tilastotiede ja

Hei! Pitääköhän paikkaansa, että psykologian opintoihin kuuluu tilastotiede sivuaineena ja kuinka pitkänä, jos kuuluu? Varmasti tätä siis on jossain muodossa, mutta olisinkin erityisesti kiinnostunut siitä, voidaanko ennen sisäänpääsyä käydyt kurssit lukea sellaisenaan osaksi tutkintoa vai onko psykologiassa ns. omat tilastotieteen kurssinsa?

Opiskelen tällä hetkellä toista alaa yliopistolla, joten tilastotiede sivuaineena soveltuisi hyvin tähän kuvioon, tämän tekisin ennen kaikkea harjoituksena pääsykokeita varten. Olisi silti hienoa, jos samat opinnot saisi ehkä päästyään luettua tutkintoon eikä tarvitsisi uudelleen käydä. Lisäksi olen miettinyt, mitä muuta hyötyä tilaston kursseista olisi ammatillisesti, jollen pääsekään psykaan? (Nykyinen pääaineeni on teoreettinen aine yhteiskuntatieteellisen puolella.) Kiitos jos joltakin löytyisi parempaa tietoa:)
1346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä pitää paikkansa. Olisiko siinä 20 op kieppeillä ja siitä mahdollisesti ylöspäin? Kannattaa vilkaista tutkintorakennetta sen yliopiston sivuilta, jonka laitos kiinnostaa. Tilaston appro käy aika moneen paikkaan jos en ole väärin ymmärtänyt. Laajuus ei ole kai ihan vakio kaikissa yliopistoissa, mutta ei se taida tuon 20 op:n alle juuri mennä. Appron laajuuden lähelle siis menee.

Tilaston kurssit hyödyttävät aika montaa pääainetta sinänsä, että niiden myötä tajuaa muun muassa tutkimusartikkeleista paljon enemmän, kykenee arvioimaan käytettyjä menetelmiä ja tulosten uskottavuutta sekä opinnäytteisiin että myöhemmin tietoa etsiessään, jne. Ei nyt ehkä mitään maata mullistavaa, mutta opiskelun kannalta ihan hyödyttävää. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


psykologia! kirjoitti:

Hei! Pitääköhän paikkaansa, että psykologian opintoihin kuuluu tilastotiede sivuaineena ja kuinka pitkänä, jos kuuluu? Varmasti tätä siis on jossain muodossa, mutta olisinkin erityisesti kiinnostunut siitä, voidaanko ennen sisäänpääsyä käydyt kurssit lukea sellaisenaan osaksi tutkintoa vai onko psykologiassa ns. omat tilastotieteen kurssinsa?

Opiskelen tällä hetkellä toista alaa yliopistolla, joten tilastotiede sivuaineena soveltuisi hyvin tähän kuvioon, tämän tekisin ennen kaikkea harjoituksena pääsykokeita varten. Olisi silti hienoa, jos samat opinnot saisi ehkä päästyään luettua tutkintoon eikä tarvitsisi uudelleen käydä. Lisäksi olen miettinyt, mitä muuta hyötyä tilaston kursseista olisi ammatillisesti, jollen pääsekään psykaan? (Nykyinen pääaineeni on teoreettinen aine yhteiskuntatieteellisen puolella.) Kiitos jos joltakin löytyisi parempaa tietoa:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu