hankalaa...

ajattelin kirjoittaa tänne, kun en tiennyt mistä muualtakaan kysyisin.
Olen kärsinyt koko ikäni välillä lievistä harhoista ja pakkoneurooseista, kuten sanojen toistelemisesta ja tavaroiden siirtelystä sun muusta. Nyt 3vuotta sitten sairastuin vakavaan masennukseen ja psykoosioireita alkoi ilmetä useammin ja voimakkaammin. Kuulen siis puheta, josta en saa selvää tai musiikkia päässäni. Olo on joskus epätodellinen. Joskus myös tuntuu, että joku koskee minua vaikka olkapäälle vaikka lähellä ei ole ketään. Stressi lisäsi näitä oireita. Masennuksesta olen selvinnyt jo jokseenkin hyvin ja elämä alkoi palautua jokseenkin normaaliksi, mutta nyt parin kuukauden aikana on tullut uusia oireita. Olen muuttunut epäsosiaaliseksi, mikä on minulle outoa. Ihmisten seura ei vain kiinnosta.
Suuria ihmismassoja välttelen ja pelkään. Ajatukset ovat alkaneet hieman takkuamaan. Huomasin sen ensin viikko sitten siitä että kirjoittaminen koneella, mitä tein paljon,) alkoi käydä hankalaksi. Olen aina ollut hyvä kirjoittaja ja se oire on hyvin häiritsevä. Ensin alkoi tulla kirjoitusvirheitä, todella paljon ja outoja sellaisia, kuten että kirjoitin isoja kirjaimia ihmeellisiin paikkoihin, ä kirjaimet muuttuivat a-kirjaimiksi ja ö-kirjaimet o-kirjaimiksi. Pilkun kohdalle saatoin laittaa kauttaviivan ja lauseiden sitten muodostaminen alkoi muttua vaikeaksi. Nyt kirjoittaminen tuntuu tyäläältä ja ajatus takkuaa ja katkeaa muutenkin. Olen aina kirjoittanut tarkka, huoliteltua tekstiä, jossa lauserakenteet ja kappalejaot ovatovat kohdallaan, ja ajatus on selkeää Tämäkään teksti ei tunntu ollenkaan minun kirjoittamaltani edes.. Myäs helpot laskutehtävät, kuten ne jotka ovat aina laitettava tekstin lopuksi tuntuvat hankalilta tai menevät väärin... Tänään on olo äärimmäisen epätodellinen ja epäilen psykoosia.. Leivänkin teko on hankalaa, kun saatan joutua miettimään todella tarkkaan mitä leivän päälle pitikään laittaa ja mitä tavaroita piti ottaa jääkaapista ulos ja sitten missä järjestyksessä leipä piti tehdä.. Ohjelmien seuraaminen ei onnistu koska ajatukset karkaavat enkä pysty seuraamaan juonta. lauseiden muodostus on hankalaa ja unohdan mitä olin sanomassa tai tekemässä.. jään helposti vain tuijottamaan tyhjää.

Meilä on suvussa skitsofreniaa ja oireita minulla on ollut lievinä aina, mutta tuntuu että ne pahenevat...
oiko tämä olla puhkeavaa skitsofreniaa, vai mikä on vialla? Olen juuri sen ikäinenkin,(siis kohta kolmenkymmenen) että tässä vaiheessa skitsofrenia normaalisti naisilla puhkeaa jos on puhjetakseen.......

Käyn kyllä psykologilla säännöllisesti ja puhun varmaan sielä kunhan saan ajan seuraavan kerran, mutta siihen on vielä aikaa..Olisi kiva kuulla jotain tai saada apua tai edes vertaistukea... sainpahan ainakin puettua sydäntäni, jos ei muuta..

pahoittelen tekstin sekavuutta ja kirjoitusvirheitä, mutta kuten sanoin, kirjoittaminen on minulle juuri nyt hyvin vaikeaa..
4418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

psykiatri on asiasta? Psykologihan ei ketään diagnosoi.

Äänestä
  • En ole puhunut tästä psykiatrin kanssa.. Käyn ainoastaan psykologilla.
    Psykiatrikäyntejä minulla on vain niissä tapauksissa että tarvisen jonkun tietyn lausunnon esim. kelaa varten tai sitten reseptienuusintaan. Voin tietysti sada aina ajan, mutta en toistaiseksi ole kokenut trvetta, koska olen voinut tähän asti ihan hyvin. En voi oikein muuta kuin odottaa ja katsoa mihin tilanne etenee. Tässä on kuitenkin mennyt vasta viikko ja psykoosi iski ekaa kertaa vasta eilen...
    Mutta nyt en kerkeä kirjoittamaan enempää, on mentävä töihin. katasotaan nyt miten siellä sitten sujuu.
    Olotila on nyt jokseenkin kohtuullinen. Toivottavasti pysyykin, että kykenen töitäkin tekemään.. Huoh..

    Äänestä

  • aloittaja.. kirjoitti:

    En ole puhunut tästä psykiatrin kanssa.. Käyn ainoastaan psykologilla.
    Psykiatrikäyntejä minulla on vain niissä tapauksissa että tarvisen jonkun tietyn lausunnon esim. kelaa varten tai sitten reseptienuusintaan. Voin tietysti sada aina ajan, mutta en toistaiseksi ole kokenut trvetta, koska olen voinut tähän asti ihan hyvin. En voi oikein muuta kuin odottaa ja katsoa mihin tilanne etenee. Tässä on kuitenkin mennyt vasta viikko ja psykoosi iski ekaa kertaa vasta eilen...
    Mutta nyt en kerkeä kirjoittamaan enempää, on mentävä töihin. katasotaan nyt miten siellä sitten sujuu.
    Olotila on nyt jokseenkin kohtuullinen. Toivottavasti pysyykin, että kykenen töitäkin tekemään.. Huoh..

    sain psykoosin eilen loppumaan rauhoittavilla psyykenlääkkeillä, joita minulla on jäänteenä jostain huonommasta ajanjaksosta.
    Psykiatrin apua en siis lääkkeen takia tarvitse vielä, eikä diagnoosia tehdä kovin lyhyellä aikavälillä. Se tässä pelottaakin. Asioiden pitää mennä aika pahaan jamaan ennen kuin edes diagnoosin saa... Parhaimmillaan tilaa tarkkaillaan puolikin vuotta ennen minkäänlaista alustavaakaan diagnoosia. Itselläni masennuksen lisäksi on diagnosoitu kerran päiväsairaalajakson jälkeen epävakaa persoonallisuushäiriö, jonka taas sitte seuraava psykiatri kumosi tuntematta tai puhumatta kanssani lainkaan. Että sellaista peliä. Turhauttavaa ja lannistavaa olla psykiatrien ja lääkäreiden armoilla ja pelinappulana..

    Äänestä

Mielestäni on hyvä, kun olet itse huolissasi omasta tilastasi. Et ole täysin psykoosissa.

kun sairastuin skitsofreniaan, valvoin kaikki yöt (miltei) ja aloin kuulla hiljaista, kuiskaavaa ääntä, samoin minulla oli aistiharhoja. Vaikka kuinka itse tiesin, ettei tilani ole normaali ja että saatan sairastua, se ei auttanut... olin aika sairas toisinaan.

Olen sitten kokenut psykoosin loppuvan ilman lääkehoitoa, toistuvan ja loppuvan ilmeisesti lääkehoidon ansiosta. Nyt en omasta mielestäni ole psykoosissa.

Kannattaisikohan sinun varata aika lääkärille tai sairaanhoitajalle HETI tai voitko keskustella jonkun muun todella ymmärtäväisen ihmisen kanssa.

Psykoosi voi olla tuskallista, jos sitä ei saa loppumaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirjoittaa.. kirjoitti:

ajattelin kirjoittaa tänne, kun en tiennyt mistä muualtakaan kysyisin.
Olen kärsinyt koko ikäni välillä lievistä harhoista ja pakkoneurooseista, kuten sanojen toistelemisesta ja tavaroiden siirtelystä sun muusta. Nyt 3vuotta sitten sairastuin vakavaan masennukseen ja psykoosioireita alkoi ilmetä useammin ja voimakkaammin. Kuulen siis puheta, josta en saa selvää tai musiikkia päässäni. Olo on joskus epätodellinen. Joskus myös tuntuu, että joku koskee minua vaikka olkapäälle vaikka lähellä ei ole ketään. Stressi lisäsi näitä oireita. Masennuksesta olen selvinnyt jo jokseenkin hyvin ja elämä alkoi palautua jokseenkin normaaliksi, mutta nyt parin kuukauden aikana on tullut uusia oireita. Olen muuttunut epäsosiaaliseksi, mikä on minulle outoa. Ihmisten seura ei vain kiinnosta.
Suuria ihmismassoja välttelen ja pelkään. Ajatukset ovat alkaneet hieman takkuamaan. Huomasin sen ensin viikko sitten siitä että kirjoittaminen koneella, mitä tein paljon,) alkoi käydä hankalaksi. Olen aina ollut hyvä kirjoittaja ja se oire on hyvin häiritsevä. Ensin alkoi tulla kirjoitusvirheitä, todella paljon ja outoja sellaisia, kuten että kirjoitin isoja kirjaimia ihmeellisiin paikkoihin, ä kirjaimet muuttuivat a-kirjaimiksi ja ö-kirjaimet o-kirjaimiksi. Pilkun kohdalle saatoin laittaa kauttaviivan ja lauseiden sitten muodostaminen alkoi muttua vaikeaksi. Nyt kirjoittaminen tuntuu tyäläältä ja ajatus takkuaa ja katkeaa muutenkin. Olen aina kirjoittanut tarkka, huoliteltua tekstiä, jossa lauserakenteet ja kappalejaot ovatovat kohdallaan, ja ajatus on selkeää Tämäkään teksti ei tunntu ollenkaan minun kirjoittamaltani edes.. Myäs helpot laskutehtävät, kuten ne jotka ovat aina laitettava tekstin lopuksi tuntuvat hankalilta tai menevät väärin... Tänään on olo äärimmäisen epätodellinen ja epäilen psykoosia.. Leivänkin teko on hankalaa, kun saatan joutua miettimään todella tarkkaan mitä leivän päälle pitikään laittaa ja mitä tavaroita piti ottaa jääkaapista ulos ja sitten missä järjestyksessä leipä piti tehdä.. Ohjelmien seuraaminen ei onnistu koska ajatukset karkaavat enkä pysty seuraamaan juonta. lauseiden muodostus on hankalaa ja unohdan mitä olin sanomassa tai tekemässä.. jään helposti vain tuijottamaan tyhjää.

Meilä on suvussa skitsofreniaa ja oireita minulla on ollut lievinä aina, mutta tuntuu että ne pahenevat...
oiko tämä olla puhkeavaa skitsofreniaa, vai mikä on vialla? Olen juuri sen ikäinenkin,(siis kohta kolmenkymmenen) että tässä vaiheessa skitsofrenia normaalisti naisilla puhkeaa jos on puhjetakseen.......

Käyn kyllä psykologilla säännöllisesti ja puhun varmaan sielä kunhan saan ajan seuraavan kerran, mutta siihen on vielä aikaa..Olisi kiva kuulla jotain tai saada apua tai edes vertaistukea... sainpahan ainakin puettua sydäntäni, jos ei muuta..

pahoittelen tekstin sekavuutta ja kirjoitusvirheitä, mutta kuten sanoin, kirjoittaminen on minulle juuri nyt hyvin vaikeaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu