Savuton kampus, savuinen pyörätie

savuton täti

Jouduin perjantaina pyöräilemään kotiin Viitaniemen ammattikoulun takaa kulkevan pyörätien kautta. Kulku osoittautui melkoisen vaikeaksi, sillä pyörätie oli tukossa nuorisosta, jota istui ja seisoskeli isoina laumoina keskellä pyörätietä tupakalla. Ympäriinsä levitellut tyhjät pullot ja muut roskat tekivät ohittamisesta vielä vaikeamman. Syykin tähän tien tukkimiseen selvisi, nimittäin ammattikoulun piha on täynnä kylttejä, joissa kerrotaan kampuksen olevan savuton. Kun tupakointi kampuksella on kielletty, se on siirtynyt viisi metriä kampuksen aidan ulkopuolelle, jonka reippaat nuoret olivat keksineet kaataa, jottei kulku turhaan hidastuisi.

Ammattikoulut muuttumassa savuttomiksi, otsikoi päivän Keskisuomalainen. Just joo, onhan se kiva kehuskella että meilläpä onkin savuton kampus, kun ongelma on sysätty aidan taakse syyttömien sivullisten riesaksi. Viitaniemen koulun päättäjät, olkaa ystävälliset ja rakentakaa syöpäkääryleriippuvaisille tupakkakatos. Pyörätien tukkivat tupakoitsijalaumat antavat huonon kuvan koko koulusta.

21

1068

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Make28v,108 kg

      Juu moinen nuoriso ärsyttää. Väistävät mua onneksi kokoni tähden, mutta pitää alkaa huutamaan pennuille!

    • Yrmy Körmy

      Kaupungin kouluviranomaisten pitäisi nopeasti puuttua tähän koulujen vastuuttomaan ja typerään toimintaan. Hoitakoon jokainen koulu omat tupakoitsijansa. Ei niiden pidä työntää näitä luusereitaan ohikulkijoiden riesaksi. Jos jokin älytön tupakkalaki kieltää tupakoinnin koulun alueella, niin muutettakoon, jokin koulun pihan nurkka julkiseksi alueeksi ja pilatkoot oppilaat keuhkonsa siellä.

      Tämä uusi käytäntö ei suinkaan vähennä tupakointia. Nuoriso päin vastoin rupeaa tekemään sitä kiusantekomielessä. Älyttömät kiellot pelkästään provosoivat heitä.

    • Röökaukseen!

      Amiksen vieressä, pyörätien toisella puolella oleva Viitaniemen maisemapelto, jonka voisi kasvukauden päätyttyä kyntää röökaajien ja pössyttelijöiden käyttöön.

    • Kjfw

      Viitaniemen ammattiopistossa on komennettu opettajat häätämään tupakoivia oppilaita liikeneväyliltä. Ei taida onnistua. Vaikka "savuttomasta kampuksesta" näyttää nyt tulleen arvovaltakysymys, olisi ylempien tahojen (johtoryhmä, poliisi ym) jo syytä puuttua asiaan.

      Oppilaitos tai työpaikka ei muutu savuttomaksi sillä, että se julistetaan sellaiseksi. Tupakointi on niin addiktoiva tapa, että sen harjoittajat joka tapauksessa polttavat. Vain harvat pystyvät lopettamaan sen kokonaan. Niin kauan kuin oppilaitoksessa on oppilaita tai opettajia, jotka tupakoivat, olisi koulu velvoitettava järjestämään alueeltaan tila tämän paheen harjoittamiseen eikä lykätä ongelmaa ympäristön riesaksi. Kun Ammattiopiston pihassa oli oma tupakkapaikka, ei oppilaista ollut juuri minkäänlaista haittaa. Nyt tilanne on kaoottinen.

      Selvästi merkitystä tupakkapaikasta on myos se etu, että se tarjoaa tilaisuuden tunnistaa ne, jotka sanotaan irti seuraavassa satsissa, tai joiden työsuhdetta ei vakinaisteta.

      • kuuskytluku

        aivotonta porukkaa, roskataan ja aiheutetaan häiriöitä, luultavasti on niin että sitä nuorta kiusataan joka uskaltaa olla roskaamatta ja muutenkin käyttäytyy siivosti, muutama aivoton tapaus vetää mukanaan muutkin ja näin tyhmyys tiivistyy, ovat mukamas koviksia kun uskaltavat istuksia keskellä tietä ja roskata yms..mutta annas olla kun koulumaailma alkaa olla takana ja aika otta se askel jotta joutuu työelämään jossa työkavereina paljon elämää nähneitä, sitten ollaan niin kusi sukassa ettei uskalleta edes puhua ja tiukan paikan tullen on itku silmässä joten se siitä kovuudesta ja röyhkeydestä, aikamoisia velliperseitä nykyään nuoriso..onneksi joukossa muutama todella järkevä tyttö tai poika.


      • muotti menny rikki

        aivoton kommentoi kuten arvata saattoi, eipä tyhmästä päästä viisaampia tarinoita lähde, mihin tuollaiset tyypit elämässä päätyvät? Todennäköisesti korttelia kiertämään omalla karvanoppaooppelilla jos äippä on antanut bensarahaa ja räkää ei osata pyyhkiä naamasta, suu auki vaan ajellaan ja hoetaan v....tua ja per.....ttä tai pahimmassa tapauksessa jäädään iskän ja äipän elätettäväksi ns peräkamarinpojaksi niin pitkäksi aikaa kunnes aika jättää vanhemmista.


      • pakollinen
        muotti menny rikki kirjoitti:

        aivoton kommentoi kuten arvata saattoi, eipä tyhmästä päästä viisaampia tarinoita lähde, mihin tuollaiset tyypit elämässä päätyvät? Todennäköisesti korttelia kiertämään omalla karvanoppaooppelilla jos äippä on antanut bensarahaa ja räkää ei osata pyyhkiä naamasta, suu auki vaan ajellaan ja hoetaan v....tua ja per.....ttä tai pahimmassa tapauksessa jäädään iskän ja äipän elätettäväksi ns peräkamarinpojaksi niin pitkäksi aikaa kunnes aika jättää vanhemmista.

        Anteeksi, mutta miksi nimimerkin "kuuskytluku" kirjoitus oli mielestäsi aivoton? Minun mielestäni se oli kyllä melko osuva.


      • sivustaseuraaja
        pakollinen kirjoitti:

        Anteeksi, mutta miksi nimimerkin "kuuskytluku" kirjoitus oli mielestäsi aivoton? Minun mielestäni se oli kyllä melko osuva.

        Nimimerkki "muotti menny rikki" ei ilmeisesti ole vastannut nimimerkille "kuuskutluku", vaan väliin törkeyksiä huudelleelle apinalle, jonka viesti on sittemmin poistettu. Kun asiaton viesti poistetaan, siihen lähetetyt vastaukset jäävät kuitenkin näkyviin.


      • järjetöntä
        sivustaseuraaja kirjoitti:

        Nimimerkki "muotti menny rikki" ei ilmeisesti ole vastannut nimimerkille "kuuskutluku", vaan väliin törkeyksiä huudelleelle apinalle, jonka viesti on sittemmin poistettu. Kun asiaton viesti poistetaan, siihen lähetetyt vastaukset jäävät kuitenkin näkyviin.

        Mutta tuohan on typerää ja aiheuttaa käsittämätöntä sekaannusta. Miten kukaan voi seurata keskustelua, jos välistä poistellaan viestejä, eikä ole selvillä, että kuka kenellekin vastaa?


    • ...
      • .

        eipä ne sinne osoita, vaan oppilaat menevät sinne missä on helpoin käydä tupakilla.


    • Tupak oimaton

      Uudesta tupakkalaista taitaa tulla samanlainen susi kuin aikanaan alkoholin kieltolaista. Kieltolain johdosta alkoholin kulutus nousi voimakkaasti. Kansa ei lakia noudattanut. Ei tupakointiakaan kielloilla voi lopettaa. Jos esimerkiksi oppilaitokset yrittävät pakottaa täyskiellon, niin tupakointi siirtyy kaikenlaisiin salaisiin paikkoihin, jolloin seurauksena saattaa olla jopa tulipaloja, tai sitten siitä tulee lähialueiden riesa.

      Esimerkki tupakantuskasta: Olin kerran hoidettavana Kyllössä. Samassa huoneessa oli himotupakoija. Hän halusi ehdottomasti keskellä yötä tupakalle. Kun häntä ei aluksi päästetty, niin hän rupesi keräämään tavaroitaan ja ilmoitti lähtevänsä kotiin. Niinpä yökön ei auttanut muu kuin päästää hänet ulko-ovelle sauhuille, koska hän olisi muuten metelillään herättänyt koko osaston. Ja Kyllön sairaala on periaatteessa savuton. Käytännössä sielläkin on joskus pakko luistaa periaatteista.

    • Sirpa S

      Nuorisossa on tulevaisuus....siis huono sellainen.

      • se sama

        itsekin ihmetellyt, kuinka nykyään ihmisten ja erityisesti nuorten täytyy olla tuollaisia, sotketaan, huudellaan, räyhätään, aiheutetaan häiriöitä, syljeksitään ja eletään muutenkin holtittomasti.
        Miksi ei voi käyttäytyä siivosti, olla kohtelias yms. nuoret naisetkin nykyään todella surkeita tapauksia, naiseus kaukana kun räkä lentää ja sätkä roikkuu suupielessä ja eritoten sitä v...ttu sanaa kuulee jatkuvasti, kuinka näistä saadaan esim sairaanhoitajia joiden vastuulle voi jättää sairaan ihmisen tai kuinka näistä nousee rehellinen ja jämpti kansanedustaja tai ministeri, todellakin näyttää huonolta tulevaisuus, onko syy vanhemmissa, koulumaailmassa vai missä?
        Tulipahan vaan mieleen koulukiusaaminen yms..esim vaatteet täytyy olla juuri muodinmukaiset jne..suomeenkin kouluihin kaikille samanlaiset kouluasut niin ainakin vaatteiden vuoksi kiusaaminen loppuisi ja köyhien perheiden ei tarvitsisi ostaa jatkuvasti kalliita muotivaatteita vaan edullisesti valmistettavat koulupuvut, tällaisilla seikoilla kouluihin alettaisiin saada joku tolkku ja nuorisoa ns ruotuun.


    • 0ir345

      Ammattiopiston oppilaat seisovat keskellä tietä aivan tahallisesti, vaikka reunoilla olisi tilaa riittävästi. En käsitä miksi valvovat opettajat komentavat tupakoivat oppilaat nimenomaan yleisille kevyen liikenteen väylille, kun Ammattiopiston vieressä on monia joutavia alueita, jotka eivät kuulu koulun tontiin. Jos oppilaat ohjattaisiin sinne yleisen tien asemesta, niin heistä ei olisi mitään häiriötä. Miksi ohikulkijoiden pitää kärsiä opiston johdon kummallisesta jääräpäisyydestä tässä asiassa?

    • twertrw

      pahemmin tilaa anna pyöräilijöille ja kävelijöille! 50 jeppee ja muijaa seisoskelee pyörätien leveydeltä!

    • Norttiaski

      Kunnoliset röökikatoksetkin amiksessa mihin kerkes aina välkällä kuin juoksi kumpi sit parempi ?

      • Putki 2

        Niin olikin, v 65 kun minä opiskelin tuolla niin järjestys oli kohillaan, oli tupakkikatos pihan perillä ja siellä komia kaivonrengas tuhkiksena, liikunnan opettaja T*****a kävi välillä siellä juttusilla, silloin tupakointi ei ollut kellekkään ongelma, niin kuin tänä päivänä.


      • ghghdhddh

        katokset kuin se, että pelottelevat mummoja pyörätiellä!


      • Pyypää

        Koulutuskuntayhtymä ilmoittaa hurskaasti olevansa savuton. Se on ulkoistanut savuttajansa tukkimaan yleisiä kulkuväyliä. Rahoittajien (siis kuntien) olisi otettava yhtymän toiminta seurantaan. Se ei ilmeisesti kykene pitämään oppilaitoksissaan minkäänlaista järjestystä. Olkoon sitten tupakkalakeja tai ei, niin oppilaiden ei pitäisi käyttää teitä tupakkapaikkoinaan.


      • Säh 3
        Putki 2 kirjoitti:

        Niin olikin, v 65 kun minä opiskelin tuolla niin järjestys oli kohillaan, oli tupakkikatos pihan perillä ja siellä komia kaivonrengas tuhkiksena, liikunnan opettaja T*****a kävi välillä siellä juttusilla, silloin tupakointi ei ollut kellekkään ongelma, niin kuin tänä päivänä.

        Mutta Tapsahan olikin mies paikallaan, todella mukava opettaja, ei pakottanut mihinkään mikä ei napannut, mitähän Tapsalle tänä päivänä kuuluu, tietääkö kukaan?


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      106
      1874
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      7
      1461
    3. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1447
    4. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1429
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      148
      1372
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      95
      1290
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1287
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      648
      1219
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1097
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1088
    Aihe