Tämä ei nyt välttämättä edes kuulu tälle palstalle, kun kyse ei varsinaisesti ole ihastumisesta. En ainakaan tunnusta. :D Eräs mies vaan kertakaikkiaan saa pelkällä katseellaan (tai pikemminkin tuijotuksellaan ja hymyllään) minut vapisemaan (kädet ja jalat tutisee), muutun erittäin hermostuneeksi ja sössötän idioottimaisuuksia. En varsinaisesti tunne kyseistä tyyppiä, työn kautta näen toisinaan. Tällaista ei tapahdu kenenkään muun miehen kohdalla, ei edes niiden kohdalla, joista olen kiinnostunut. Itse asiassa kyseinen tyyppi vähän ärsyttää minua, joten olen todella, todella hämmentynyt ja kiusaantunut kroppani reaktiosta. Olisin utelias kuulemaan onko kellään vastaavia kokemuksia ja mistä moinen voisi johtua?
Vapisuttaa
vaikkei ihastunut?
5829
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
stresssi reaktio, muistuttaa todennäköisesti kyseinen henkilö jotakuta joka on joskus kohdellut sinua kaltoin.
Omasta kokemuksesta voisin sanoa että olet kyllä nyt niin lovena, että itseäsikin ärsyttää, järki pakenee päästä ja paniikki iskee samaan aikaan, myönnät sen tai et ;)
huomaa sun reaktios ja kiusaa sua tuijottamalla ja hymyilemällä.
se törttö joka menetti välittämänsä kusi itse jutun. vierasta pillua painamaan. ei millään ole väliä. eihän? kaunis on kustu.
tuijota ja hymyile hälle samalla mitalla takaisin.