Mummit ja papat ei kuulu ydinperheeseen suomessa lain mukaan, mikä onkin hämmästyttänyt suuresti.
Onkin tapahtunut suuri muutos viimmesen sukupolven aikaan. Omakohtainen elämä nuorena oli aivan muuta kuin nykyään omilla nuorillani.
Vaikka olin työelämässä, lapset pieniä, kävin päivittäin katsomassa vnhempiani, kun heidän avantarpeensa muutui, hankin heille kotipalvelun, silti päivittäin kävin heitä tervehtimässä.
Mielestäni vanhempien luona vierailu antoi minulle ja heille arvokasta tarpeellisuuden tunnetta.
Nyt oma kohtaloni on yksinäisyys, lapset ei vieraile luonani. Olen suuresti pettynyt nyky yhteiskuntaan, vanhukset kokee itsensä hyljätyksi, niin lastensa kuin yhteiskunankin osalta.
Olen ihmetelly missä meni vikaan, itse käytäydyin omasta lapsipeheestäni huolimatta, aivan toisin.
Onko niin, oma äitini oli aina "koti äiti ", minä aina työssäkäyvä perhen äiti, onko tämä suuri muutos yhteiskunnassa syy nykyiseen vanhusten hylkäämiseen ja unohtamiseen yksinäisyyteen ?
Vanhuus lähestyy kovaa vauhtia, olenkin huolissani mistä saan tarvittaessa avun, vielä olen omatoiminen, mutta olen huomannu voimieni hiipuvan pikkuhiljaa.
On suuri murheeni kokea niin rakkaitten ihmisten menetys vanhoilla päivillään, lapseni saivat harvinaisen hyvän koulutuksen, harvianisen paljon taloudellista apua, nyt heillä on oma elämä niin kiivasta ja vaativaa ettei jää aikaa eivätkä jaksa muistaa omia vanhuksiaan.
Harmittaa näin suuri muutos yhteiskunnassamme. Vanhukset on unohdettu oman onnensa nojaan.
Onkin tapahtunut suuri muutos viimmesen sukupolven aikaan. Omakohtainen elämä nuorena oli aivan muuta kuin nykyään omilla nuorillani.
Vaikka olin työelämässä, lapset pieniä, kävin päivittäin katsomassa vnhempiani, kun heidän avantarpeensa muutui, hankin heille kotipalvelun, silti päivittäin kävin heitä tervehtimässä.
Mielestäni vanhempien luona vierailu antoi minulle ja heille arvokasta tarpeellisuuden tunnetta.
Nyt oma kohtaloni on yksinäisyys, lapset ei vieraile luonani. Olen suuresti pettynyt nyky yhteiskuntaan, vanhukset kokee itsensä hyljätyksi, niin lastensa kuin yhteiskunankin osalta.
Olen ihmetelly missä meni vikaan, itse käytäydyin omasta lapsipeheestäni huolimatta, aivan toisin.
Onko niin, oma äitini oli aina "koti äiti ", minä aina työssäkäyvä perhen äiti, onko tämä suuri muutos yhteiskunnassa syy nykyiseen vanhusten hylkäämiseen ja unohtamiseen yksinäisyyteen ?
Vanhuus lähestyy kovaa vauhtia, olenkin huolissani mistä saan tarvittaessa avun, vielä olen omatoiminen, mutta olen huomannu voimieni hiipuvan pikkuhiljaa.
On suuri murheeni kokea niin rakkaitten ihmisten menetys vanhoilla päivillään, lapseni saivat harvinaisen hyvän koulutuksen, harvianisen paljon taloudellista apua, nyt heillä on oma elämä niin kiivasta ja vaativaa ettei jää aikaa eivätkä jaksa muistaa omia vanhuksiaan.
Harmittaa näin suuri muutos yhteiskunnassamme. Vanhukset on unohdettu oman onnensa nojaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
--- Kyyneleet valui valtoimenaan lukiessani aloituksen, muutos on todellisuutta, surullista.
Menee varmaan vuosia uuden muutoksen aikaan saamiseksi, tämä ikäpolvi joutuu kärsimään edellisen polven tekemistä virheistä, jaksamista.
Vierailen usein palvelu taloissa, palvelutalot pullistelee vanhuksia joita kukaan ei käy katsomassa.
Heillä on lapsia mutta mikä on omenny vikaan kun suomessa unohdetaan omat vanhukset ?
Mielestäni KOULUT on suuresti syyllisiä yhteiskunnan suureen muutokseen, siellä on unohdettu ihmisen vanhuus, siellä ei muisteta että jokainen meistä joskus tulee vanhaksi, siellä olis syytä ottaa huomioon myös ihmisen elämän kaari, pohtia myös vanhuutta ja siitä selviytymistä !
Yksinäisyys lisääntyy suomessa räjähdysmäisesti, radiossa juuri pohditaan yksinäisyyden tuomasta ongelmista ja mahdollisesta lain muutoksista . Ihmettyttää miksi yksinäisyys lisääntyy nyky yhteiskunnassa ?
Suomi on onnistuneesti luonut "yksinäisten valtakunnan " .
Kouluissa keskitytään kieliin tekniikkaan ammattiin, unohdetaan ihmisen elämän kaari, uhonhdetaan että olemme vain ihmisiä, tarvitsemme toisiamme.
Kahdesti eronneena meidän lapsille on siunaantunut erityisen paljon mummoja ja pappoja
porvoon pappa
keravan pappa
keravan mummo
kuusaankosken pappa
haminan mummo
Olen kiitollinen,että voi laittaa lapset kesäloman ajaksi kiertämään mummoloita ja saan itse rentoutua.
Kun on tuommonen kierros mummoja, ja pappoja. niin ei se käynti kovin usein kohdalle osu, vaikka joskus kävisivätkin. Ja eihän ne nuoret nyt aina jaksa vanhoja kurttunaamoja katsella. Masentuuhan siitä. Mukavampaa käyttää vähä vapaa-aika ikäistensä seurassa.
Elämän tuska !
Se olit sinä
et puhunu
kyselin
sain turpiin
juoksin
särkyi sieluni instrumentti
haavoilla
tuhansin sirpalein
matkustin kanssasi läpi elämän.
Kirjoittamani runo nettiin, kertoo osa syyn yksinäisyyteen, luulen, on osa tarinaa elämästäni.
Meitä vanhanaikaisia kasvatuksen saaneita on varmaan suomessa paljon, avioliitot oli ikuisia kuten omani, en kehu mutta en tuomitsekkaan, sen aikainen elämän katsomus oli hyvin kuvattuna esm. "niskavuoren " elokuvissa.
Ei ole muuta konsti, kuin me terveet vanhukset itse, älkäämme unohda jälkeläisiämme, olkaamme heihin tiiviissä yhteydessä, emme siis anna heidän unohtaa meitä.