Julkaistu: 12.8.2010 lehdessä osastolla Pääkirjoitus
A A Pauliine Koskelo
Suomalaisen oikeuspolitiikan perusheikkoutena on pitkään ollut epäsuhta oikeusturvan vaatimusten ja oikeuslaitoksen toimintakykyyn tehtyjen panostusten välillä. Ongelma ei ole ratkennut edes hyvinä aikoina, vaikka kyseessä on valtiontaloudessa pieni menoerä. Asiaan tarvitaan kestävä korjaus.
On helppoa puoltaa pitkälle vietyjä oikeusturvatakeita, jos ei paneuduta niiden toimeenpanon kustannuksiin. Toisaalta rahoituskehyksistä tulee helposti liian ahtaat, jollei suhtauduta vakavasti siihen, mitä voimavaroja järjestelmään kuuluvien tehtävien suorittaminen todella vaatii. Hyvää oikeusturvaa ei synny ilman riittävää tahtoa panostaa järjestelmään, jolla oikeusturva tuotetaan.
Vertailu Ruotsiin on valaiseva. Suomen tuomioistuin- ja oikeudenkäyntijärjestelmä on pitkälti ruotsalaisen mallin mukainen. Oikeuslaitokseen on kuitenkin Ruotsissa panostettu kolmanneksen enemmän asukasta kohti kuin Suomessa - tuskin syyttä. Kuluneella vaalikaudella panostusta oikeuslaitokseen on Ruotsissa talouskriisistä huolimatta olennaisesti lisätty.
Meillä oikeusturvan takeena on Euroopan ihmisoikeussopimuksen lisäksi maamme oma perustuslaki, jossa oikeusturva on vahvistettu perusoikeudeksi. Tämä ei tietenkään korvaa tosiasiallisia toimia, joilla taataan oikeusturvan tasokkuus. Poliittisen tahdon todellinen koetin ei ole perustuslain laadinnassa vaan sen toimeenpanossa. Ruotsin perustuslaissa oikeusturva ei ole (ennen tulossa olevaa uudistusta) kuulunut perusoikeuksiin, mutta käytännön panostukset oikeusturvaan ovat siellä silti olleet eri luokkaa kuin meillä.
Toisaalta Suomessa on torjuttu eräät Ruotsin järjestelmään kuuluneet piirteet, jotka ovat keventäneet järjestelmän kuormitusta. Esimerkiksi esitys, jonka mukaan vähäisiä juttuja ei saisi viedä hovioikeuteen ilman muutoksenhakulupaa, kaatui meillä eduskunnassa 1990-luvulla. Lähdettiin siitä, että kaikenlaiset asiat tulee saada käsitellyiksi vähintään kahteen kertaan sekä näytön että oikeuskysymysten osalta.
Päätöksen vaikutuksia järjestelmän kantokykyyn ei tuolloin huomioitu. Hovioikeuksien kokonaiskuormitus vinoutui, mikä näkyi paitsi käsittelyajoissa myös oikeudellisessa laadussa. On harhaa, että järjestelmää voisi kuormittaa panostamatta voimavaroihin. Jatkokäsittelyluvan käyttöönotto pienemmissä jutuissa on hyväksytty meillä vasta tänä vuonna.
Järjestelmämme poikkeaa tämän uudistuksen jälkeenkin monista muista maista. Esimerkiksi Itävallassa on väestöön suhteutettuna enemmän tuomareita kuin Suomessa, vaikka siellä - toisin kuin meillä - rikosasiat käsitellään yleensä enintään kahdessa oikeusasteessa ja näytön osalta vain yhdessä.
Aiheesta lisää...
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Oikeusturva on pantava kestävään kuntoon/HS20100812SI1MA01bud
A A Pauliine Koskelo
Suomalaisen oikeuspolitiikan perusheikkoutena on pitkään ollut epäsuhta oikeusturvan vaatimusten ja oikeuslaitoksen toimintakykyyn tehtyjen panostusten välillä. Ongelma ei ole ratkennut edes hyvinä aikoina, vaikka kyseessä on valtiontaloudessa pieni menoerä. Asiaan tarvitaan kestävä korjaus.
On helppoa puoltaa pitkälle vietyjä oikeusturvatakeita, jos ei paneuduta niiden toimeenpanon kustannuksiin. Toisaalta rahoituskehyksistä tulee helposti liian ahtaat, jollei suhtauduta vakavasti siihen, mitä voimavaroja järjestelmään kuuluvien tehtävien suorittaminen todella vaatii. Hyvää oikeusturvaa ei synny ilman riittävää tahtoa panostaa järjestelmään, jolla oikeusturva tuotetaan.
Vertailu Ruotsiin on valaiseva. Suomen tuomioistuin- ja oikeudenkäyntijärjestelmä on pitkälti ruotsalaisen mallin mukainen. Oikeuslaitokseen on kuitenkin Ruotsissa panostettu kolmanneksen enemmän asukasta kohti kuin Suomessa - tuskin syyttä. Kuluneella vaalikaudella panostusta oikeuslaitokseen on Ruotsissa talouskriisistä huolimatta olennaisesti lisätty.
Meillä oikeusturvan takeena on Euroopan ihmisoikeussopimuksen lisäksi maamme oma perustuslaki, jossa oikeusturva on vahvistettu perusoikeudeksi. Tämä ei tietenkään korvaa tosiasiallisia toimia, joilla taataan oikeusturvan tasokkuus. Poliittisen tahdon todellinen koetin ei ole perustuslain laadinnassa vaan sen toimeenpanossa. Ruotsin perustuslaissa oikeusturva ei ole (ennen tulossa olevaa uudistusta) kuulunut perusoikeuksiin, mutta käytännön panostukset oikeusturvaan ovat siellä silti olleet eri luokkaa kuin meillä.
Toisaalta Suomessa on torjuttu eräät Ruotsin järjestelmään kuuluneet piirteet, jotka ovat keventäneet järjestelmän kuormitusta. Esimerkiksi esitys, jonka mukaan vähäisiä juttuja ei saisi viedä hovioikeuteen ilman muutoksenhakulupaa, kaatui meillä eduskunnassa 1990-luvulla. Lähdettiin siitä, että kaikenlaiset asiat tulee saada käsitellyiksi vähintään kahteen kertaan sekä näytön että oikeuskysymysten osalta.
Päätöksen vaikutuksia järjestelmän kantokykyyn ei tuolloin huomioitu. Hovioikeuksien kokonaiskuormitus vinoutui, mikä näkyi paitsi käsittelyajoissa myös oikeudellisessa laadussa. On harhaa, että järjestelmää voisi kuormittaa panostamatta voimavaroihin. Jatkokäsittelyluvan käyttöönotto pienemmissä jutuissa on hyväksytty meillä vasta tänä vuonna.
Järjestelmämme poikkeaa tämän uudistuksen jälkeenkin monista muista maista. Esimerkiksi Itävallassa on väestöön suhteutettuna enemmän tuomareita kuin Suomessa, vaikka siellä - toisin kuin meillä - rikosasiat käsitellään yleensä enintään kahdessa oikeusasteessa ja näytön osalta vain yhdessä.
Aiheesta lisää...
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Oikeusturva on pantava kestävään kuntoon/HS20100812SI1MA01bud
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.