Uskallatko?

Kun kerran tiedät, mies hyvä, että olemme näillä sivuilla molemmat. Ja kun kerran kovasti halusit viettää sen yhden illan kanssani (oletin viestin olevan sinulta), niin kysyn sinulta nyt - kaikkien näiden ventovieraiden läsnäollessa - tahdotko sinä tavata minut? Tietänet, että opiskelupaikkakuntani alkaa samalla kirjaimella kuin nimeni ja että toivon vain keskustelua - ehkäpä hotellihuoneessani... Kerran - aikojen alussa - laitoin sinulle tekstarin, jossa vinkkasin tapaamiseen virka-ajan ulkopuolella (=tunniste)... Vihjeenä; kerran aiemminkin olen tainnut ehdottaa samaa, mutta rohkeuteni petti, kun näin sinut!
31830
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Anteeksi nyt, en naura sinulle enkä tälle viestille - ihan oikeasti, mutta pakko älähtää kun tää viesti osui kyllä niin nappiin kun voi kun vaan laskin oman kenties ehkä hieman ylivilkkaan "mielikuvitukseni" valloilleen ja muistelin viimeksi kulunutta vuosikymmentä. Ja vaikka kuinka saisin nuo kaikki muut kohdat sovellettua omaan menneeseen maailmaani ja yhteen ainoaan ihmiseen, jonka ihan mielellään haluaisin tähänkin päivään ehkä ja mikä ettei jollakin tavalla päivään jokaiseenkin niin ei tässä ole silti mitään järkeä vastata, mutta vastasin silti. Ehkäpä se minunkin unelmien mies vaikka sattuu ketjusi lukemaan ja osaa kääntäen verrannollisesti paikallistaa itsensä tästä viestistä ja tajuaa olevansa kaivattu.

Tästä ja juuri tästä syystä nämä keskustelupalstat on oikeasti hienoja paikkoja ja näitä lueskellessa voi elää omia elämänkiemuroita uudelleen ja uudelleen ja jopa nauraa joskus omille heikkouksilleen jos näitä osaa lukea omalta kannalta, vertaistukimuotona ja paikkana jonne sanoa ääneen se mitä ei välttämättä osaa, uskalla tai jostain muusta syystä vaan voi muualla ottaa puheeksi.

Toivottavasti askel eteenpäin asiassasi onnistuu ja siinä vaiheessa kun kohtaamiselle tulee mahdollisuus, älä mene karkuun vaikka kuinka jännittäisi. Joskus omien rajojensa ylittäminen kannattaa oikeasti.

Äänestä
  • karkuun, vaan laitoin viestin - tekstarin. Hommat alkaa sujumaan, kiitos tuesta.

    Äänestä

Miltäs nyt tuntuu, kun on ollut rehellinen?

Sopiiko, että seuraavan kerran kun tapaamme, minulla on nämä tulostettuna ja voin sitten ojentaa näitä sinulle?

Äänestä
  • Tiistaina olen taas iltavuorossa, eli aamupäivällä voitais nähdä ennen vuoron alkua. Jos se ei sovi, niin laita mulle työmeiliin ehdotus, millon voitas tavata...

    Äänestä

  • Tuplaii kirjoitti:

    Tiistaina olen taas iltavuorossa, eli aamupäivällä voitais nähdä ennen vuoron alkua. Jos se ei sovi, niin laita mulle työmeiliin ehdotus, millon voitas tavata...

    Mä en kysynyt sun työvuoroista, vaan kysyin että sopiiko tuo näiden ojentaminen sinulle. Itseasiassa en ojenna vaan mä teen niistä lennokkeja ( joista osaan muuten tehdä hyvin. Mulla on kaksi erikoisversiota) ja sitten lennätän niitä sun eteesi. Saat yllättyä aina vaan uudestaan, jipii!

    Aika jännä tuo että haluaisit tavata. Mä en ole siitä niin vakuuttunut. Parempihan sun mielestä on että mitä enemmän yleisöä seuraa niin sitä parempi.

    Äänestä

  • 014 kirjoitti:

    No ihan miten vaan. Toivottavasti hetkestä tulee sulle niin nautinnollinen, kuin kuvittelet. Minä epäilen... Mut oot tervetullu ihan millon vaan. Yleensä mä oon täällä lähempänä Hertsikkaa, mut joskus käyn Ruoholahessakin, että tuut sitten oikeeseen suuntaan... En usko et tuut kotiovelle kuiteskaan..

    Äänestä

  • Ed. kirjoitti:

    Sä olet todella rohkea noiden paljastavien suuntaviivojen suhteen kuten sun molemmat käytössä olleet nikkisikin. Emmä kotiovelle viitsi lennokkeja tulla heittelemään, sun voisilmäpullien tuoksu on kuitenkin houkutellut paikalle naapuristakin lapsia :-), ja sulla olisi kuitenkin kädet täynnä työtä ja kiire kuten aina. Mä saattaisin esittää sellaisia kysymyksiä että ei niitä viitsi ihan olkkarista keittiöön huudella.

    Mun silmiin sun "kiireet" ovat todellisuudessa omien jälkien peittämästä ja sen sellasta.

    Sit mä vaan vääntelen käsiäni ton mun pullantuoksusen essun helmoihin ja kuittaan jokaisen lennokin vähintään yhtä nasevankovalla pullapalalla, ja peijakas, mä olen tarkka heitoissani. Voisilmäpulla tuntuu pahemmalta kuin korvapuusti.

    Äläs nyt. Mistäs sinä tiedät mitä lennokeissa on jos suoralta kädeltä nakkelet jauhojen kovettamat pullasi niiden kimppuun? Vai mistä muuten voisi johtua se että pullasi tuntuvat pahalta?!

    Ihme juttu.

    No jos sinä halveksuen ja kaiken kyseenalaistaen viskot jotain lentäviä härpäkkeitä kohti, niin en kai voi kuin olettaa, että niissä on jotain jolla haluat pahoittaa mieleni? Ihan miten vaan. Mihin oikein pyrit? Teen niin tai näin, aina päärinväin.

    Nämä tekstit olisivat vain näitä omiasi, miksi niistä pahoittaisit mielesi? En mä tiedä mihin pyrin, en ainakaan satuttamaan sinua. Minä vaadin selitystä satutettuna yhtälailla. Ja heitän saman takaisn, että teki nii tai näin niin ei oo hyvä :) Eikä mulla ole syytä olettaa muuta. Kuin nyt kiittää sinua siitä että ainakin vastaat aina kun huudan sinua pimeydessä :)

    Pahoitan mieleni siitä ajatuksesta, että joku kokee ne niinkin loukkaavina, että heittelisi niitä kasvoilleni. Olen pahoillani jos sinulle kävi niin. En vastaa enää, kun en pysty tarjoamaan mitään sinulle kelvollista ratkaisua tähän ketjuun enää. Tee tulosteille mitä haluat.

    Ei tarvitsekkaan, vastata. Lukijamäärät nousee koko ajan. Sinä vain loukkasit minua taannoin niin pahasti ja sinä tiedät sen itsekin. En olisi ikipäivänä voinut uskoa, että olet niin kakara kuten kaikki tekstis osoittaa.

    Anteeksi vain. Mä menin taas tähän vanhanaikaiseen tunnekoukkuun. Se hylkääminen sattuu aina yhtä paljon :/

    Ja se että ihminen on niin kaksinaamainen.

    Hyvää yötä joka tapauksessa.

    Turhautunut olen itsekin. Jos tunnistat mun juttuja muualta, tiedät sen. Anteeksipyyntö hyväksytty. Jos olet aloituksessa kaipaamani henkilö, tunnistat sen kyllä. Mikään ei ole muuttunut (tylsistynyt hymiö-hymy).

    Itse asiassa.. Jos olen mielestäsi hylännyt sinut, et taida sittenkään olla kaipaamani. "Meitä" ei ole koskaan ollut, joten en ole voinut hylätäkään.

    Äänestä

  • ed. kirjoitti:

    Itse asiassa.. Jos olen mielestäsi hylännyt sinut, et taida sittenkään olla kaipaamani. "Meitä" ei ole koskaan ollut, joten en ole voinut hylätäkään.

    No, sinä höppänä jatkat tota samaa shaissea, mutta se on sun tie jonka olet valinnut ja siihen mä tyydyn. Mä en tunnistele sua mistään ja vaikka tunnistaisin, en vastaa. Että en mene harhaan :-) Mä pidän pääni kylmänä. Sä olet liian taitava sanan kääntäjä, joten olen ollut sun kanssa koko ajan terveellä tavalla varovainen, kuten normaalisti ihminen on kun luottaa vaistoihinsa. Mä vaan olen vähän naiivi ja uskon vasta kun olen kokenut.

    "Puolitiehen vastaan", oi, olen niin miettinyt tuota ja sitä että mitä se tarkoittaa "meidän" tapauksessa?!

    Mutta ehkä tuo sun tie on hyvä tie. Mä seuraan sitä jostakin sivusta sitten.

    Oot tosiaankin erehtynyt. En ole olettamasi henkilö. En ole koskaan kirjoittanut " puolitiestä vastaan" vaan halusin tavat hänet, mutta hän ei minua. Antaa olla. Hyvää jatkoa, anteeksi että luulin jotain muuta. Tee vain omat johtopäätöksesi hänen suhteensa, minulle ne ievät kuulu. Tämä on naurettavaa.

    Et olekaan, olen vain miettinyt sanojen merkitystä.

    Ei tämä ole naurettavaa, ja tietysti olen erehtynyt. Ja ihan samoin kävi minulle. Halusin tavata, hän ei. Ja sinä sait minut vakuuttuneeksi, miksi hän ei halunnut tavata.

    Ihan lyhyt loppukommentti; mietin liian pitkään tunnenko häntä riittävän hyvin tehdäkseni omassa elämässäni lopullisen ratkaisun, joka olisi ollut TODELLA monimutkainen. Ja siinä ajassa kuulin hänen löytäneen toisen naisen elämäänsä ja olevan tosi tyytyväinen. Toivon vilpittömästi, että hän onkin. Tiedän, mitä suru voi olla. Kiitos keskustelusta ja hyvää, iloisempaa kevättä.

    Kuule, älä toivottele noita sun toivotuksia. Sä et ota kantaa siihen mihin haluan, mutta ihan sama.

    Monimutkaista varmaan, mutta ehkä siihen helpompi tapa olisi se tapaaminen ja puhua asioista, ei niitä näitä hirvenpäitä edes tutustumismielessä.

    Mäkin tiedän kyllä milloin ihminen johdattelee keskustelua siihen suuntaan että saa kaivettua sen mitä haluaa saada tietää. Siksi mielestäni on parempi että esittää haluamansa kysymykset ja perustelut niihin, niin vasta silloin asiat voi edetä sitten haluamalla tavalla. Vaikka ei oikeita kysymyksiä osaisikaan kysyä, niin voisi antaa samalla toiselle mahdollisuuden kertoa asiansa. Se ei ole alku suhteelle. Mutta oikea tie ei ole myöskään ehdottamasi tapa hotellihuoneessa.

    Vielä kerran; kysyin mitä haluat, en voi tietää mihin minun pitäisi ottaa kantaa? Edelleen, jos MINÄ ehdotan hotellihuoneessa tapaamista, niin SINÄ olet tehnyt siitä väärät johtopäätökset. Minä olisin halunnut keskustella rauhassa hänen kanssaan, ja olisin puhunut täyttä asiaa. Joka minut TUNTEE, tietää sen. MINÄ OSAAN PUHUA. JA OSAAN MYÖS KUUNNELLA (=jotain, mitä hän ei tainnut osata.) Kaiva sitten oikeasta kohdasta, ettei tarvitse tulla tänne valittamaan, kun on lapio hajalla.

    Taannoiseen viestiisi.

    Äänestä

  • 014 kirjoitti:

    Taannoiseen viestiisi.

    No nyt luovutan, kun ei tämä etene.

    Äänestä

  • Tuplaii kirjoitti:

    Vielä kerran; kysyin mitä haluat, en voi tietää mihin minun pitäisi ottaa kantaa? Edelleen, jos MINÄ ehdotan hotellihuoneessa tapaamista, niin SINÄ olet tehnyt siitä väärät johtopäätökset. Minä olisin halunnut keskustella rauhassa hänen kanssaan, ja olisin puhunut täyttä asiaa. Joka minut TUNTEE, tietää sen. MINÄ OSAAN PUHUA. JA OSAAN MYÖS KUUNNELLA (=jotain, mitä hän ei tainnut osata.) Kaiva sitten oikeasta kohdasta, ettei tarvitse tulla tänne valittamaan, kun on lapio hajalla.

    No samasta asiasta me molemmat valitetaan. Nyt mä hyvästelen sinut. Mulla on aivan eri käsitys hänestä, kuin mitä sinä sanoit.

    Heippa.

    Äänestä

  • Miksi sinä 014 nainen yht´äkkiä päätit nostaa tälläisen vanhan ketjun vastaamalla siihen, vaikka aloituskin selvästi on miehelle?

    Äänestä

  • ? ? kirjoitti:

    Miksi sinä 014 nainen yht´äkkiä päätit nostaa tälläisen vanhan ketjun vastaamalla siihen, vaikka aloituskin selvästi on miehelle?

    Mitä se sulle kuuluu, se on kuule tulkintakysymys. Ja sä et ole viettänyt palstoilla niin kauaa että tietäisit taustoja. Jos kerran kyselet. Tuplaii on ja pysyy hänenä, ihan sama mitä hän kirjoittaa. Vain minä tiedän mitkä kaikki on totta, mitkä on käänteistä ja mitä hän milläkin viestillä tarkoittaa.

    No hyvä. Nyt tiedän kuka sinä olet. Ja osaan olla jatkossa vastaamatta.

    Äänestä

sama kuin iina ?

Äänestä
  • Mun käyttöön se tuli ihan muualta kuin mun nimestä. Se vois tietty olla Justiina, sopis mun kaulimeen, ja mun Jamie Olivieeer (kultakahvainen pekoninpaistajani) paistinpannuun ja kampaukseenkin. Yhteen aikaan mulla oli semmonen ponnarista väännetty nuttura useinkin. Kiitti kysymästä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tuplaii kirjoitti:

Kun kerran tiedät, mies hyvä, että olemme näillä sivuilla molemmat. Ja kun kerran kovasti halusit viettää sen yhden illan kanssani (oletin viestin olevan sinulta), niin kysyn sinulta nyt - kaikkien näiden ventovieraiden läsnäollessa - tahdotko sinä tavata minut? Tietänet, että opiskelupaikkakuntani alkaa samalla kirjaimella kuin nimeni ja että toivon vain keskustelua - ehkäpä hotellihuoneessani... Kerran - aikojen alussa - laitoin sinulle tekstarin, jossa vinkkasin tapaamiseen virka-ajan ulkopuolella (=tunniste)... Vihjeenä; kerran aiemminkin olen tainnut ehdottaa samaa, mutta rohkeuteni petti, kun näin sinut!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu