Missään maassa lukuunottamatta Yhdysvaltoja ei saa maan kansalaisuutta sillä perusteella, että on syntynyt siellä. Yhdysvalloissakin pitää sen lisäksi anoa sitä, se ei tule automaattisesti sielläkään, vaikka on siis peruste.
Kansalaisuus peritään vanhemmilta, näin ympäri maailmaa, myös Venäjällä. Kansalaisuus on eri asia kuin KANSALLISUUS. Näitä ei pidä sekoittaa. Kansallisuus on sisäinen tunne kuulumisesta johonkin etniseen ryhmään. Ihmisen äidinkieli voi olla eri kuin kansallisuus ja kansalaisuus voi olla vielä näistä poikkeava.
Jokainen maa vaatii kansalaiseksi haluavalta ei-syntyperäiseltä kansalaiselta tietoja ja taitoja, jotta tämä uusi kansalainen voisi toimia yhteiskunnassa. Näitä ovat maan kielen hallitseminen ja tuntemus maan historiasta ja kulttuurista. Tämä kaikki on täysin normaalia joka puolella maailmaa. Minkään maan kansalaiseksi ei pääse hallitsematta maan virallista kieltä. Poikkeuksena syntyminen Yhdysvalloissa.
Syntyminen ja kansalaisuus
12
248
Vastaukset
- Faktoittaja(hki)
Missään muuallla maailmassa ei edes Venäjällä osa kansasta synny automaattisesti ilman kansalaisuutta pelkän vanhempien tai isovanhempien kieln perusteella. Millä perusteella kolmannen polven virolaiset syntyvät ilman viron kansaöaisuutta vain sillä perusteella, että äidin kieli on muu kuin viro? Millä perusteella vironkielisiin perheisiin syntyvät eivät myös synny ilman kansalaisuutta? Eiväthän vironkielisiinkään perheisiin syntyvät puhu syntyessään viroa eivätkä tunne viron historiaa. Jos kyse ei olkisi puhtaasta rasismista näin ei olisi.
- ei mene kallooon
Hetkinen, hetkinen
Kyseessä ei ole kolmannen polven virolainen, jos kyseessä ei ole Viron kansalaisten jälkeläinen. Ei niin ole Suomessakaan. Ei kyse ole äidinkielestä, herrajumala! Viron Venäläisillä Peipsin rannalla on Viron kansalaisuus, vaikka heidän äidinkielensä on venäjä, koska heidän vanhempansa olivat Viron kansalaisia.
Ei Suomessa kolmannen polven täällä syntynyt venäläinen saa Suomen kansalaisuutta automaattisesti. Eikä kyse ole täälläkään äidinkielestä. Yritä nyt raasu ymmärtää. - huugo ruotsalainen
ei mene kallooon kirjoitti:
Hetkinen, hetkinen
Kyseessä ei ole kolmannen polven virolainen, jos kyseessä ei ole Viron kansalaisten jälkeläinen. Ei niin ole Suomessakaan. Ei kyse ole äidinkielestä, herrajumala! Viron Venäläisillä Peipsin rannalla on Viron kansalaisuus, vaikka heidän äidinkielensä on venäjä, koska heidän vanhempansa olivat Viron kansalaisia.
Ei Suomessa kolmannen polven täällä syntynyt venäläinen saa Suomen kansalaisuutta automaattisesti. Eikä kyse ole täälläkään äidinkielestä. Yritä nyt raasu ymmärtää.Kyse ei todellakaan ole äidinkielestä. Suomalaiset tuntuvat mielellään sekoittavan käsitteitä.
- Truth is out
ei mene kallooon kirjoitti:
Hetkinen, hetkinen
Kyseessä ei ole kolmannen polven virolainen, jos kyseessä ei ole Viron kansalaisten jälkeläinen. Ei niin ole Suomessakaan. Ei kyse ole äidinkielestä, herrajumala! Viron Venäläisillä Peipsin rannalla on Viron kansalaisuus, vaikka heidän äidinkielensä on venäjä, koska heidän vanhempansa olivat Viron kansalaisia.
Ei Suomessa kolmannen polven täällä syntynyt venäläinen saa Suomen kansalaisuutta automaattisesti. Eikä kyse ole täälläkään äidinkielestä. Yritä nyt raasu ymmärtää.Onko kolmannen polven Virossa syntynyt ihminen emigrantti? Missään muualla kuin Virossa näin ei ole!
Eikä syntyperä vaikuta kolmanteen polveen saakka. Virossa kolmannen polvenkin vauvat syntyvät maattomina siitä syystä, että heidän vanhempansa on siirretty sinne joskus vastoin jopa heidän omaa tahtoaan. Viro harjoittaa todella uskomatonta rasismia tehdessään niin. Liksäksi New York Times*n artikkelissä joku virolainen ihmetteli, että nämä ihmiset eivät koe olevansa emigrantteja!!?? Miksi esim.
jonkun kolmannen polven Suomessa syntyneen virolaisen pitäisi kokea olevansa maahanmuutaja?
Virossa näåin on! Virolaiset ovat kyllä täysin hulluja rasisteja näin vaatiessaan. - Totuudentorvi(hki)
ei mene kallooon kirjoitti:
Hetkinen, hetkinen
Kyseessä ei ole kolmannen polven virolainen, jos kyseessä ei ole Viron kansalaisten jälkeläinen. Ei niin ole Suomessakaan. Ei kyse ole äidinkielestä, herrajumala! Viron Venäläisillä Peipsin rannalla on Viron kansalaisuus, vaikka heidän äidinkielensä on venäjä, koska heidän vanhempansa olivat Viron kansalaisia.
Ei Suomessa kolmannen polven täällä syntynyt venäläinen saa Suomen kansalaisuutta automaattisesti. Eikä kyse ole täälläkään äidinkielestä. Yritä nyt raasu ymmärtää.Miksi vironkielisiin perheisiin syntyville ei järjestetä kieli/historiatestiä? Eiväthän vironkielistenkään vauvat tiedä mitään vironkielestä ja historiasta syntyessään. Viron kansalaisuuslaki on rasistinen ja diskriminoiva kielen ja ihmisten alkuperän suhteen tästä ei ole epäilystäkään.
- nuin se on
Truth is out kirjoitti:
Onko kolmannen polven Virossa syntynyt ihminen emigrantti? Missään muualla kuin Virossa näin ei ole!
Eikä syntyperä vaikuta kolmanteen polveen saakka. Virossa kolmannen polvenkin vauvat syntyvät maattomina siitä syystä, että heidän vanhempansa on siirretty sinne joskus vastoin jopa heidän omaa tahtoaan. Viro harjoittaa todella uskomatonta rasismia tehdessään niin. Liksäksi New York Times*n artikkelissä joku virolainen ihmetteli, että nämä ihmiset eivät koe olevansa emigrantteja!!?? Miksi esim.
jonkun kolmannen polven Suomessa syntyneen virolaisen pitäisi kokea olevansa maahanmuutaja?
Virossa näåin on! Virolaiset ovat kyllä täysin hulluja rasisteja näin vaatiessaan.Kyllä kansalaisuus periytyy vaikka sadanteen polveen, eikä se siitä muutu kuin anomalla toista kansalaisuutta.
- suomaaaaalainen
Totuudentorvi(hki) kirjoitti:
Miksi vironkielisiin perheisiin syntyville ei järjestetä kieli/historiatestiä? Eiväthän vironkielistenkään vauvat tiedä mitään vironkielestä ja historiasta syntyessään. Viron kansalaisuuslaki on rasistinen ja diskriminoiva kielen ja ihmisten alkuperän suhteen tästä ei ole epäilystäkään.
Ei Suomessakaan Suomen kansalaisten lapsille tehdä mitään testejä, vai tehdäänkö? Suomen kansalaisuuslaki on rasistinen ja diskriminoiva, siitä ei ole epäilystäkään.
- nje ponimajuh
Venäjällä syntyy joukoittain lapsia ilman mitään kansalaisuutta. Neuvostoliiton hajottua monet ovat jääneet ilman mitään kansalaisuutta ja kaikki eivät edes halua Venäjän kansalaisuutta. Näiden lapsilla ei ole mitään kansalaisuutta.
Tämä on ihan tavallista joka puolella maailmaa. En ymmärrä miten tämä asia liittyy erityisesti Viroon.
- TarkkailiaXx
Kielen taitokaan ei kaikkialla ole edellytys kansalaisuudelle. Intiassa on joku yli 200 eri kieltä, mutta suuri osa väestöstä ei kansalaisuudestaan huolimatta puhu englantia tai hindiä.
Miten mahtaa olla Sveitsissä kun selkeästi on italiaa, saksa ja ranskaa puhuvat maakunnat? Entä Singaporessa?
Taitaa olla niin, että jos on vakiintunut vahva hallintobyrokratia, niin kyllä se säännöt keksii kansalaisuuden saannillekin. Virossa tämä kehitys on vielä hieman kesken.
Latviassa ongelmana pidettiin 20 vuotta sitten Riian-Jurmalan seudulle kertyneitä NL:n armeijan eläkeläisupseereita, jotka tuskin ryhtyivät latvialaisiksi. Van en ole kuullut enää heistä valitettavan pitkään aikaan. Joitakin asioita aika hoitaa tavallaan. Niin Virossakin.- drug vodki
Tarkoitat varmaan, että ovat kuolleet pois. Niin ehkä on käynytkin. Kovia ovat votkan ystäviä.
- Mehr licht
Kaiken lisäksi Suomi elättää tätä rasistista maata ja yhteiskuntaa kannattaa miettiä ensi kerralla kun on tekemisissä.
- ehkäpääää
Ehkä asia onkin päinvastoin. Viro elättää rasistista Suomea. Ainakin puheet on kovin rasistisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k374896- 823476
- 302943
- 612915
- 72709
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t552270- 371752
- 181681
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91680- 161574