Irkku metsässä?

Olen haaveillut irkusta jo pidemmän aikaa. Mietin kuitenkin soveltuisiko se kuitenkaan käyttööni. Minulla on hevonen, joka on pääasiassa maastokäytössä ja haluaisin koiran joka kävisi samalla lenkillä. Siis koiran tulisi olla totteleva, kun se vapaana liikkuisi. Irkkuhan on kuitenkin metsästys koira, olisiko siitä siis vaara että lähtisi metsässä jahtaamaan esim jäniksiä tai jopa hirviä mitä on nähty? Toisaalta monet "jaksavat" koirat ovat paimen tai metsästysluontoisia..
5628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

moi!ehkä afgaani vois käyä sulle.mutta niitä PITÄÄ KÄSITELLÄ silkkihanskoin... kyl irkkukin käy kai..

Äänestä

En suosittelisi sinulle irlistä. Ensimmäiset kaksi vuotta irlis jahtaa mitä tahansa mikä liikkuu, hirvestä karkkipussiin...
Toiseksi, niin ihana luonne kuin irlis onkin, se on suuri koira ja irtoinaisena saattaa pelottaa jos joku osuu samalle polulle kanssasi.
Irlis on tottelevainen muttei mikään automaatti. Sen tapoihin kuuluu kyseenalaistaa kaikki komennot ja seuraa on aika kevyttä kauraa kun pupu juoksee näköpiirissä.
Mutta muuten, suosittelen irlistä kenelle tahansa joka osaa kasvattaa koiran kärsivällisyydellä ja rakkaudella.

Äänestä

Kiitoksia, tätä vähän epäilinkin

Äänestä
  • Ei mun irkuista kumpikaan lähe jahtaan mitään.
    Mä olen enempi kiinnostunut muista elukoista mm.
    jänikset,kissat,fasaanit jne.
    Siks toisekseen siitä koosta & pelottavuudesta...
    eiköhän hevonen ole ihan yhtä pelottava,jos se ihan yhtäkkiä ratsastaa sun etees.
    Se vielä irkuista & liikkumisesta,ne ei ole mitään duracell-pupu-himo-liikkujia,niinku monet koon johdosta aattelee.

    Äänestä

  • irish kirjoitti:

    Ei mun irkuista kumpikaan lähe jahtaan mitään.
    Mä olen enempi kiinnostunut muista elukoista mm.
    jänikset,kissat,fasaanit jne.
    Siks toisekseen siitä koosta & pelottavuudesta...
    eiköhän hevonen ole ihan yhtä pelottava,jos se ihan yhtäkkiä ratsastaa sun etees.
    Se vielä irkuista & liikkumisesta,ne ei ole mitään duracell-pupu-himo-liikkujia,niinku monet koon johdosta aattelee.

    ainakaan meidän neiti ei suuremmin spurttaile, etenkään kesäkuumalla. ja toistaiseksi mä olen hoksannut ne puput ensin, ja ottanut neidin kiinni, ennenkuin se on hokannut saliin. Perhoset tosin on suosittua riistaa. Ja totta, kyllä se hevonen on aika jyhkeä ilmestys yhtäkkiä polulla, ikäväkin silloin kun se alkaa vikuroida ja sen selässä oleva pieni teini alkaa kiljua että "apua, se vie, mitä mä teen!?"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hankintaa harkitseva kirjoitti:

Olen haaveillut irkusta jo pidemmän aikaa. Mietin kuitenkin soveltuisiko se kuitenkaan käyttööni. Minulla on hevonen, joka on pääasiassa maastokäytössä ja haluaisin koiran joka kävisi samalla lenkillä. Siis koiran tulisi olla totteleva, kun se vapaana liikkuisi. Irkkuhan on kuitenkin metsästys koira, olisiko siitä siis vaara että lähtisi metsässä jahtaamaan esim jäniksiä tai jopa hirviä mitä on nähty? Toisaalta monet "jaksavat" koirat ovat paimen tai metsästysluontoisia..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu