miksi näin?

Miksi valtuutetut ja kaikki vaikuttajat pitää tällä palstalla ryvettää? Eivät ole edes hevosmiehiä nämä ryvettäjät saatika sitten muuten aktiivisia ja oman perheensä elättäjiä. Pitää rellestää Hoskosella, Baulla ja niin monella muulla ihmisellä. Ja vielä kepulointiakin harrastaa.

Nämä tulisielut voisivat olla seuraavissa kirkko- ja kunnallisvaaleissa ehdokkaina, ehkä mahdollisina luottamushenkilöinäkin kansanedustajasta puhumattakaan. Siitäpähän riemua sitten räkisimme. Tulkoon Naarvasta korven kaunein ja Hattuvaarasta samaten. Onpahan siinä välissä niitä pikku kyliä. Tulkaahan.

Jännittäisimme yhdessä ja lutkisimme räkää kurkusta alas. Kiperiä kysymyksiä satelee ja moneen väärään kysymykseen pitäisi oikea vastaus antaa. Ratkaiskaamme samalla kyläkoulujen kohtalot, sekin, kenen tulee pitää huolta, jos ukko ei pysty ja niin monta muuta. Ja koiraverokin on lopetettu, mutta eipä silti, kuka se nyt koiraansa verolle ilmoittaisi.

No, kansan suuret joukot, tulkaahan esille ja me teitä äänestämme. Ja pelletintekijöitä kanssa. Joku röhveltäjä käyttää niidenkin onnettomuutta lyömäaseena. Tulkaahan esille te, joita ei sosku elätä ja kertokaa viimeinkin, mitä te haluatte.
13416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ihmetellyt olen. Ja Hoskoselle uusi päiväohjelma:
- käy hoida naarvalaisten lapset (imetys tuttipullosta)
- ota lapsi mukaan ja mene sosiaalitoimistoon
* toimeentulotuki
* lapselle tukihuoltajuus
- jos pitää käydä Alkossa ja apteekissa, älä käy
Jätä näinä päivinä väliin kaikki valiokunnat ja eduskunnan istunnot sekä muut vähemmän tärkeät,
tärkeintä on tämä
* mene ja katso, mitä naarvalaiset tarvitsevat
(se voi olla polttopuita, valmiiksi sytytettyjä uuneja tai koululaisten saattamista,
jos isäntä öräjää tai emäntä heittäytyy hankalaksi, muista lapset)

Äänestä

Riittää kun nuo Pogostan muutamat rääväsuut nousevat montunyöstä ja tulevat päivänvaloon.
Toivotaan, että tulevat, jotta saadaan nähdä onko joukossa näitä meidän uusia tuulitukkia, takinkääntäjiä, hurskaita lähimmäisenpalvelijoita, kynäniekkoja, taidetta kuvaavia ja muita omasta mielestään kansan yläluokkaan kuuluvia maailmanparantajia.

Äänestä
  • arkajalkoja ja saamattomia vätyksiä kaikki.
    hyvähän se on haukkua ja hurskastella muka lähimmäisenpalvelijana.
    varsinaisia tuulitukkia ja tuuliviirejä tuntuvat olevan.

    Äänestä

  • lyö lyötyä kirjoitti:

    arkajalkoja ja saamattomia vätyksiä kaikki.
    hyvähän se on haukkua ja hurskastella muka lähimmäisenpalvelijana.
    varsinaisia tuulitukkia ja tuuliviirejä tuntuvat olevan.

    tunnustit, tosin vasta jäätyäsi tyhmyyttäsi näin julkisesti kiinni itse teossa, heh heh

    Äänestä

  • hyvä että kirjoitti:

    tunnustit, tosin vasta jäätyäsi tyhmyyttäsi näin julkisesti kiinni itse teossa, heh heh

    Ei kyllä minusta enää ole mikään heh heh tämä asia. Enempi se on hyi, hyi. Tekevälle sattuu sanotaan, mutta ei mitään tekevälle vielä enemmän. Pitäisi osata vakavan asian edessä hiljetä ja miettiä. Joku viisas on keksinyt, että se mikä nauruksi väännetään, koskee eniten. Ja pilkaksi väännetty kertoo jotakin kirjoittajan omasta itsestä. Niinpä.

    Äänestä

  • kas kummaa kirjoitti:

    omilla säännöillään. Pikkuhitlerien ei todellakaan tarvitse kantaa huolta kaikista kirjoituksista ja miten pitää suhtautua mihinkin asiaan tai ilmiöön.

    Äänestä

  • maa pyörii kirjoitti:

    omilla säännöillään. Pikkuhitlerien ei todellakaan tarvitse kantaa huolta kaikista kirjoituksista ja miten pitää suhtautua mihinkin asiaan tai ilmiöön.

    tarvitsetko sinä takapuolen pyyhkijää vai mikä on hätänä? Jos on vessahätä, käy siellä. Kyllä taidat ilmiö olla itsekin.

    Äänestä

  • no jaa kirjoitti:

    tarvitsetko sinä takapuolen pyyhkijää vai mikä on hätänä? Jos on vessahätä, käy siellä. Kyllä taidat ilmiö olla itsekin.

    ulostamiseen liittyviin asioihin. Sen harrastuneisuuden kyllä näkee kirjoituksistakin.

    Äänestä

  • Kakkaleikkikehä kirjoitti:

    ulostamiseen liittyviin asioihin. Sen harrastuneisuuden kyllä näkee kirjoituksistakin.

    Se nääs on aikamoinen asia. Ja pikku-hitleriä vastassa taitaa ollA ISO-HITLERI. Se on jo vakavampi paikka.

    Äänestä

  • Kaatukoon hitleri kirjoitti:

    Se nääs on aikamoinen asia. Ja pikku-hitleriä vastassa taitaa ollA ISO-HITLERI. Se on jo vakavampi paikka.

    elämästä ja vaipoista sen enenpää

    Äänestä

kuten kainuulaisten korpikansan laulussa sanotaan.
se soppii hyvin tännekii.

Äänestä
  • vai riittääkö arveluälykkyydenmäärästä.
    sanokaapa miten noita ala-arvoisia kirjoituksia tekevät elää päivänsä.
    voisivat itsekin kertoa, jos osaisivat olla edes kerran rehellisiä.
    periikö rehellisyys maan vai ei

    Äänestä

Ei tarvita edes pyöreänpöydän väkeä, sillä jo yksi kenokaula pilaa ilmaston.
Minäkin taidan olla

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pitkään seurannut kirjoitti:

Miksi valtuutetut ja kaikki vaikuttajat pitää tällä palstalla ryvettää? Eivät ole edes hevosmiehiä nämä ryvettäjät saatika sitten muuten aktiivisia ja oman perheensä elättäjiä. Pitää rellestää Hoskosella, Baulla ja niin monella muulla ihmisellä. Ja vielä kepulointiakin harrastaa.

Nämä tulisielut voisivat olla seuraavissa kirkko- ja kunnallisvaaleissa ehdokkaina, ehkä mahdollisina luottamushenkilöinäkin kansanedustajasta puhumattakaan. Siitäpähän riemua sitten räkisimme. Tulkoon Naarvasta korven kaunein ja Hattuvaarasta samaten. Onpahan siinä välissä niitä pikku kyliä. Tulkaahan.

Jännittäisimme yhdessä ja lutkisimme räkää kurkusta alas. Kiperiä kysymyksiä satelee ja moneen väärään kysymykseen pitäisi oikea vastaus antaa. Ratkaiskaamme samalla kyläkoulujen kohtalot, sekin, kenen tulee pitää huolta, jos ukko ei pysty ja niin monta muuta. Ja koiraverokin on lopetettu, mutta eipä silti, kuka se nyt koiraansa verolle ilmoittaisi.

No, kansan suuret joukot, tulkaahan esille ja me teitä äänestämme. Ja pelletintekijöitä kanssa. Joku röhveltäjä käyttää niidenkin onnettomuutta lyömäaseena. Tulkaahan esille te, joita ei sosku elätä ja kertokaa viimeinkin, mitä te haluatte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu