Olen asunut monessa paikassa Suomessa opiskelujen takia. Tulin Kuopioonkin opiskelemaan vuonna 2001. En ole savolainen. Se mikä heti pisti silmään, oli yleinen levottomuus ja nimittely. Minäkin olen tuhannet kerrat saanut kuulla olevani persreikä ja paska. Alussa mietin monet kerrat , miksi minua nimitellään sillä tavalla. Nimittely , eristäminen ja yksinäisyys alkoi pikku hiljaa vaikuttamaan opiskelumenestykseeni.
Missään muualla en ole moista kokenut.
En sitten valmistutunukaan, ja nyt minua pilkataan siitä että minulla ei ole ammattia.
Olen muutaman kerran saanut töitä keskeytyneiden opiskelujen jälkeen, ja työpaikoillakin olen joutunut kiusatuksi, myös vapaa-aikana tyyliin "paska on huipulla".
Yritän kuitenki parhaani, ja olen tunnolinen, eikä minulla ole turhia poissaoloja. olen erittäin motivoitunut työelämämään, mutta joudun nyt kärvistelemään työttömänä ja pilkattuna.
Nykyään minulle huudellaan tuolta ulkoa jo 24/7, niin etten saa enää nukkua.
Minulla on koko ajan paha olla, mutta yritän kuitenkin sitkeästi päivä kerralaan "pysyä pinnalla".
Onko muilla samanlaisia kokemuksia asumisesta Kuopiossa?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ikävältä kuulostaa, mutta kovasti epäilen, että kyseessä olisi paikkakunnasta riippuva asia.
tummaihoinen? Silloin ei olisi mitään ihmettelemistä.
Savolaista umpikieroutta ei jaksa.
eikä laihialaisten kitsautta, eikä pohjanmaalaisten väkivaltaisuutta, eikä hämäläisten hitautta, eikä irlantilaisten juoppoutta, eikä ruotsalaisten homoutta, eikä saksalaisten ylitäsmällisyyttä, eikä meksikolaisten laiskuutta, eikä ...
paikkansapitäväksi savolaisten umpikierouden. Pohjanmaalla Laihian vieressä Vaasassa asuessa eivät pohjalaiset osoittautuneet sen väkivaltaisemmiksi muin savolaisetkaan ja kitsaus on vain laihialaisvitseissä. Äitini on vanhanakin äärettömän nopea ja vilkas hämäläinen eivätkä muutkaan siellä ole erityisen hitaita eivätpä ainakaan kuluta aikaa savolaiseen sanoilla vebkoiluun. Ruotsalaisissa miehissä homoutta ei ole sen enempää kuin kuopiolaisissakaan eivätkä irlantilaiset ole hyvine oluineen savolaisia juopompia. Juuri muutama päivä sitten jouduin odottelemaan reilun akateemisen vartin myöhässä olevia saksalaisia.
sinullahan on hyvin kattava ja aukoton todisteaineisto kaikista ryhmistä.
Kyllä kuopiolaisessa lihanleikkaamossa oli todellista joukkokiusaamista.Helvetillinen henki ja jäätävä ilmapiiri oli jokapäiväistä. Ahdistuneena ja pelon sekaisin tuntein menin joka aamu töihin. Taisipa olla joku narsistinen psykopaattinen pääpiru joka lietsomalla lietsoi huonoa ilmapiiriä osastolta osastolle juoruillen.
Ryhmäurakassa ja joukossa tyhmyys tiivistyy jos siihen menee mukaan. Entä se lusmuilu? Mennään sieltä mistä aita on matalin.Urakkasysteemissä oli vikaa, mutta sitä ei korjattu. Sama vain jatkui ja jatkui.
Onko se mukavaa alistaa, mollata ja nimitellä joku joukosta pois ja hänestä levitellä ja revitellä perättömiä juttuja. Miettikääpä sitä miehet. Tätä oli jatkunut kymmeniä vuosia. Kun yksi oli saatu ulos otettiin toinen tilalle.
Siihen syyllistyivät taannoin jopa ko.työpaikan silloiset luottamusmiehet.Pääluottamusmies kirjoitti oikein lehtiin siitä, kuinka porukat kiusatulle naaraa. Itse hän sai ylennyksen omien sanojensa mukaan "suuriin saappaisiin" liiton suojatyöpaikassa ja varmassa toimeentulossa. Onko nyt ollut mukavaa naareskella?
melkoisen yleismaailmallinen ilmiö, valitettavasti.