Olen usein ajatellut, miksi sijaisvanhemmat joutuvat kuuntelemaan kaikkia moitteita, piruiluja jne... Jos biosuku käyttäytyy näin, niin miksi sitä pitää sietää ja meille sanotaan vain että pitää ymmärtää?!?? Miksi? Jos joku muu puhuu meille näin ilkeästi, niin ystävyys katkeaa, tai voi jopa joutua vastaamaan sanoistaan oikeudessa, mutta biosuku voi ihan luvalla käyttää henkistä väkivaltaa ihmisiin jotka kaikkensa tekevät auttaakseen heidän suvun lasta. Onko heille tullut mieleen, että käytös vaikuttaa ja jos me sijaisvanhemmat olemme loukattuja ja pahalla mielellä on se suoraan vaikuttamassa myös lapsiin. Kaikki ihmiset surullisina hoitavat perhettään huonommin, kuin iloisina. Myös kun odottaa tapaamispäivää on jo edeltä jännittynyt, kun ajattelee sitä raskasta päivää, kun kuulee taas kuinka huonosti on se ja se. Ystävällisyys tuo iloa kaikille.
Mitä sylki suusta tuo
sijaisäiti
4558
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Samaa minäkin ihmettelen, juuri samoilla sanoilla sanottiin minullekin, että ei kannata välittää ja pistää mielestään pois kaiken, miten se onnistuu, kun olemme kunnon kansalaisia ja vastuuntuntoinen ihminen ottaa itseensä" jos kerran tekee parhaansa ja aina mollataan.
Soittoja satelee ja niissä kyllä huomaa, kuinka ala-arvoisia me sijaisvanhemmat olemme, pientä nälvintää koko ajan, ole siinä sitten hyvällä mielellä ja lapsiin ei saa kohdistaa mitään, mutta kai ne nyt huomaa, kuinka loukkaantuneet sijaiset ovat.
Meillä on kännykät otettu pois ja sitte soitetaan meen omiin, tuo on hyvä juttu tuo kaiutin saa kuulla mitä ne kyselee ja mollaa.
Ei tässä voi kaikkea lähestulkoonkaan kirjoittaa, kuinka ihmisarvoa loukkaavaa sanomista saa, mutta ei onneksi kaikilta.
Meillä on yksi perhe joka, siis suku joka on pirun-riivaama, en voi muuta sanoa.
kilttiä käytetään hyväksi. kiltit tytöt pääsee taivaaseen ja pahat mihin haluaa. niinhän ovimagneetissakin luki.
meitä sidotaan vaitiolo velvollisuudella, yksityisyyden suojalla ja sillä ettei saa syyllistää, kun on muutenkin vaikeaa: käsittää huostaanottoa, käsitellä omia tunteita, käsittää muiden tarkoitusperiä, yleensä ymmärtää toista osapuolta itsen ulkopuolella.
Bioisovanhempia vaivaa syyllisyys omasta "epäonnistumisesta" sanottiin minulle, koeta ymmärtää, hän käy surutyötä läpi yhä vielä 6v. huostaanoton jälkeen.
tekisi mieli mennä ja haastaa koko sijaisperhesysteemi oikeuteen.
meille annetaan kohtuuton taakka kannettavaksi ilman asianmukaista työnohjausta. meille sijoitetaan aina vain vaikeammin oirehtivia lapsia ilman, että saisimme selkeät ohjeet kuinka reagoida varkauksiin, tuhoamiseen ja manipulointiin. ilman että saisimme edes selvyyttä terapian rahoituksesta vaikka ryhmäkin jo olisi, vain maksumies puuttuu. odotetaanko, että me rakkaudesta lapseen alamme itse kustantaa hoitoja, joita selkeästi tarvitaan?
me hoidamme ilman koulutusta ja ilman asiantuntevaa tukea erittäin vaikeita ja monimutkaisia ihmissuhteita biosukuun. kuinka moni on saanut päivääkään koulutusta kuinka kohdata pykoottinen äiti? onko poliisin kutsuminen ainoa tapa?
jos vuosikymmenet onkin vain kiitollisuutta odottava sijaisvanhemmuus ollut halpa tapa hoitaa sijoitukset perheisiin (olemme niin kiitollisia lapsesta, emme odota muuta kuin, että hän kiittää meitä ja kunnioittaa työtämme), niin nykyään se ei riitä.
minä en halua kiitollisuutta enkä ylistystä keneltäkään. haluan vain ihmisarvoisen kohtelun. asiaankuuluvan ohjauksen. ja rauhan tehdä työtäni biokodissaan vaurioituneen lapsen eteen.sillä ymmärryksellä, jonka täällä kenttätyössä saa. teoria ja käytäntö kun tässäkin työssä usein kulkevat erillään.
Olen niin samaa mieltä kanssanne. Itse olemme kuunnelleet kaikenlaista jo pian kymmenen vuotta.
Välillä ollaan oltu jopa oikeudessa syytettynä kaikenlaisesta. Sossujen reaktio on, että ei oteta kantaa tai sanotaan just et älä välitä, sitä pitää ymmärtää.
Kuka ymmärtää sijaisvanhempaa?
Tarpeeksi raskasta yksin lasten oirehteminen, miksi meidän pitää kuunnella vielä biosuvun solvauksia?
Oikeutta sijaisvanhemmille!!!
Hyvä, että tulee tuotua julki voimakkain äänenpainoin koettu vääryys!
Itse teen erityisopettajan töitä enimmäkseen huostaanotettujen lasten kanssa ja koen aivan samanlaisia juttuja. "Hullut" vanhemmat voivat huutaa ja mekastaa ihan mitä vaan ja minun opettajana täytyy vain olla ja kuunnella. Saan syytöksiä ja törkyä ja uhkauksia, mutta joudun vain virkamiehenä kuuntelemaan ja nielemään. Rehtorin mielestä täytyy vaan kuunnella ja odottaa, että lapsi muuttaa toiseen kouluun.
Olen kyllä alkanut laittaa puhelinta kiinni ilmoittaen, että suostun keskustelemaan vain asiallisesti. Otan tapaamisiin aina toisen aikuisen mukaan ja pitäydyn hyvin tarkasti etukäteen sopimissani tapaamisaikatauluissa - en anna rönsyillä. Helpottaa vähän, mutta on tosi rasittavaa.
Myönnän, että on asioita, joita jätän joidenkin lasten kohdalla mielummin hoitamatta, kuin otan asioiden hoitamisen seurauksena huudot ja uhkaukset vanhemmilta. Armahdan itseäni.