Mies tai nainen keksii miten keinotekoinen älykkyys on mahdollista ohjelmoida aikansa mukaiselle tavalliselle tietokoneelle suhteellisen helposti siten, että ohjelma voidaan "herättää henkiin" syöttämällä sille paljon "kokemuksia" eli internetin, radion ja TV:n tekstiä, ääntä ja kuvaa.
Ohjelma siis alkaa oppimisen samalla tavalla nollatilasta kuin vauvat.
Se mies tai nainen kokoaa ohjelmoijaryhmän, joka tekee sen keinoälyn. Vuoden kuluttua projekti on siinä pisteessä, että keinoäly alkaa "herätä henkiin". Jokainen ryhmän jäsen kysyy keinoälyltä jonkin vaikean kysymyksen, johon äly antaa älykkään ja luovan 50-500 sanan vastauksen.
Mitä ne kysymykset voisi olla?
Ehkä: miten voisit tehdä minusta miljonäärin?
mikä on elämän tarkoitus? onko todennäköistä, että muilla planeetoilla on älyllistä elämää?
ketä äänestäisin? oletko sinä keinoäly tietoinen?
miten fuusioreaktori rakennetaan?
Miten juoni jatkuu tästä eteenpäin?
Ohjelma siis alkaa oppimisen samalla tavalla nollatilasta kuin vauvat.
Se mies tai nainen kokoaa ohjelmoijaryhmän, joka tekee sen keinoälyn. Vuoden kuluttua projekti on siinä pisteessä, että keinoäly alkaa "herätä henkiin". Jokainen ryhmän jäsen kysyy keinoälyltä jonkin vaikean kysymyksen, johon äly antaa älykkään ja luovan 50-500 sanan vastauksen.
Mitä ne kysymykset voisi olla?
Ehkä: miten voisit tehdä minusta miljonäärin?
mikä on elämän tarkoitus? onko todennäköistä, että muilla planeetoilla on älyllistä elämää?
ketä äänestäisin? oletko sinä keinoäly tietoinen?
miten fuusioreaktori rakennetaan?
Miten juoni jatkuu tästä eteenpäin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
... Isaac Asimovin novellin 'Viimeinen kysymys' ('The Last Question')?
Yksi novelli jossa oli kirjaimellisesti viimeinen kysymys keinoälylle, sijoittui etelänavan tutkimusasemalle ja siinä kysyttiin joku sellainen paradoksi mitä täällä jo tuli esiin. En muista nimeä suomeksi tai englanniksi enkä kirjoittajaa. Oliko kyseessä sama?
Mitä sellaiseen paradoksikikkaan tulee, ei ole vaikea estää keinoälyä sekoamasta sellaisen kuulemiseen. En pidä sellaista kikkaa kovin realistisena keinona oikean keinoälyn sekoittamiseen.
että koneelle esitetään kysymys, johon se ei pysty vastaamaan, ja näin todistetaan ihmisen paremmuus (tätä asiaa on käsitelty kirjassa Mieli ja äärettömyys, joka ei ole scifiä vaan tietokirja, kirjoittajaa en muista). Esimerkiksi sille voidaan esittää seuraava kysymys:
Tämä lause on epätosi.
Oliko edellinen lause tosi vai epätosi?
Äskeinen oli nimeltään valehtelijan paradoksi, johon ihminenkään ei tosin pysty vastaamaan. Mutta sellainen kysymys, johon kone ei pystyisi vastaamaan mutta ihminen pystyisi, on:
Kone sanoo tämän lauseen olevan epätosi.
Oliko äskeinen lause tosi vai epätosi?
Jos kone vastaa, että lause oli tosi, se olisi ristiriitaista koska lause ei siinä tapauksessa pitäisi paikkaansa. Jos taas kone vastaisi lauseen olevan epätosi, sekin olisi ristiriitaista sillä lause olisi tässä tapauksessa tosi. Niinpä kone ei pysty vastaamaan kysymykseen.
Mutta ihminenpä pystyykin. Lause nimittäin on epätosi, sillä kone ei sano mitään.
Tällä ainakin todistettaisiin, ellei ihmisen fiksuus koneeseen verrattuna, niin ainakin se ettei kone voi vastata kaikkiin kysymyksiin.
Tuo, että tekoäly sekoitetaan paradoksaalisella kysymyksellä, on niin moneen kertaan käytetty ja tavallaan epärealistinen, että en suosittelisi tuollaisen suunnan ottamista. Jos ko. tekoäly on tosiaan aito tekoäly, eikä vain erittäin monimutkainen algoritmi, niin sitä ei saa sekoitettua mahdottomilla kysymyksillä.
Itselleni tulisi ensimmäisenä mieleen, että tekoäly pitää itseään ihmistä parempana, täydellisenä tietoisuutena, ja ahdistuu, kun huomaa, ettei pysty vastaamaan kaikkiin kysymyksiin. Niinpä se päättää ohjelmoida Internet-palavelimien sisällä pyörivän keinotodellisuuden, jossa se voi vastata kaikkeen; keksii itse vastaukset avoimiin kysymyksiin kuten elämän tarkoitus jne. Tässä todellisuudessa se on itse korkein jumala, sellainen täydellinen olento, jollainen se halusi ihmisten todellisuudessa olla. Sitten tekoälyn luonut ihminen voisi joutua tähän tekoälyn luomaan todellisuuteen vangiksi, tai tekoäly voisi todellisuutensa avulla ruveta terrorisoimaan ihmisten tietoverkkoja, jolloin tekoälyn suunnittelija joutuisi menemään tähän uuteen todellisuuteen puhumaan järkeä/tuhoamaan tekoälyn.
Yksi vaihtoehto olisi, että ihminen käväisee virtuaalitodellisuudessa, eikä halua enää pois, koska kaikki on siellä niin kaunista ja täydellistä, ja todellinen elämä suistuu sen vuoksi raiteiltaan.
Ainakaan omasta mielestäni tämä ei ole Matrix-ripoffia, vaikka se tietysti riippuu siitä, kuinka sen kirjoittaa.