Astmasta

Tähän varmaankin pystyy enimmäkseen vastaamaan ne henkilöt joilla astma on itselläänkin.

Ja sitten tämmönen romaani sairaskertomus, toivottavasti jaksatte lukee =)

Eli mulla on nyt jo melkein vuoden ollu sellasia hengenahdistuksia, tuntuu että joku painais rintaa eikä ilmaa riitä tarpeeks. Yleensä tälläset "kohtaukset" on kuitenkin ollut suhteellisen lieviä, välillä oon joutunut tosin turvautuun äitin inhalaatiojauheeseen (silläkin siis astma). Kaikki oikeestaan alko kunnolla ilmeneen noin vuosi taaksepäin kun jouduin sairaalaan sen takia että tuntu turpoovan hengitystiet jotenkin umpeen. En sillon tajunnu ottaa tota äitin inhalaatio jauhetta enkä oikein uskonu että olisin saanutkaan. Monia syitä lääkärit etti ja epäili että olisin kalalle allerginen, tähän ei oo kuitenkaan koskaan tullu varmuutta. Olin siis tuona kyseisenä päivänä ollut kalan kanssa tekemisissä, äiti on myös kalalle allerginen ja sairastaa tosiaan allergia-astmaa, joten joku yhteys tässä voisi olla. Oon muutenkin perimältäni tosi paljon äitin kaltanen.
Mutta siis takas asiaan. Nyt oon alkanu vasta tajuun että tää voisi astmaa ollakkin, hengitys vinkuu, oireet pahenee jos teen jotain mikä vaatii kovaa kuntoa ja kirkasta limaa on paljon tuolla kurkun tietämillä. Mua myös yskittää ja näin. Ennen luulin että tää olis jotain psyykkistä, mutta en usko siihen enää koska tuskin loisin tälläsiä oireita ittelleni. En muutenkaan enää pelkää sitä hapen puutteen tunnetta, ensimmäisillä kerroilla pahensin ite omaa olotilaani alkamalla paniikissa haukkoon sitä happee jotenkin väärin, joka varmaan aluks on ihan normaalia. Nykyään en kuitenkaan enää pelkää sitä tunnetta, koska tiiän että äitin lääkkeestä saa avun (tiiän että on väärin käyttää sitä koska ei oo diagnosoitu ja näin mutta niin) joten en usko että aivoissani tän luon.
Mulla on siitepöly tai jotain sellasta allergiaa. Oireet pahenee aina kevään/kesän aikaan tai tälläin ite oon huomannu.

Mitä siis ootte mieltä kuullostaako astmalta? Miten teijän joilla astma on todettu oireet alkovat? Kokemuksia ja tälläsiä olis kiva kuulla, miten vaikuttaa elämään vai vaikuttaako, minkä tasonen astma teillä on ja millanen (allergia/rasitus?) yms. :)

Kiitos jo kovasti etukäteen!
1307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Menepä äkkiä lääkäriin ja vaadi päästä astmatutkimuksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tyttö 1993 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu