Hei vaan kaikki palstalaiset!
Mieltäni on jo pitkään askarruttanut eräs seksiin liittyvä kysymys. Nykyinen avovaimoni nimittäin pitää kauheaa meteliä harrastaessamme seksiä. Kun olen kysynyt häneltä syytä, hän vain suuttuu ja alkaa mököttämään. Viimeaikoina hän on koittanut hillitä ääntelyään pitämällä tyynyä kasvoillaan rakastellessamme, mielestäni ongelma ei ole kuitenkaan juuri vähentynyt desibelien osalta.
Viime viikolla tuli isännöintitoimistolta varoitus öisestä metelistä, ilmeisesti ongelmamme on siis havaittu naapurustossakin. Olen mielestäni tavallinen suomalainen noin kolmikymppinen mies, sukupuolielimeni taitaa olla aivan vakiotavaraa, en ole viitsinyt mittailla koska ajatus tuntuu jotenkin pervolta. Olenko normaali, teenkö jotain väärin?
Naiseni haluaa aina uudelleen seksiä, ilmeisesti en siis satuta häntä yhdynnässä? Erilaiset kokeilemamme asennot tuottavat saman ääni-ongelman. Tuntuu että yhdyntä-aika vain pitenee avovaimoni metelöidessä, keskittymiseni jotenkin herpaantuu tuosta eläimellisestä huudosta. Itse olisin enemmän lyhyen rakastelun kannalla, jäisi aikaa muuhunkin. Auttakaa miestä selässä!

Vastaukset 12
Vanhimmat
voin kyllä ymmärtää et tuollanen voi viedä tunnelman aika alas jos pitää ruveta sitten miettimään samalla että kuuleeko naapurit taas. en osaa muuta keksiä kun että puhuisit sen naises kanssa, eikä sillä oo mitään syytä ruveta asiasta mököttämään jos ihan ystävällisesti ja rauhallisesti tuot asian puheeksi (siis et valittamalla).
en usko ett kukaan nainen tuosta vaan huuta kuin pistetty sika seksin aikana, ellei se ole jotenkin erityisen rajua. onko sillä siis ehkä syytä huutaa koska panette niin kovaa? :D mut näin vakavemmin, itse en ainakaan ääntele pahemmin, etenkään jos tiedän että joku saattaa olla kuulosalla koska se on molemmille osapuolille aika noloa.
eli koita vaan puhua sille asiasta.
taas provo..
Sama satuseppo, joka pitää huolta palstan täyttämisestä...
Aikaa on ja huomionkipeyttä:)
Joo, mut tällä kertaa hän on mies, kun yleensä esiintyy naisena :)
Sampo olen sitä mieltä, että sinulle on käynyt mäihä, olet tavannut oikean kultakimpaleen ja olet onnen poika.
Mitä jos muuttaisitte omakotitaloon? Siellä voisi metelöidä mielin määrin.
Minun vaimoni ei hiiskahdakaan aktian aikana, olisin iloinen jos hän päästäisi ilonsa ilmoille kuten sinun!
parhaiten, paitsi tietenkin feikkaajat.
Valitat pelkkää ymmärtämättömyyttäsi
kii tai meet vaihtoo. Näin olen tehnyt muutaman naisen kanssa ja nyt löytänyt siedättävästi ääntelevän naisen. Yksi otti nokkiinsa sanottaes,kun höpisi/selitteli tapahtumia aktin aikana ja ei äännellyt enää millään taval.. vaihtoon meni. Mikään ei ole ikävämpää kuin helwetin äänekäs muija,kun oot vasta 10cm eli puolet saanut sisään tuupattua, vaikka ei ole ollut edes kuiva tai tiukka. On siinä seisokis pitelemistä,et onko toisel joku hätä vaikkei ole. Äänekkäitä feikkaajia,joksi ne luokittelen on 25% naisista ja ne jätin suosiol pikkukaluisille.
On ollut useampia,jotka ei puhu tai ääntele millään tavalla edes kysyttäes aktin aikana ja sekään ei ole hyvä. Tosin naamasta nyt näkee,et naisel tekee gutaa pano. Tylsää,mutta ei niin ahdistavaa.
jos en itse päästä seksin aikana pihahdustakaan, seksi on huonoa. hyvä seksi taas saa melkein huutamaan onnesta. miesystävä kyllä pelkää samaista varoitusta, mutta samalla myös nauttii äänistäni.
sano yks naaapuri mulle, mut gimma alko piikkaa seinää ei se välittäny munasta
Kiitos hyvistä vastauksistanne!
Olen yrittänyt vinkkejänne toteuttaa käytännössä, keskusteltu on ja hellempää menoa sänkykamarissa. Tahdin ja intensiiviyden lasku yhdynnässä vähensi subjektiivisten havaintojeni mukaan melutasoa mukavasti, toisaalta parempi puoliskoni eleillään vaatii tarvittaessa kiivaampaa kyytiä. Olemme siirtyneet myös painottamaan ns. päivävuoroa, jolloin talonyhtiömme säännöt sallivat meluamisen yötä mieluummin.
Jotkut täällä vaikuttavat epäilevän ongelmani totuudenmukaisuutta, heiltä ilmeisesti puuttuu oma seksielämäkokemus. Selvyyden vuoksi mainittakoon, että en ole kotoisin Provosta, vaan Riihimäeltä.
S.L.
Tätä ei ole kirjoittanut sama henkilö kuin aloitusta
Seksi kokemuksia on niin kotimaisilta,ulkomaisilta..Niin kotimainen vinkuu paremmin,ulkom.vain ääntelee orkun tullessa,Oma avokas vain voihkii voimakkaasti???