Eli tarina lyhyesti. Mieheni äidillä on ollut masennus kausia eri tilanteista johtuen ja parhaillaan hän käy surutyötä isänsä pois menon johdosta. Olemme mieheni kanssa olleet paljon tekemisissä ja tukenee ja auttaneet parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt kuitenkin meille on syntymässä esikoinen, laskettu aika tänään, ja meillä on ollut toiveene koko ajan että nämä viimeiset päivät ennen pienen ihmisen maailmaan tuloa haluaisimme olla kahdestaan ja nauttia toistemme seurasta.
Mieheni äiti kuitenkin tästä pyynöstä jonko esitimme hienovaraisti, otti itseensä ja luulee ettei häntä haluta perheeme elämään mukaan. Olemme parhaamme mukaan yrittänyt jutella, että kun lapsen kanssa kotiudutaan niin kaikki mummut ja ukit ovat enemmänkin kuin tervetulleita meille ja haluamme heidät lapsemme elämään mukaan.
Nyt kuitenkin en tiedä pitäisikö pitää omaa pää, vai antaa anopin tulla meille. Tilanne on se että anoppi asuu sadan kilometrin päässä ja on nyt lomalla töistä ja haluaisi asistella meilla lapsen syntymään asti.
Mielipiteitä tai kokemuksi asiasta otetaan mielellään vastaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä nain suuressa asiassa kuin lapsen syntymässä kuuluu olla koolla vain ydinperhe. Isä äiti ja lapsi. Se on rankkaa aikaa ja mistä tiedät,että anoppisi lähtisi lapsen synnyttyä pois? Ties kuinka pitkäksi aikaa jää majailemaan!!!.
Muistan ennenvanhaan,että oli kuukausi lapsen syntymän jälkeen kun vasta otettiin vieraita vastaan. Pöpöt ja muut,joille vastasyntynyt ei ole vielä vastustuskykyinen.
En minä ainakaan olisi halunnut siihen lapsensaanti rytäkkään anoppia enää.
Pidä kulta pieni oma pääsi ! :)
Onnea uuden tulevan vauvan johdosta!