Mistä tunnistatte toisenne?

Miten homomiehet tunnistavat toinsensa? Entä mitä kautta tutustuvat? Onko homoilla sen ns kemian kanssa samoin kuin heteroilla, että täytyy se ns "tunne", eli intohimo syntyä, ennenkuin siitä tulee mitään
15850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Miten homot tunnistavat toisensa? Rehellisesti sanoen emme tunnistakaan. Tietyt naiselliset piirteet nyt poimii kuka tahansa mutta sekin on kaksipiippuista sillä metroseksuaalisuus on heteropiireissäkin niin läpitunkevaa samalla kun osa homoista eivät naisellisia piirteitä omaa, että se naisellisuuskaan ei takaa mitään. Homotutkaa ei ainakaan meikäläisellä ole.

Mitä kemiaan tms. tulee, niin ei se yhtään eroa miehen ja naisen välisestä.

Äänestä
  • tuo homojen naisellisuus on kyllä liiallista yleistämistä, hyvinkin marginaalinen juttu, ns. "julkkishomojen" aiheuttamaa väärää kuvaa homoista. Muoti tulee ja menee, sanotaan, ja se pitää paikkansa juuri tuossa nuorison "metroseksuaalisuudessa" valtaosaa, väitän, homoja ei massasta erota "itse erkkikään"(ulkonäöstä) mutta esim. muutaman tunnin kapakka-keskustelu jo antaa aika hyvät merkit mahdollisesta miehen homoudesta, jos vaan osaa kääntää keskustelua sopivasti siihen suuntaan. Ja sellainen "isku-tyyli" onkin niitä kaikkein antoisimpia, hieman jännitystä illassa, nuo chatin ja yms palstat, ovat liian suoraan asiaan meneviä, niissä ei ole mitään sitä "kissa ja hiiri" peliä, mitä kahden tuntemattoman yllättävässä kohtaamisessa on.
    Paikkakunnalla, mistä puuttuu ns. homojen kohtaamispaikat, näitä keskusteluavauksia on joutunut pakosta opettelemaan tuntemattomien, kiinnostavien, miesten tapauksissa

    Äänestä

KATSE, ÄÄNI JA KOSKETUS, siitä syntyy tuo aavistus ja VAU! Jo sydän riemusta sykkii!!!

Äänestä
  • Mahtaa sykkiä jonkin muukin.... Nimittäin siellä alakerrassa.

    Äänestä

Kyllä sen vaan joistain näkee päältä päin, täytyy vaan osata katsoa oikein ;) Vaikka itsestäni sitä ei välttämättä näe :D

Äänestä
  • Katseesta sen huomaat ja mukavan tuntuisista äänensoinnin vivahteista, sekä upeasta tunteesta rinnassasi. Onnea elämään Sinulle ja hänelle, jonka matkallasi kohtaat.

    Äänestä

  • Ed Monte kirjoitti:

    Katseesta sen huomaat ja mukavan tuntuisista äänensoinnin vivahteista, sekä upeasta tunteesta rinnassasi. Onnea elämään Sinulle ja hänelle, jonka matkallasi kohtaat.

    Kyllä mm. nuista sen näkee ja paljon muusta. Olen kohdannut jo ja kiitos paljon :)

    Äänestä

  • mikko__90 kirjoitti:

    Kyllä mm. nuista sen näkee ja paljon muusta. Olen kohdannut jo ja kiitos paljon :)

    Onnea ja iloa teille elämän yhteiselle matkalle!

    Äänestä

  • Ed Monte kirjoitti:

    Onnea ja iloa teille elämän yhteiselle matkalle!

    Onnea ja iloa totisesti tarvitaan :) niih ja kiitos :)

    Äänestä

Kun perse löystyy ja kakka pääsee sohvalle.

Äänestä
  • Onko pikkusen luonnollista touhua mitä te hintit touhuutte.Sitä mietiskelen aina että eikö se paskan haju ja turske alenna pikkiriikkisen tunnelmaa?

    Äänestä

  • hemmopemmo kirjoitti:

    Onko pikkusen luonnollista touhua mitä te hintit touhuutte.Sitä mietiskelen aina että eikö se paskan haju ja turske alenna pikkiriikkisen tunnelmaa?

    Samaa voi kysyä myös huteroilta. Eihän niissä pornofilkoissakaan enää pilluun naida vaan entisestä kakkosesta on tullut ehdoton ykkönen. Enintään vähän kyrpää liukastetaan pillussa, jotta päästään b-rappuun paremmin. Missä on paskanturske ja haisu? Vai kuvitteletteko naisten ulostavan mirhamia?

    Äänestä

  • virgin cock anal tee kirjoitti:

    Samaa voi kysyä myös huteroilta. Eihän niissä pornofilkoissakaan enää pilluun naida vaan entisestä kakkosesta on tullut ehdoton ykkönen. Enintään vähän kyrpää liukastetaan pillussa, jotta päästään b-rappuun paremmin. Missä on paskanturske ja haisu? Vai kuvitteletteko naisten ulostavan mirhamia?

    Voiskos joku muuten selittää, miks nuoret sällit kerää seinän täyteen jotain vitun autonkuvia ja niissä kuvissa on aina jotain vähäpukeisia ämmiä. Runkkaatteko niille kuville kun ette mitään muuta saa? Aika säälittävää suoraan sanottuna.

    Äänestä

  • hemmopemmo kirjoitti:

    Onko pikkusen luonnollista touhua mitä te hintit touhuutte.Sitä mietiskelen aina että eikö se paskan haju ja turske alenna pikkiriikkisen tunnelmaa?

    Jaa sulla taitaa olla kokemusta siitä kun sanot noin!!! :D Ei kylläkään kertaakaan ole paska haissut kun sitä on tehty.. Et järjen käyttö sallittua!!!

    Äänestä

  • mikko__90 kirjoitti:

    Jaa sulla taitaa olla kokemusta siitä kun sanot noin!!! :D Ei kylläkään kertaakaan ole paska haissut kun sitä on tehty.. Et järjen käyttö sallittua!!!

    hyvä tiukkaperse kouvolassa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miettinyt... kirjoitti:

Miten homomiehet tunnistavat toinsensa? Entä mitä kautta tutustuvat? Onko homoilla sen ns kemian kanssa samoin kuin heteroilla, että täytyy se ns "tunne", eli intohimo syntyä, ennenkuin siitä tulee mitään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu