Nyt sitten taas tarina, johon neuvoja tulee tulvimalla. Hyvä niin, mutta asiallisia kiitos.
Tämä on niin pitkä ja mutkikas tarina, mutta yritän silti purkaa tuntojani lyhyesti. Pojan, 14 v. asiat jauhaa paikallaan neljättä vuotta ja mitään oleellista ei tapahdu pojan ongelmien purkamisessa omistani, kuraattorien ja psykologien neuvoista huolimatta. Perheneuvolaankin oli pitkä jono ja terv. kesk. psykologi ei ole puhunut eikä pukahtanut mitä pitäis tehdä, vaikka poika ei ole muuttunut puolen vuoden käyntien jälkeen. Tuntuu turhalta. Poika käyttäytyy vieraiden läsnä ollessa asiallisesti ja keskustelee järkevästi ja kotona ollessaan erittäin omavaltaisesti. Hän yrittää kävellä minun ylitseni joka asiassa. Erosin lasten isästä kun poika oli noin 5 v.
Isä on ollut katkera siitä lähtien ja syyttelee kaikesta mahdollisesta minua. Poika ei ole saanut apua isältään joka ei muista edes tapaamisiaan. Ikävöinyt kylläkin ja saa tapailla puolestani häntä vapaasti.
Tyttäremme on useamman vuoden vanhempi ja hänen kanssaan ei ole ollut mitään tällaista. Poikani käyttäytyy pomottaen ja ylimielisesti minua kohtaan. Hän ei kuuntele kuin häntä kiinnostavia asioita, kuten raha, uudet hankinnat tms. Koskaan hän ei tee kotitöitä, edes pientä asiaa vaikka pyydetään kauniisti tai vaatimalla monta kertaa ja hän käy usein arvostelemaan minun tekemiä töitäni "ite sä et tee mitään" - tyylin. Kuitenkin vaikka hän jotain puoliksi lupaisi, hän ei koskaan niitä tee. Poika saattaa ärsyttää myös sisartaan aivan tolkuttomasti. Tosin sisaren muutto omaan asuntoon on rauhoittanut hieman tilannetta.
Olen mielestäni jämpti ja huolehdin lapsistani rakkaudella. Käyn töissä, opiskelen ja teen kotihommat normaalisti. Tästä on keskusteltu psykologin kanssa ja todettu normaaliksi käytännöksi.
Olen uudessa suhteessa parin epäonnistumisen jälkeen ja poikani kärsi eroista yhtä paljon kuin minäkin. Tunnustan suoraan, etten tiedä kuinka paljon olisi häntä pitänyt suojella ja miten. Mielestäni tein normaaleja päätöksiä. Erot ja "syyt" olivat kuitenkin aina exän käsittelyssä myöhemmin. Hän sai ne jostain selville ja myös poikani sai kuulla hänen arvionsa minusta menestyjänä.
Poika menestyy normaalisti koulussa, on iloinenkin, varsinkin jos saa olla poikaporukan mukana. Omavaltaista käytöstä on myös siellä ja on keskusteltu. Hän luopuu harrastuksista jos ei voi tehdä kuin haluaa. Käyttää epäsopiviakin keinoja. Opettajien tarkkaa suhtaumista en tiedä, koska opettajat vaihtuvat koko ajan. Hän on fiksu harrastuksessaan (tietokoneet) joissain teknisissä asioissa erittäin terävä (muutaman opettajan kommentti) mutta passoottaa itseään, ei siisti jälkiään vaan jättää ne aina levälleen. Uuden "isäpuolen" kanssa hän tulee hyvin toimeen, mm. keskusteluja tietokoneista yms. mutta vaati häneltäkin kaikenlaista, mutta tilalle hän antaa huonoa käytöstä.
Tästä on taisteltu sata kertaa. Kotona levälleen jätetyt tavarat jopa kuljetettu hänen sänkyynsä, mut ei. Ne siirtyy lattialle moneksi viikoksi, jos en niitä korjaa. Hän hakee tyynesti uusia kaapista, jos on kysymys sellaisista. Jos kiellän hän suuttu ja haukkuu minua kaikilla vahoilla asioilla. Yleensä ruokapöydässä hän ottaa ensin ja parhaimmat palat. Älkää sanoko että en ole opettanut...on keskusteltu toisten huomioon ottamisesta ja kohteliaisuudesta jne. monet kerrat. Näytetty mallia jo pienestä...kuten isosiskonkin kohdalla.
Hänellä ei ole hyviä ystäviä ymmärtääkseni ja hän viettää paljon yksin kotona. Pelaa ja näprää tietokonetta. Voimakkaimmin hän reagoi paremmuuteen ja voittamiseen. Hänen on oltava parempi melkein joka asiassa tai asia ei häntä kiinnosta. Hän neuvoo jopa vanhempia ihmisiä. Hän saataa olla ylimielinen. Olen tullut tulokseen, että hänellä ei ole tästä syystä oikeita ystäviä, koska hän arvostelee muiden tavaroita, mopoja, hankintoja yms.
Silti hänen yksi hienoista piirteistä on pienistä lapsista pitäminen. Kantelee sukulaisen vauvaa ja lepertelee. Hän rakastaa eläimiä. Olen aivan loppuun väsynyt tähän nuoreen mieheen joka ei ajattele muuta kuin itseänsä. En ole päässyt selville onko tämä tosiaan murrosiän laiskuutta, itsekkyyttä ja luonteeseen kuuluvaa välinpitämättömyyttä. Vai onko hänellä jokin häiriö persoonassaan?
Tämä on niin pitkä ja mutkikas tarina, mutta yritän silti purkaa tuntojani lyhyesti. Pojan, 14 v. asiat jauhaa paikallaan neljättä vuotta ja mitään oleellista ei tapahdu pojan ongelmien purkamisessa omistani, kuraattorien ja psykologien neuvoista huolimatta. Perheneuvolaankin oli pitkä jono ja terv. kesk. psykologi ei ole puhunut eikä pukahtanut mitä pitäis tehdä, vaikka poika ei ole muuttunut puolen vuoden käyntien jälkeen. Tuntuu turhalta. Poika käyttäytyy vieraiden läsnä ollessa asiallisesti ja keskustelee järkevästi ja kotona ollessaan erittäin omavaltaisesti. Hän yrittää kävellä minun ylitseni joka asiassa. Erosin lasten isästä kun poika oli noin 5 v.
Isä on ollut katkera siitä lähtien ja syyttelee kaikesta mahdollisesta minua. Poika ei ole saanut apua isältään joka ei muista edes tapaamisiaan. Ikävöinyt kylläkin ja saa tapailla puolestani häntä vapaasti.
Tyttäremme on useamman vuoden vanhempi ja hänen kanssaan ei ole ollut mitään tällaista. Poikani käyttäytyy pomottaen ja ylimielisesti minua kohtaan. Hän ei kuuntele kuin häntä kiinnostavia asioita, kuten raha, uudet hankinnat tms. Koskaan hän ei tee kotitöitä, edes pientä asiaa vaikka pyydetään kauniisti tai vaatimalla monta kertaa ja hän käy usein arvostelemaan minun tekemiä töitäni "ite sä et tee mitään" - tyylin. Kuitenkin vaikka hän jotain puoliksi lupaisi, hän ei koskaan niitä tee. Poika saattaa ärsyttää myös sisartaan aivan tolkuttomasti. Tosin sisaren muutto omaan asuntoon on rauhoittanut hieman tilannetta.
Olen mielestäni jämpti ja huolehdin lapsistani rakkaudella. Käyn töissä, opiskelen ja teen kotihommat normaalisti. Tästä on keskusteltu psykologin kanssa ja todettu normaaliksi käytännöksi.
Olen uudessa suhteessa parin epäonnistumisen jälkeen ja poikani kärsi eroista yhtä paljon kuin minäkin. Tunnustan suoraan, etten tiedä kuinka paljon olisi häntä pitänyt suojella ja miten. Mielestäni tein normaaleja päätöksiä. Erot ja "syyt" olivat kuitenkin aina exän käsittelyssä myöhemmin. Hän sai ne jostain selville ja myös poikani sai kuulla hänen arvionsa minusta menestyjänä.
Poika menestyy normaalisti koulussa, on iloinenkin, varsinkin jos saa olla poikaporukan mukana. Omavaltaista käytöstä on myös siellä ja on keskusteltu. Hän luopuu harrastuksista jos ei voi tehdä kuin haluaa. Käyttää epäsopiviakin keinoja. Opettajien tarkkaa suhtaumista en tiedä, koska opettajat vaihtuvat koko ajan. Hän on fiksu harrastuksessaan (tietokoneet) joissain teknisissä asioissa erittäin terävä (muutaman opettajan kommentti) mutta passoottaa itseään, ei siisti jälkiään vaan jättää ne aina levälleen. Uuden "isäpuolen" kanssa hän tulee hyvin toimeen, mm. keskusteluja tietokoneista yms. mutta vaati häneltäkin kaikenlaista, mutta tilalle hän antaa huonoa käytöstä.
Tästä on taisteltu sata kertaa. Kotona levälleen jätetyt tavarat jopa kuljetettu hänen sänkyynsä, mut ei. Ne siirtyy lattialle moneksi viikoksi, jos en niitä korjaa. Hän hakee tyynesti uusia kaapista, jos on kysymys sellaisista. Jos kiellän hän suuttu ja haukkuu minua kaikilla vahoilla asioilla. Yleensä ruokapöydässä hän ottaa ensin ja parhaimmat palat. Älkää sanoko että en ole opettanut...on keskusteltu toisten huomioon ottamisesta ja kohteliaisuudesta jne. monet kerrat. Näytetty mallia jo pienestä...kuten isosiskonkin kohdalla.
Hänellä ei ole hyviä ystäviä ymmärtääkseni ja hän viettää paljon yksin kotona. Pelaa ja näprää tietokonetta. Voimakkaimmin hän reagoi paremmuuteen ja voittamiseen. Hänen on oltava parempi melkein joka asiassa tai asia ei häntä kiinnosta. Hän neuvoo jopa vanhempia ihmisiä. Hän saataa olla ylimielinen. Olen tullut tulokseen, että hänellä ei ole tästä syystä oikeita ystäviä, koska hän arvostelee muiden tavaroita, mopoja, hankintoja yms.
Silti hänen yksi hienoista piirteistä on pienistä lapsista pitäminen. Kantelee sukulaisen vauvaa ja lepertelee. Hän rakastaa eläimiä. Olen aivan loppuun väsynyt tähän nuoreen mieheen joka ei ajattele muuta kuin itseänsä. En ole päässyt selville onko tämä tosiaan murrosiän laiskuutta, itsekkyyttä ja luonteeseen kuuluvaa välinpitämättömyyttä. Vai onko hänellä jokin häiriö persoonassaan?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Onpas hankala tilanne. Hyviä asioita korostaen, miten olisko mahdollisuus esim hankkia pojalle koira , koska eläimet häntä viehättävät.
Koiran kanssa on se hyvä puoli, että sosiaaliset taidot ja tunteiden näyttäminen tulevat luontevimmiksi.
Jollain vain on erikoinen perusluonne, kyllähän tämä auttajakoneisto toimii , mutta jos ei konkreettista apua tule , no mitä sitten.. ?
Äitinä sinun täytyy vain uskoa itseesi ja vaatia pojalta käytöstapoja, sillä kohta hän astuu aikuisten maailmaan ja siellä ei voi enää noin narsistisesti käyttäytyä. toisaalta myös joskus tämä tyttöjen tapaamien ja rakastuminen voivat olla myönteinen kehitysvaihe.
Toisaalta jos hänellä on oma huone, anna sen olla hänen valtakuntaansa, olkoon millainen hyvänsä. Voimia sinulle äiti.
Täytyy muistaa , että hän voi vain olla tällainen persoona, mietippä sukuja , onko siellä erikoisia ihmisiä, jokaisella on.
lukea tuollaisia kommentteja. Kiitos hyvistä huomioista ja ehdotuksista.
Aika tekee tehtävänsä. Niin meillä.
Meillä murkkuongelmia on riittänyt jo kohta kolme vuotta.Nyt 13 v poika ratkaisi asian välillä muuttamalla isänsä luo.Olin suostuvainen järjestelyyn,koska aavistin tulevan:muutti takaisin puolen vuoden jälkeen.Asuessaan isällään hän ei pitänyt mitään yhteyttä minuun, ja nyt taas yli vuoteen ei pidä yhteyttä isäänsä.Talvi meni hyvin,mutta tuossa keväänkoittaessa alkoi tas levoton meininki,jota ei voi jaksaa:sovittiin viimeviikolla että on nyt mummolassa jonkun aikaa että saamme hermolepoa toisistamme.Kesäloma tulossa:APUA.
Narsistinen käyttäyminen kuuluu murrosikään, sanoi psykologi, mutta se tieto ei paljon auta käytännössä. Aika auttaa. Toivottavasti vanhemmilla järki on tallella vielä, kun lapset alkaa itse järkiintyy... Huumori auttaa kans, jos sitä jaksaa pitää yllä.
Itse olen ollut ymmälläni murkkupoikani muuttuneesta käytöksestä. Selvästi kyllä narsismiin viittaavaa kun tarkemmin ajattelee.
Välillä tuntuu, ettei ole muita kun hän...huoks
Pikkusiskoa voi käsitellä kuinka hyvänsä...ennen oli kiltti poika.
Kavereitten kanssa tyhmyys tiivistyy, pitää näyttää ja näytellä kovista...huoks
Tyttöystävä ehkä hieman tasoittaa käytöstä.
onneksi meillä on kuitenkin suhtkoht luottamukselliset välit, puhuu asioitaan.
Monta mokaa on tehnyt, mutta kertonut kuitenkin.
Mihin katosi se äidin pieni poika? :))
Liitän tähän tämän aamun ajatuksen,
Tätä työtä me vanhemmat teemme!
Ja kun vielä järjissään siitä selviäisi. :))))
PÄÄSTÄ IRTI
Minusta lapset ovat kuin leijoja. Niitä yrittää koko ikänsä saada
nousemaan maasta. Niitä juoksuttaa, kunnes molemmat
hengästyvät ... ne romahtavat alas ... ne iskeytyvät kattoon ...
niitä paikkaa ja lohduttaa, säätelee ja opettaa. Niiden näkee
nousevan tuulen mukana ja niille vakuuttelee, että jonakin
päivänä nekin lentävät.
Lopulta ne ovat ilmassa: ne vaativat lisää narua ja sinä annat.
Mutta jokainen narukerän pyörähdys sekoittaa iloon surua.
Leija etääntyy, ja tiedät, että tuo kaunis olento pian katkaisee
yhdistävän narun ja kaartelee pilvissä niin kuin sen tarkoitus
on: yksin ja vapaana.
Vasta sitten tiedät itse täyttäneesi tehtäväsi.
- Erma Bombeck
Meilläkin on aivan samanlaisia ongelmia. Nyt kuitenkin helpottamaan päin. Luin jostain, että murkkuikäiselle aikuisen pelkästään läsnä tarvittaessa oleminen auttaa.
Niimpä jonkin aikaa tein itse kaiken, en aloittanut koskaan keskustelua mistään, olin läsnä.
Yllättäen huomasin, että poika alkoikin keskustella kanssani oma-aloitteisesti ja jopa tekemään pyydettyjä asioita.
Meillä oli ja on vieläkin samanlaista, mutta enää se ei häiritse meidän perhe-elämää. Koska näitä "oireita" oli jo pikkupoikana, lapsemme tutkittiin ja testattiin, todettiin aspergerin syndrooma, tosin lievänä. Sen jälkeen lakkasin syyllistämästä itseäni ja lastani, se auttoi. Nyt on ns kärki pois itsekkyydestä. En nyt tarkoita sinun pojallasi olevan samaa vammaa, vaan entä jos lakkaisit arvostelemasta häntä ja huomaisit vain hyvät puolet. Anna vaatekasojen olla. Kyllä sinä äitinä olet jo perustyön tehnyt kasvatuksessa, aivan varmasti siellä on kunnon poika kuohujen alla.
Yksinhuoltajalle ja muillekin käy usein niin, että lapsensa parasta ajatellen tekee kaiken liian valmiiksi... antaa lasten pomottaa. Se on karhunpalvelus! Lapsi kokee turvattomuutta ja koittaa konstilla tai toisella rajoja:kuka määrää. Siitä seuraa se, että kokee muualölakin kuin kotona olevansa erityiskohtelun arvoinen, sehän ei johda kuin ongelmien siirtymiseen. Älä nosta niitä likaisia sukkia pyykkikoriin! Poista pöydästä,jollei huomioi muita! Sovi menettelytavoista (rangaistuksista),jollei puhe tehoa. Älä stressaa siitä, missä kunnossa murrosikäisen huone on, mutta jätä viikkorahaan pelivaraa: se on näinpaljon, jos nämä hommat on hoidettu perjantaihin klo 18, muuten palaa 4 euroa jne.
Ohi menee, kunhan jaksat odottaa pari vuotta ja jos hyvä tuuri käy aikaisemminkin sillä tyttöystävän kuvioihin tulo muuttaa käyttäytymistä; ainakin meillä pojat kummasti oppi siivoamaan viidessä minuutissa huoneensa!
POikasi on normaali nuori, anna hänen asua sotkusessa huoneessaan, älä korjaa jälkiä tms. ja kun puhtaat vaatteet loppuu, opasta ystävällisesti pesukoneen käytössä... Psykologiat käyttöön äitiseni!
minun 13 vuotias avoin mukava toiset huomioonottava tyttö muuttui 3 kk tupakoivaksi, kerran sairaalasta haetuksi känniseksi 1,67 puhaltaneeksi kammotukseksi joka sotkee haukkuu huutaa on ylimielinen kaikentietävä toisista piittaamaton hirviö. Huone on kuin kaatopaikka ja kun sitä ei siivota ei siellä itsekkään viihdy niin yritetään vallata olohuone ja levittää kaaosta sinne... minulla on 3 lasta toiset jo poissa kotoa aikusia olen yh-äiti ja tosissaan helisemässä tämän rajojaan koettelevan murkun kanssa koville ottaa eikä järki aina riitä. On kokeiltu kaikki yhteiskunnan tarjoamat ávut, mutta pahemmaksi muuttuu koko ajan.
Pelottaa että auttaako aika tosissaan vai miten tässä käy. Pitäis jaksaa huolehtia itsestäänkin ettei menetä koko peliä ja lastaan.
Olisi kiva tietää, millainen nuoresta kasvoi. Itse elämme juuri tuollaista kautta. Usko horjuu, että tämä joskus loppuisi.