Yksityinen sairaankuljetus

kierrellenkin pääsee

Eilen tapahtuneen kaatumisen takia yritin useasti soittaa 112 kautta ambulanssia.

Monen soiton jälkeen vaivautuivat lähettämään "leikkiambulanssin" paikalle.

Vittuilujen säestämänä ilmoitettiin etten mahdu mukaan saattamaan, vaan minun pitää tulla taksilla perässä.

Suorin tie Malmin sairaalaan ei a-kuskille kelvannut, vaan piti kiertää ja kaartaa kunnes tulimme ihan toisesta suunnasta sairaalaan.

Selvästi yksityiset sairaankuljetus yritykset on ohjeistettu ajamaan "pitemmän kautta", että saavat
laskuttaa ylimääräisistä kilometreistä.

Kyse on siis aina petoksesta.

Viikolle pitää antaa poliisille tutkintapyyntö asiasta.

Saavat tutkia kuinka paljon meidän verorahoja palaa extrakilometreihin vuositasolla.
Kyseessä on todella isot rahat.

2

493

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Haartman

      Olis menny Harrmannin sairaalaan, olisivat saaneet enemmän kilometrejä..

      • Avutonta touhua

        Eniten rahaa palaa siihen kun ihmiset eivät osaa enää hoitaa perusflunssaakaan kotonaan vaan pitäisi päästä ambulanssilla sairaalaan kun luullaan että sillä pääsee jonojen ohi. Itsekkyys ja uusavuttomuus kukkivat. Lisäksi valittaa osataan kyllä, mutta kiitosta esimerkiksi hengen pelastamisesta ei tule koskaan. Suurin osa ambulanssitehtävistä nykyään ei vaatisi ambulanssia ollenkaan vaan peruskansalaiselta jonkinlaista maalaisjärkeä ja selkärankaa mitä ei löydy nykyään oikein enää keneltäkään. Eniten verovaroja siis kuluttavat uusavuttomat eikä ambulanssihenkilöstön reitin valinta sairaalaan.

        Lisäksi jos tilaat ammattilaiset paikalle niin he voivat mm. ajoreittinsä valita vapaasti. Alle 20km matkasta ei lisäkilometrejä makseta eli väitteesi siitä että ajettaisiin maisemareittiä kaupunkialueella on puppua. Ajoreitin valinnalle on varmasti ollut peruste. Ambulanssihenkilöstö kun osaa kiertää esimerkiksi tietyömaita ja joskus sairaaloissa on remontteja jolloin voi joutua kiertämään eri kautta nyt esimerkiksi. Mieltä ei paljon lämmitä jonkun urpon omaisen huomauttelu siinä vaiheessa. Jos suurin murheen aihe on ambulanssin ajoreitti sairaalaan niin vaivakin on varmasti ollut sitä luokkaa että sairaalaan olisi yhtä hyvin voinut mennä taksilla tai olla menemättä mihinkään ja potea vaivansa kotona eikä kuormittaa asialla ensihoitojärjestelmää, joka on ensisijaisesti hengenhätätapauksia varten. Aina kun ambulanssi sidotaan kuljettelemaan erinäisiä kolotuksia on riski että kiireellisesti apua tarvitsevan luo ei saada apua nopeasti.

        Lisäksi ambulanssiin tai sairaalaan ei ole tarkoituksenmukaista ottaa koko sukua mukaan. Saattaja otetaan toki heti mukaan jos se on perusteltua. Ihminen pärjää ambulanssimatkan aivan varmasti ambulanssihenkilöstönkin kanssa ja sairaalaan kannattaa tulla perässä vierailemaan vasta parin tunnin kuluttua kun siellä on ehditty tehdä tutkimuksia ja omaisille on jotain kerrottavaa. Ambulanssi siis ei ole mikään linja-auto, jolla koko naapurusto raijataan sairaalaan ihmettelemään vanhuksen kipeää lonkkaa.

        Sairaalassakin hoitajille ja lääkäreille tulee antaa työrauha ahtaissa tiloissa. Ei ole mitään järkeä kansoittaa päivystystä ylimääräisellä porukalla, joka pyörii hoitohenkilökunnan ja muiden sairaiden potilaiden ympärillä esimerkiksi infektioriskinä. Lisäksi odotusajat ovat sitä pidemmät mitä enemmän omaisia on erilaisine kysymyksineen ja vaateineen pyörimässä jaloissa. Päivystyksessä hoidetaan akuuttitilanne ja esimerkiksi sairaalan osastolle voi sitten mennä vierailuaikoina viettämään koko suvulla aikaa ja ihmettelemään. Oamiset toki otetaan huomioon, mutta omaisten tulisi myös ymmärtää että ketä nyt ensisijaisesti siellä sairaalassa hoidetaan, sitä hoitoa tarvitsevaa potilasta vai heidän kaikesta valittavia omaisiaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      39
      5248
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      85
      3752
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      48
      3145
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      62
      3045
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      11
      3025
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2383
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1878
    8. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      145
      1848
    9. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1825
    10. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1751
    Aihe