Osaako joku selvittää syitä startin toistuvaan hajoamiseen? Syy oli ensin oikosulussa olevan akun, joka vaihdettiin ja startti oli lopussa, vaihdettiin viikon päästä myös ihan uusi startti joka lakkasi 7 käynnistyksen ja 37 ajokilometrin jälkeen ja syynä oli kärventyminen, vaihdettiin taas uusi startti, joka kesti 4 käynnistystä . Toisella kauppamatkalla auto sammui ja jäi kesken matkan, startti oli kuumentunut eikä käynnistynyt enää uudelleen (ajokilometrejä nyt kokonaista 10km).
Startti käryää
Äimänkäkenä?
2810898
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
tuli mieleen jotta missä kunnossa mahtaa olla kaapelit? Jännitehäviön kasvaessa virran määrä lisääntyy valtavaksi. Toinen on sitten mekaaninen puoli josta on paha sanoa mitään kun en täältä asti näe.
Auto on 2000 vuoden mallia ja ajettu hieman yli 90 000. Käynyt kesään asti hyvin. Oikosululle monien mielestä oireet tuntuvat eli alkuperäinen syy olisi muualla kuin akussa tai startissa. Tietysti siis hapettunut tai poikki mennyt kaapelikin kaiketi sitähän sekin kai on, elikä miten sitä vois mitata, kun korjaajat eivät niin tehneet vaikka pyysin. Eikö se kunto näkyisi jollakin mittarilla?
Tuli mieleen, että latrun jännitten säätö on mennyt, koska järjestelmässä on sellainen yloijänniten, jota ei startti ei kestä. Se on todennäököisesti mysö aiheuttanut akun oikuslkeutumisen.
Laturin säädin tai johtimien viallisuus eivät riko starttia. Huono kosketus lämmittää vain johdinta ja pienentää startille menevää virtaa, ja startti kestää hyvin sen jännitteen mikä akkuun saadaan ladattua, jopa moninkertaisesti.
Startti kärähtää vain liiasta lämmöstä, joka voi johtua joko poikkeuksellisen suuresta pyörintävastuksesta tai liian pitkästä yhtämittaisesta starttauksesta, ja tietenkin oikosesta.
Yleensä kriittisenä pidetään yli 10 sekunnin yhtämittaista starttausta joka saattaa käräyttää ankkurin jonkun johdon eristeen ja pienentää siten kokonaisvastusta ja lisää lämpenemistä entisestään jne. kunnes ankkuri on könttä haisevia piuhoja.
Liian suuren vastuksen tunnistaa kun startatessa pyörintä alkaa hyvin verkkaisesti ja liian pitkä starttausaika on virta-avaimen kääntäjän valittavissa.
Liian pitkä starttausaika ei ainakaan uuden startin kohdalla ole voinut olla syypäänä. Toisaalta vanhan startin aikana auto starttasi lähes hipaisusta kovilla pakkasillakin. Kieltäytyi sitten kokonaan toimimasta. Outoa on myös se, että startti on toiminut ajoon lähtiessä, mutta auton pysähtyessä matkalla, auto ei ole lähtenyt uudelleen liikkeelle. Startti ei ole tällöin enää inahtanutkaan, virtaa ei mene startille asti lainkaan. Moottoritilasta tuli palaneen muovin hajua uuden startin hajoamisen jälkeen, syytä en silloin tiennyt, siis haju tuli vasta ajomatkan jälkeen ei startatessa. Nyt viimeksi startti tuntui ylikuumalta. Satrattiviaksi korjaajat ongelman ainakin määrittelivät. Tuntuu kuin startti kuumeneisi matkan aikana, mutta sehän ei kai ole mahdollista, vai kulkeeko startille sähkö myös moottorin käydessä ajon aikana.
Että vika ei olekaan startissa, vaan kaapelissa joka siis polttaa eristettään ja siitä se haju.
Jos se lisäksi käy runkoon se purkaa akun ja tyypillisesti oirehtii mielivaltaisesti milloin sattuu ja sammuttaa myös oikosessa ollessaan moottorin.
Viallinen kaapeli on siis se paksu akun ynnä-navasta solenoidiin, joka on siinä startin kupeessa.
Vastaus tuntuu johdonmukaiselta ja vastaa auton käyttäytymistä, etenkin kun vika alkoi siten ,että autoni käynnistyksen pääreleen sulake paloi ja pysäytti auton toiselle paikkakunnalle. Rele vaihdettiin ensimmäisen pysähdyksen jälkeen ko. paikkakunnan merkkikorjamolla sulakkeettomaan releeseen ja akku uusittiin. Ko käynnistyksen releen sulake paloi silloin eneimmäisellä kerralla muutamassa sekunnissa jokaisen starttiyrityksen jälkeen, vaikka sulakkeen arvoa lisättiin joka yrityksellä 15-30A. Vanha startti jäi vielä ensimmäisen korjauksen jälkeen paikoilleen, mutta alkoi oikkuilla. Kun startti vaihdettiin uuteen toisella oman paikkakunnan korjaamolla, muutaman starttauksen jälkeen oireet palasivat. Jälleen startti korjattiin ja jälleen samat oireet.
Tuo sulakkeen palaminen ei sovi kuvioon, se viittaisi enemmän päävirtajohdon satunnaiseen oikoseen.
Se on joko akun navasta tai solenoidin navasta virtalukolle tuleva johto.
vie vihdoin autosähkökorjaamolle.
Kyllähän se auto sammuu matkalle kun startti päällä ajetaan. Startti syö enemmän kuin laturi lataa ja akku jossain vaiheessa tyhjenee. Startti kuumenee kun ei ole tarkoitettu pyörimään koko ajan.
Ja oliko se vanha akku varmasti oikosulussa vai startti jökötti päällä ja söi kaiken virran?
Olen korjaamoiden työn ja aivojen varassa. Ensimmäinen väitti vian aiheuttajaksi akun oikosulun ja vaihtoi sulakkeettoman releen sulakkeelliseen. Sulaketta ei ko. kohdassa kysyeisessä autossa normaalisti ole. Miksi se kaikesta huolimatta oli autossani on arvoitus. Joka tapauksessa sulake kieli melko vahvasta ylivirrasta.
Sain kehoituksen korjaamolta vaihtaa myös startti. Se kerrottiin vasta autoa toiselta paikkakunnalta hakiessani. Seuraava korjaaja korjasi pelkkää starttia kahdesti ja sain auton myös kahdesti "korjattuna" takaisin.(kerroin kyllä mahdollisesta oikosulusta). Kertaakaan korjaamoilla ei haettu mittaamalla oikosulkua eikä muullakaan tavalla. Olen itse aikaisemmin teknisellä alalalla , mutta teoriapuolella vuosia työskennellyt vahvavirtasähköpuolen koulutuksen saanut senjori, vaikka myöhemmin vaihdoin alaa. Tiedän hyvin mitä viallinen sähköjohto voi aiheuttaa laitteille ainakin autoalan ulkopuolella. harva käyttää viallista sähköjohtoa aina uuteen televisioon ja väittää uudenkin TV:n olevan "sökö". Tätäkö nykyaika on autojen korjauksien suhteen? Autoa hinataan koko kesä korjaamolta toiselle ja syynä saattaa olla yksi piuha jota ei edes mitata. Välillä ajellutetaan asiakasta muutama kilometri viallisella autolla, jolloin oma henki ja muiden liikenteessä olevien henki vaarantuu, asiakas hyvässä uskossa että auto toimii kun korjaaja auton korjattuna palauttaa.
Prosessi alkoi ennen juhannusta, oli juhannus, alkoi kesälomat, alkoi toisen firman kesälomat jne. Väliin mahtui ukonilmoja ja katutöitäkin hidastamaan töitä. Mökkini on ollut kesän käyttämättä, ruoho leikkaamatta, pihamarjat ja luonnonmarjat poimimatta, puhumattakaan suunnitelluista mökin parannusremontteista, jotka kaikki tekemättä, johon tarvittiin autoa. Maksan autosta käyttömaksua ja vakuutusmaksua, sähköttömällä mökillä lankapuhelimesta puhelimen kuukausi maksuja, mökkiveroa ja jätemaksua. Korjaukset eivät tosin olleet huippukalliit, mutta en niillä toimivaa autoakaan saanut. Olen hälyttänyt kahdesti lähisukulaiset hakemaan itseni mökiltä kotiin ja kaupunkinaapurit työntämään autoa, pois muiden tieltä.
Nyt saan vihjeitä että virtalukko olisi syypää, tai auto pitäisi "vihdoinkin" viedä sähkökorjaamoon. VITSIKÖ tuo on. Auto oli ensimmäisessä korjaamossa ihan sähkökorjaamon naapurikorjaamossa. Kantamallako vien auton nyt naapurikunnan sähkökorjaamoon. Kaupungissa ko. korjaamo on toisella puolen ja vilkas liikenne välissä. Eihän nykyaikana enää "uskalla" omistaa autoa. Olen ajanut omistamaani autoa vuodetsa 1986 eikä koskaan aikaisemmin ole sattunut, että autossa on aina vaan sama vika korjaamolta palattaessa. Vika joka mitä ilmeisemmin on melko pieni ja helposti löydettävissä. Tekee mieli kyllä kysyä, onko tosiaan asiakkaiden aika , henki ja turvallisuus noin pieni asia nykypäivänä korjajien mielestä, ettei yhtä yleismittaria viitsitä paria minuuttia käyttää , jolla asia selviäisi. Kiitos kaikille vastaajille, vaikka kaikilla vastaajillakin saattaa olla oma "auto" ojassa jonakin päivänä. Minun piti sadepäivinä tehdä väitöstä muiden töiden lomassa, joten pientä mjuuta tekemistä minullakin olisi ollut.
Kirjoittajat tietenkään eivät pysty rivien välistä lukemaan kaikkea, puhumattakaan näkemään videolta tapahtumia. Yksikään korjaaja ei epäillyt sitä virtalukkoa eikä korjauksien yhteydessä siitä mainittu sankaan ja he väittivät olevansa kokoneita alan ammattilaisia, joten mitään auton hajoamishistoriakaan ei oikein väliin mahtunut. Anteeksi jos purin hieman, mutta alan olla jo vaan hieman lopussa ja itsekkin kärähtänyt "ihanan" kesän ja"kesäloman" jälkeen. Ei minustakaan akku oikein voinut olla oikosulussa eikä lopussakaan, kun auton valotkin olivat aivan kirkkaat.
Onko kuulo tallella? Jääkö startti päälle, kun moottori käynnistyy?
Ei jää ja kuulo on normaali,(harrastan urkujen soittoa ja melko laajan ääniskaalan korvani vielä erottavat) Mitään startin äänen tyyppistä ei kuulunut ajettaessa, mutta auto kyllä hyytyi muutaman kerran korjausten jälkeen ennen startin sammumista kokonaan. Viimeksikin pääsin melkein kotipihaan, auto jäi parkkipaikan tuloväylälle. Mökillä olin myös ensimmäisellä kerralla melkein perillä. Jos kyseessä on virtalukon pesän vika niin olisi korkean monivuotisen ammattitaidon omaavien korjaajien kai pitänyt sitä edes vähän epäillä ja kuulla äänestä.
Tavallisen sähköopin näkökulmasta oireet vaikuttavat oikosululta, tai siltä että autoon syntyy vääräntyyppistä sähköä, autoa on tietysti auto ja nykyauto aina vaan monimutkaisempi sähkölaite.
Tuo laturin jännitteen säätö kiinnostaa myös, jotenkin vika kyllä tuntuisi liittyvän yli virtaan tai jännitteeseen.
Huomasin että kirjoitin "vaihtoi sulakkeettoman releen sulakkeelliseen" työ tehtiin tietysti päin vastoin, autoon vaihdettiin sulakkeeton rele ja autossa oli sulakkeelinen rele, joka kerran (noin vuosi sitten) juuri auton ostettuani paloi ja vaihdoin siihen myyjän kehoituksesta 20A sulakkeen 15A sijalle ja auto toimi hyvin koko pakkastalven.
et kertonut missään vaiheessa autosi merkkiä ja mallia, puolivahingossa kuitenkin iän. mietityttääkin, oletko trolli.
no jokatapauksessa; johtimien resistanssi ja akun ylijännite ei riko starttimoottoria, näinollen myös käynnistinmoottorin virtajohto on poissuljettu mahdollisen vian aiheuttajista.
kun mietin autosi oireita kokonaisuutena, luulempa, että starttimoottori pyörii jatkuvasti moottorin ollessa käynnissä. tämän aiheuttaa joko viallinen virtalukon pohja tai startin herätejohdon oikosulku 15-johtoon. kyseisessä johdossa on 12V jännite, kun virtalukko on acc-asennossa.
loput onkin sitten seurausta yllämainitusta; kun käynnistinmoottori pyörii moottorin ollessa käynnissä se toimii laturin tavoin, eli lataa akkua. tosin auton generaattori sisältää jännitteensäätimen, joka rajoittaa latausjännitteen n14,6 Volttiin. sulakkeiden ja releen rikkoontumiset ovat siis liian korkean jännitteen aikaansaannosta.
laturina toimiva starttimoottori kuumenee ja rikkoontuu ajon aikana, jolloin auto ei enää sammutuksen jälkeen käynnistykään. konehuoneessa oleva palaneen haju tulee kuumasta käynnistimestä.
anteeksi sekava tekstini. olen vain autoasentaja, en äidinkielen opettaja.
Kiitos kirjoituksesi oli teknisesti hyvin valaiseva ja looginen. Itse joudun kirjoittamaan niin paljon, että silmät väsyvät enkä aina jaksa tarkistella tätä "vapaa ajan" kirjoittelua, joten parantamisen varaa olisi itsellänikin. Löysin myös hyvän linkin laturista ja laturin toiminnasta, joka
mielestäni edelleen olisi yksi vaihtoehto, jota yllä syystäkin myös ehdoteltiin.
Missähän välissä se startin herätejohto kulkee? Pitäisin vielä salassa auton merkin , ajokilometrejä on alle 100 000km.
http://solis.lappeenranta.fi/jyfl/kuntopyora/latausrele.html
...ja mikä on trolli ?
Miten starttimoottori pyöriessään samaan suuntaan kuin moottorina, voi muuttua laturiksi ?
opiskele (auto)sähkötekniikkaa tarpeeksi niin ymmärrät.
startin herätejohto tulee virtalukolta solenoidille. se ohut johdin siis. johtimeen tulee jännite, kun virtalukko on start-asennossa.
Taidat perustaa oletuksesi esim dynastartin toimintaan, jossa säädön vuoksi on sivuvirta kytkentä, mutta startissa ankkuri ja kenttä ovat sarjassa, joten eipä käy lataus samaan suuntaan ? ?
Kulkeeko se startin herätejohto startin apureleen kautta ? Voiko se viallisena vahingoittaa
relettä?
olisi jo viisaampi viedä auto korjaamolle tutkittavaksi,kuin arvuutella vikaa täällä.
Ei voi olla niin ylipääsemäton vika ,ettei korjaamo voisi sitä selvittää.
Eikä mitään autoakaan.
Pelkkää lapsellista vedätystä, joka olisi paljon uskottavampaa jos olis edes hiukan kärryillä asiasta.
olla samaa mieltä yllä olevan kanssa.Välillä tuntuu,että huoltomiehet
heittää jonkunasteisia vedätyksiä täällä.
tarkoitan,heitetään artikkeli,ei tiedetä mistään mitään,kysytään typeriä,
ja yhtä äkkiä tulee kirjoittajalta kommentti johonkin väliin,josta ilmenee
kaverin olevan erittäin hyvin asioista perillä.
No,huvinsa kullakin.
Eikä tätä tarvise kommentoida,pysytään nyt vaan siinä oletetussa
"starttimoottorissa"
Kyllä kirjoittaja on perehtynyt kesän aikana teoreettisella tasolla hyvinkin monipuolisesti ongelmaan pakon edessä, mutta ei pysty manipuloimaan korjaajia, eikä korjaamaan itse autoa. Tarvitaan sopiva valaistu tila, mittarit ja työkalut, vikaa voi itse etsiä ja funtsata, koska korjaata eivät siihen pystyneet. Kerroinhan jo edellä että käyttämieni korjaajien mukaan vika oli ensin oikosulussa olevassa akussa ja lisäkommentit hakiessani, että starttikin pitäisi vaihtaa ja seuraavan korjaan mukaan aina vaan startissa, useamman keran jälkeen ja startti vaihdettiin ja korjattiin ja taas sama vika. Kirjoittelevat asinatuntijat, hyvin älykkäätkin ja ammattitaitoiset eri puolelta Suomea eivät valitettavasti korjaa autoani netin kautta.
Tällaisia (korjaajia löytyy);jotka eivät pysty tällaista vikaa paikallistamaan.
Kai korjauksilla joku takuu löytyy,kun ollaan vain jatkuvasti uutta starttia
sinne tunkemassa.
Elikä,jos autoasi on korjailtu väärin,ota yhteys korjaamoon ja pyydä
ihmeessä hyvitystä.
En todellakaan voi käsittää,ettei tuota vikaa ammattimies löydä.
Mikä auto-mikä vuosimalli?
Jollain lukialla saattaa olla kokemuksia viasta
Viimeinen startin korjaus oli ilmainen ja sain kehoituksen "jos se vielä sitä tekee" viedä auton sähkökorjaamolle. Varsinaiset sähkökorjaamot ovat harvassa ja kaukana ja autoni ei ole "sylimikro" ja hinattu jo kaksi kertaa 20-29km. Kyselen siksi että jos itse onnenkauppaa jo löytäisin esim. sen oikosulun. Tai voisin auttaa korjaajia löytämään oikean vian. Outoa asiassa oli se tai ehkä voi johtaa asiantuntijat oikeille jäljille, että huomasin uuden startin asennuksen jälkeen, että autossa paloi lähivalot ja kaukovalot, vaikka moottori ei ollut käynnissä, näin ei tapahtunut aikaisemmin. Kun auto jällen toppasi (ei startannut) ajovalot eivät palaneet moottorin ollessa pysähdyksissä, ainoastaan parkit. On vahinko, että ensimmäinen vika tuli lomien aikaan ja mökkipaikkakunnalla, omassa kaupunkikunnassani olisin voinut hinauttaa auton heti korjaamolle, jossa on myös sähköalan asiantuntijoita. Tosin merkkikorjaamo on muuttanut juuri tästä lähiöstä pois. Auton ensimmäinen korjaamo oli myös ko. merkin merkkikorjaamo ja vieressä olisi ollut ihan kyljessä autojen sähkökorjaamo. Epäonnea oli liikaa matkassa, mutta oli onneakin kun olen vielä hengissä.
Eiköhän syyt ole jo järjestelmässä ja korjaajissa eikä minussa. Harva kykenee kokopäiväsänä pohtimaan autonsa sähkövikoja ja etsiä oikeita korjaajia ja ratkaisuja. Nykyautoissa on yhä enemmän ja enemmän sähkölaitteita ja sähkövikoja ja autossani ko. vika on silti ihan perinteisessä käynnistysjärjestelmässä, joka on riippumaton ajotietokoneesta ym.
Tuli mieleeni, että sekä korjaajien ammattitaidon kehittämiseksi, että asiakkaiden tyytyväisyyden ja ajoturvallisuuden takaamiseksi myös korjaamoilla tulisi olla sellainen asiakaspalautelappu, jonka asiakkaat täyttää ja jonka lukee jokin muukin taho kuin ko. korjaamo itse, eli korjaantuiko vika jne, lääkärissä ja ravintoloissa ym. tällainen toimii. Lisäksi kun nykyautoissa yhä useimmin on sähkövika tulisi luoda korjaamoverkosto, jonka jokainen hinaaja ainakin tuntee ja tielle jäänyt auto viedään lähimpään valtuutettuun korjaamoon, jonka tulee hallita myös sähköviat tai saada tarvittaessa konsulttiapua alan parhailta korjaajilta. Myös loma-aikoina hinaajilla olisi tiedossa työssä olevat korjaamot.