Vanhimmat isovanhemmat?

Pappani joka oli syntynyt 1895 olisi elossa ollessaan nähnyt itselleen syntyvän lapsenlapsen armon vuonna 2010. Pikkuveljelläni olisi näin ollen ollut 115-vuotias pappa.

Tämä tiedoksi sille maailman nuorimmalle, 28-vuotiaana isoäidiksi päässelle josta luki sillon kerran lehdessä. Jos pappani olisi ryhtynyt hommiin saman ikäisenä, en olisi syntynyt 1991 vaan vuonna 1923. Tosin ei voida olettaa, että olisin edes koskaan tullut olemaan sillä ajat muuttuvat.
3876
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on moni säikeinen asia.

Kun minulle 1940-luvulla syntyneelle sanotaan mummu, tulee mieleen oma mummu.
Mummu oli syntynyt 1890. Hänellä oli kolme poikaa *-12 *-14 *-16 joista *1916 kaatui 1944.
Vaari oli syntynyt 1888.
Myös Mummi ja Ukki olivat syntyneet 1890.

Omat vanhempani olivat syntyneet 1912 ja 1918.
Meitä oli 9 lasta -39 -41 -42 -45 -46 -48 -49 -52 -64.

Naiset saivat ensimmäisen lapsen keski määrin, mummu ja äidin aikaan n. 18-21 v.

Nyt on ilmeisemmin ensisynnyttäjän keski-ikä yli 29 V.

En ihan ymmärtänyt, mitä aloituksella hait?

Äänestä
  • isovanhemmat. Olen itse syntynyt 1950-luvun alkupuolella, mutta isoisäni on syntynyt jo vuonna 1865. Isoäiti oli miestään 12 vuotta nuorempi, joten hän on syntynyt 1877. Isäni, heidän nuorin lapsensa, on syntynyt v. 1920. Isovanhempani eivät enää olleet elossa, kun minä synnyin.

    Isoisäni isä on syntynyt Ruotsin vallan aikana vuonna 1805, ja kun oma kuopukseni on syntynyt 1996, niin siinä meillä on miltei 200 vuotta, mutta vain neljä sukupolvea. Kuinkahan monessa suvussa on näin?

    Äänestä

  • Mummi minäkin kirjoitti:

    isovanhemmat. Olen itse syntynyt 1950-luvun alkupuolella, mutta isoisäni on syntynyt jo vuonna 1865. Isoäiti oli miestään 12 vuotta nuorempi, joten hän on syntynyt 1877. Isäni, heidän nuorin lapsensa, on syntynyt v. 1920. Isovanhempani eivät enää olleet elossa, kun minä synnyin.

    Isoisäni isä on syntynyt Ruotsin vallan aikana vuonna 1805, ja kun oma kuopukseni on syntynyt 1996, niin siinä meillä on miltei 200 vuotta, mutta vain neljä sukupolvea. Kuinkahan monessa suvussa on näin?

    Omassa suvussani on kanssa menty myöhään naimisisiin tai useimmiten jääty kokonaan ilman puolisoa. Isoisäni isä syntyi 1838. Isoisäni on syntynyt 1878 ja hän sai ensimmäisen lapsensa nelikymppisenä. Isäni syntyi 1923 ja minä 1955 perheeni esikoisena. Ainoan lapseni sain vuonna 1993. Lapseni nuorin serkku on 4 vuotias. Äitini suvussa äitiketjua seuratessa äitini isoäidin ja minun ikäero on 1 päivä vaille 100 v.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Joops! kirjoitti:

Pappani joka oli syntynyt 1895 olisi elossa ollessaan nähnyt itselleen syntyvän lapsenlapsen armon vuonna 2010. Pikkuveljelläni olisi näin ollen ollut 115-vuotias pappa.

Tämä tiedoksi sille maailman nuorimmalle, 28-vuotiaana isoäidiksi päässelle josta luki sillon kerran lehdessä. Jos pappani olisi ryhtynyt hommiin saman ikäisenä, en olisi syntynyt 1991 vaan vuonna 1923. Tosin ei voida olettaa, että olisin edes koskaan tullut olemaan sillä ajat muuttuvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu