Viikonloppuna tuli joku ohjelma missä joku nainen synnytti sairaalassa.Se näytti aika järkyttävältä.Naisella oli kovat kivut ja hän kiroili ja huusi.
Nyt olen alkanut miettimään,että jos synnytys on noin kauheeta ja kivuliasta niin en halua synnyttää ikinä.Esikoista odotellaan tässä vasta rv 7 mutta silti.
Ja näytti että sen pään syntyminen oli kaikista vaikeampaa ja kivuliasta.Ja sitten se kätilö vaan veti loppupään ulos.Ja se maha löllyi sillee ihmmeellisesti kun se vauva oli syntynyt.Yök,oli hirveetä.Eikö ne anna kunnon lääkkeet kipuun,mä en ainakaan haluaa tuntee mitään kipua kun synnytän,koska mun kipukynnys on todella pieni.
Sitä naista kyllä sattui ja se ei ois jaksanu enää yhtään kun se vaan valitti ja huusi.Mies seisoi vieressä ja pyyhki hikeä otsalta.Kauheeta.
Nyt olen alkanut miettimään,että jos synnytys on noin kauheeta ja kivuliasta niin en halua synnyttää ikinä.Esikoista odotellaan tässä vasta rv 7 mutta silti.
Ja näytti että sen pään syntyminen oli kaikista vaikeampaa ja kivuliasta.Ja sitten se kätilö vaan veti loppupään ulos.Ja se maha löllyi sillee ihmmeellisesti kun se vauva oli syntynyt.Yök,oli hirveetä.Eikö ne anna kunnon lääkkeet kipuun,mä en ainakaan haluaa tuntee mitään kipua kun synnytän,koska mun kipukynnys on todella pieni.
Sitä naista kyllä sattui ja se ei ois jaksanu enää yhtään kun se vaan valitti ja huusi.Mies seisoi vieressä ja pyyhki hikeä otsalta.Kauheeta.
Vastaukset 20
Vanhimmat
En katsonut kyseistä ohjelmaa, mutta olen kyllä nähnyt videon aidostakin tilanteesta. Olen aina miettinyt ja pelännyt synnytystä, mutta nyt kun odotan esikoistani (rv 26 3) olen alkanut ajatella asiaa toisella tavalla.
Ajattelepa miten kauhea kokemus ja rääkki se on vauvalle. Se on saanut olla ahtaassa, lämpimässä ja pimeässä paikassa 9kk, turvallisessa paikassa. Sit se joutuu kulkemaan TODELLA ahtaan kanavan läpi, kylmään ja avaraan paikkaan. Ja siinä samalla alkaa keuhkotkin toimia.
Ite oon ajatellu et se on vauvalle paljon kamalampi kokemus kuin mulle. Tämä on ajatus-keino millä oon ajatellu selviytyä synnytyksestä. Mut sehän nähään kolmen kuukauden päästä miten akka selviää?! Jokatapaukses tilannetta ei voi oikein enää peruakaan...
Ihmettelenpä vain, kuinka olet raskaaksi asti ehtinyt ilman, että olet ottanut selvää siihen olennaisesti liityvästä jutusta, eli synnytyksestä?
Itse en ole raskaana, mutta olen kyllä hyvinkin tietoinen kaikesta synnytykseen liittyvästä kivusta ja nähnyt useammankin synnytysvideon. En voisi kuvitellakaan hankkiutuvani raskaaksi ennen kuin tiedän KAIKEN synnytyksestä, myös ne ei-niin-ruusunpunaiset faktat poltoista, repeämisistä sekä lapsivuodeajan kiristävistä tikeistä. En halua, että nämä asiat tulevat minulle järkytyksenä vasta sitten siellä synnytyssalissa.
Minustakin se näytti karmealta, mutta kun ajattelen omia synnytyksiäni, niin varmaan jokseenkin samanlaiselta se olisi ulkopuolisesta näyttänyt. Tosiaan synnytys näyttää monesti kauheammalta kuin mitä se loppujen lopuksi äidin omasta näkökulmasta on. Huomasitko, miten hyvässä kunnossa äiti kuitenkin oli heti synnytyksen jälkeen, vaikka oli melkoisen rutistuksen tehnyt? Jos minulla olisi ollut mies mukana synnytyksissä, niin varmasti olisin myös kerjännyt sääliä ja valittanut, etten jaksa. Onneksi ei ollut mukana. Hien pystyy kätilö tai opiskelijakin pyyhkimään.
Pään syntyminenhän se raskain vaihe on. Kun pää on syntynyt, niin kätilö auttaa vauvan ulos. Hyviä kipulääkkeitä on olemassa, mutta kaikki niitä eivät tarvitse eivätkä edes halua.
...katsoin kyseisen dokumentin mieheni kanssa, ja pakko tunnustaa että itku tuli kun sitä synnytystä katsoi. Koko juttu oli kuvattu todella ahdistavasti, se huuto ja taustamusiikki ja kuvat... Järkytyin todella!
Eikä kyse ole siitä etten tietäisi synnytyksestä mitään, kuten tuskin tämän viestiketjun aloittajankaan kohdalla. Olen tietoinen repeämisistä, kivusta, ja kaikista niistä ei-ruusunpunaisista-asioista, noin niinkun muilta kuultuna, teoriatasolla. Omaa kokemusta ei ole, kun olen itsekin ensisynnyttäjä (rv 10).
Aiemmin synnyttäneiden on varmaankin helpompi suhtautua asiaan, kun kokemusta on, ja tietää mitä tuleman pitää. Ensisynnyttäjälle kaikki on uutta, ja ennen kokematon synnytys pelottaa todella.
En ole itse päässyt pelkoni yli, mutta onhan tässä vielä aikaa totutella ajatukseen. Ja kun tiedän sukuni naisten ennen minua selvinneen synnytyksestä paljon alkeellisemmissa oloissa kuin synnytys nykyään on, saan voimaa ja uskoa siihen että selviän siitä itsekin. Ja onhan palkintona kaiken kivun ja tuskan jälkeen pieni ihme, minun ja mieheni rakkaudesta alkunsa saanut.
Voimaa ja rohkeutta kaikille ensisynnyttäjille! Ja te aiemmin synnyttäneet: älkää olko niin kovia kommenteissanne - olette varmaankin itse käyneet läpi samat pelot ja pohdinnat ensimmäistänne odottaessanne...
Onneksi nykyään saa sektion, jos todella se synnyttäminen pelottaa liikaa. Äläkä säikähdä - kohta joku rähähtää tässäkin ketjussa, että EI IKINÄ KUKAAN IKINÄ MILLONKAAN saa synnyttää sektiolla vaan alatienonainaparempiniin vauvallekuinäidillekin jne jne jne... Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Tee itse omat päätöksesi, ja asennoidu niin, että odottelet vauvaa vaan ihan kaikessa rauhassa ja tunnustelet sitä pelkoasi, joillakin se saattaa hävitä ihan itsekseen raskauden myötä. Jos ei häviä, niin äitiyspolin pelkopoli on sitä varten.
Se on ikävää, että ihan OIKEESTI ihmiset ei tiedä synnytyksestä tarpeeksi, ei siitä mitä helvetin tuskia joutuu kärsimään, eikä siitä, että välttämättä niitä kivunlievityskeinoja ei pystytäkään antamaan synnyttäjälle. Siinä tulee monelle hirveät pelot, masennukset ja huonommuuden tunteet - kaikkea muuta kuin sitä ihanaa, auvoisaa äitiyttä, jota joka paikassa mainostetaan. Varaudu siihen, että synnyttäminen on TODELLA tuskallista - epiduraali on useimmille tosi upea kipulääkitys, ja vie kivut pois kokonaan, mutta juuri silloin kun on kaikkein tuskallisinta, eli ponnistusvaiheessa, epiduraali lopetetaan. Tämä tulee monille hirveänä järkytyksenä. Moni toisaalta sanoo, että kivut unohtuvat synnytyksen jälkeen, mutta ei se paljon sillä hetkellä auta, eikä sitä ennen. Eikä hyvin moni unohda koskaan. Toiset taas sanovat, että ei se ollut ollenkaan hirveää se synnyttäminen, ja menisivät vaikka heti uudestaan tekemään saman tempun - kuten tiedät, monilapsisiakin perheitä on olemassa ;)
Itse ajattelen niin, että on varauduttava kaikkein kamalimpaan ja pahimpaan, niin sitten kaikki joka on ei-kamalaa, on aina kotiinpäin ja synnytys voi sitten ollakin ihan helppo nakki kun on tarpeeksi kammottavia ensin kuvitellut siitä. Olen ehkä outo, mutta mulle se tepsii.
Oikein ihanaa ja onnellista raskautta Sinulle!
sektiokin on synnytys ja tekee kyllä kipeää. Ja riskit on vähintään yhtä isot kuin alatiesynnytyksessä. Alatiesynnytyksessä kivut häviää kohtuullisen nopeasti synnytyksen jälkeen, vauvaa saa hoitaa heti kun jalat kantaa, samoin mahdollisia isompia sisaruksia. Sektion jälkeen monesti tarvitaan vahvoja kipulääkkeitä vielä muutama päivä synnytyksen jälkeen, ja vauvaa painavampaa ei saa nostella. Missä on sun perusteet sektion "kivuttomuuteen"?
Itse sain tyttäreni hätäsektiolla,olin kankea enkä taipunut viikkoihin mihinkään.Kipulääkkeitä en tarvinnut enää kotona.Että erilaisiakin ihmiset on!
Itse en ainakaan ole ikinä kuullut että sektion jälkeiset mahdolliset kivut olisivat niin kauheita että mielessä pyörisi ajatuksia; ei enään ikinä, kuolen kohta jne..
No nyt kuulet. Minä en enää lapsia halua, koska ainut synnytystapa on sektio. Kyllä olin niin kipeä sektioiden jälkeen.
Alatie ja sektion kokeneena täytyy myöntää et ensimmäinen paljon parempi vaihtoehto.Sektion jälkeen tosi kipeä ja paha olo enkä pystynyt kunnolla hoitamaan vauvaa ensimmäisiin 5 päivään kun taas alatie synnytyksen jälkeen(joka ei nyt kovin helppo sekään) pystyin hoitamaan vauvaa heti ja kivut poissa vaik alapäätä jomotti...
synnytys näyttää varmasti rajummalta. Onneksi en itse ole ollut kärpäsenä katossa katsomassa omia synnytyksiäni. Mies oli ekan synnytyksen jälkeen aika järkyttynyt, kylläkin. Kertoi tunteneensa itsensä täysin avuttomaksi. Kuvitellut että muhun sattuu hirveästikin :)
Tosiasia on että synnytys sattuu. Olen kyllä kuullut kivuttomistakin synnytyksistä, mutta ne ovat harvinaisia, todella. Kipuihin on olemassa lääkkeitä, kautta aikain kipuja on koitettu helpottaa. Lääkkeitten lisäksi voi käyttää mm. kylpyä, liikkumista, hierontaa, akupunktiota, eri asentoja jne... kannattaa selvittää KAIKKI mahdollisuudet ennen koitosta. Sitä huolimatta, kannattaa varautua siihen että synnytys tekee kyllä kipeää.
Mutta (en siis nähnyt tuota ohjelmaa...) vierestä katsottuna homma näyttää kuitenkin rajummalta kuin mitä synnyttäjästä kuitenkaan tuntuu. Omien synnytysten- ja varsinkin sen ekan- jälkeen olen miehelle saanut kyllä selitellä että ei se nyt ihan NIIN kamalaa ollut, mitä hän ajatteli. Siitä selviää hengissä. Itse olen aina pitänyt synnytyskipua positiivisena kipuna, enkä ole halunnut sitä kokonaan pois puuduttaakkaan, vain sen verran että olen kestänyt olotilaa.
Se mikä oikeesti on sitten kivuliasta, riippuu kyllä synnyttäjästä. Mun mielestä kivuliasta on ollut vain avautuminen, ponnistusvaihe on ollut täysin kivuton (juu juu, muistan kyllä hokenneni viimeisen kohdalla etten pysty ponnistamaan :)). Vauvan pää tosiaan pitää ponnistaa ulos, loppu vartaloa liukuu esiin ihan itsestään, yleensä.
Sitten vielä lopuksi... me kaikki reagoidaan kipuun eri tavoin. Vaikka susta tuntuu että sun kipukynnys on matala, et siltikään voi tietää miten synnytyskipuun reagoit. Tutustu kivunlievitysvaihtoehtoihin, mutta ihan pitävää suunnitelmaa ei kivunlievityksestä synnytyksessäsi kannata tehdä, koska synnytykset on myös erilaisia. Avoimin mielin, hyvin se menee!
Onnea koitokseen!
Mulla oli kivuliainta ne supistukset,ei se synnytys niin kipeää käynyt,voimat vain loppuivat niissä työnnöissä,mutta kivut unohtui kun sai vauvan syliin
...kyllä kaikki synnytyksen varmasti jonkun verran sattuu...ite sain 4kk sitten esikoiseni ilman puudutuksia..(ei keretty antamaan,kun alko jo ponnistus)...onha se aikamoinen kokemus,mutta kaikki kivut unohtuu kun saa vauvan syliin..eikä mulle jääny mitään kammoa.Mitäpä sitä ei oman lapsensa eteen tekis??
...ajattelutapa, mielestäni. Et taida olla kovinkaan paljoa elämää nähnyt?!
Itse asiassa varsinainen ponnistus ei satu - joskin pään ulos ponnistaminen on kovaa työtä, kovimmat kivut on siinä avautumisvaiheessa. Kivunlievitystäkin kannattaa miettiä, sillä kaikki lääkitys vaikuttaa myös vauvan olotilaan. Lämpimät suihkut ja hieronnat auttaa jo kovasti.
Maailman sivu on lapset saatettu tähän maailmaan kivulla, turhaa siis unelmoida ettei tuntisi mitään kipua ja sen rääkin todellakin unohtaa heti synnytyksen jälkeen.
Itse en ko. ohjelmaa nähnyt, mutta taisi olla kärjistetty versio synnytyksestä. Itse en synnyttäessäni päästänyt inahdustakaan, pelkkää hengittelemistä ja 12min puserruksen jälkeen 4,5kg esikoinen oli maailmassa - ilman repeytymiä tai tikkejä. Kannattaa miettiä käyttääkö energiansa siihen huutamiseen ja kiroiluun, vai itse ponnistamiseen?!
Onnea koetukseen.
Minä olen huutanut synnytyksissä (en sentään kiroillut). Ei siihen itselläni energiaa mennyt, päinvastoin, tuntui, että siitä sitä energiaa vasta sainkin. Ponnistukset ovat olleet nopeita, esikoisenkin, vaikka itse avautuminen kesti tosi kauan. Ja tosiaan, ei ole ponnistaminen sattunut, vaan eniten on sattunut hetki juuri ennen ponnistusta.
Pelkäsin synnytystä jo ennen raskautta aivan sairaasti.Kummasti sitä vaan raskauden myötä alkoi ajatusmaailma muuttumaan. En juurikaan ajatellut synnytystä. Välillä tietysti kävi mielessä, että miten siitä selviää. Loppuraskaudessa selvisi, että vauva on isokokoinen ja se toi oman jännityksensä loppu metreille. Lääkäri tsemppasi ja sanoi lantioni olevan hyvä pienestä koostani huolimatta. Kun vedet sitten menivät, lähdin rauhallisin mielin matkaan. Synnytys eteni erittäin vauhdikkaasti ja avauduin 3cm:sta 10:een kahdessa tunnissa. Ainoa kivunlievitys oli kuuma suihku, ei siis ilokaasua ei epiduraalia ei mitään, vaikka oli vannonut ottavani kaikki mahdolliset (omasta mielestäni alhainen kipukynnys) Ponnistuvaihe oli pitkä (yli 1h) mutta helppo. Tiukinta kivun suhteen oli avautumisvaiheen viime hetket. Neljän tunnin pakertamisen jälkeen syntyi ihana poika, joka painoi 4,2kg. Sanoin jo salissa, että tänne voin tulla uudelleenkin! Enkä muuten huutanut enkä kiroillut yhtään!
Tsemppiä raskauteen, naisen mieli on kummallinen, loppuraskaudessa on valmis vaikka mihin, että vihdoin saa vauvan rinnoille. Sulje korvasi jo synnyttäneiden kauhutarinoilta, eihän kukaan synnyttäisi uudelleen, jos se olisi NIIN kamalaa!
Minullakin oli erittäin positiivinen synnytyskokemus. Jotenkin sitä tietää, että se kipu on tarkoituksen mukaista eli siitä tietää, että synnytys etenee ja tietää, että kipu loppuu, kun lapsi syntyy. Ja kipuunhan saa lievitystä ja sitä kannattaa pyytää, jos tuntee sitä tarvitsevansa, koska kipu vie voimia ja niitä synnytyksessä tarvitaan.
Itse pärjäsin vähällä: aqua-rakkuloilla (1. ja 2.), ilokaasulla(2.) ja arnicalla(2.). Olen kuullut jostakin, että palautuminen on hitaanpaa, jos käytetään puudutuksia, mutta uskon silti, että kukin tietää itse mikä on paras. Ja kätilö auttaa kyllä valitsemaan kivunlievitykset.
Hyvä synnytyskokoemus voi olla eri ihmisillä erilainen: itse olin tyytyväinen lievään lievitykseen ja kipuun, mutta naapuripedin äiti kertoi kuinka ihanaa hänestä oli ollut, kun ei tuntenut mitään.
Rohkeesti vain synnyttämään, aläkä kuuntele kauhukertomuksia, jokainen synnytys ja synnyttäjä on erilainen ja tapahtumaa on aivan turha etukäteen juuri suunnitella, kun ei voi tietää kuinka kaikki tulee sinun kohdallasi käymään!
Aurinkoista kevättä ja odotusta!
Katsoin myös kyseisen ohjelman eikä synnytyksessä ollut mielestäni mitään pelottavaa. Jokainen synnytys sattuu ja joka ihmisellä on erilainen kipukynnys. Ja tietääkseni ohjelmassa äidillä jouduttiin käynnistämään synnytys tipoilla jolloin se yleensä sattuu enemmän kun on keinotekoisesti käynnistetty. Ja tippa tuli linssiin mullakin kun lapsi oli syntynyt ja pääsi äidin syliin =)
Mulla itsellä on käsitys synnytyksestä muuttunut tosi paljon vauvakuumeeni myötä. Sanotaan että vuosi sitten olisin ollut kauhuissani ohjelmasta, mutta nyt se vain antoi uutta potkua ja intoa. Minäkin haluan kokea tuon, saada sen lapsen pitkän ponnistelun jälkeen syliini. Oman lapsen. Ja kyllä se aika vielä koittaa =)
Älä pelkää, ota sellainen asenne että jos äidistäsi oli siihen niin kyllähän nyt sinustakin, perkele!
Itselläni päällimmäinen ajatus nopean ja tuskallisen synnytyksen aikana oli että apua, olenko minä nyt oikeasti tässä synnyttämässä?? Olo oli epätodellinen, kaikki meni au naturel ilman puudutuksia koska epiduraalia ei ehditty antaa ennen kuin aloin jo ponnistaa. Ajattelin siinä tuskissani että olipa sääli, ainokaiseksi tämä jää vaikka olin haaveillut kolmesta, mutta toista kertaa en kyllä itseäni tällaiseen tilanteeseen saata. Kesti n. 2 viikkoa ja sitten iski vauvakuume, nyt olisin valmis tekemään kaiken uudestaan vaikka heti. Niin palkitsevaa se sitten kuitenkin on.
Koita vaan muistaa, että sehän on vain kipua. Et sinä siihen kuole. Ja mitä kiroiluun ja huutamiseen tulee, niin antaa mennä vaan jos siltä tuntuu. Itse en saanut sanoja suustani vaikka olisin halunnut, osasin vain katsoa miestäni silmiin ja sanoa auauauauauaua. :)
Uskon että parhaiten tuosta selviää pienellä asenteella,höystettynä realistisella nöyryydellä uuden elämän synnyttämistä kohtaan.
Tsemppiä siis!!
Miltä kanavalta tuli, minkä niminen?? Onko uusinnasta tietoa?