Protruusiot

Onko kellään todettu pelkästään protruusioita ei välilevypullistumaa? Mulla on alaselässä, kahdessa välissä todettu protruusiot vasemmalle päin. Onko kokemuksia? Lähinnä kiinnostaisi tietää, että miten teitä on hoidettu? Entä lääkitys? Minä olen käynyt fysikaalisessa ja parhaani mukaan yrittänyt jumpata ja liikkua. Olen kokeillut myös Mckenzie-hoitoa, en ole varma että onko minun juttu. Mutta jatkan sitäkin jossain muodossa. Lääkkeinä mulla on panacod ja burana 600, en syö säännöllisesti. Mulla liikkuminen ei tuota kipua, päinvastoin helpottaa. Mutta istuminen on yhtä myrkkyä.

Olen tässä jo jonki aikaa ollut sairaslomalla. Tavoiteena olis kyllä syksyn aikana töihin päästä, kun vois edes jonkin verran istua, kun on istumatyö.

Kaipaisin kokemuksia.
3721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulla on samoin kahdessa alimmassa nikamavälissä protruusiota. Aiemmin samoissa väleissä oli myös pullistuma ja repeämä, jotka ovat parantuneet. Hoito on hyvin samanlaista kuin sinulla, tosin alkuvaiheessa repeämän ja pullistuman aikaan kipu ja sitä myöten kipulääkitys oli hurjaa. Kokeltiin 800mg Buranaa,Meloxicamia,Triptyliä,Sirdaludia,Arcoxiaa,Panacodia,kortisoni- ja kipulääkepiikityksiä.Ainoa,joilla oli vaikutusta oli piikitykset ja "lievemmissä" kivuissa Panacod.Hoitona jatkuvaa kotijumppaa ja venyttelyä, kuntosalia,fysioterapiassa hierontaa ja laserhoitoa.Ilman hierontaa en pärjää ollenkaan. Hyvinä aikoina 3vk välein ja huonompina kerran viikossa.Silti lihakset ehtivät kramppiin venyttelyistä huolimata.
Puolessa vuodessa tilanne saatiin rauhoittumaan. Silti pelkän protruusion takia tulee pahoja, sairaslomaa vaativia kipujaksoja noin kerran vuodessa. Ne onneksi saadaan rauhoittumaan nykyään nopeammin,kun tiedetään mikä minuun tehoaa ja mikä ei.
Istuminen minullekin on kaikkein pahinta.Samoin kyllä pitkän yhtäjaksoisesti käveleminen (enemmän kuin 1/2 h) tai seisominen. Minulla tulee myös puutumisoireita ja hermosärkyä oikeaan jalkaan silloin kun on kipujakin enemmän.Selän takia on jouduttu vaihtamaan työnkuvaani pelkästä istumisesta sellaiseksi, jossa voi itse enemmän säädellä milloin istuu, milloin seisoo.Onneksi työterveyshuollon suosituksella onnistui...
Olen 34-vuotias,joten sopivan työn löytäminen on tärkeää, jotta pystyisi edes jollain lailla itsensä elättämään.Toivottavasti sinullakin onnistuu.

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi. Muutama kysymys vielä.
    Auttaako sulla noihin protruusio vaivoihin, jumppa ja fysikaalinen hoito?
    Mulla nimittäin ei auttanut tai sit oltiin liian hätäisiä hoidon suhteen. Nimittäin 3 kk:tta meni suht hyvin ja koko ajan tapahtui toipumista. Sillä, että kävin fysikaalisessa (hieroi ja neuvoi jumppaliikkeet) eli jumppasin ja kävin kivun sallimissa rajoissa kävelylenkkejä tekemässä päivittäin, VÄLTIN ISTUMISTA. Mut sit tuli takapakki, kun lääkäri kehoitti, että pitäisi kuitenkin yrittää istua. Niin minä sit yritin istua ja selkä kipeytyi. Siinä vaiheessa otettiin hoitokeinoksi Mckenzie, piti jättää jumppaaminen ja siitä vasta kipeytyikin, mutta polvisärky helpotti. Et ei hoito varmaan ihan huonokaan ollut. Nyt aloitan taas jumpan ja kävelyn ja yritän jossain muodossa tuota Mckenzieä. Mutta ehkä tästä jotain toiveita on vielä toipua niin, et pystyy jonkin aikaa edes istumaan kivutta. Mutta aikaa se vie. Koska kyllä tavoitteena on jossain vaiheessa päästä taas töihin, mutta milloin, se on sit toinen juttu.

    Äänestä

  • Protruusio kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi. Muutama kysymys vielä.

    Jumpalla olen huomannut selvän merkityksen. Mutta vaikutusta ei kyllä huomannut oikeastaan ollenkaan ennen kuin 2-3kk kuluttua, joten meinasi kyllä usko loppua...Alussa tein joka päivä tiettyä muutamaa liikettä, ihan alussa kolmen tunnin välein, myöhemmin kerran päivässä.Sitten jumppaa vähennettiin neljään kertaan viikossa.Nykyään viitsin jumpata vain pari kertaa viikossa kuntosali ja päivittäinen kävely.Jos jätän jumppamiset kokonaan väliin kivut lisääntyvät. Jumppaamisesta huolimatta jos istun normaalia enemmän, kivut pahenevat ihan satavarmasti, sillä lailla se ei estä kyllä kipua...
    Toisinaan laserhoito vaimentaa kivun kahdeksi päivää, jonka jälkeen kivut kyllä taas palaavat.Fysioterapeutti antaa sitä ennen tavallista hierontaa.Fysioterapeutin hieronta(OMT-terapia) yhdistettynä Sirdaludiin on toiminut pahimpien lihasjumien laukaisemiseen.
    Olen vähentänyt fysioterapiassa käymistä radikaalisti, koska hyöty ei kyllä rahanmenetykseen suhteutettuna ole kovin suuri..Käyn vain pahimpina aikoina 2-4x ja jatkan sen jälkeen omin voimin.
    Olen käynyt myös kalevalaisella jäsenkorjaajalla, joka katsoi selkääni. Vikoja nikamien asennoissa ja lantiossa löytyi ja niitä saatiin korjattuakin.Kivut kyllä helpottuivat sen jälkeen selvästikin.Ongelma on se, että kroppa on "tottunut" vääriin asentoihin ja pyrkii niihin ajan kanssa takaisin.Protruusiotahan jäsenkorjauksessa ei korjata vaan katsotaan onko muita tekijöitä, jotka kipua pahentaisivat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Protruusio kirjoitti:

Onko kellään todettu pelkästään protruusioita ei välilevypullistumaa? Mulla on alaselässä, kahdessa välissä todettu protruusiot vasemmalle päin. Onko kokemuksia? Lähinnä kiinnostaisi tietää, että miten teitä on hoidettu? Entä lääkitys? Minä olen käynyt fysikaalisessa ja parhaani mukaan yrittänyt jumpata ja liikkua. Olen kokeillut myös Mckenzie-hoitoa, en ole varma että onko minun juttu. Mutta jatkan sitäkin jossain muodossa. Lääkkeinä mulla on panacod ja burana 600, en syö säännöllisesti. Mulla liikkuminen ei tuota kipua, päinvastoin helpottaa. Mutta istuminen on yhtä myrkkyä.

Olen tässä jo jonki aikaa ollut sairaslomalla. Tavoiteena olis kyllä syksyn aikana töihin päästä, kun vois edes jonkin verran istua, kun on istumatyö.

Kaipaisin kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu