78907Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10833- 31827
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon146751