Olen suunnitellut

Onko kukaan nähnyt "Into the wild" elokuvaa? Sitä, missä nuori mies päättää sanoa suhteensa irti läheisiinsä ja kadota koko yhteiskunnasta. Näin elokuvan teatterissa ja se teki minuun suuren vaikutuksen, ehkä suuremman, kuin mikään aiemmin näkemäni elokuva. Tunnistin itsessäni samoja piirteitä, kuin elokuvan päänäyttelijässä oli. Olisi kiva itsekin kadota, hävitä kokonaan jonnekin pois ihmisten ilmoilta. Jättää kaikki, asunto, työ, kännykkä, tietokone, netti, sulkea koko aiempi elämä ja aloittaa uusi tai sitten päättää päivänsä, luonnon keskellä. Huomaa, että alkaa tulla syksy, syksy on aina ollut minulle vaikeaa aikaa, kesä on helpompaa.
Ajatusleikki tämä vain on, en oikeasti uskaltaisi jättää kaikkea taakseni.
6330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Etkö viihdy omalla paikkakunnallasi, työssäsi tai asunnossasi? Ehkä tosiaan voisi tehdä hyvää jos vaikka muuttaisit muualle ja aloittaisit elämän ihan puhtaalta pöydältä.

Äänestä
  • kaikki on ihan ok, haluaisin tietysti muualle, mutta mihin sitä lähtisi? Kesämökille voisi muuttaa eläkepäiviksi asumaan ja siihenkin on vielä aikaa 23 vuotta, siihen asti täytyy jaksaa oravanpyörässä, vaikka henki menisi.

    Äänestä

kyseinen elokuva löytyy hyllystäni ja olen tuijottanut sen haltioituneena läpi niin monta kertaa, että osaan suunilleen ulkoa. Olen täsmälleen samaa mieltä.. Olisi ihanaa pystyä vain katoamaan maan päältä, kukaan ei tietäisi missä olen, kukaan ei pystisi tavoittamaan, saisi olla ihan rauhassa kenenkään häiritsemättä. Pitemmän päälle se saattaisi olla yksinäistä, mutta tällä hetkellä antaisin mitä tahansa että uskaltaisin tehdä samoin...

Äänestä

Leffaa en ole nähnyt. Mutta tossahan oli joitain vuosia sitten uutisissa jenkii tai brittimiehestä minkä vaimo oli eronnut (tai kuollut en muista). Jokatapauksessa mies laittoi tuon jälkeen paikalliseen "huuto.nettiin" elämänsä myyntiin. Siihen sisältyi kaikki, auto,huonekalut, asunto.. työpaikkakin muistaakseni oli siihen laitettu mukaan. Äijää haastateltiin ja muistaakseni jutteli ettei hänellä ole täällä enää mitään. Että jättää kaikki taakseen ja suuntaa johonkin päin.. muistan ton uutisen vaan kun oli mun mielestä aika kiehtova ajatus jo silloin. Sitä en sitten muista/tiedä miten tossa lopulta kävi. Mäkin voisin hyvin lähteä vaikka jenkkeihin tosta vaan jos olis munaa..asustelis siellä niin kauan kun paalua riittää..

Äänestä

Tuttu leffa, tutut fiilikset.

Eli 30v tuli tänä vuonna täyteen ja yhtään mitään en ole saavuttanut, ja tuskinpa tulen mitään saavuttamaankaan. Viimeiset "ystävät" jäi ammattikouluun, mutta toisaalta en enää niitä/uusia ystäviä kaipaakaan. Vanhempiini ja sisaruksiini olen tarkoituksella alkanut pitää etäisyyttä, eikä edes tunnu pahalta. Työpaikalla on helppo esittää "kaikki on hyvin" -roolia, uppoutua massaan. Lopuista vähistä tavaroistani olen luopumassa pikku hiljaa.

En oikeastaan jaksa enää välittää mistään tai kenestäkään. Ainoa unelma on pistää nykyinen elämä pieneen sievään pakettiin ja vain lähteä....koskaan palaamatta.

http://www.youtube.com/watch?v=ywWxApm_mT0

Äänestä

Minähän lähdin toteuttamaan tätä suunnitelmaa. Viime joulukuussa lensin Venezuelaan. Minulla oli unelma. Minulla oli suunnitelma sen toteuttamiseksi. Halusin elää viidakossa villien intiaanien kanssa. Suunnitelmana oli vaan mennä jonnekin syvälle Amazoniaan ja yrittää löytää näitä luonnon ihmisiä. Mikäli en tämän väen seuraan kelpaa, jota pidin todennäköisenä, lähden vain hortoilemaan jonnekin sademetsään ja luultavasti kuolen siellä viikon parin sisällä. Ennen kuin pääsin minnekään kovin villille seudulle huomasin että kommunikaatio espanjaa puhuvassa Etelä-Amerikassa on hyvin vaikeaa ilman espanjan kielen taitoa. Halusin luoda suhteita myös länsimaisen kulttuurin ilosanoman viejiin, jotta voin tiedustella heiltä alkuperäiskulttuureiden edustajista. Ajauduin sitten Equadoriin jossa otin kuukauden mittaisen espanjan kielen kurssin. Silloin mulla oli aika vaikea kausi joten en oppinut kovin paljoa mutta en kauempaakaan jaksanut opiskella. Sitten lähdin Peruun ja saavuin legendaariseen Iquitosiin. Mielessäni oli jo kytenyt ajatus suunnitelmani mielekkyydestä ja ennen kuin tapasin yhtään "villiä intiaania" päätin yrittää jotain muuta. Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Minulla oli jalkavamma. Jalkani oli leikattu aiemmin ja nilkka oli aika paska ja onhan se vieläkin. Ajattelin että ei ne inkkarit ainakaan tälläistä rampaa huoli. Suomessa jalka voidaan leikata jolloin siitä voi tulla parempi. Voinhan sitten tulla takaisin parempikuntoisena. Olin myöskin melonut kanootilla erästä Amazonin sivujokea alavirtaan viisi päivää matkalla Iquitosiin ja nukkunut riippumatossa viidakossa virran varrella. Se oli kokonaisuutena aika rankka kokemus. En nukkunut kovin hyvin koska en ollut nukkunut riippumatossa aiemmin ja se vaati totuttelua. Pikkuruiset hyttyset joiden nimitystä en enää muista pistelivät minua aika paljon. Tiesin että viidakkoelämä on rankkaa tottumattomalle mutta tämä oli hyvä muistutus siitä kuinka rankkaa se voi olla. Ja olin myöskin alkanut kiinostua opiskelusta. Ajattelin että voin mennä Suomessa opiskelemaan jos en saa töitä tai joudun pitkälle sairaslomalle jalkani takia. Rahaakaan ei ollut enää paljoa jäljellä. Siispä päätin palata kylmään pohjolaan. Tulin sitten Suomeen maaliskuun puolessa välissä ja huhtikuun puolivälin paikkeilla yritin itsemurhaa. En onnistunut. Tämä on aina yhtä hauskaa. Nyt olen suunitellut tappavani itseni ensi perjantaina. Nikotiiniliemeni pitäisi valmistua siihen mennessä. Saas nähdä onnistunko tällä kertaa tai uskallanko edes yrittää kun menee kylläkin vähän paremmin nykyään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tällaista... kirjoitti:

Onko kukaan nähnyt "Into the wild" elokuvaa? Sitä, missä nuori mies päättää sanoa suhteensa irti läheisiinsä ja kadota koko yhteiskunnasta. Näin elokuvan teatterissa ja se teki minuun suuren vaikutuksen, ehkä suuremman, kuin mikään aiemmin näkemäni elokuva. Tunnistin itsessäni samoja piirteitä, kuin elokuvan päänäyttelijässä oli. Olisi kiva itsekin kadota, hävitä kokonaan jonnekin pois ihmisten ilmoilta. Jättää kaikki, asunto, työ, kännykkä, tietokone, netti, sulkea koko aiempi elämä ja aloittaa uusi tai sitten päättää päivänsä, luonnon keskellä. Huomaa, että alkaa tulla syksy, syksy on aina ollut minulle vaikeaa aikaa, kesä on helpompaa.
Ajatusleikki tämä vain on, en oikeasti uskaltaisi jättää kaikkea taakseni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu