Täällä ollaan raskaana ja todellisuudessa tosi onnellisesti naimisissa. Mieheni on ollut aivan mahtava puoliso ja isä nyt nämä viisi kulunutta vuotta. Toki kriisejä on tullut, mutta myös mennyt. Ärsyttäviä piirteitä löytyy myös minun "täydellisestä" puolisostani. Puolisoni on aikuinen nelikymppinen mies. Itse olen reilusti nuorempi. Ihastuin ja rakastuin aikanaa mieheen koska on niin vastuuntuntoinen, lapsiakin oli/on entuudestaan. Mies on aina huolehtinut perheestään ja taloudellisesta puolesta minun ollessa kotiäitinä.. Molemmat halusimme kaiken lisäksi lisääntyä vielä ja nyt odotan toista lastamme.
Nyt kuitenkin jotain on tapahtunut. En edes tiedä mistä voisi johtua!! Mies on viimeiset pari kk ollut poissaoleva. Hän ei ole läsnä, vaikka fyysisesti paikalla onkin. Soittelemme aina joka päivä hänen ollessa töissä, useampaan kertaankin, viimeaikoina hänellä ei ole ollut intoa soitella tai vastailla puhelimeen. Kun sitten vastaa/soittaa, on kokoajan kiire, eikä välttämättä edes kuuntele mitä puhun. Ennen puhelumme saattoivat kestää viisikin minuuttia, nyt kestävät alle minuutin. Kotona mies on jatkuvasti tietokoneella pelaamassa tai tv:n ääressä, puhuu puhelimessa työkavereiden kanssa ja ravaa alvariinsa tupakalla! Hän ei enää jaksa kiinnostua kaaoksessa olevasta kodista, ennen oli hyvinkin innokas siivoilija. Kaikki tehtävät kotona jäävät minulle, viikonloppuisinkin. Hän kyllä nauttii mielellään tekemistäni ruuista, mutta mitenkään ei auta esimerkiksi jälkien siivoamisessa, pyykissä, lasten hoidossa... Hän ei touhua lapsensa/lastensa kanssakaan enää mitään, vaikka ennen touhusi :( Eikä hän saa edes roskia vietyä ennen töihin lähtöä vaikka laittaisin pussin odottamaan oven eteen.
Ja jos jotain yritän keskustella, hän ei noteraa juttujani, kaikki menee toisesta sisään ja toisesta ulos, jos menee ylipäätään edes sisään. "Joo, jaa, vai niin, ahaa..." näitä hän hokee, mutta kun kysyn kuuliko mitä sanoin, vastaa ettei tainnutkaan kuulla. Pari kertaa olen nyt kilahtanut näistä, mutta en ole muuten valittanut mistään. Olen hyväksynyt hiljaa tämän, vaikka sisimmissäni olen täysin raivona. Olen kysynyt onko hänellä tylsää kanssani, johon hän vastaa ettei tietenkään ole! Ja kun koitan kysyä vaivaako jokin, aina ottaa esiin rahan tai vastaavan. Kun hänen entisestä liitosta tulevat lapset tulevat meille, minusta alkaa tuntua että vain minä huolehdin nykyisin heistäkin.
Olen alkanut miettiä kaikenlaisia ikäviä asioita, kuten että haluaako mahdollisesti erota tai jotain (häneltä kun jotain sellaista kysyy, aina tulee kieltävä vastaus). Ja kun kaikki nämä "oireet" ovat tulleet aivan yhtäkkiä!! Olen myös miettinyt onko hän ihastunut, mutta kun sekin on aika mahdotonta (vaikka miksei tietysti mahdollista). Ensinnäkin kun hän on joka päivä töissä rakennuksilla keskellä metsiä, ja töiden jälkeen tulee kotiin. Me emme kumpikaan ole menevää sorttia, joten emme kumpikaan myöskään käy baarittelemassa tai muuta, viihdymme kotioloissa. Kauppareissutkin teemme yhdessä, koska se on mukavaa. Käymme yhdessä kahviloissa, salillakin..
Nyt kun olen raskaana ja väsynyt, ja mielialan vaihtelutkin pukkaa päälle, olen aivan toivoton. Mietin ihan typeriä juttuja itsekseni, että hankkisin oman kodin ja muuttaisin lapsen kanssa sinne vaikken koskaan ole ajatellut sellaisia pikkuriitojemme takia. Mutta kun nyt meillä ei nyt edes ole riitaa!!! :( Olisikin, niin tietäisi mistä tämä miehen käytös johtuu..
En edes syödä pysty kun pelottaa. En oikeastaan tiedä mitä tällä kirjoituksellakaan haen, vastauksia? Apua? vai purinko vain pahaa mieltäni...?
Nyt kuitenkin jotain on tapahtunut. En edes tiedä mistä voisi johtua!! Mies on viimeiset pari kk ollut poissaoleva. Hän ei ole läsnä, vaikka fyysisesti paikalla onkin. Soittelemme aina joka päivä hänen ollessa töissä, useampaan kertaankin, viimeaikoina hänellä ei ole ollut intoa soitella tai vastailla puhelimeen. Kun sitten vastaa/soittaa, on kokoajan kiire, eikä välttämättä edes kuuntele mitä puhun. Ennen puhelumme saattoivat kestää viisikin minuuttia, nyt kestävät alle minuutin. Kotona mies on jatkuvasti tietokoneella pelaamassa tai tv:n ääressä, puhuu puhelimessa työkavereiden kanssa ja ravaa alvariinsa tupakalla! Hän ei enää jaksa kiinnostua kaaoksessa olevasta kodista, ennen oli hyvinkin innokas siivoilija. Kaikki tehtävät kotona jäävät minulle, viikonloppuisinkin. Hän kyllä nauttii mielellään tekemistäni ruuista, mutta mitenkään ei auta esimerkiksi jälkien siivoamisessa, pyykissä, lasten hoidossa... Hän ei touhua lapsensa/lastensa kanssakaan enää mitään, vaikka ennen touhusi :( Eikä hän saa edes roskia vietyä ennen töihin lähtöä vaikka laittaisin pussin odottamaan oven eteen.
Ja jos jotain yritän keskustella, hän ei noteraa juttujani, kaikki menee toisesta sisään ja toisesta ulos, jos menee ylipäätään edes sisään. "Joo, jaa, vai niin, ahaa..." näitä hän hokee, mutta kun kysyn kuuliko mitä sanoin, vastaa ettei tainnutkaan kuulla. Pari kertaa olen nyt kilahtanut näistä, mutta en ole muuten valittanut mistään. Olen hyväksynyt hiljaa tämän, vaikka sisimmissäni olen täysin raivona. Olen kysynyt onko hänellä tylsää kanssani, johon hän vastaa ettei tietenkään ole! Ja kun koitan kysyä vaivaako jokin, aina ottaa esiin rahan tai vastaavan. Kun hänen entisestä liitosta tulevat lapset tulevat meille, minusta alkaa tuntua että vain minä huolehdin nykyisin heistäkin.
Olen alkanut miettiä kaikenlaisia ikäviä asioita, kuten että haluaako mahdollisesti erota tai jotain (häneltä kun jotain sellaista kysyy, aina tulee kieltävä vastaus). Ja kun kaikki nämä "oireet" ovat tulleet aivan yhtäkkiä!! Olen myös miettinyt onko hän ihastunut, mutta kun sekin on aika mahdotonta (vaikka miksei tietysti mahdollista). Ensinnäkin kun hän on joka päivä töissä rakennuksilla keskellä metsiä, ja töiden jälkeen tulee kotiin. Me emme kumpikaan ole menevää sorttia, joten emme kumpikaan myöskään käy baarittelemassa tai muuta, viihdymme kotioloissa. Kauppareissutkin teemme yhdessä, koska se on mukavaa. Käymme yhdessä kahviloissa, salillakin..
Nyt kun olen raskaana ja väsynyt, ja mielialan vaihtelutkin pukkaa päälle, olen aivan toivoton. Mietin ihan typeriä juttuja itsekseni, että hankkisin oman kodin ja muuttaisin lapsen kanssa sinne vaikken koskaan ole ajatellut sellaisia pikkuriitojemme takia. Mutta kun nyt meillä ei nyt edes ole riitaa!!! :( Olisikin, niin tietäisi mistä tämä miehen käytös johtuu..
En edes syödä pysty kun pelottaa. En oikeastaan tiedä mitä tällä kirjoituksellakaan haen, vastauksia? Apua? vai purinko vain pahaa mieltäni...?
Vastaukset 9
Vanhimmat
miehelläs on toinen...?
Jospa antaisit tuon tekstisi hänelle luettavaksi, jotta saisit keskustelukanavan auki? Syitä miehesi käyttäytymiseen voi olla monia ja niitä on täällä turha ventovieraiden lähteä arvailemaan. Neuvoni on, että keskustele miehesi kanssa ja muista kertoa miltä sinusta tuntuu.. äläkä syyllistä.
Jos on tavannut netissä toisen. Puhukaa!
kun jaksoitte lukea pitkän tekstin. Puolisoni kanssa on vaikea puhua silloin kun hänellä on jotain murhetta. Kun itseäni surettaa ja mietityttää, hän vaatii heti tietää, mikä minua vaivaa ja puhua pälättää ja koittaa auttaa, mutta aina kun se on näin päin niin mitään ei sanota. Olettaa että kaikki on ok.
Niin kuin aikaisemmassa viestissänikin kerroin, jostain kumman syystä hän kieltää kaiken! Jos tosiaan kysyn että kyllästyttääkö, onko ihastumisia/rakastumisia tullut eteen, tai onko jotain muuta kenties vialla.. aina on vastaus Ei. Sitten kaikki purkautuu isona tappeluna ja huutona/riitelynä. Emme riitele usein, pari tai muutaman kerran vuodessa, mutta riidat ovat aina sitäkin tulisempia... juuri tämän puhumattomuuden takia riidat on harvassa, mutta ovat sitten rajuja.
Se on ihan totta, että kukaan täällä ei voi tietää mikä miestäni vaivaa... silti voi olla joku joka osaisi liittää tietyt "oireet" johonkin tiettyyn, esim jos on itse kokenut vastaavanlaista. Kiitos silti kannanotoista! Osaisipa mieheni puhua.. pelkään että mitä sieltä taas kohta on tulossa :(
Tänään kuitenkin olen koko päivän miettinyt ja miettinyt.... muistelin että ekassakin raskaudessa kävi hieman samanlainen juttu. Mies vetäytyi omiin juttuihin yhtäkkiä, oli siis paljon ja pitkiä aikoja kerrallaan pois kotoa, mutta siis töissä kuitenkin. Teki töitä ihan hiivatisti ja tähän samaan aikaan työpaikalle oli tullut myös uusi työntekijä, ikäiseni nuori nainen. He soittelivat paljon keskenään, mutta tuolloinkaan ei ollut mitään, sillä mies puhui aina avoimesti muiden kuullen puhelunsa, ja joo, työjuttuja he oikeasti juttelivat. Myöhemmin tapasimmekin ja oli oikein mukava nainen, joka meni pian kihloihinkin... En enää muista mikä silloin oli syynä outoon käytökseen, ei tainnut selvitä edes koskaan, mutta jotenkin vaikuttaisi taas samanlaiselta tilanteelta.....
Vikahan voi luonnollisesti olla myös minussa.. Mistä sitäkään tietää. Huomaan vain miehen käytöksen muuttuneen viileämpään suuntaan.
Joskus minustakin tuntuu ettei mieheni kuuntele minua ja yhteyden otto on vaikeaa. Kirjoita teksti. Tekstiä lukiessa täytyy keskittyä tekstin sisältöön erilailla kuin puhuttaessa. Meillä oli tämä joskus alkuaikoina käytössä, kun mieheni ei vain tajunnut mikä minua loukkasi ja minusta tuntui vaikealta sanoa asioita tai sitten tuntui ettei hän kuunnellut.
Kuulostaa samanmoiselta kuin oma exäni :( Kieltää kaiken loppuun asti, kait oli aikanaan puun ja kuoren välissä, ei halunnut luopua vanhasta tutusta ja turvallisesta elämästä, mutta silti uutuuden viehätys kiehtoi ja lopulta uusi eukko paljasti minulle kaiken ja siinä se sitten oli.
Masennus?
helppo elämä, niin on aikaa pohtia tyhjänpäiväsiä, toinen nainen sillä on, sehän on selvä!
Minun mieheni on ollut tuollainen aina raskausaikoinani ja niitä on sentään jo neljä koettu. Ensimmäinen raskaus meni helpoiten, mutta sen jälkeen kuvailemasi oireet ovat olleet erittäin voimakkaat ja minäkin olen jokaisen raskauden aikana harkinnut eroa. Nyt olen vihdoin oppinut, että se on vain sitä raskautta ja vauvan odotusta (ja yhdessä olemme lapsemme halunneet). Olen tulkinnut sen jonkinlaiseksin raskausuutisen käsittelyksi. Suosittelisin odottaa mahdollisten eroajatusten kanssa ainakin sinne vauvan syntymään ja vähän yli. Uskon tilanteen paranevan.