Suomen perustuslain alkuperä

Sinun parhaaksesi.

>>> 10 käskyä17.8.2010 07:29
" Liiton Laki jonka tunnemme nimellä 10 käskyä, on ihmiskunnan ensimmäinen laki. Liiton laki on ensimmäinen raamattu, ja mitä tahansa raamattuun on kirjoitettu lain jälkeen ja mitä kirjoitetusta opetetaan, ei ole koskaan saanut eikä saa rikkoa lakia.

Suomen perustuslain alkuperä on liiton laki, jonka mukaan kenenkään ihmisarvoa, kunniaa, omatuntoa, vakaamusta, oikeuksia ei ole koskaan saanut eikä saa loukata millään tasolla. Jokaisen ihmisen henkilökohtaista, kansallista ja kansainvälistä identiteettiä on kunnioitettava.

Alkuperäiset kirjoitukset joista raamattu on koottu, ovat eri kansoille kuuluvia tieteellisiä ja siksi pyhiä kirjoituksia, joita tietämättömät ja epävakaat ihmiset ovat aikanaan väärentäneet omaksi kadotuksekseen (2 Pietarin kirje 3). Raamatun ymmärtäminen vaatii vähintään perustiedot kaikilta tieteen aloilta. "

* VASTAA
* Kerro kaverille:
* Ilmoita asiattomasta viestistä

5

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei tietenkään voi kieltää hyvin suurta juutalais-kristillistä vaikutusta Suomen perustuslakiin, mutta kaikki länsimaiset laivat perustuvat roomalaiseen lakiin.

      • Siis mitä ihmettä sekoilen: "...länsimaiset laivat perustuvat..." siis tarkoitukseni oli kirjoittaa:"...länsimaiset LAIT perustuvat...".


      • μνησθητε

        "5 Mooseksen kirja 32:7-8 - Septuaginta


        7 μνησθητε ημερας αιωνος συνετε ετη γενεας γενεων επερωτησον τον πατερα σου και αναγγελει σοι τους πρεσβυτερους σου και ερουσιν σοι
        8 οτε διεμεριζεν ο υψιστος εθνη ως διεσπειρεν υιους αδαμ εστησεν ορια εθνων κατα αριθμον αγγελων θεου

        μνησθητε : ajattele
        ημερας : tästä päivästä
        αιωνος : muinaisaikaan
        συνετε : yhdistä
        ετη : vuodet
        γενεας γενεων : sukupolvesta toiseen
        επερωτησον : seuraa
        πατερα σου : vanhempiasi, sukulinjaasi taaksepäin ajassa
        και : ja
        αναγγελει σοι : vastauksen sinulle suo
        πρεσβυτερους σου : kaikista vanhimmat sinun
        και : ja
        ερουσιν : kertovat
        σοι : sinulle
        οτε : kun
        διεμεριζεν ο υψιστος : jakoi kaikista korkein luoja
        εθνη : kansat
        διεσπειρεν : kansakuntien
        υιους : lapsiin
        αδαμ : adameissa
        εστησεν : asetti
        ορια : rajan
        εθνων : etnisyydelle
        κατα : mukaan
        αριθμον : tänään tunnetun luvun
        αγγελων : kansansielujen
        θεου : sielu, sielullinen, sielulliset, teos jossa yhdistyy Jumalallinen ajatus, sana ja teko, kaavat joiden mukaan jokainen omin silmin todistamamme elämänmuoto rakentuu näkymättömistä elementeistä näkyväksi, luomistyö ja kaikki mitä tänään luomistyöstä on jäljellä, minkä omin silmin todistamme ja mistä todistamme



        Jokaisella Kansalla oma A D A M, joka on Ensimmäinen (A) Kansan Äiti (D) ja (A) Kansan Isä ja heidän (M) Lapset. Perintönä Kansan Äidiltä ja Kansan Isältä m m Kansan Kieli joka ammoisista ajoista saakka on periytynyt ensisijaisesti vanhemmilta lapsille. Kansan kieleen yhdistetään suoraan Kansan Mieli ja Kansan Sielu. Tämän sivun tiedot liitetään Ensimmäinen Kansan Äiti ja Ensimmäinen Kansan Isä -sivulle nykyihmiselle ymmärrettävässä muodossa, mutta ennen sitä, on selvitettävä Mieli joka on Alempi Viisaus (Maallinen perimätieto) ja Sielu joka on Ylempi Viisaus (Sielullinen perimätieto). "

        5 Mooseksen kirja 32:7-8

        7 Ajattele tästä päivästä taaksepäin kaikkia tänään elävia ihmisiä jotka ovat mahdollistaneet sinun olemassaolosi tänään; äitiäsi ja isääsi, ja heidän vanhempia - isovanhempiasi. Yhdistä tänään elävät ihmiset edesmenneisiin sukulaisiisi. Sukupolvelta toiselle koko ihmiskunnan historiassa, jokainen heistä on omalla ajallaan mahdollistanut sinun olemassaolosi tänään. Jos yksikin heistä puuttuisi, sinua ei olisi tänään olemassa.

        8 Seuraa sukulinjaasi muinaisaikaan sukupolvelta toiselle, ja jossain vaiheessa sinun sukulinjasi päättyy ensimmäiseen Kansan Äitiin ja Kansan Isään, ja sinä saat vastauksen kysymykseesi 'Kuka minä olen ja ketä minä edustan?' kaikkien kansojen vanhimmilta; 'Kun kaikista korkein Luoja jakoi kansat kansakuntien lapsiin, ADAMeissa hän asetti rajat kansain etnisyydelle, tänään elävien kaikkien kansojen luvun mukaan'.

        Jokaisella rodulla on oma Adam.


    • opas.

      Ihmistä ei saa loukata hengen, ruumiin eikä sielun puolesta.
      Jos sinua loukataan, tee rikosilmoitus, aihe; Aiheeton uhkaus/herjaus, kunnianloukkaus.

      Jos saat herjaavan viestin, kopioi ja tulosta ja vie lähimmälle Poliisille se neuvoo miten jatketaan.

    • gybo-g-gero

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      123
      4619
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3357
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3265
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2969
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      50
      2876
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2809
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2580
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2125
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2079
    Aihe