Onko

Kukaan läheisistäni ei tiennyt masennuksestani, en edes minä. Kunnes odottamattomien tapauksien sarja pudotti minut pohjalle jossa halkesin kuin kukkaruukku. eikä se siihen loppunut... lisää vielä paskaa mutta olen jo niin pohjalla ettei alemmaksi pääse kuin narunjatkoksi. Olen sitäkin tässä sahaillut mutta kun kerroin läheisille niin apua on tullut... Tosin masennuksessa olen elänyt jo koko elämäni itse sitä tietämättä. Mielenkiinnosta haluaisin lähteä laitokseenkin :) Siellä ainakin voisin saada ystäviä ja auttaa toisia :)

mekanismiaivoissa kirjoitti:

Kukaan läheisistäni ei tiennyt masennuksestani, en edes minä. Kunnes odottamattomien tapauksien sarja pudotti minut pohjalle jossa halkesin kuin kukkaruukku. eikä se siihen loppunut... lisää vielä paskaa mutta olen jo niin pohjalla ettei alemmaksi pääse kuin narunjatkoksi. Olen sitäkin tässä sahaillut mutta kun kerroin läheisille niin apua on tullut... Tosin masennuksessa olen elänyt jo koko elämäni itse sitä tietämättä. Mielenkiinnosta haluaisin lähteä laitokseenkin :) Siellä ainakin voisin saada ystäviä ja auttaa toisia :)

ehkä kannata mennä kuitenkaan. Tuo odottamattomien tapausten sarja kuulostaa niin tutulta :) Ei masennuksestaan ja sähläämisestään puhuminen mikään ilo ole. Se ei kuulu arvostettuihin taitoihin, vaikka hyvin tuottelias olisikin. Muutenkin koen, että olen niin heikko puolustautumaan, jos joku päättää käyttää luottamustani minua vastaan. En osaa kieroilla ja käyttää kynärpäätekniikkaa. En jaksa juoruilla kahvipöydissä ja pitää sosiaalisia suhteita ihmisiin joille sellainen on arkipäivää. En halua olla sellainen. Se on heikkous ja minun pitäisi hyväksyä se itsessäni. En hyväksy. Miksen osaa antaa puukosta samalla tavalla selkään, kun kerran näen ja ymmärrän miten kaikki toimii. Miksi odotan että maailma olisi reilu. Se on helvetin epäreilu. Jokainen taistelee omasta olemassaolostaan. Millään muulla ei ole väliä, eikä minulla ole sen enempää väliä kuin millään muullakaan. Olla sopivan penseä pallo illan kosketuspintaa.