aateltiin purjehduksen aloitusta, pienperhe.
ei kilpailla retkeillään ja ehkä yövytään,
mikä olisi sopiva vene, rannikolle ja miksei järvillekin.
ei kilpailla retkeillään ja ehkä yövytään,
mikä olisi sopiva vene, rannikolle ja miksei järvillekin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 103
Vanhimmat
Kannattaa ehkä ensin mennä koittamaan harrastusta jonkun veneellä - tai esim. jokun purjehduskoulun kautta. Jos ette ole purjehtineet aiemmin, niin purjehduskurssi voisi olla muutenkin ihan hyvä idea. Ne eivät maksa ihan mahdottomia ja siinä saa aika hyvän kuvan mitä homma on (i.e. tykätäänkö me tästä vai ei). Tulee halvemmaksi kuin oman veneen osto, joka sitten jää laituriin homehtumaan, kun homma ei kiinnostakkaan.
Jos ihan vaan päiväretkiä tekee, niin silloin vaatimustaso jää aika vaatimattomaksi, mutta jos yöpyminen alkaa miellyttämään ja retket pitenevät, niin silloin kannattaa jo miettiä vähän toisenlaista venettä.
Jos vielä laitatte minkälaisia summia olette valmiita laittamaan, niin on helpompi listata veneitä, jotka saattaisivat olla sopivia.
Suositteluna: hankkikaa ensiveneeksi mahdollisimman yleinen venetyyppi.
Aloittelevan purjehdusperheen harrastus menee joko:
A: Hurahdetaan, parin vuoden päästä saatava isompi, hienompi, tilavampi tai nopeampi tai sitten kaikkia noita edellä mainittuja. Eli ensivene pitää saada myytyä.
tai
B: Homma ei maistu ja ensiveneestä olisi päästävä eroon.
Harvinainen venetyyppi saattaa osoittautua todella hankalaksi myydä.
Yleisistä venetyypeistä voisi mainita muutaman tärpin: H, Finn 26, Finnflyer, pikku Maxit, pikku Albinit.
Purjehtiminen on mukavaa!
Testatkaa tuttavapiirissä / purjehduskoulussa tms muutamaa venetyyppiä ennen ostamista. Itselleen on hyvä selvittää esim, haluaako pitkä- vai eväkölisen veneen. Käyttäytyvät kovin eri tavoin.
Kansalaisopistoista ym löytyy teoriakursseja talvisin. Rannikko- ja saaristolaivurikursseilla oppii perusasiat merikortin lukemisesta, väistämissäännöistä jne. Myös monissa seuroissa on tavisin erilaista koulutusta. Tällaisissa tilanteissa saa myös tuttuja, joiden venettä voi päästä testaamaan.
Ja kirjastot ovat tietenkin täynnä alan opuksia.
Eräät tutut ostivat veneen ilman, että olivat koskaan aiemmin käyneet veneen kannella. Uhkarohkeaa, mutta onnistui 100%! Pariskunta oppi nopeasti purjehduksen salat ja nauttii täysillä.
tuttavapehe Saksassa osti puolalaisen traileroitavan purjeveneen, maksoi jotain 10 000,- luokkaa.
20 jalkainen, ja köli taittuu sisään.
Ajateltiin että voisi olla käytännöllinen saaristossa.
Oisko se hyvä ?
löytyy pilvin pimein kiinteäkölisille saaristomereltä ja saimaalta. Syviä rantoja on paljon ja isollakin veneellä pääsee siihen missä pienelläkin, koska köli on taaempana. Taittoköli vie arvokasta sisätilaa, jota 20 jalkaisessa ei ole todellakaan liikaa pikku perheelle.
Jos haluat pysyä ikinuorenna ja sporttisena, hanki mahdollisimma sporttinen asuttava vene, niin purjehdus on hauskaa taitojen karttuessakin ja keveissä keleissä. Mitä suurempi lys tai pienempi gph luku, sen paremmin vene purjehtii, avomeripurjehtijoiden sivuilla on taulukot.
näyttää se taittoköli menevän sisälläolevan pöydän jalkaan, ei mielestämme vie sisätilaa juuri ollenkaan,
ja ainakin turunn saaristossa on paljon matalia lahtia, missä on, ainakin meidän havittelemia hiekkarantoja, joihin ei ole asiaa jos on ns kiinteä köli.
kyllä se uusi vene 10 000,- eurolla houkuttaa enemmän kuin sporttisuus, jos aitotaan kilapilla,
ostetaan sitten eri vene, ja sitähän varten tarvitaan jo aikaakin eri tavalla kuin meillä on.
pari metriä pidemmän käytetyn purkkarin tuolla rahalla.
saaristomeren ja saimaan hiekkaranoihin pääsee aivna lähelle kiinteäköliselläkin, uimaetäisyydelle siis. Eikä lasikuitupaattia ole muutenkaan järkevää ajaa hiekalle, joten on jokseenkin sama onko rannan vesirajaan 2 vaiko 20 metriä, kuivin jaloin ei saaristomeren ja saimaan hiekkarantoihin pääse suoraan veneestä kuitenkaan.
Mitä isomman veneen hankkii, sitä suuremmaksi, vaikeammaksi, kalliimmaksi ja aikaa vievämmäksi ylläpito käy. Sporttisuutta täällä korostetaan turhan paljon. 10-20ke llä saa noita aikaisemmin mainittuja veneitä käytettynä, mutta täytyy varustautua siihen, että veneilystä tulee elämäntapa. Jos retket on lyhyitä ja haluaa matalille rannoille eikä uhrata hirveästi aikaa veneen hoitoon niin pieni nostokölivene on ihan hyvä vaihtoehto. Hyviä luonnonsatamia köliveneille ei mielestäni mitenkään liikaa ole siellä missä minä purjehdin. Tervetuloa mukavan harrastuksen pariin, ihan miten itse siitä haluatte nauttia.
10 000 euroa on 95 000 ruotsin kruunua. Blocketin haulla (http://www.blocket.se) sillä näyttäisi saavan äkkiseltään esim. täysin varustellun Albin Expressin trailereineen kaikkineen tai vaikkapa mainiosti perhekäyttöön soveltuvan Albin Accentin. Veneen varustelu maksaa, käytetyssä saa yleensä peruskamat (fendareista navigaattoriin jne.) mukana.
Miten olisi talvella yhdistetty etelän matka ja purjehduskurssi? Useat suomalaiset tahot järjestävät. Olen itse ollut Suomessa Baltic Cruising -koulun kursilla: opin ja viihdyin.
Moi,
Voi kuulostaa jankkaamiselta (tullut esille monessa eri keskustelusäikeessä), mutta Finn Express 83 on varsin hyvä aloittelijan vene. Harrastuksen edistyessä siinä riittää ominaisuuksia myös edistyneemmällekin purjehtijalle.
Nettiveneessä näkyy olevan useita yksilöitä myynnissä.
Katso myös www.fe83.org.
Täytyy päästä,purjevene ei ole paras ratkaisu....vaan konella toimiva liukuva alumiinivene.Silla voi ajaa hiekkarantaan ...aivan rantaan asti!
No jaa, jos on tarve päästä hiekkarantaan, yksi vaihtoehto voisi olla jolla tai kumivene purjeveneessä mukana.
Niin tai näin, FE-83 tarjonnee melko lyömättömän vastineen sijoitetulle rahasummalle.
on sen verran hauskaa hommaa, että monet jää siihen koukkuun ja nälkä kasvaa syödessä. Vaikka nyt tuntuu, että sellainen päivä/retkipursi olisi itselle sopiva, niin pian ne lähivedet on koluttu läpi ja haluaa lähteä pidemmälle. Silloin se päiväpursi saattaa mennä vaihtoon heti ensimmäisen kauden jälkeen. Jollain merikelpoisella pikkupurkkarilla kuten Avance 245:lla pieni perhe pärjää vaikka koko loman ja sillä uskaltaa lähteä vaikka Suomen aluevesien ulkopuolelle, joten rajat eivät ihan heti tule vastaan. Vanhan veneen hankintaa ei kannata pelätä; laittoa noissa 80-luvun alkupuolen vehkeissä on toki enemmän, mutta toisaalta samalla rahalla saa sitten merikelpoisen veneen, jolla pärjää myös avomerellä. Joku 20-jalkainen trailerivene on oikeasti vielä aika jolla, kun rupeaa tuulemaan yhtään enemmän.
p.s. minkä traileriveneen saa 10 000:lla. Esim. tämä puolalainen Maxus 24 maksaa 30 000e ilman moottoria: http://merella.kotisivukone.com/4
halpoja ja niita nakyy sillon talloin, vahan saalien katson uuden purrenhankkineita, kuinka paljon parmman kaytetyn monasti saisi hankittua ja puoleen hintaan yli 25 ft kohdalla.
PARAS PAIKKA OPPIA PURJEHTIMAAN ON LUKEA TÄLTÄ PALSTALTA BESSER WISSEREIDEN NEUVOJA!
olen jollilla purjethine 10 vuotta, ja ollut veneiden kyydissä ja miehistöna kymmeniä kertoja,
mutta se 10 000,- uusi vene vaan houkuttaa, ja kun yöpymiset on korkeintaan retkeilytasoista, ajanpuuteen ja lasten muiden menojen takia, niin se noin 20 jlk on riittävä, ja sellainen, että jopa yksinkin pärjään sen kanssa, jos muut ei kerkeä mukaan.
Ja jos on huonot kelit, niin ei harmita kallis hankinta, ja jos on käytetty, niin niitä joutuu ropaamaan
aika tavalla.
Guy 22. Hyvät tilat ja halpa. Purjehtii hyvin. Hyvän veneen saat haarukkaa 5.000 - 7.000 € kaikilla tarvittavilla varusteilla. Helppo myös myydä eteenpäin sitten kun haluaa isomman tms. 10.000 traileripurteen menee helposti paritonnia varusteluun.
lähes kaikki ton hintaluokan veneet on kuulemma käyneet kivillä,
uuden traileripurren varusteisiin, voi ehkä pari tonnia investoida, siihen mahtuu
kans pieni apumoottori, mutta se on sitten uusi.
paljon muuta ei tarvii kun köyttä, lepuuuttaja, ankkuri ym, tuskin mjuutamaa satasta enemmän,
ja nekin on sitten uutta eukä 20 vuotta vanhan veneen kulahtamia
Minkä uuden yöpymismahdollisuudella varustetun traileripurren saa kymppitonnilla?
jossain kevään venelehdistä oli luetelty kaikki suomessa myytävät veneet,
ja siellä oli ilmoitus tai lyhyt juttu n 10 000,- uudesta purresta.
olisko venelehti, kippari ta venemestari.
jos hyvin tehty purjevene vähän käy kivellä. Tuleepahan testattua, että köli pysyy kiinni vauroitta.
Aloitteleva purjehtijahan ei tule koskaan ajamaan kivelle;-) Aivan uusi nostokölivene onkin oiva kivelleajoon, köli menee usein nostokölivehkeissä takareunastaan päreiksi ja käölilaatikko vauroituu, jos ei ole hyvin suunniteltua vaimennusmekanismia.
Tuohon hinnoitteluarvioon sisältyy paljon enemmän aloittelijan optimismia kuin osaatte kuvitellakaan. Uusi vene on totaalisen tyhjä ja tyhjien lokeroiden täyttämiseen pienessä ja vaatimattomassakin veneessä hupenee aivan toista kertaluokkaa olevia summia. Totta ei ole sekään, että lähes kaikki "ton hintaluokan" veneet olisivat käyneet kivellä, ne ovat kaikki käyneet kivellä. Kiveen ajamalla rikotutkin veneet voidaan silti korjata täysin, usein samalla alkuperäisiä rakenteita vahvistaen. Vain meikkaamalla korjattuja pitäisi osata varoa. Huolettomuus sellaisten asioiden hoidossa näkyy kyllä yleensä muutenkin veneen pidossa ja asiallisesti tehdystä korjauksesta on aina dokumentit. Ja tosiaan, olen minäkin ajanut kiveen useaamin kuin kerran, mutta ei venettä ole sen takia tarvinnut korjata. Useimmiten suurin vaurio on henkistä laatua.
olet tosissasi venehankinnan kanssa, niin kannattaisi kaivaa se 10 000e venetyyppi esiin. Jos esim. Skippi 650 ja Jeanneau 2000 sun maksavat yli 20 0000e ja Dehler Varianta (18 jalkaa) 17 000e, niin mistä löytyy samankokoinen puolet halvemmalla? Kiinnostaisi tietää se tyyppi. Sitäkin kannattaa miettiä, että miksi se on puolet halvempi kuin muut. Se on nyt vaan niin, että 10k ei oikein riitä uuden veneen hankintaan, joten kannattaa varmaan suosiolla aloittaa käytettyjen veneiden katselu.
tuota uskomusta, että kaikki kävisivät kivellä. Tokihan joka kesä omassakin seurassa kuulee kertomuksia näistä sattumuksista, mutta vielä yksikään niistä ei ole ollut sellainen, jossa ei kertoja itsekin olisi myöntänyt mokanneensa. Eli huolellisuudella ja järjenkäytöllä ne voi välttää. Jopa koko "veneilyuransa" ajan.
joo taitaa olla venemyyjä kyseessa, "nostoköliveneessä menee usein jne," miten usein ?
sitäpaitsi kyseessä on teräksinen kääntököli, joka nousee sisään esteen tullessa.
Mun mielestä Suomen rannikon läheisyydessä aika kätevä.
noita tarpeita nostoköliselle. Itse aloitin purjehtimisen retkeiltyäni ensin matalasyväyksisillä moottoriveneillä. Ensimmäinen purkkarini oli kansanvene (varma, luja, merikelpoinen). Sillä pääsi aivan samoihin luonnonsatamiin kuin olin Saaristomerellä päässyt kölittömillä paateillani. Jos syväys on 1,5m tai alle, silläsyväyksellä pääsee rantautumaan turvallisesti ja erilaisia luonnonsatamia on tarjolla vuosiksi eteenpäin. Tietysti joskus kolisee, koska läheskään kaikkia kiviä ei ole merikorteissa eikä niitä aina huomaa rantautuessa. Huolimattomuusvirheistä johtuvia pohjakosketuksia sattuu kölittömällekin veneelle. Perinteisessä lujarakenteisessa purkkarissa (kuten kansanvene) pohjakosketuksissa käytännön ongelma on se, miten pääsee irti matalikolta. Pitkä köli kyllä kestää kolhuja. Eväköli on vähän arempi ja siinä ei ongelma ole niinkään itse köli, vaan kölin pukkaus runkoon. Nostokölisen "ihanuus" voi osaksi olla harhaa: se mitä ei ole, ei voi mennä epäkuntoon!
1,5m syväys tarkoittaa isolla osalla (valtaosalla?) Suomen rannikkoa tarvetta jollaan jos aikoo useammassa saaressa käydä, ellei sitten halua kahlata 100 metriä.
Uusi on uusi, ei siinä mitään. Mutta veneet eivät ole samanlaisia kapineita kuin autot, jotka vain noudetaan kaupasta ja käytetään. Uusi vene on käytettävyydeltään vain raakile, johon joutuu tekemäänja hankkimaan monenlaista ennen kuin se läheskään itselle sopiva. Ja tämä pätee jollia myöten, aivan äärimmilleen yksinkertaistettuja ja luokkasääntöjen tiukasti rajaamia ehkä lukuunottamatta. Ja paranneltavaa on joka vuodelle. Itse venettä ostaessa veneen ikä tarkoittaa lähinnä asennoitumista suunnittelun aikoina vallalla olleisiin trendeihin, käytöstä ja vuosista aiheutuva vanheneminen on varsin toissijainen juttu. Sillä tietenkin on suurikin merkitys, miten venettä on pidetty, mistä taas saa käsityksen kertavilkaisulla.
Kääntökölin täydelliseen suojaamiseen kivelle ajossa en luottaisi. Jos osuma tulee muualle kuin kölin alareunaan, välittyy myös saranatappiin iso täräys. Ja töytäisy on mahdollista saada myös suoraan alhaalta päin, jolloin kääntököli on huonommassa asemassa kuin kiinteä rasituksen ollessa pistemäinen. Sekin pitää muistaa, että merellä joutuu varautumaan merenpinnan nousuihin ja laskuihin, sekä tietysti ohiajavien aaltoihin. Kölin sisäänvetämistä ei siksi voi täysimittaisesti ulosmitata rantautuessa.
suomen rannikolla niin kätevä kuin uskot, olisivat enemmistö purkkareita nostokölisiä. Vaan eipä ole, harvoin näkee nostokölillä varustettuja retkipurkkareita itämerellä.
Plus vaimoväki ja lapset arvostavat kiinotkölisen vakavuutta varmasti enemmän kuin herkän nostokölisen. Puhumattakaan sisätiloista, joten ota järki käteen ja osta mahdollsimman tilava ja nopea käytetty, mitä rahoillasi saat, niin saat venettä pitkäksi aikaa.
taidan ottaa syksyn mittaan selvää enemmänkin noista kääntököleistä, en ole kuullut ongelmista niiden kanssa. Päin vastoin retkipurteen tuntuu sopivan hyvinkin, ja näillä hinnoilla, -uusi n 10 000,-. Jos on kivistä ja rantautuminen edessä, sen saa vedettyä kätevästi sisään.
niin tällä hetkellä tuntuu järkevältä hankinnalta.
Jos keinuttaa kovasti, niin ollaan kotona, mökillä tai etelässä. Voihan sitä sisäväyliä pitkinkin edetä, ja onhan noilla atkantin ylikin menty.
Voithan ostaa lähes käyttämättömän sellaiselta joka on tehnyt jo saman valinnan.
uuden yksion vs oktalo
Useimmat purjehtijat ovat hyvin laiskoja tutustumaan uusiin kohteisiin. Yleisesti kohteet valitaan venetyypin mukaan. Tuntemattomiin luonnonsatamiin ei uskalleta mennä ja jollan käyttöä pidetään liian vaivalloisena. Retket suuntautuvat päivämätkan päässä oleviin laiturillisiin käyntisatamiin tai todella tuttuihin ja ystävien suosittelemiin luonnonsatamiin. Tästä on kyse, ei suinkaan siitä etteikö nosto/taittoköli olisi kätevä erään veneen käyttötarkoituksen (erilaisiin kohteisiin tutustumisen kannalta) erinomainen. Jollekin tämä saattaa olla jopa tärkeämpi käyttötarkoitus kuin matkapurjehdus avomerellä.
Purjevenehän on aina kompromissi. Nähdäkseni etenkin pienehköön veneeseen (ca. 25ft) sopisi kuitenkin mainiosti taitto/nostoköli sillä perusteella että veneellä tehtävät matkat ovat käytännössä lyhyitä jolloin olisi mukavaa että mahdolliset käyntikohteet maksimoituisivat ja siirtäminen vesistöstä toiselle hoituisi myös trailerilla luiskapaikoilla.
jollalla on kätevä mennä maihin ja merikelpoinen kölivene helppo ankkuroida ulommas. Turha mennä kolhimaan ja hiertämään venettä rantaan jos ei edes huvita korjailla sitä
Katsoitko sen 10000 veneen ...oliko puolivalmis?
Parhaat sisätilat! kaksi erillistä hyttiä toimiva pentry ja ovella suljettava WC. Hinta 10k saa jo ihan hyvän yksilön. Purjehdusominaisuudet on ihan hyvät, ja tosiaan tässä asuu jo kohtuu mukavasti 3hlö perhe.
uuden Dehlerin saa alle kymppitonnilla. Edullinen hinta selittyy suoralla ostolla nettikaupasta, välittäjät ja maahantuojat jäävät pois välistä. Dehlerin voit ostaa vaikka täältä parilla hiiren klikkauksella, maksu PayPalillä
http://www.awn-varianta.de/en/home/?lang=1
ja Variantan speksit täältä http://www.varianta.info/va/spezifikation-und-dokumente/
ei mitään järkeä ostaa jotain 30 vuotta vanhaa osmoosipaukkua kun saa uuden saksalaisen laatutuotteen samalla hinnalla.
täällä uuden Dehlerin kuvia luokkaliiton sivuilta http://va18.de/
on nykyaikaa ostaa vene netistä eikä lahjoittaa rahojaan mitääntekemättömille maahantuojille ja muille ahneille välikäsille.
Saksassa myynnissä oleva Varianta (vm. 2010) maksaa siis 17k: http://www.boatshop24.de/web/fi/werften/s/d/dehler/2292048.htm?such=1&lastshow=75
Johtuuko hintaero sitten varustelusta vai mistä? Toi saksa on päässyt vähän ruosteeseen, joten ei oikein selvinnyt, että mitä tuohon 10 000e perushintaan kuuluu. 7k e varusteluun on kuitenkin aika paljon suhteessa veneen hankintahintaan.
"ei mitään järkeä ostaa jotain 30 vuotta vanhaa osmoosipaukkua kun saa uuden saksalaisen laatutuotteen samalla hinnalla."
Niin järki on kovin suhteellista. Vene on toki uusi, mutta ei jotain 18 jalan traileripurtta voi oikein pitää substituuttina saman hintaluokan sisäkoneelliselle pari metriä pidemmälle matkaveneelle, joka painaa yli tuplasti tuon Variantan verran.
Jokainen tekee miten haluaa mutta 5.5m veneeseen pieni perhe huhhuh. Sitten ostat tuohon viellä trailerin moottorin "sisustan" tuohon standardi veneeseen ei tainnut punkkia kuulua. Puhumattakaan wc tai pentry jääkaappi...
ja hups hintaa 20 000€
traileri ptänee hankkia, mutta säästyy muuten talvisäilytyskuluja, kone tietty, 3-5 hp, saa 695,- mm
suzukin, punkat kuuluu hintaan, kemppari wc 49,- motonetistä.
siinähän varusteluun aika summa.
Miksei, jos siinä kerran on purjeet, köydet ym. asiat kunnossa, mutta toivottavasti teillä on mahdollisuus käydä veneen sisällä jossain ja kokeilla sillä purjehtimista ennen ostoa. Ja toivottavasti voitte vertaila noita kokemuksia sitten esim. johonkin saman hintaiseen, mutta isompaan käytettyyn veneeseen. Kyllähän se uusi vene on aina hienompi kuin käytetty, mutta käyttömukavuus hyvin pitkälti ratkaisee sen tuleeko harrastuksesta pysyvä vai ei. FE veneet eivät pienistä aalloista välitä, tuon kokoinen heilahtelee jo ihan eri malliin.
En usko, että kukaan täällä kehoittaa teitä miettimään kateuttaan tai ilkeyttään.
Sitten jos se ei miellytäkään niin myydessä hinta paljon pienempi kun taas vanhana ostetussa ei.
et tuollainen 18 ft käy pieneksi, jos lapsia on enemmän kuin 1. Eikä saa kavereita edes yöretkelle mukaan, ellei sitten nukuta rannalla teltassa, niinkuin busteristit tekevät. 25 ft ja siitä ylös päin on vähintään 5:lle nukkumapaikat, joten suomalaisittain suurperhe (3 lasta) tulee sellaisella pitkään toimeen.
Ja mahdolliset osmoosivauroit on korjattu vanhoista ja uusien laaduista ei ole mitään takeita. Esim nyky suuntaus on uusissa 100 000 eur maksavissakin pursissa esim puiset varvaslistat, muinasella 1980-1990 luvulla ne olivat alumiinista.
18 jalkaa. Painoa 720kg ja purjepinta-ala 24m2 kryssillä. Genakkerin pinta-allaa en löytänyt mutta eiköhän se ole luokkaa 25 eli purjetta yhteensä noin 40m2 ja 720kg painoa. Toivotan onnea ja menestystä kauteen 2011 perhepurjehduksiin.
Toihan voisi olla ihan kiva lelu? saakohan tosta raaseri vaihtoehdon jos turhat sälät repis pois saisi painon varmaan 600kg ? alkaisi olemaan purjepinta-ala painosuhde olemaan kohdillaan. Onko plaanaa.com jo ruotinut tämän pikku raaserin?
Variantan speksit ovat lähellä Micro Classia. Micro on 18 ft, nostoköli ja tarkoitettu eurooppalaisten hauskanpitoon (traileroitava, useita eri valmistajia ja valmistusmaita). http://www.microclass.org/main.html
Microsta luin jostain, että markkinat ns. saturoituivat nopeasti, eli tuota kokoa löytyy käytettynä muualta euroopasta paljon, enemmän kuin on ottajia. Tämä tuskin lupaa hyvää jälleenmyyntiarvoa käytetylle variantalle.
Tuli ostettua Micro tuossa alkukesästä järvelle ja merellä meillä on FE, joten aika lähellä liikutaan tämän keskustelun aihepiiriä :-)
18 jalkainen on retkivene ja 24 jalkainen on matkavene (jos on yhtä tilava kuin FE741). Feneessä on mm: Kunnon eriö-vesivessa, kiinteä keittiö, jääkaappi, erillinen perähytti (210 cmx120cm punkalla), tukeva runko laipiot, kaunista puutyötä sisäpinnoissa, sisäkone, tukeva köli, itseskuuttaava fokka, pinnapilotti, lämmityslaite.... ja se kumivenekin mukana.
18 jalkaisessa Microssa on salonki, peräprutku, ihan ok takila eikä sitten muuta mainittavaa. Micron rakenne on "moderni" muovimodulihässäkkä, joka tietenkään ei altapäin kestä kuten käsinlaminoitu, tukeva FE.
Mutta käyttötarkoitushan sen ratkaisee mikä on hyvä. Veneitä on niin monenlaisia kuten tarpeitakin. Mökkiveneeksihän me se 18 jalkainen hankiittiin ja siihen se sopii hyvin, FE:llä taas purjehditaan puolet kesästä ja se sopii taas siihen!
mökki ja retkeilyveneeksi tarkoitettu se hankinta on, kavereilla on yleensä omia menoja
niin paljon, ettie lomia vietetä enää yhdessä.
Ja 20 jalkainen, pari pientä lasta tai tuttavat mahtuu 1-2 yötä veneeseenkin.
Ollaan vesillä, on se motto.
Olet näköjään päättänyt hankkia tollasen 18 jalkaisen. Ei siinä mitään näköjään sulla vähän kokemusta purjehtimisesta. Eli etköhän tiedä mitä olet tekemässä.
Kato nyt kuitenkin ihmeessä noita muitakin vaihtiksia Jeanneau sun2000 ehkä helpompi myydä ja hinta ei merkittävästi kallimpi? First 21.7 , Fabona Campus...
on tosiaan jo päättänyt ostaa sen uuden 18-jalkaisen, niin sinänsä turha täällä muiden on kirjoitella. Enemmistö threadiin kirjoittaneista näyttäisi kuitenkin olevan toista mieltä valinnan järkevyydestä; monella kirjoittajista todennäköisesti pikkaisen enemmän kokemusta veneilystä.
Suosittelen nyt kuitenkin, ettet ainakaan ihan sikaa säkissä lähde tuollaista tilaamaan, vaan koitat päästä ensin koepurjehdukselle. Tai käyt venerannassa katsomassa jotain vastaavan kokoista venettä (esim. Joe 17) ja kuvittelet sen kyytiin 2 aikuista 2 lasta...
Jos aikapula on ongelma veneilyn suhteen, niin venevuokraus voi olla myös sopiva ja rationaalinen valinta harrastukselle. Onko uudelle veneilijäsukupolvelle vaan tärkeä omistaa ja ostaa kaikki uutena? Ei ihme, että usein näkee niitä pari vuotta vanhoja veneitä, jotka on saatu jo huonompaan kuntoon, kuin monet 20-25 vuotta vanhat veneet. Ei se uusi venekkään pysy ikuisesti uutena ilman laittoa...
kattelin sitä campusta, eikö siinä ole se kavahdettu nostoköli joka repäisee laatikot auki,
sun maksaa jo yli 20 000,- ja campusten kanssa on aika moni raastuvassa vuoto-ongelmien kanssa, myyjäkin taisi Suomessa mennä konkurssiin.
ettö tässäkö "hyviät neuvot".
Enpä tosisiaan tämän tyyppisistä veneistä hirveästi tiedä. Mutta sen tiedän että meidän 2 henkinen perhe mahtuu nippanappa 24 jalkaiseen. 24 jalkaisen köli painaa saman kun toi 18jalkainen kokonaisuudessaan. 24 jalkainen on aika pieni merelle...
En haluaisi masentaa mutta 10k et uutta perheveneilyyn sopivaa venettä saa.
ollaan otettu tarjouksia ym tietoja vastaan, ja n 10 000 saa toimivan uuden 20 jalkasen purren, kaikkine vermeineen. Kone päälle ja toimituskuluja vähän niin alle 12 000 joka tapauksessa. pari lasta ja aikuista mahtuu yön tai kaksi koisaamaan ihan hyvin. Ahtaampaa kuin suuremmassa, mutta muita etuja käytettyyn verrattuna on ainakin meidän lyhyillä ja vähän aikaa ja vaivaa vievillä retkillä runsaasti.
Mikäs siinä 18-jalkaisessa hoitaa wc:n tehtävää? Vessat ovat yleensä vähän avoimia ratkaisuja vanhemmissa 7-8 metrisissä (poikkeuksiakin löytyy kuten tuo FE), mutta pytyt sentään löytyy.
Omassa Jullessa oli aikoinaan potta tai ämpäri, mutta se vaatii varsinkin naisväeltä hieman poikkeuksellista asennetta asiaan. Eikä se itämerikään tykännyt. Nyt olisi tarvetta jollekin fiksulle ja kevyelle ratkaisulle toisessa paatissa.
kemppari wc on nykyisin usein lyhkäsille retkille riittävä. Jos käyttää hyvää kemikaalia, mm caravanliikkeistä saa sitä. Ei siis Bitleman tai halpahallien susitököttiä. Niin hajukaan ei haittaa.
Muoviset kemppari wc:t maksaa siinä eur 50,-
et sillai. Mahtuu 20 jalkaseen mennentullen.
käyttämätön masto ja venekin vain 2 kesää vesillä
http://www.nettivene.com/purjevene/sunwind/355219
Kyselyn aloittaja on lähivuosina myymässä vastaavanlaista.
Uusi 20 jalkanen,10.000eurolla on hyvä ostos! olen seilannut sisävesillä 18 jalan Microtrossilla! veneessä on taittoköli,purjepinta 18 neliötä,paino 550kg.ikää 20v,siis veneellä. on kevyt käsitellä ja voi rantautua matalaan.Järvillä eka ongelma on korkea masto,9.2m. isommissa veneissä vielä korkeampi,rajoittaa lankojenalituksia.En näitä pieniä suosittele merelle,sinne isommilla,syvillä ja painavilla köliveneillä! Pienelle veneelle riittää pieni tuuli,ja purjehdus on hauskaa!
Mihin sen kempparin asentaa näissä paateissa, joissa on vain salonki jossa on punkkia? Rälläkkäkö esiin ja punkka palasiksi kempparin tieltä?
käytettyjä 8-20 000 eur luokassa olevia veneitä tuntuu olevan vähemmän myynnissä kuin ennen,
olenko väärässä.? Nettiveneessäkin vaan vähän toistasataa. Pari vuotta sitten oli yli 500 kpl.
Johtuuko siitä, että ne vanhat OK kuntoiset alkaa loppumaan, vai onko kysyntä niin lopahtanut, ettei viitsitä enää edes ilmoitella.
päällä, kysyntä on vähäistä kaikenhintaisissa purkkareissa niin käytetyissä kuin uusissa. Varsinkin pienemmät veneet eivät käy edes nuorille kaupaksi, koska nuorten rahat menevä asumiseen ja elämiseen tässä maailman 6. kovimmin verotetussa kommarivaltiossa.
kyl vaan, eläkkeelle pääsevät ovat kaiketi suurin kuluttajaryhmä purkkareile, mutta ostavato he pieniä, uusia ? Ja kelpaako käytetty. Vai menevätkö Espanjaan golfaamaan. Ketkä ostavat tai haluavat purjeveneitä näinä lamakurjimusten päivinä, toisaan kun laittaa nettiveneeseen
eur 4000,- - 20 000,- niin johan tarjonta pomppaa silmille. Mutta uskaltaako tollaseen yi 20 v vanhaan veneeseen luottaa ?
Jos osaa itse yhtään katsoa käytettyä venettä ja valitsee ehjän, ei 20 v mikään ikä veneelle ole. Pitäisi vielä erottaa oleelliset asiat lillukanvarsista, joskin paljon mukavampaa valita se yksilö, jossa lillukanvarsistakin on pidetty huolta. Yksi ehdottoman hyvä merkki hyvin pidetystä veneestä on se, että omistaja tuntee veneensä ja osaa vastata kysymyksiin.
Tämä maa on mun kokemuksen mukaan täynnä eri asteisia käytettyjen veneiden myyjiä, samankaltaisia tietty:
kun käytettyjen autojenkin, osataan esiintyä vakuuttavasti ja asiantuntevasti, mutta totuus paljastuu sitten muutaman viikon käytön jälkeen. Vaaransa niillä 20 v vanhoilla, ja useita kertoja kivillä käyneillä veneillä kyllä on. Ja ensikertalaisella tarttee olla jo tuuria mukana, että osuu oikein. siinä mielessä pienempi, mutta uusi on pitelemätön vaihtoehto.
Eipä olisi kerta ensimmäinen, kun uusissa veneissä tavattaisiin suunnitteluvirheitä, tai vanhemmissakin konstruktioissa susiyksilöitä. Susiyksilöitä saattaa tulla jopa hyvästä laadustaan tunnetuilta veistämöiltä.
pysyy pinnalla ja kestää koepurjehduksen, kyllä se kestää pidempääkin. Esim. uudessa delhia 28:ssa on liian pitkät sivuvantit, ei saa keulastaakia mitenkään tarpeeksi tiukalle ja genoa on hirveä säkki kryssillä.
totta haastat. uusi on aina ehjä vaikka olis pahvista
näin on, uusi tuntuu järkevämmältä, vaikka täällä palstalla on varmaan kauppiaita, joilla on ns vanhaa venettä varastossaan liikaa.
Kunhan olet pari venettä omistanut ja varustanut, osaat arvioida uuden ja vanhan veneen hyvät ja huonot puolet. Itse en ole ikinä uutta ostanut, enkä osta. Ja ainokaistanikaan en aio myydä. Sen pidän lopun ikääni, ellei joku ilkeä terveys- tai muu vastaava kysymys loppuikää pilaa. Yhtään kauppiaaseen viittaavaa kommettia en muuten ole ketjussa havainnut.
varma uuden veneen ostamisen järkevyydestä, sulla olisi jo se uusi kiikkerä pikkupurkki, joka tekee susta yksin purjehtijan, koskei muu perhe siitä innostu. joten pidä uskosi ja osta kallis uusi pikkupurkkari ja älä viitsi vängätä pitkään purjehdusta harrastaneiden kanssa.
vois sitä olla ykstiyishenkilööläkin vanha vene myymättä, ja yrittää kovasti. ei vaan mene kaupaksi, harmittaahan se.
Ei vaan olla mitään viitettä saatu siitä, mitä vois tarjolla olla.
ainakin nettiveneestä saa kuvan, alle 20 000 veneitä yli 300 kpl myynnissä,
muut palstat, kauppiaat ja ns hiljaisessa myynnissä. Arviolta yli 3000 venettä, niin siinä "vähän" viitettä. Ei paljoa heitä tämä arvio.
mutta kun niitä hepposia on vähänlaisesti
Niin? Ei kukaan ole väittänyt, etteikö tarjontaa olisi. Mutta kuka niistä 300:sta omistajasta on myynyt täällä omaansa?
ainakin osa näillä palstoilla olevista on jostain hankkineet tai aikovat hankkia tai vaihtaa venettä, tuskin 100%;st ovat menneet nauticat kauppaan ja antaneet rubiini-visan laulaa...
Ei ole mun asia neuoa jos et usko. Mutta toi vene on todella heppoinen speksejen perusteella. Ihan oikeasti olet saanut ihan fiksuja vastauksia, toivottavasti edes mietit hetken.
Vene on aina kompromissi. Et saa tukevaa trailerivenettä sellaista ei vain ole. Ensimmäiseksi perheveneeksi voisi kyllä suositella vähän tukevampaa venettä. EI tarvii olla mikään uppotukki. Mutta noi hihnat joilla voi roikkua ulkopuolella ei mitään reelinkejä ei vessaa tai jääkaappia keittomahdollisuus.
Toi on kisakäyttöön rakennettu vene. Ei sillä oikeasti ole mitään muuta tarkoitusta. Ratakisa vene that's it. Ja totuus on että siihenkin soveltuu huonosti koska noita ei ole niinpaljon että yksityyppikisoja saisi kasaan.
Jos haluat että teidän perhe nauttii purjehduksista. Ota joku purjehtiva kaveri mukaan katsomaan veneitä. Oikeasti saat 10k€ ihan kivan perheelle sopivan retkiveneen jossa yöpymismahdollisuuus. Tollanen 18 jalkainen ei ole sellainen.
Suosittelisin itse vaikka H, Guy22, FE74, Avance245, AlbinExpress. Kaikki ihan hyviä veneitä noista joistain kun löytää sen hyvän yksilön uskon että olet tyytyväinen ennenkaikkea perheesi on tyytyväisempi. Ja purjehduksesta voi oikeasti tulla kokoperheen mukava harrastus. Jos jotain venetyyppiä on paljon myynnissä se ei tarkoita että vene olisi huono päinvastoin usein tarkoittaa sitä että vene on ollut tuotannossa ollessaan suosittu ja näin myyty paljon. Noilla pikkuveneillä sitten usein käy niin että joko myydään koska purjehdus on niin siistiä että pitää saada isompi. Toinen vaihtis on että purjehdus on tyhmää ja myydään pois.
En nyt väitä että toi dehleri olisi miteenkään huono mutta epäilen suuresti että se ei ole teille sopiva vene.
En menisi NC kauppaan ikunas. Menisin vaikka HR tai Najad kauppaan paljon mielummin
koko pehreen pitkäaiainen harrastus siitä tuskin tulee, parempi ettie tuhlaa aikaa
ns hyvän yksilön etsimiseen, siinä menee ikä ja terveys, ja saattaa mennä vielä rahatkin kankkulan kaivoon.
lyhyitä meri- ja järviretkiä varten se n 20 jlk uusi pursi tuntuu aina vaan paremmalta idealt.
Montako venettä olet käynyt tähän mennessä katsomassa ja kuinka monesta puhelimitse tietoja kysellyt? Eli oletko saanut käsityksen hyvän yksilön löytämiseen kuluvasta ajasta vaivasta?
Ehkäpä olen ollut itse poikkeuksellisen onnekas kun olen tehnyt kolmen veneen hankintaan ehkä viisi "turhaa" matkaa yhteensä. Enkä yhteenkään hankintaan pettynyt, kaikki olivat sitä miltä odotinkin niiden olevan ja sen hetkiseen tilanteeseen sopivia. Vieläpä seuraavatkin omistajat ovat olleet tyytyväisiä.
tekemistä moottoripursilla on purjehduksen kanssa, eipä juuri mitään. voitaisiin lusikkahaarukoista keskustella esim. keittiöpalstoilla.
hankinnan kohdalla ei käyty edes paikanpäällä vaan netin avulla hoidettiin koko prosessi kuin nettiostoksilla pitääkin. Tavara on sitä mitä haluttiin eikä myydä pois. On jokseekin turhaa käydä katsomassa uutta tai käytettyä, puuhaa riittää kummassakin, jotta vene olisi mieluisa.
Mites tällanen http://www.boatshop24.com/fi/purjevene/navikom-viko-20-weekend-2236019? Paljon saa varustella, että saa 20te uppoamaan... 20 jalkaa, ja erillinen vessa.
Luin koko ketjun läpi. Itsekin aloittelijana olen täällä neuvoja kysellyt mutta kyllä mä olen myös kuunnellut näitä kokeneempia purjehtijoita.
Miksi sä edes kysyt jotain tuollaista jos sulla on selkeästi mielessä mitä sä haluat. Muutenkin mietin vaan että onko se purjehtiminen oikeasti se juttu teille. Sä vaikutat aika vakuttuneelta että perhei ei innostu. Itsekään et nyt ihan täpinöissä ole itse purjehtimisesta. Purjehdus on kuitenkin juttu, joka sujuakseen vaatii treenaamista vaikka jotain pientä taustaa olisikin.
Ehkä eniten ihmettelen sitä että miksi noilla spekseillä uusi kun sä olet myymässä sitä muutaman vuoden päästä kuitenkin pois. Teet ihan turhat tappiot ja kuvailemasi tyyppiselle veneelle tuskin on ihan hirveästi Suomessa kysyntää. Hoot, Guyt, pikku-Avanchet ja muut on kuitenkin sellaisia joista saat sitten rahasi takaisin ja jotka pääsääntöisesti sisältävät kaiken purjehdukseen tarvittavan.
ei ole mikään selkeä mielipide, mutta kallellaan tohon 20 tai voi olla 22 ratkaisu, hoo, mutta ehkä kuitenkin uusi.
saattaa olla, että kyseinen vene jää lapsille retkipurreksi ja mulle eläkeharrastukseksi.
pääkaupunkiseudun venesatamia kun kiertää, niin ne kalliimmatkin veneet kumma kyllä ovat lähes aina parkissa, jopa tällaisen kesänä, sitä vaan ihmettelee kuinka se harrastus, joka on hieno ja vie mennessään,
ei noita veneitä kaipaa..
Katso Ruotsista vanhempi vene, saat 25-28 jalkaisen sillä rahalla, ja jää vielä varusteisiinkin tonni pari.
ei taida kympin venettä kannattaa Ruotsista hakea, menee kuluihin jo dona ja mahd jälkipuinnit aika hankala hoitaa
Kympin veneissä on perävalotakuu. Joku raja se on myyjänkin vastuissa.
nettiveneessä jeannau sun 15 000,-
eikö se ole ihan toimiva retkipursi
on muitakin laadukkaita retkiveneitä kun jönöö,
kattele mitä maahantuojilla ja edustajilla mitä on tarjolla on Puolasta, siellä laadukastakin tuotantoa näkee tänä päivänä
Traileroitava vene alkanut kiinnostaa itseänikin, ja mielestäni puolalaiset tarjoaa niitä suht hyvään hintaan. Scanper 22:lla tullut tässä harjoiteltua, eikä tämä http://www.theyachtmarket.com/boats/sailing-boats/mariner/24/ ole sisätiloiltaan yhtään pienempi. Tällaisen vaan joutuu jollain konstilla uittamaan saksasta/puolasta suomeen.
Jos omaa seikkailumieltä ja hakee saksanmaalta ihan ite, niin vaihtoehtoja riittää: http://www.boatshop24.com/fi/purjevene/sport-lake-pl-600-match-race-2650077
Tässä traileri mukana.
Sunwindeista (mallit 26, 27), jotka ovat yleisiä. Pääsee valikoimaan hyvin säilyneen yksilön, joka on aikanaan myös helppo myydä. Eri hintaisiakin löytyy. Vankka ja turvallinen konstruktio, purjehtii hyvin ja tarjoaa yhtä kokoluokkaa suurempaa vastaavat tilat. FE 83 myös hyvä perhevene.
Jos se tarkoittaa pariskuntaa ja hamsteria niin ei kannata lähteä kovin suurten veneiden pariin. Tätä tukee myös ajatus kokeilla purjehdusta merellä ja järvillä, jolloin veneen kuljettaminen trailerilla kohtuukokoisella autolla on hyvä kriteeri. Tämä tietenkin vaatii riittävää ajokorttia.
Tällöin on syytä kiinnittää huomiota myös veneen painoon. Pikku-e-yhdistelmä 3500kg tarkoittaisi siis sitä, että auto traileri vene mahtuu siihen. Siispä laskutoimitus olisi kutakuinkin auto 1500kg traileri 500kg vene 1500kg (esim.) jolloin kannattaa katsoa tuon painoisia veneitä.
Tuossa painoluokassa voin suositella ainakin H-venettä, mutta monenlaisia uusia tulokkaita on ollut viime vuosina erilaisten taittokölisten ja toisinaan -mastoisten veneiden saralla. Kaikkiin uutuuksiin ei kannata innostua jälleenmyynnin ongelmallisuuden vuoksi, vähiten rahaa kokeillessaan menettää hankkimalla käytetyn. Toki kannattaa hiukan nuuskia markkinoita ja kysellä tarkemmin lisää, ettei sitten venettä vaihtaessa joudu tilanteeseen jossa tämä ensivene ei mene millään kaupaksi ja aiheuttaa säilytyskustannuksia. Siinäkin mielessä H on turvallinen ratkaisu.
Riippuen asuinalueesta trailerista on myös säilytysapua. Esim. Helsingissä talvisäilytys tulee koko ajan järjettömämmäksi kun venepaikkoja lisätään vaan säilytyspaikkoja vähennetään. Siinä tilanteessa tilaisuus ajaa itse vene sopivaan paikkaan vaikka 100km säteellä säästää pitemmän päälle dineroja.
Jos trailerivene on kiintokölillä varustettu, ei sitä käytännössä saa henkilöautolla slipillä veteen tai vedestä pois. Tai saa, mutta autokin jää jorpakkoon. Jos vene lähtee kellumaan pois trailerilta, on slipi niin jyrkkä, että auto jää rantaan. Jos taas autolla pärjää slipillä, jää vene trailerille.
Ompa nähty sellainen viritys että vetoauton nuppiiin ja vetoaisan välille kytketään vinssi nokkapyörällä nostetaan irti nupista vinssiä löysäämällä ja kärriä työntämällä lasketaan kärri syvemmälle kunnes vene kelluu. Toisinpäin samoin paitsi vetoauto voi olla tasaisella ja vinssissä pitempi ketju nousee nätisti ylös asti tasaiselle jossa voi sitten vinssin vapauttaa ja kytkeä vetoauton aisaan.
köysi auttaa
http://www.youtube.com/watch?v=_2UkTGyess0&feature=related
(menee puihin)
http://www.youtube.com/watch?v=XG0rckUbMAQ&feature=related
.
Jos jälkimmäisessä olisi ollut vaimo ja hamsteri mukana niin epäilen että ainakaan hamsteri ei seuraavalla kertaa lähtisi mukaan.
siinä sitä oppii että minkä kokoinen vene on sopiva.
minä veneilen nykyään tyystin vuokraveneillä.
ei tartte laitella keväällä ja syksyllä, raataa pukkitalkoissa, olla nosturimiesten armoilla, satamaväijyssä yöllä eikä muutakaan epämiellyttävää.
Koettakaa nyt ensin päättää missä on laituripaikaa merellä vai keämökin laiturissa sisävesillä.
Jossei oo sitä laituripaikkaa tai poijua, niin parempihan se tuollainen pieni nosto/taittokölinen trailerihärveli on.