Miehelle

Joskus toivon että kaikki muuttuisi meidän elämissämme, niin että me saisimme ottaa toisistamme rauhassa ja avoimesti selvää, tutustua siten perinteisellä tavalla treffien merkeissä, tehdä sellaisia ihan tavallisia asioita yhdessä mitä toisiinsa ihastuneet kaksi ihmistä tekevät.

Ehkä oikeasti en sitä toivo, olenhan perin realistinen persoona. Elämä tuntuu aina joskus niin epäreilulta, miksi me kaksi aikoinaan näimme, ihastuimme, tutustuimme. Miksi me vedimme toisiamme puoleemme, miksi annoimme haluillemme luvan. Miksemme osaa, pysty tätä lopettamaan. Olemmehan me koittaneet, ehkä emme vain halua lopettaa vaikka yritämme toisillemme aina vakuuttaa toisin. Joku sanoisi ettei se kestä, se menee pian ohi tai myöhemmin. Joskus toivon että menisikin, sinäkin kai toivot niin. Oikeasti en kuitenkaan toivo niin, etkä kai sinäkään.

Sinulle en uskalla tätä kertoa koskaan, koska en itsekään usko siihen aina. Sitä että olen rakastunut sinuun, sitä että rakastan sinua. Oikeasti. Aidosti. Ja aina. Siksi jaksan jatkaa. Vaikka tunteeni eivät asu kotonani. Olen tietoinen ettet tunne samoin, jos tuntisit, kai kertoisit. Siispä rakkaus jaksaa kantaa, sinun motiiveistasi en tiedä. Järki ihmisenä ne ovat varmasti minulle, tunne ihmiselle käsittämättömän vaikeita ymmärtää.
7599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

vois yrittää tavata kun sais siihen kutsun?minusta ei ole ottamaan ensinmäistä askelta.voisikko sinä tehdä sen?

Äänestä
  • Et taida olla hän jolle kirjoitin.

    Äänestä

aivan samaa. Uskon meihin!

Äänestä
  • Hän ei taida haluta samaa, ei ole sanonut haluavansa, päinvastoin koittaa ottaa kevysti ja kevyemmin. Oletettavasti ottaa eikä edes koita.

    Äänestä

  • Kaipaava sydän kirjoitti:

    Hän ei taida haluta samaa, ei ole sanonut haluavansa, päinvastoin koittaa ottaa kevysti ja kevyemmin. Oletettavasti ottaa eikä edes koita.

    voisikko kertoo jotain...tunto merkkiä?vaikka siitä kelle tarkotat.tai itestäs.

    Äänestä

Sinä voisitkin olla minun kaunis vastakappaleeni tässä maailmassa. Joten kirjoitan tämän nyt ikään kuin "sinulle" vaikka voikin olla ihan jonnekin muualle "hänelle". Minäkin toivoin joskus, että olisimme kohdanneet vapaina ihan sattumalta vaan jossain ja ruenneet tekemään normaalisti sellaisia asioita joita kaksi toisiinsa ihastunutta henkilöä tekevät. Juurikin tapailemaan treffien merkeissä jne. Mutta aina ei voi valita milloin haluaa minkäkin asian tapahtuvan elämässään, mutta sen voi valita että mitä sille asialle tekee kun se kohdalle sattuu... Siksi me tänä päivänä olemme tässä tilanteessa missä olemme. Mutta et sinä mietteistäni ole mihinkään lähtenyt.

Jaksamista sinulle arkeesi.

Äänestä
  • Voisin olla, tai sitten en. Kukaanhan ei sitä varmaksi osaa sanoa ilman tunnisteita, enkä usko tässä tunnisteita tarvittavankaan.. Koska tiedän olevani hänen/sinun mietteissään ja ajatuksissa sanomattakin, tulen olemaan siellä aina kuten hän minun.. Eikä hänen tarvitse koskaan tietää mitä tunnen, parempi niin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaipaava sydän kirjoitti:

Joskus toivon että kaikki muuttuisi meidän elämissämme, niin että me saisimme ottaa toisistamme rauhassa ja avoimesti selvää, tutustua siten perinteisellä tavalla treffien merkeissä, tehdä sellaisia ihan tavallisia asioita yhdessä mitä toisiinsa ihastuneet kaksi ihmistä tekevät.

Ehkä oikeasti en sitä toivo, olenhan perin realistinen persoona. Elämä tuntuu aina joskus niin epäreilulta, miksi me kaksi aikoinaan näimme, ihastuimme, tutustuimme. Miksi me vedimme toisiamme puoleemme, miksi annoimme haluillemme luvan. Miksemme osaa, pysty tätä lopettamaan. Olemmehan me koittaneet, ehkä emme vain halua lopettaa vaikka yritämme toisillemme aina vakuuttaa toisin. Joku sanoisi ettei se kestä, se menee pian ohi tai myöhemmin. Joskus toivon että menisikin, sinäkin kai toivot niin. Oikeasti en kuitenkaan toivo niin, etkä kai sinäkään.

Sinulle en uskalla tätä kertoa koskaan, koska en itsekään usko siihen aina. Sitä että olen rakastunut sinuun, sitä että rakastan sinua. Oikeasti. Aidosti. Ja aina. Siksi jaksan jatkaa. Vaikka tunteeni eivät asu kotonani. Olen tietoinen ettet tunne samoin, jos tuntisit, kai kertoisit. Siispä rakkaus jaksaa kantaa, sinun motiiveistasi en tiedä. Järki ihmisenä ne ovat varmasti minulle, tunne ihmiselle käsittämättömän vaikeita ymmärtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu