Ahmintaongelma(ko)

Olen kärsinyt erilaisista syömishäiriön muodoista jo kauan. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, olisinko mahdollisesti sairastunut ahmintahäiriöön. Ennen kituutin (tai no olin pienemmällä energialla, en nyt anaruokavaliolla) viikot ja sitten lauantaina, voi luoja sitä tavaramäärää mikä muhun uppos ilman mitään ongelmaa. Vaikka olis tullu huono olo, niin söin silti jäätelön loppuun enkä lopettanut. Sitten kun herkut loppu kaapistan niin tuhosin leipävarastoja jne. Tuo toistui joka viikonloppu... Luulen, että se johtui seuraavanlaisesta ajattelutavasta: "en saa syödä viikolla mitään hyvää, kiellän itseltäni kaiken, vaan lauantaina saan syödä niin paljon kun napa vetää" ja söin vaikkei ois ees mieli tehny, ku ajattelin et viikolla sit en saa.

Pyrkiydyin eroon tosta ajattelusta. No tilanne on nyt se, etten suunnittele herkkupäiviä juurikaan etukäteen. Silti edelleen kerran viikossa ainakin menee ihan täysin överiksi. Eilenkin meni:
-pari palaa kinkkupiirasta
-pähkinöitä 200(?)grammaa
-suklaata 50-100grammaa levystä
-irttareita (jossa myös siis suklaata) 200grammaa
-jäätelötuutti
-neljä leipää ja päällyset
-omena
-jukurttia öljyssä ja siemenissä
.varmaa jotai muutakin

Ja tuo on siis todellakin pienimmästä päästä. En vedä noita tuntiin tai kahteen, koska en saa "kohtausta" eli kaikkihetialasmullenyt! Mussuttelen yksinkertaisesti pitkin päivää. Olisi helpompaa saada ahmimiskohtaus, koska veikkaan että kalorimäärät voisi jäädä pienemmäksi. Onko tää teistä ahmintaa? Mun on todella vaikea saada vedetyksi raja milloin ahmin ja millon vaan..ylensyön.
1637
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei tuo ihan täysin normaaliltakaan kuulosta. Miten sinä sitten muuten syöt? Syötkö säännöllisesti neljän tunnin välein ja saatko tarpeeksi esim. proteiineja? Tuntuu myös, että ajattelutavassasi on ainakin korjattavaa, eli olit aivan oikeassa mitä sanoit. Kokeile tehdä kaksi asiaa:
1. anna itsellesi lupa syödä herkkuja joka päivä (niinhän se menee, että jos jokin on kielletty, se houkuttelee vain entistä enemmän).
2. älä osta herkkuja varastoon. Paha tietysti on, jos lähikauppa on oikeasti kulman takana..

Sitten jos se siti meinaa taas mennä siihen että alat syömään ihan kirjaimellisesti jauhoja, niin mieti: miksi minä syön? Syönkö suruun, tylsyyteen tai kenties yksinäisyyteen?

Suosittelen, että varaisit ajan lääkärille. Vaikket ehkä olisikaan sairastunut, niin kyllä tuossa ainekset siihen on. Kannattaa puuttua asioihin ajoissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


njet kirjoitti:

Olen kärsinyt erilaisista syömishäiriön muodoista jo kauan. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, olisinko mahdollisesti sairastunut ahmintahäiriöön. Ennen kituutin (tai no olin pienemmällä energialla, en nyt anaruokavaliolla) viikot ja sitten lauantaina, voi luoja sitä tavaramäärää mikä muhun uppos ilman mitään ongelmaa. Vaikka olis tullu huono olo, niin söin silti jäätelön loppuun enkä lopettanut. Sitten kun herkut loppu kaapistan niin tuhosin leipävarastoja jne. Tuo toistui joka viikonloppu... Luulen, että se johtui seuraavanlaisesta ajattelutavasta: "en saa syödä viikolla mitään hyvää, kiellän itseltäni kaiken, vaan lauantaina saan syödä niin paljon kun napa vetää" ja söin vaikkei ois ees mieli tehny, ku ajattelin et viikolla sit en saa.

Pyrkiydyin eroon tosta ajattelusta. No tilanne on nyt se, etten suunnittele herkkupäiviä juurikaan etukäteen. Silti edelleen kerran viikossa ainakin menee ihan täysin överiksi. Eilenkin meni:
-pari palaa kinkkupiirasta
-pähkinöitä 200(?)grammaa
-suklaata 50-100grammaa levystä
-irttareita (jossa myös siis suklaata) 200grammaa
-jäätelötuutti
-neljä leipää ja päällyset
-omena
-jukurttia öljyssä ja siemenissä
.varmaa jotai muutakin

Ja tuo on siis todellakin pienimmästä päästä. En vedä noita tuntiin tai kahteen, koska en saa "kohtausta" eli kaikkihetialasmullenyt! Mussuttelen yksinkertaisesti pitkin päivää. Olisi helpompaa saada ahmimiskohtaus, koska veikkaan että kalorimäärät voisi jäädä pienemmäksi. Onko tää teistä ahmintaa? Mun on todella vaikea saada vedetyksi raja milloin ahmin ja millon vaan..ylensyön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu